Mamut ja matut jengeineen ovat siinä määrin uhka jo Suomessakin, että naiset ja tytöt välttelevät yksin liikkumista pimeän aikaan.
Tämä on totuus, ei mulla muuta.
Tämä on totuus, ei mulla muuta.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Ei ole mitään pelättävää, kun muistaa pitää kondomipakkauksen ja liukuvoiteen käsilaukussa. Kun ei anna pelolle valtaa, niin yllätysseksikin sujuu paremmin. Vähemmällä selviää, kun tilanteen tullessa päälle kaivaa kondomit ja liukuvoiteen esiin, ja ottaa pikkarit pois päältä itse. Se voi kääntyä jopa nautinnoksi, sen verran kiihottavaa on yllätysseksi luonnon helmassa.
Raiskaaja voi olla myös kantasuomalainen. Ja mitä tuohon toiseen kommenttiin tulee.. Milloinka raiskauksesta on tullut hauska vitsi?!?
"Raiskaaja voi olla myös kantasuomalainen. "
Ihanko totta Einstein?
Raiskauksesta tuli siinä vaiheessa vitsi, kun Orpo ja Sipilä toivottivat uudisraiskaajat tervetulleiksi maahamme.
Ei tullut sen on aina sitä ollut ja vielä suurimmassa määrin omien tekemänä, monta tuhatta omaa tänäkin vuonna raiskataan ihan kantasuomalaisten suhteissa, mutta sua se ainakaan ei ennen ja näköjään nykyäänkä heilauta millään tavalla.
No monelle näyttäisi olevan raiskaaja vain joku muualta tullut. Jos suomalainen tekee niin, ei sitä täällä noteerata. Toi sun 'ihanko totta Mr E', kommenttisi. Koeta lukea myös ensikerralla rivien välistä, olethan helvetin fiksu...omasta mielestäsi.
Ne suomalaisten raiskaukset eivät ole puskaraiskauksia, vaan koti"raiskauksia".
Raiskaus ku raiskaus, tuomittava teko kuitenkin.
Ennen ei naisten tarvinnut pelätä ulkona liikkumista, toisekseen nykyään Afrikan ja Lähi-idän miesväki raiskailee suhteettoman usein.
On hupaisan säälittävää, että suvakit yrittävät selittää, että suomalaisetkin raiskaavat.
Afrikassa ja Lähi-idässä kun pönkitetään " miehisyyttään" raiskaamalla, joten voidaan puhua aivan erillaisista ihmisistä ja roduista. Rotukateutta se tuo rasisti-sanan käyttökin useimmiten on.
Kyllä se on sillee että täällä pitääkin pelätä, omia ja muita.... on se rikollinen ihminen saatana
Viranomaisten mielestä Suomessa ei tarvitse pelätä ja voi liikkua vapaasti mihin kellonaikaan tahansa, eli pelko pois.
Mitään hätää ei olisi mikäli naiset käyttäytyisivät ja pukeutuisivat asiallisesti. Burka päälle ja illat kotona. Nyt riekutaan yökaudet vaatteissa, joissa huorakin häpeäisi, ja suorastaan pakotetaan miehet raiskaamaan.
Eteenkin Seinäjoelle katupartio on ahdistellut naisia. On tunnettua, että natsit uskaltavat ahdistella naisia ja vajaakuntoisia. Miesten tullessa vastaa käy kuin Forssassa. Juostaan pakoon paskat housuissa.
Tuossa esimerkki kun juoksevat pakoon
http://m.iltalehti.fi/uutiset/2016092022345974_uu.shtml?orig_ref=http://keskustelu.suomi24.fi/t/14485839/maahanmuuttajien-raiskausyrityksia-ahdistelua
naiset muistavat kilistellä avaimia kun 5 turvista tulee pimeällä kujalla vastaan kyrvät_pystyssä.
Minä en ainakaan pelkää liikkua kaduilla, en päivällä enkä yöllä vaikka pakolaisia ym. on ollut kaduilla satoja, onko pojat nähneet märkiä unija.
Varmaan Nergin ja Halosen on turvallista kulkea vaikka misssä.
Lontoon afgaanimatu pormestari, entinen ihmisoikeusjuristi, on nykyään sitä mieltä että terrorismiin pitää tottua.
Mitä siitä vaikka päitä ja muita ruumiinosia lentelee. Mitä välii jos raiskataan vauvoja, poikia, tyttöjä, naisia, miehiä.
Tähän matuterroriin tulee vaan tottua.
http://www.express.co.uk/news/uk/713144/Sadiq-Khan-terror-attack-London-part-living-big-city-manhattan-north-america-brexit-tour
Ihmisoikeus on muuttunut matuoikeudeksi.
Myös tavallisiin ja joukkoraiskauksiin pitää tottua eikä nosta meteliä tuollaisista pienistä asioista.
Ennen kaikkea joukkoyllätysseksi on rikkaus! Monet haaveilevat joukkopanosta, mutta eivät uskalla sitä oma-aloitteisesti tehdä. Nyt siihen on hyvä mahdollisuus ilman omaa aloitetta.
Mutta natseja tulee pelätä. Matut eivät aiheuta uhkaa kenellekkään. Pitää vain tutustua erilaisiin kulttuureihin avoimin mielin. Suomalaiset ne vasta raiskaavatkin. Naiset syyttävät erotilanteissa miestä raiskaamisesta ja niin saadaan tilastot suomalaista heteromiestä syyllistäviksi. Samoin kuin useassa avioero tapauksessa vaimo on syyttänyt miestä lapsen hyväksikäytöstä saadakseen yksinhuoltajuuden. Saapa nähdä poistetaanko tämäkin. Sattuiko moden omaan nilkkaan?
älä jauha skeidaa ja valehtele!
Suomessa tehdään vuosittain 1000 seksuaalirikosta ja erilaisia väkivaltarikoksia
TUHANSIA, joka vuosi. On tehty jo ennenkuin täällä oli yhtään maahanmuuttajaa
Työperäinen maahanmuuttaja ja pacoloinen ovat kaksi aivan erilaista tyyppiä. Pacoloiset syyllistyvät rikoksiin huomattavan usein.
Turha tähän on koko kansaa sotkea. Luvut on naurettavan pieniä jos aletaan verrata kansakuntia esim syyrian tai irakin raiskuu tai väkivaltatilastoja suomalaisten vastaaviin.