Suomeen tullut turvapaikanhakija on syyllistynyt Etelä-Pohjanmaalla raiskaukseen viime kesäkuun alussa. (3.6. tarkalleen) ILKKA 22.09.2016 15:00 (Päivitetty: 22.09.2016 17:53)
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut elukan "miehen" 27-vuotiaan Al-Absawi Jaber Rekan Mohammedin (Huomaa nimi Mohammed) kahdeksi vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen.
(Joten teon täytyy olla todella törkeä, kun matuilla on yleensä rangaistusasteikon alapäästä tuomiot, kun kuuluu kulttuuriin)
Erilaisia korvauksia uhrille Mohammed määrättiin maksamaan yhteensä runsaat 13 400 euroa. (Mistä muka nämä rahat??? tuleeko koskaan saamaan)
Oikeus määräsi miehen pidettäväksi edelleen vangittuna.
Mohammed syyllistyi raiskaukseen viime kesäkuun kolmantena päivänä. Mohammed otettiin kiinni samana päivänä ja hän on ollut siitä saakka vangittuna.
Raiskaussyyte käsiteltiin käräjäoikeudessa tämän kuun viidentenä päivänä. Oikeudenkäynnissä kuultiin viittä todistajina ollutta naista.
(Todellakin 5 naista todistajina, alkaa vaikuttaa VOK-jutulta, ei mikään normaali "puskaraiskaus")
Tuomio annettiin samana päivänä.
Syyte käsiteltiin käräjäoikeudessa suljetuin ovin. Asiakirjat määrättiin salaisiksi tuomion lopputulosta lukuun ottamatta.
REIMA LUUKKANEN
Pohjanmaan poliisi: Lähtökohtaisesti raiskauksista ei tiedoteta
22.09.2016 17:42
Poliisi tiedotti tammikuussa 2016, että ulkomaalaisten osuus raiskauksista epäiltyinä on noussut. (Yllätikö ketään)
Poliisihallituksen mukaan ulkomaalainen oli viime vuonna epäiltynä 217 raiskaustapauksessa.
Pohjanmaan poliisilaitoksen viestintäpäällikön Mikael Appelin mukaan poliisi ei lähtökohtaisesti tiedota yksittäisistä raiskaustapauksista.
– Raiskaustapauksia on aika paljon ja aika harvoin poliisi niistä tiedottaa. Ne ovat salassa pidettävää tietoa, joten niistä tiedotetaan poikkeustapauksissa.
Mikä mahtaa olla vuoden 2016 todellinen luku? Jos tilastoinnissa käytettäisiin sitä, että jos on saanut suomen kansalaisuuden, mutta alunperin Asylum-hakija, niin luku voisi olla karmea.
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut elukan "miehen" 27-vuotiaan Al-Absawi Jaber Rekan Mohammedin (Huomaa nimi Mohammed) kahdeksi vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen.
(Joten teon täytyy olla todella törkeä, kun matuilla on yleensä rangaistusasteikon alapäästä tuomiot, kun kuuluu kulttuuriin)
Erilaisia korvauksia uhrille Mohammed määrättiin maksamaan yhteensä runsaat 13 400 euroa. (Mistä muka nämä rahat??? tuleeko koskaan saamaan)
Oikeus määräsi miehen pidettäväksi edelleen vangittuna.
Mohammed syyllistyi raiskaukseen viime kesäkuun kolmantena päivänä. Mohammed otettiin kiinni samana päivänä ja hän on ollut siitä saakka vangittuna.
Raiskaussyyte käsiteltiin käräjäoikeudessa tämän kuun viidentenä päivänä. Oikeudenkäynnissä kuultiin viittä todistajina ollutta naista.
(Todellakin 5 naista todistajina, alkaa vaikuttaa VOK-jutulta, ei mikään normaali "puskaraiskaus")
Tuomio annettiin samana päivänä.
Syyte käsiteltiin käräjäoikeudessa suljetuin ovin. Asiakirjat määrättiin salaisiksi tuomion lopputulosta lukuun ottamatta.
REIMA LUUKKANEN
Pohjanmaan poliisi: Lähtökohtaisesti raiskauksista ei tiedoteta
22.09.2016 17:42
Poliisi tiedotti tammikuussa 2016, että ulkomaalaisten osuus raiskauksista epäiltyinä on noussut. (Yllätikö ketään)
Poliisihallituksen mukaan ulkomaalainen oli viime vuonna epäiltynä 217 raiskaustapauksessa.
Pohjanmaan poliisilaitoksen viestintäpäällikön Mikael Appelin mukaan poliisi ei lähtökohtaisesti tiedota yksittäisistä raiskaustapauksista.
– Raiskaustapauksia on aika paljon ja aika harvoin poliisi niistä tiedottaa. Ne ovat salassa pidettävää tietoa, joten niistä tiedotetaan poikkeustapauksissa.
Mikä mahtaa olla vuoden 2016 todellinen luku? Jos tilastoinnissa käytettäisiin sitä, että jos on saanut suomen kansalaisuuden, mutta alunperin Asylum-hakija, niin luku voisi olla karmea.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Suvakit sais olla raiskauksien vastaanottajina.
Kuunnelkaa nyt vaan järkeviä edustajia, viha puheen pitäs loppua ;) ;)
Miksei he sano, että raiskausten pitäs loppua.. No ei sehän olis rasistista ;)
Kauhavalla on toistaiseksi selvitty törkeillä ahdisteluilla, mutta kuinka kauan.
Sisäministeri Risikko: Nyt riitti vihapuhe – poliisille lisää resursseja
Sisäministeri Paula Risikko on torstaina 22.9.2016 sisäministeriön johdon foorumissa antanut poliisijohdolle tehtäväksi valmistella nopeasti käyttöön otettavia toimintamalleja, joilla voidaan puuttua entistä tehokkaammin vihapuheeseen.
Jos vihapuhe on tärkeinasia, niin koskahan se tulee kuntoon? Pienenä ehdotuksena, että se jälkeen voisi keskittyä näiden turvapaikanhakijoiden aiheuttamiin ongelmiin, kuten raiskauksiin ja vaikka ryöstömurhiin kuristamalla jne... Tärkeysjärjestyshän olla pitää vaikka kotinurkilla tapahtuukin kuten sipilän Kempeleessä?
Viituu näihin paskoihin otetaan oikeen ulkomailta velkaa ja suomen heikompiosaise jäävät heitteille, kun näitten suista passataan näit hullua lomalaispuumia, valtion velka moninkertaisttuu näitä makuutaessa ja passatessa kuin variksen poikasia nämä suuauki odottaa.
Uskottavuus kärsii hieman Statistikon "Raiskauksien määrä" -kuukausiraportista kun ei varmasti tiedetä missä tämä tapahtui. Onko muita juttuja vielä pimennossa?
Outoa on kyllä tuo lukuisten todistajanaisten määrä.
Siinähän sulla on mietittävää
Ei tarvitse miettiä enää. Tässä se sanotaan selvästi:
Pohjanmaan poliisi: LÄHTÖKOHTAISESTI RAISKAUKSISTA EI TIEDOTETA
22.09.2016 17:42 (Päivitetty: 22.09.2016 21:06)
Poliisi tiedotti tammikuussa 2016, että ulkomaalaisten osuus raiskauksista epäiltyinä on noussut. Poliisihallituksen mukaan ulkomaalainen oli viime vuonna epäiltynä 217 raiskaustapauksessa. Pohjanmaan poliisilaitoksen viestintäpäällikön Mikael Appelin mukaan poliisi ei lähtökohtaisesti tiedota yksittäisistä raiskaustapauksista.
– Poliisi tiedottaa raiskaustapauksista erittäin harvoin. Ne ovat salassa pidettävää tietoa, joten niistä tiedotetaan poikkeustapauksissa. Tällä suojellaan muun muassa uhria, Appel selvittää.
Appel viittaa vielä esitutkintalakiin ja esitutkinnasta tiedottamiseen.
– Jos esitutkinnasta on asian yhteiskunnallisen merkityksen, sen herättämän yleisen mielenkiinnon, rikoksen selvittämisen, rikoksesta epäillyn tavoittamisen, uuden rikoksen estämisen tai rikoksesta aiheutuvan vahingon estämisen vuoksi tarpeen tiedottaa, tiedottaminen on tehtävä niin, että ketään ei aiheettomasti saateta epäilyksenalaiseksi, Appel kertaa.
Hän muistuttaa, että henkilön nimen tai kuvan saa antaa julkisuuteen vain, jos se on välttämätöntä rikoksen selvittämiseksi, rikoksesta epäillyn tavoittamiseksi, uuden rikoksen estämiseksi tai rikoksesta aiheutuvan vahingon estämiseksi.
http://www.ilkka.fi/uutiset/poliisiuutiset/pohjanmaan-poliisi-lähtökohtaisesti-raiskauksista-ei-tiedoteta-1.2128940
On tää jännä juttu perkele!
Ainoat vihapuheet ja rasismi sekä sortaminen ,mitä tähänmennessä on näkyny ja kuulunu on kyllä kohdistunu vain ja ainoastaan suomalaisiin!
Ei lopu tosiasiosta puhuminen vaikka uhkailtaas millä,eikä haittaa linnatuomiokaan paskanvertaa...saapa ainakin syödäkseen!
Ukki tuos vihaisena totesi, että pitääs hälle opettaa netin ja somen käyttö.
Kun kunto ei enää riitä muunlaisiin rikoksiin, mutta vihapuhetta tulis yksisormijärjestelmällä. Pääsis vankilaan mukaviin oloihin, olis värikästä juttuseuraa. Vanhainkotiin ei mee, pelkää, että syötettääs rauhottavia ja sitten pyörisi "helppona" hoidettava vain sängys paskavaipat päällä 24/7 kunnes keuhkokuume vapauttaas.
23.09.2016 Lounais-Suomi Poliisi: Puukotus pankkiautomaatilla Salossa
Torstaina 22.9.2016 päivällä, löi 28-vuotias lähi-idästä kotoisin oleva mies (nimi todennäköisesti Mohammed)
45 vuotiasta miestä puukolla niskaan tämän asioidessa pankkiautomaatilla.
Poliisi on pidättänyt epäillyn ja puukotuksen uhri on sairaalahoidossa. Hänellä ei ole hengenvaaraa.
Epäilty on alustavasti kertonut suuttuneensa toisen levittämistä perättömistä asioista.
(Oliko puhunu vihapuhetta? silloin saaki lyödä puukolla)
Raisiossa Alhaistentiellä tapahtui 22.9.2016 kello 16.45 aikaan n. kymmenen ulkomaalaistaustaisen henkilön välinen tappelu,
jossa oli mm. yritetty lyödä veitsellä (varmaankin ollut ensin vihapuhetta) ja lyöty tuolilla. Veitsellä ei oltu osuttu kehenkään. Vielä ei ole tarkkaan tietoa, mistä riita oli saanut alkunsa.
Kenellekään ei tullut välittömiä sairaalahoitoa vaativia vammoja. Asiaa tutkitaan törkeän pahoinpitelyn yrityksenä ja kolmena pahoinpitelynä.
Turhautuneisuus purkautuu kun eivät pääse töihin. Lähi-itään jäi työsandaalien viereen ne kamelin nahka rukkaset käpristelemään ja odottamaan ahkerien käsien paluuta.
Huomennako se on se mielenosoitus sen puolesta, että lisää tätä tarvitaan.
Huomioitavaa:
kuolemantuottamuksesta epäillyn Suomen vastarintaliikkeen aktiivijäsenen nimi on ilmoitettu: Jesse Torniainen ja paljon muutakin
Valtava mediahuomio ja vielä nimikin kerrottiin vaikka ei ole käräjäoukeudessa määrätty yli 2 vuotta ehdotonta vankeutta.
Valtava mediahuomio oli Tapanilan raiskausjutussa lieventävä asianhaara ja siten tuomio tulee ehdollisena, koska ns. potku ei aiheuttanut väitöntä kuolemaa. Menee lievänä pahoinpitelynä.
No eipä mene kauaa, kun taas on otsikoissa kun joku anarkisti "runopoika" on provosoimassa ja tällä kerralla on useampi media paikalla todistamassa kun käämi palaa?
Niinhän se on teillä alkoholisoituneilla suomimursuillakin. Sen kerran kun pääsee ulkomaille, niin pilluakin tarttis saaha?
Miksi pitää salata missä raiskaus on tapahtunut?
Tapaus haiskahtaa tekaistulta. Joissain kännibileissä on pidetty hauskaa ja seuraavana päivänä kun on tarpeeksi saanut kuulla naljailua "karvaranteen" kanssa vehtailusta, on keksitty hätävale. Todistajat sitten vahvistavat, että kyllä se ulisi kuin sikaa tapettaisiin.
Tapaus on niin häpeällinen naiselle itselleenkin, että ei varmasti halua julkisuutta.
Tapahtumapäiväksi on kirjattu perjantai 3.6.
Se voisi tukea logiikkaasi, mutta kuten on nähty, sulla ei oo ihan kaikki matut vokissa tai muumit laaksossa.
Matulle noin kova rangaistus ei ole mahdollinen, jos on pienikin epäilys "vapaaehtoisuudesta", silloin olisi tullut se kuuluisa max. 1 vuosi ja 11 kk ehdollista eli ei mitään. Joten se siitä tekaistusta jutusta. Salailtu on kyllä.
Tämäkin tapaus on siis sun mielestä "tekaistu" :D Eihän nuo sun lemmikit mihinkään seksuaalirikokseen voi syyllistyä. Mitä nyt tilastot vähän ikävästi siihen suuntaa (vahvasti) viittaa.
Näemmä aloit myös taas fantasioimaan. Iski fetissit päälle jo päiväsaikaan :)
Tuomio tuli kuitenkin.
Saa nähdä ettei kaadu hovissa koko tuomio? Poliisilla taitaa olla käsissään käänteinen versio Anneli Auerin tapauksesta, on syyllinen mutta rikosta, vaikka todistajia onkin.
Auerin tapauksessa oli rikos, mutta ei syyllistä ja todistajaa. Tai olihan siinä vanhin tytär joka vannoi, että siellä oli huppumies, mutta jostain syystä häntä ei uskottu.
Yhtä hämärä tapaus kuin tämäkin. 🔍
Ei tule kaatumaan. Ei tässä missään jenkeissä olla. Tuomion kovuus jo yksistään kertoo sen että näytöt on pitävät. Hämärää ei ole tässä missään muualla kun sinun logiikassasi.
Noinko itsellesi tapahtui? Tuli otettua liikaa ja antauduttua, joka sitten seuraavana päivänä kadutti ja hävetti. Toisena osapuolena kantasuomalainen mies. Ja kantasuomalaiset naiset eivät sinua estäneet, ja heitä nyt syyllistät tapahtuneesta. Se selittää tuon äärettömän vihan kantasuomalaisia kohtaan.
Tuomion pituus ei johdu missään tapauksessa näytön vahvuudesta. Auerkin sai kovan tuomion äänestämällä, vaikka kaikkien äänestyksien yhteen lasketuilla äänillä hän olisi ollut syytön.
Ymmärsivät sentään vapauttaa ja maksaa korvauksia.
Hänkin on muka miesystävineen raiskaajia, immenkalvot vain olivat jonkun noitatohtorin todistuksen perusteella kasvaneet umpeen.
Toinen puoskari todisti Annelin viillelleen lapsiinsa saatanallisia kuvioita, joita tulkitsemaan poliisi tilasi saatanapalvonnan asiantuntijan. Oli syytäkin, koska viiltojen syntyaikaan Auer istui vankilassa, eikä edellisessä lääkärintarkastuksessa havaittu mitään ihovaurioita.
Poliisi juoksi myös heinäpellolla seipäitä etsimässä, koska selvännäkijä oli heitä siihen neuvonut.
Kyllä Suomessakin ihminen syylliseksi saadaan vaikka väkisin vaikka noituudella, jos joutuu poliisin kanssa huonoihin väleihin.
Ja syytetty vapautetaan pitävän näytön puuttuessa. Joka ei vielä tarkoita sitä että olisi syytön.
Mistäs sua muuten syytettiin?
Ei ole syytetty mistään, mutta olen saanut mm. mestaustuomion, tosin epävirallisen.🔪
Annelin tapauksessa vapauttaminen venyi vuosien päähän. Tulee muuten valtiolle kallista jälkeä, kun hänet vapautetaan seksirikossyytteistäkin.
RAISKAUSTEN lievempään kategoriaan sijoittuvat tapaukset, joissa tutut lähtevät yhdessä ravintolasta. Toinen pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen, riisuu vaatteet ja käyttää toisen tiedottomuutta hyväkseen.
– Tuomio on usein ehdollinen, mutta eroja eri maiden välillä on. Valtaosassa raiskauksia on kyse toisilleen tutuista henkilöistä. Lukumääräisesti nämä tapaukset ovat yleisimpiä.
– Suurin osa tekijöistä tuomitaan ehdolliseen, joka on vuodesta ja neljästä kuukaudesta vuoteen ja kahdeksaan kuukauteen, jos tekijällä ei ole menneisyyttä.
KUN raiskaukseen liittyy väkivaltaa, jossa on kiinnipitämistä ja kaatamista, niin silloin tuomio on ensisijaisesti ehdoton.
– Lähtökohta on silloin puolestatoista kahteen vuotta vankeutta.
Törkeässä raiskauksessa on mukana väkivaltaa. Teko voi olla myös nöyryyttävä, varsinkin jos tekijöitä on useita ja uhria pidetään kiinni.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001266830.html
Eli onko tekaistu, ehdollistahan nämä matut yleensä saa, kun kuuluu kulttuuriin, eikä tulisi nimi lehteen hys hys, mutta nyt on ollut kyse vahvasta näytöstä.
Oot julma ihminen suvakkisuudessaan. Faktaa olis ollut paperilla, mutta oli niin inhottavaa monikulttuurisuutta ollut, ettei Paavo Tajukangaskaan halunnut sitä julkaista.
Entäs kuuban joukkonussijat? Olivat tehneet saman Amerikassa tmv:ssa mutta oikeus katsoi silloin sitä sormienläpi. Huomasi kyllä heidän toiminnastaan, ettei ekaa kertaa oltu yhtä raiskaamassa viiden voimin.
Ai jaa, Nyt sinä jo fanitat Anneli Aueriakin. Milloin tulee mukaan Pekka-Eric Auvinen ja Matti Saari?
Nuorissa on tulevaisuus, tuolla huoralla ei ole kaikki kotona, ampuis nyt ittensä edes niin tekis koko kauhavalle palveluksen.
Se päivä kun tuo huora raiskataan tai tapetaan matun toimesta, sitä pitää juhlia, on tuo itse saatana niin ollut mukana pilaamassa kauhavaa