Arabien tyttöystäville ja vaimoille

Varoituksensananen

Täällä on paljon kyselyitä millainen on arabimies ja tarinoita kuinka itse on löytänyt niin hyvän miehen.

Varokaa naiset, oikeasti näitä miehiä. Voin sanoa että 95% teidän liitoistanne päättyy eroon.
Te ette alussa ymmärrä kokonaiskuvaa, mutta varmasti selkenee muutamassa vuodessa.

Alussa he kaikki vaikuttavat ihanilta ja rakastuvat teihin salamannopeasti. Kerrotaan säälittäviä tarinoita tai todistellaan kuinka ollaan niin koulutettuja. Kokataan ruokaa ja luutuillaan lattioita ens alkuun ja teeskennellään että ollaan niin tasa-arvoisia ja Eurooppalaisia.

Sitten se helvetti alkaakin kun naimisiin on menty. Teistä tulee nopeasti syyllisiä kaikkiin avioliiton ongelmiin, valituksia tyhjänpäiväisistä asiosta, mykkäkoulua. Mikään mitä teet ei ole ikinä oikein ja elämä alkaa olla kuin kiukuttelevan taaperon kanssa. Sellaisia arabimiehet ovat, lapsellisia itkupotkuraivareita saavia taaperoita.

Koko ajan taustalla pyörii ystävät ja sukulaiset joiden kanssa on oltava yhteyksissä. Loputonta pälätystä kännykkään.. Ja kännykkä koko ajan lähettyvillä.

Raha asiat eivät kuulu sinulle ja lopulta eivät mitkään muut asiat.
Kaikki pyörii hänen ja hänen elämänsä ympärillä. Kaiken aikasi saat kulutella etsimässä ratkaisuja hänen elämänsä edistämiseen.

Nyt mietit ettei ainakaan sinun kullannuppusi, onneksi, ole sellainen. Hän on tyystin erilainen kuin muut. Kuinka saitkaan sellaisen kultakimpaleen.

Niin, se on vain harhaa. Hän on juuri se mitä ehkä sisimmässi pelkäät. Takaan sen. Oman itsesi ja varsinkin lastesi vuoksi(jos olet yh) säästä itsesi tulevilta kärsimyksiltä.
Jos jokin kirjoittamastani kuulostaa tutulta, jätä se mies.
Älä tuhlaa aikaasi mieheen jolle lopulta et kuitenkaan merkitse mitään. Nyt et ehkä tätä ymmärrä, mutta jos jatkat suhdetta, niin jonkun vuoden päästä muistat tämän kirjoituksen ja mietit miksi en uskonut.

1

246

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jotenkin kuulostaa tutulle ja olen alkanut epäillä mieheni olevan VAIN narsisti....

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 482
      7140
    2. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      26
      2551
    3. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      227
      2548
    4. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      157
      1844
    5. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      114
      1728
    6. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      62
      1138
    7. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      74
      1133
    8. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

      Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
      Tv-sarjat
      4
      1125
    9. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      2
      1055
    10. Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata

      Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p
      Uusikaupunki
      0
      1054
    Aihe