http://www.metro.fi/kolumnit/a1474161253354
Kuten jo ilmoitin palautesivustonkin kautta Metrolle/HS:lle niin tuollaisia kolumneja on vaikea ottaa tosissaan jos he älähtävät vain silloin kun on mahdollisuus nostaa pöydälle keskustelua pääasiassa ulkomaalaisten kokemasta rasismista Suomessa, mutta pysytään hiljaa silloin kun uutisissa raportoidaan ulkomaalaisten tekemistä rikoksista puolestaan!
Minulla on maahanmuuttaja-tuttavia ja se asema-aukion tapaus oli todella valitettava ja tekijän kuuluu ehdottomasti saada tuomio ja ei minua haittaa vaikka tuollaiset vastarintaliikkeet kiellettäisiin kokonaan, mutta:
Jos Hottola olisi tehnyt kolumnin myös esimerkiksi tapauksesta jossa turvapaikanhakijat tappoivat suomalaismiehen Kajaanin Otanmäessä, ja olisi pohtinut että miten tästä eteenpäin, tai siitä että on huolestunut saarijärveläisten turvallisuudesta kun aiemmin tällä viikolla uutisissa kerrottiin että ulkomaalaisia miehiä epäillään erillissä tapauksissa sekä nuorten ahdistelusta että raiskauksen yrityksestä, niin silloin olisi aivan eri asia nostaa nyt vaihteeksi puheenaiheeksi sen, että suomalaisetkin osaavat kohdella ulkomaalaisia väärin...........
Mutta tuollainen kirjoitus, jossa ei edes viitata missään vaiheessa siihen että ne ulkomaalaiset eivät ehkä ole kaikki olleet aivan viattomia pulmusia täällä.......se antaa lähinnä aihetta käyttää hänestä erästä S-kirjaimella alkavaa nimitystä, jota nykyään käytetään aika usein niistä jotka kannattavat suurten turvapaikanhakijamäärien sallimista Suomessa, ja joka ei sinällään ole paha sana, mutta sellaisiksi ihmisiksi tunnustautuvat ovat usein niin sokeita näkemään muuta kuin hyvää turvapaikanhakijoissa ja ulkomaalaisissa, ettei heidän valituksiaan voi ottaa tosissaan valitettavasti.
Ja tuon kyseisen Metro-kolumin vastauksista näkee, että en ole ainoa joka ajattelee näin. Moni muukin kiinnittänyt näköjään kommenttiosiossa huomiota siihen, että eipä tullut Hottolan kaltaisilta ihmisiltä älähdyksiä esimerkiksi Otanmäen tapauksessa, ja ne kommentit ovat saaneet todella paljon kyllä-merkintöjä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.