Suomelta Venäjälle MILJOONIA TUKIRAHAA!

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/art-2000000805582.html

"Suomi on panemassa kymmeniä miljoonia euroja Venäjä-hankkeisiin, vaikka aiempien tuloksista ei ole tietoa.

Suomi on jatkamassa kymmenien miljoonien eurojen yhteistyöhankkeita Venäjän kanssa, joilla pyritään muun muassa tukemaan sosiaalista ja taloudellista kehitystä rajan molemmin puolin."

"- Alustavien tietojen perusteella kolmen ohjelman rahoittaminen maksaa kaikkiaan noin 200 miljoonaa euroa, työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Petri Haapalainen kertoo Ilta-Sanomille."

"Eikö ole erikoista, että Suomen kaltainen pieni valtio pyrkii parantamaan suurvallan ihmisten elinoloja?

- Meidän näkökulmasta tämä on yhteistyötä. Samaa tehdään myös EU:n sisärajoilla. Ketään ei avusteta. Pitää olla hyötyä molemmille maille. Lähtökohta on kehittää raja-alueita ja se, että myös Suomen puoli saa hyötyä."

Kyllä pistää taas v*****amaan. Venäjä sotii ympäri Itä-Eurooppaa ja Syyriassa pommittaen sitä sun tätä ja aiheuttaen pakolaistulvaa, ja me kiitämme tästä kaikesta silkalla rahalla.

Sanat ei riitä kuvaamaan jne.

Kai se sitten niin on, että kehitysmaata vain pitää auttaa.
1876
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ei Putinin tarvitse tinkiä luksuskelloista tai uusista ohjuksista kun suomipoika maksaa.

2Äänestä
  • Me olemme Hölmölandia. Mahtaa ne nauraa meille tuolla Kremlin kupolien katveessa.

    2Äänestä

Kyllä tällaiset hankkeet pitää laittaa jäihin niin pitkäksi aikaa kun Venäjä sotii ja aiheuttaa kärsimyksiä ympäri maailmaa.

2Äänestä

Ryssä kiittää:

Venäjä tuo superohjuksia Suomen rajalle – kantama jopa 400 kilometriä

Uutistoimisto Interfaxin mukaan Pietaria ympäröivälle Leningradin alueelle tulee kaksi Triumf-ohjusdivisioonaa.

2Äänestä

Aloitusviestin uutisesta:

"Kostamuksen ja Kalevalan välisen soratien parantaminen Venäjällä.
Hinta: 1,2 miljoonaa euroa"

Mitähän HELVETTIÄ Suomi tuostakin muka hyötyy? Saa vastineeksi järeää sotakalustoa rajoilleen.

2Äänestä
  • Kas kun ei nelikaistainen moottoritie Alakuortista, Rovaniemen kautta Haaparantaan parantamaan matkailua.

    1Äänestä

Ei se ole tyhmä joka pyytää. Ehkä kannattaisi miettiä miten ollaan tultu tähän tilanteeseen että ei olla edes omavaraisia energian tuotannossa.

1Äänestä
  • Omavarainenkaan ei tarvitse välttämättä olla energian suhteen, kunhan ei ole Venäjä-riippuvainen kuten nyt! Nykytilanne on pahin mahdollinen.

    1Äänestä

Nyt ei voi yksikään tiltu enää sönköttää, etteikö Venäjä olisi kehitysmaa jos talouslamassa itse oleva Suomikin joutuu sitä auttamaan.

2Äänestä

ministerien ja muiden päättäjien sukulaiset vetämään välistä miljoonia.

1Äänestä

että bisnesmiehet ne tekee bisnestä, ja luuserit ulisee.

1Äänestä

valtion tuhlaamista projekteista. Ei taida sellaista maata olla joka ei suomen veronmaksajilta olis saanut ja näyttänyt keskaria perään.

1Äänestä
  • Suomi neito on helpon maineensa ansainnut.

    1Äänestä

  • ja kuinkas tämä liittyy ulkomaankauppasuhteisiin Venäjän kanssa? Kun tiet paranee, niin Valio voi taas viedä voita ja juustoa Pietariin? Suomessakin ruoan hinta laskee taas, kun vientikauppa Venäjälle alkaa. Vai mitenkäs nämä liikesuhteet oikein menee?
    Mitä mieltä suuri ja mahtava EU on, kun Suomi touhuaa Venäjän tienparannusprojektissa?

    1Äänestä

  • mediatietoa kirjoitti:

    ja kuinkas tämä liittyy ulkomaankauppasuhteisiin Venäjän kanssa? Kun tiet paranee, niin Valio voi taas viedä voita ja juustoa Pietariin? Suomessakin ruoan hinta laskee taas, kun vientikauppa Venäjälle alkaa. Vai mitenkäs nämä liikesuhteet oikein menee?
    Mitä mieltä suuri ja mahtava EU on, kun Suomi touhuaa Venäjän tienparannusprojektissa?

    "Mitä mieltä suuri ja mahtava EU on, kun Suomi touhuaa Venäjän tienparannusprojektissa?"

    Nauraa ja pitää meitä hölmöinä, kuten minäkin.

    Suomi Natoon!

    Äänestä

Kyllä itseäkin vituttaa nämä Venäjälle syydetyt miljoonat ja samalla Venäjä sotii ja rällästää siellä täällä.

VIIMEISTÄÄN SYYRIAN SIVIILIEN POMMITUKSEN JÄLKEEN KAIKKI LAHJOITUKSET VENÄJÄLLE PITÄISI KESKEYTTÄÄ JA MIELELLÄÄN PYSYVÄSTI!!!

1Äänestä

Vastedes Venäjälle syydetyt varat olisi syytä sijoittaa asehankintoihin. Venäjän uhka kasvaa jatkuvasti.

Äänestä

Ryssille riittää rahaa kymmeniä miljoonia... ja Suomessa leikataan köyhiltä!

Voi sviddu tätä aikaa... Suomi kasvattaa pikkuryssiä rajan takana.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


VoiHyvääPäivääTaas kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/art-2000000805582.html

"Suomi on panemassa kymmeniä miljoonia euroja Venäjä-hankkeisiin, vaikka aiempien tuloksista ei ole tietoa.

Suomi on jatkamassa kymmenien miljoonien eurojen yhteistyöhankkeita Venäjän kanssa, joilla pyritään muun muassa tukemaan sosiaalista ja taloudellista kehitystä rajan molemmin puolin."

"- Alustavien tietojen perusteella kolmen ohjelman rahoittaminen maksaa kaikkiaan noin 200 miljoonaa euroa, työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Petri Haapalainen kertoo Ilta-Sanomille."

"Eikö ole erikoista, että Suomen kaltainen pieni valtio pyrkii parantamaan suurvallan ihmisten elinoloja?

- Meidän näkökulmasta tämä on yhteistyötä. Samaa tehdään myös EU:n sisärajoilla. Ketään ei avusteta. Pitää olla hyötyä molemmille maille. Lähtökohta on kehittää raja-alueita ja se, että myös Suomen puoli saa hyötyä."

Kyllä pistää taas v*****amaan. Venäjä sotii ympäri Itä-Eurooppaa ja Syyriassa pommittaen sitä sun tätä ja aiheuttaen pakolaistulvaa, ja me kiitämme tästä kaikesta silkalla rahalla.

Sanat ei riitä kuvaamaan jne.

Kai se sitten niin on, että kehitysmaata vain pitää auttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu