KAKSNAAMANEN PÄÄMINISTERI !

http://areena.yle.fi/1-3062190


Sipilä vannoi eilen A-studiossa jotta hän ei hyväksy jotta kansanedustajilla on yhteyksiä erilaisiin järjestöihin, unohtuikohan kepulilla että on itse olllut värväämässä uskonnollisia äärijärjestöjä maahamme ? Sipilänkin hyväksymät muslimit maassamme, ovat Isisin etujoukkoja ja yäysiä terroristijärjestöjä!
Eipuhunut raamttupiiri insinööri myöskään Otanmäessä mussulmannien tekemästä murhastakaan halaistua sanaa, eikä pahoitellut aljujensa tekoa !


Late Lapista. SSSS Ry!
16103
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Niin, niinhän se irakilainen varoitti kolunissaan näistä politiikkaan soluttatuneista islamisteista. Ruotsissahan näin on jo käynyt.

1Äänestä
  • Sipilä itse kuuluu ääriuskovaiseen lestadiolaiseen järjestöön

    1Äänestä

Sipilähän pahoitteli ja tuomitsi Otanmäen ryöstömurhan heti alussa raakalaismaisena tekona ja samassa lauseessa tuomitsi myös asema-aukion tapahtumat. Ja siitähän ylen nais-ankkuri ei tykännyt yhtään. Hän totesi, että keskustellaan nyt uusnatseista ja siitä kuinka koko Suomen kansa on järkyttynyt.
Siis jos muutama vihervasurisuvakki ja ylen toimittajat ovat koko Suomen kansa, niin totean, että eläkööt vain kuplassaan. Jonain päivänä heillekin valkenee totuus. Sen verran olen katsonut Isiksen nettiin lähettämiä teloitusvideoita, että en puhu omiani. Minä ainakin olen niistä videoista järkyttynyt ja haluan, että sellaista ei tule Suomessa tapahtumaan.

1Äänestä

Tuskin tuon narkkarin kuolema oikeasti ketään on järkyttänyt, pelkkää poliittista teatteria ja irtopisteiden keräilyä poliitikoilta.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Otanmäöen uhri tuskin oli narkkari!


    Late Lapista. SSSS Ry!

    1Äänestä

  • No ihan tavallinen tallaaja ja isoisä. Että silleen.

    1Äänestä

Eduskunta on täynnä järjestöjyriä, jotka tienaavat hajottamalla kansaa. Sopii kysyä, kuinka moni eduskunnan päätöksellä talousahdinkoon ajautunut on päätynyt rekan alle tai muuhun oman käden oikeuteen?

1Äänestä
  • No just niin jos Suomen työläiset saisivat yhdistyä saman järjestön alle olisi meno ihan toisen laista. Sama koskee myös eläkeläisiä. Hajoita ja hallitse toimii Suomessa tehokkaasti. Että silleen.

    1Äänestä

Mihin äärijärjestöihin ministeri Sipilällä on sitten ollut yhteyksiä? Ei ainakaan mihinkään äärimuslimien järjestöön. Onko edes olemassa mitään "ääriuskovaisten" järjestöä?
Late, miksi pitää sekoittaa asioita aivan tahallaan.

Äänestä

Tälläinen päivitys oli kotikuntani fb-ryhmässä.

Tämä tapahtui perjantai-iltana 9.9.2016
Heinolassa.

Ajelin poikaystäväni kanssa toririnkiä, perjantai kun on.
Huomasimme että pakolaiskeskuksesta juoksi ainakin 5 mamumiestä kohti puistoa.
Puistosta pois päin käveli nuorisojoukko, alaikäisiä poikia ja tyttöjä.
Siinä juostessaan yksi mamumies repi paitaansa pois päältä ja yksi nosteli jo puistonpenkkiä ilmaan.

Tämä mamujoukko hyökkäsi näiden alaikäisten nuorten kimppuun.

