Sairaaloiden ja erityisesti osastojen toimintaa johtaa kunnostautunut lääkäri, jolla ei ole siihen riittävää koulutusta eikä välttämättä ominaisuuksiakaan. Näin menetetään hyvä lääkäri ja saadaan huono johtaja.
Ihmisillä on taipumus muistaa kiireiset hetket muttei hiljaisia. Todellisuudessa kaikki potilaat ehditään hoitamaan, vaikka hetkellisesti olisi ruuhkaa. Lisähenkilökunta tai resurssit eivät lisää hoidettujen määrää - koska kaikki hoidetaan. Myöskää lääkärien tai hoitajien tuplaaminen ei vähennä virheitä koska diagnoosin tekee silloinkin yksi lääkäri eikä kaksi.
Kyseessä on johtamis ja resurssointiongelma. Potilaita ei tule sattumanvaraisesti vaan hyvin säännönmukkaisesti. Perjantai-illan humalaisen itsensä teloneen voi ennustaa paitsi kellonajan niin jopa nimenkin mukaan. Sama asia koskee maanantaiaamun puhelurumbaa.
On luokatonta johtamista, jos ei tehdä tilastoa potilaiden määrästä kuhunkin kellonaikaan. Vielä luokattomampaa on olla varaamatta henkilökuntaa tarpeen mukaan. Suorastaan idioottimasta on, että kaikki potilaat laitetaan eteenpäin yhtä aikaa hyökyaaltona vuoron lopussa. Se on väärin potilaita kohtaan ja väärin osastoja kohtaan, joille aiheutetaan keinotekoisesti ruuhkaa.
Huono johtaminen aiheuttaa huonoa työhyvinvointia, stressiä ja tarpeetonta kiireen tuntua. Se aiheuttaa myös tyhjäkäyntiä silloin, kun resurssit on väärin kohdistettu.
Johtamisongelma sairaaloissa
17
231
Vastaukset
- kauheeta___menoa
Vai kaikki hoidetaan? Tämähän nyt ei pidä paikkaansa. Keitä ovat ne 10000 jotka hoidetaan ulkomailla liian pitkien jonojen takia tai sitten resurssipulan takia.
Ei pidä jauhaa tätä samaa mantraa, kun se ei pidä paikkaansa. Tosiasiat eivät puhumalla muutu miksikään, vaan totuus on että kaikkia ei hoideta.- Suhteellisuudentajua
Eipä sekoiteta asioita.
Ulkomailla hoidetaan niitä, joita siellä on tarkoituksenmukaista hoitaa. Kyseeseen voi tulla jonojen purkaminen, maantieteellinen läheisyys ja erikoishoito, jota Suomessa ei voida antaa. Joukkoon kuuluu myös ulkomailla sairastuneet, jotka hoidetaan ulkomailla.
On myös niitä oireita tai sairauksia, joiden hoito ei kuulu suomalaiseen terveydenhoitoon. Rajaaminen on poliittinen päätös, jota poliitikot eivät tee. Mukaan kuuluu myös kokeelliset hoidot ja hoidot, joita ei Suomessa tehdä koska niiden vaikuttavuus on huono.
Näillä millään ei ole kuitenkaan merkitystä suuressa mittakaavassa. Ne 10.000 (ei edes sitä) ovat niin pieni osa ettei niillä ole mitään vaikutusta hoitoon kokonaisuutena. Nyt puhutaan isoista asioista eikä lillukanvarsista. - egegeghh
Tuo ei ole edes promillea lääkärikäynneistä. Onko hahmotusongelmia?
- mitro
Johtamisongelma myös Kivistössä Attendon palvelutalossa,missä johtaja tuntuu määräävän jo lääkärinkin asioista saati että pitää hoitajat sellaisen pelon vallassa,etteivät enää uskalla suutaan aukaista mistään asioista.Siellä on todella silmin nähden työhyvinvointi kaukana.Ei ihme että hyvät hoitajat kaikkoaa.Se on väärin ,sillä johtajahan se pitäisi panna pellolle.
- Anonyymi
aivan yksityisessä hoivakodissa pieksämäessä eräässä yksikössä. osaston johtava sairaanhoitaja oli aivan pihalla oman osaamisensa kanssa. myös selvästi käskytti hoitajia. järkyttävää nähdä mitenkä ei omistaja saa alalle sopivaa henkilökuntaa vaan menee siitä mistä aita on matalin . sekä rahaa rahaaa. mitäpä näistä hoidokeista. tosi on että jossain mättää ja pahasti . asukas kärsii.
- Tehohoitaja
On ongelmallista jos isoa sairaalaa johtaa henkilö jolla ei ole kokemusta sairaanhoidosta. Esimerkiksi HUS:n entinen johtaja päätti säästää niin että erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla ei olisi lainkaan päivystävää lääkäriä saatavilla. Fyysisesti läääri ei ole siellä 24/7 hääräämässä, mutta onneksi hän on edes talossa. Tämä johtaja sai kenkää.
On myös totta että isoissa sairaaloissa on liikaa johtajia. Elämme holhousyhteiskunnassa joka vaan näyttää pahenevan. HUSssa on myös paljon osastonhoitajia joiden pätevyys nykykriteereiden mukaan ei ole riittävä, mutta koska he ovat virkasuhteessa niin ei heitä poiskaan saa.
Kokouksia isoissa sairaaloissa on myös rutkasti liikaa. Jotkut kokoukset on tärkeitä, ne joissa päätetään porukalla jonkun ihmisen elämästä liittyen hoitoon.
On myös ongelmallista että omaiset eivät anna lupaa hoitojen lopettamiseen vaikka potilaalla ei ole minkäänlaisia selviytymismahdollisuuksia. Näin resurssit menevät hukkaan. Hoidetaan kalliissa erikoissairaanhoidossa teholla, joku paikkaa tarvitseva ei mahdu sinne, pahimmassa tapauksessa odottaja kuolee jonoon. Omaisten takia kidutettu potilas kuolee sitten joskus, jonka jälkeen omaiset valittavat, otetaan poliisi ja patologi kehiin. Työllistetään heidät, jotka toteavat sen saman kuin hoitanutkin lääkäri. Potilaalla ei ollut selviytymismahdollisuuksia. Sen jälkeen omaiset syyttävät vaikkapa henkilökuntaa omaisuuden varastamisesta. Käytetetään muutamia tunteja siihen että etsitään kirjanpidosta omaisuusluettelolappua ja kun se löytyy voidaan todeta että se varastettu kukkaro on luovutettu potilaan isälle, hänen allekirjoittamanaan...
Tämä ei nyt sinällään liity johtamiseen vaan hälläväliä asenteeseen. Ollaan leikkausjonossa ja saadaan viimein aika. Onkin kumminkaiman synttärit tai teatteriretki. Perutaan leikkaus viime hetkellä tai jätetään kokonaan ilmoittamatta. Sairaala ei ehdi kutsua ketään peruuntuneelle leikkausajalle ja näin hukataan resursseja. Tämä toiminta pitäisi tehostaa niin että kunnon sakot vaan järjestelmän väärinkäytöstä.- SuutariLestiinsä
En ole samaa mieltä. Sairaalan toiminnasta suurin osa on hotelli- ja ravintolatoimintaa. Niiden johtajaksi lääkäri on paitsi liikaa, niin väärin koulutettu.
Lääketieteellistä puolta määrittelemään tarvitaan alan ammatilainen. Hänen ei kuitenkaan pidä itse tehdä vuorolistoja tai päättää sairaalan nurmikon leikkaamisesta. Sitä varten on osaavampia ihmisiä halvemmalla tarjolla.
Sama porukka voi hoitaa useammankin sairaalan työvuoro-, ruoka- ja seinälistat.
Ihan vastaavasti sama lääkäri pystyy määrittelemään useamman sairaalan hoitopuolen koska ei tarvitse enää tuhjata aikaa em. listoihin. - Tehohoitsu
Olet nyt aika hakoteillä. Sairaaloissa ei sama johtaja päätä nurmikon leikkaamisesta, potilaiden ruokalistoista eikä kaikkien työvuorolistoista.
HUS:ssa em toiminnat on ulkoistettu: Ravioli vastaa sekä henkilökunnan että potilaiden ruokalistat. HUS kiinteistö huolehtii pihatöistä ja korjauksista. HUS desico puolestaan siivouksesta, ruuan jakelusta ja pyykistä. HUS lab. Näytteenotosta ja -käsittelystä. HUS kuvantaminen röntgentutkimuksista jne. Toiminnat on ulkoistettu jo vuosikausia sitten, oletettavasti jonkun kokoomuslaisen neropatin toimesta ja näin raha vaihtaa omistajaa kun kaikesta maksetaan erikseen. Homma oli paljon sujuvampaa kun kaikki oli yhden johdon alaisena.
Jokaisella klinikalla on oma erikoislääkäri johtamassa toimintaa. Ei lääkärit vaativalla erikoissairaanhoidon saralla hoida kaikkia mahdollisia sairauksia. Eihän insinööritkään ole erikoistuneet kuin yhteen erikoisalaan.
Isot pomot ei väsää työvuorolistoja. - Realiteettit
Tehohoitsu kirjoitti:
Olet nyt aika hakoteillä. Sairaaloissa ei sama johtaja päätä nurmikon leikkaamisesta, potilaiden ruokalistoista eikä kaikkien työvuorolistoista.
HUS:ssa em toiminnat on ulkoistettu: Ravioli vastaa sekä henkilökunnan että potilaiden ruokalistat. HUS kiinteistö huolehtii pihatöistä ja korjauksista. HUS desico puolestaan siivouksesta, ruuan jakelusta ja pyykistä. HUS lab. Näytteenotosta ja -käsittelystä. HUS kuvantaminen röntgentutkimuksista jne. Toiminnat on ulkoistettu jo vuosikausia sitten, oletettavasti jonkun kokoomuslaisen neropatin toimesta ja näin raha vaihtaa omistajaa kun kaikesta maksetaan erikseen. Homma oli paljon sujuvampaa kun kaikki oli yhden johdon alaisena.
Jokaisella klinikalla on oma erikoislääkäri johtamassa toimintaa. Ei lääkärit vaativalla erikoissairaanhoidon saralla hoida kaikkia mahdollisia sairauksia. Eihän insinööritkään ole erikoistuneet kuin yhteen erikoisalaan.
Isot pomot ei väsää työvuorolistoja.HUS ei ole yksi sairaala eikä missään nimessä kuvaa yleistilannetta Suomessa muuten kuin johtajien määrässä.
Minulle ulkoistaminen ei ole poliittinen valinta, mutta siinä on paljon hyvää. Kun laitos tekee kaiken itse, niin silloin sen ei tarvitse välittää laadusta koska laatua ei ole määritelty, sitä ei seurata ja jos tehdään molemmat, niin huonosta laadusta ei ole sanktioita.
Aina, kun toimintoja tai hankintoja on ulkoistettu, laatukriteerit ovat olleet korkeammat kuin mihin yksikkö itse pääsee. Lisäksi kilpailutuksen voittajalla on riski sopimuksen päättymiseen tai taloudellsieiin sanktioihin, jos laatua ei pidetä sopimuksen mukaisena.
Ihan konkreettisena esimerkkinä PPSHPn sopimuksissa lukee, että jos sopimuskumppani ei pysty noudattamaan sopimusta, niin PPSHP saa ostaa muualta ja laskuttaa erotuksen sopimuskumppanilta. Miten tämä toteutuisi itse tuotetussa palvelussa?
Ymmärrän niitä, jotka eivät halua verovarojen menevät yrityksille. Ajatus siitä, että verovaroja käytetään vain palveluun eikä katteisiin tai voittoihin on kaunis. Miksi sadassa vuodessa on saatu aikaan sellainen järjestelmä, jonka laatu ei ole kummoinen ja kustannukset on korkeat? Sama toistuu kaikessa julkisessa toiminnassa.
Teoriassa julkisen toiminnan pitäisi olla edullisinta ja tehokkainta koska resurssit toiminnan viilaamiseen on rajattomat verrattuna yksityiseen yritykseen, jonka pitää tehdä samat asian ja vielä tuottaa voittoa. Julkishallinto ei halua käyttää parasta osaamista verorahojen taloudelliselle käytölle vaan ohjaa verorahoja poliittisten intressien toteuttamiseen.
Aivan ilmeisesti kohtuullisen tuloksen tekeminen on kuitenkin halvempaa kuin poliittinen lahjonta tai verovarojen välistäveto. Sellaista vaihtoehtoa ei ole, jossa kaikki rahat menisivät vain toimintaan.
- Tehohoitsu
No, tuohon toteaisin että politikointi on johtamassa siihen että yritysjohtajat kääräisevät hyvät voitot. Tilastoja kaunistellaan. Jatkossa kaikkia ei hoideta ja pienipalkkaiset naisvaltaiset alat toimivat maksumiehinä. Aika moni kollegoistani on valmiita iskemään hanskat tiskiin. Antaa robottien hoitaa kun ne ei (kuulema) tee virheitä.
HUS on hyvinkin pitkälti jo yhtä suurta laitosta ja kaikki se sisäiset liikelaitoksen kattavat kaikki HUS;n sairaalat. - Lisäähenkilökuntaa
Mitä vähemmän lääkärillä on aikaa perehtyä potilaan asiaan, sitä suurempi on riski, että lääkäri tekee potilaalle virheellisen diagnoosin. Itse taistelen koko ajan aikapulan kanssa. Maassamme tapahtuu paljon hoitovirheitä vuosittain. Suurin osa niistä on kiireen aiheuttamia.
- Hoitovirheet
> Suurin osa niistä on kiireen aiheuttamia.
Voi olla myös kiireenkin aiheuttamia hoitovirheitä, mutta suuri osa niistä on aivan muista syistä johtuvia. - Anonyymi
Hoitovirheet kirjoitti:
> Suurin osa niistä on kiireen aiheuttamia.
Voi olla myös kiireenkin aiheuttamia hoitovirheitä, mutta suuri osa niistä on aivan muista syistä johtuvia.Entä se välttämätön kollegan ymmärtäminen? Kuinka paljon se voi haitata potilaan tuloksellista hoitoa?
- Anonyymi
Terveydenhuollon työntekijät ajetaan piippuun ja kokoomusjohtajat vain nauravat hoitajien ahdingolle. Älkää antako kokoomukselle valtaa yli toisten ihmisten, se on pahin virhe minkä tässä maassa voi tehdä.
- Anonyymi
Sen potilaan yli menee kaikki kilvan. Joku harvinainen tapaus saattaa pysähtyä lähes samalle tasolle!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen potilaan yli menee kaikki kilvan. Joku harvinainen tapaus saattaa pysähtyä lähes samalle tasolle!
Näin juuri. Potilas siellä heidän ongelmiensa keskellä on ahdingossa.
- Anonyymi
Satuin löytämään juttusi sairaaloista. Täällä Uudessa sairaalassa kohelettaan niin paljon kun vain ehtivät ja kyllä siellä joitakin kohdellaa hyvin toisia ajetaan vaan jaloista pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113515MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411576Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59826- 170823
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768