Porukan lyhyin poika sai osumaa kasvoihin,
Siinä mamumiehet heilutti nyrkkejään kohdistaen ne näihin nuoriin.

Joukossa oli kaksi tyttöä, molemmat itki hysteerisesti.

Nousin autosta ja kysyin mitä on tapahtunut.

Itkevä tyttö kertoi että he olivat kävelleet puistosta rantaan ja mamut olivat seuranneet perässä. Sen jälkeen ko. Partalapset olivat soittaneet vastaanottokeskuksesta lisää mamuja paikalle.

Tytöt olivat sanoneet asiasta tälle suomalaiselle poikajoukolle joka koostui n. 6 pojasta että mamut seuraavat heitä.

Pojat olivat lähteneet tyttöjen kanssa kävelemään takaisin kohti toria kunnes sieltä vastaanottokeskuksesta alkoi sikiämään näitä partalapsia kuin sieniä sateella juosten kohti nuorisojoukkoa nyrkit pystyssä.

Siinä sitten tilannetta seurasin n.3min sivusta ja ajattelin soittaa poliisit kun nämä partalapset tempoivat suomalaisia alaikäisiä lapsia dunkkuun.

Lopulta tilanne oli ohi yhtä nopeasti kuin alkoikin.

Partalapsista yksi huusi "go away finnispeople."

Teki mieli mennä sanomaan että tuletko SÄ tosissas huutamaan suomalaisille noin?

Tässäkö kiitos siitä kaikesta mitä maamme on teidän eteen tehnyt?!

Olin ymmälläni.

Ensin ahdistellaan alaikäisiä tyttöjä, soitetaan lisäjoukkoja ahdistelemaan, sen jälkeen hakataan ne keltä pyydetään apua!

Oliko niin vitun kova pakotus palleissa että alko vituttamaan kun ei päässytkään raiskaamaan?!

Kaiken tämän kruunaa se, että mamut soittivat turvatiimin paikalle ja he olivat mamukeskuksen lähettyvillä kertomassa tarinaa turvatiimille.

Ajoin autoni siihen ja menin kertomaan vartijalle kaiken mitä näin ja miten tämä tilanne meni.

Vartija tokaisi että heidän asukkaillaan on kuulemma vaatimuksia ko. Suomalaisia kohtaan ja että heidän mukaansa tilanne oli aivan päin vastainen. "Yhdeltä oli revitty paitakin." Sanoi vartija.
Kerroin hänelle suoraan kuinka yksi partalapsi repi sen päältään juostessaan suomalaisia kohti.
Tämä kaikki EI tullut yllätyksenä vartijalle.

Vartija oli kiitollinen kuullessaan ulkopuolisen kertomuksen ko. Tapahtumaan liittyen ja tokaisi että nuorten kannattaa ehdottomasti mennä tekemään rikosilmoitus ja että jos vastaanottokeskuksen asukkaat tekevät jotain niin poliisit pitää soittaa. Vartija painotti että _matalalla kynnyksellä_ kannattaa soittaa poliisit paikalle.

Tokaisin vaan että tämä selvä.

Sinne ne partalapset tämän kaiken jälkeen kellahtavat tyytyväisinä hotellinsa pedattuihin sänkyihin vetämään yöunta tienaten samalla rahaa, ja vastaanottokeskuksen tädit herättelevät aamulla lässyttäen kuinka "aamupala on valmista, jaksaako muhammed nousta syömään."

"HEINOLASSA ASUT PAREMMIN"
lause on myös Heinolan esitteessä.

Saanen epäillä tätä lausetta niin kauan kuin meidän katukuvaa on nämä kulttuurinrikastuttajat värittämässä.

Tämä meininki alkaa olla sairasta.

HERÄTKÄÄ NYT SAATANA!!

1Äänestä

Rasismikorttia nöyristelevien äärioikeistosuvakkien äänillä, PetosjytkyKokoomusKepujen EK-Veroparatiisihallitus, toi Otanmäelle jenkkien hyökkäysliitto-kiimassaan tappajia. Samat tahot murhasivat Helsingissä.

http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3604079-andersson-verokevennyksista-pienituloisilta-otetaan-ja-suurituloisille-annetaan

Äärioikeisto koettaa syytellä kansaa, tekemistään isoista rikoksista - onko oikeuslaitos lahjottavissa, vai miksi isot talousrikolliset ja verojenkiertäjäfasistit, saavat toimia ministereinä ?

Äänestä
  • Suomen tavalliset taallajat ovat niitä REALISTEJÄ eikä mitään Unelmissaan hörtöileviä vassaripunaviher suvakkeja. Että silleen.

    1Äänestä

Mainitsiko terroristijärstöt EVR, Eläinoikeuspuolue, Greenpeace......

1Äänestä
  • Nuo järjestöt ovat tehneet Suomen laillisten elinkeinojen harjoittajille useiden miljoonien tappiot noilla iskuillaan. Eikö niitä pitäisi todella tutkia ja kieltää.
    Että silleen.

    1Äänestä

Muistellaanpa vähän Arhinmäen lausahduksia eräässä jalkapallo-ottelussa...varmaan moni tietää, mistä on kyse,,siitä vassareille, tekopyhille enkeleille...pyh..Ylipäätään Suomi on menossa väkivaltaisempaan suuntaan. Poliitikot ja suvakit, järjestelmällisesti kieltävät kaiken sen pahan, mitä maahanmuuttaja-raiskaajat ja ryöstäjät ovat aiheuttanee. Kolme naista on kokenut kuoleman väkivaltaisen raiskauksen jälkeen, yksi mies kuoli kahden irakilaisen käydessä hänen kimppuunsa ja vaikka kuinka moni nainen on raiskattu näiden mamujen tunkeutuessa maahamme täyteen ylöspitoon suvakkien hurratessa matkan varrella...Saksassa ja Ranskassa ja monessa muussakin maassa ollaan jo tiedostettu näiden mamuraiskaajien ja murhaajien todellinen luonne ja siellä politiikot julkisesti arvostelevat näiden rikollisten tapoja hyötyä maasta ja samalla tehdä siellä jatkuvia rikoksia....Suomessakin rikokset ja raiskaukset tulevat lisääntymään, koska kielteisen turvapaikan saaneet eivät lähde maasta ja suvakit taas hurraavat matkan varrella.... Nyt sitten vollotetaan kurkut suorana, kun ääriliikkeen kannattaja otti yhteen toisen, joistakin tiedoista peräisin, samanlaisen kanssa..Natseja ei tarvita, mutta emme tarvitse teitä tekopyhiä totuuden kieltäjiä, jotka alituiseen uskottelevat suurimman osan suomalaisista olevan natseja, rasisteja ja kaikkien maahanmuuttajien olevan herran enkeleitä, joita me suomalaiset syrjimme...Niin pitkään kun poliitikot vähättelevät suomalaisiin kohdistuvia raiskauksia, naisten häpäisyjä, väkivaltaa ja jopa murhia, ei voida estää myöskään tyytymättömyyden kasvua ihmisissä...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Late_Lapista1 kirjoitti:

http://areena.yle.fi/1-3062190


Sipilä vannoi eilen A-studiossa jotta hän ei hyväksy jotta kansanedustajilla on yhteyksiä erilaisiin järjestöihin, unohtuikohan kepulilla että on itse olllut värväämässä uskonnollisia äärijärjestöjä maahamme ? Sipilänkin hyväksymät muslimit maassamme, ovat Isisin etujoukkoja ja yäysiä terroristijärjestöjä!
Eipuhunut raamttupiiri insinööri myöskään Otanmäessä mussulmannien tekemästä murhastakaan halaistua sanaa, eikä pahoitellut aljujensa tekoa !


Late Lapista. SSSS Ry!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu