Hyvä AITO-kulkueeseen tuleva kannattajamme

Kuten olet ehkä saanut tiedotusvälineistä tietää, huomenna hiukan ennen AITO-kulkuetta/Perhemarssia, Helsingissä järjestetään myös Peli poikki!-mielenilmaus rasismia ja fasismia vastaan. Tuo marssi lähtee Kansalaistorilta ja tulee Senaatintorille, siis sama reitti kuin meilläkin, suunta AITO-kulkueella on vain Senaatintorilta Kansalaistorille päin.
Peli poikki-mielenilmaus päättyy Senaatintorille, josta me taas lähdemme. Jotta ihmiset osaisivat tulla (myöskin) meidän marssiimme, niin poliisi on ohjeistanut meitä kokoontumaan Senaatintorin Snellmannin kadun puoleiseen laitaan.

Ja jos et vielä ollut päättänyt tulla, niin vielä ehtii tulla sekä kulkueeseen että syysjuhlaan!

Professori Regnerus piti loistavan puheen eduskunnan pikkuparlamentin kahviotilassa tänään, joten voimme lämpimästi suositella tulla kuuntelemaan häntä ja muita puhujia huomiseen syysjuhlaan!

(Ps. tiedoksi että AITO-kulkue oli ilmoitettu poliisille reilusti ennen Peli poikki-mielenilmausta, eli kyseessä on meistä riippumaton kahden tapahtuman osuminen samaan aikaan ja samaan paikkaan).
[email protected] lähetti viestin minulle.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eikö ihmisillä oo mittään tähällisempöö hommoo! Tääkin purkaus on tehty vaan kiusaamaan muita ihmisiä. Täysiä pölökkypäitä koko sakki!

Äänestä
  • Kuten olet ehkä saanut tiedotusvälineistä tietää, huomenna hiukan ennen AITO-kulkuetta/Perhemarssia, Helsingissä järjestetään myös Peli poikki!-mielenilmaus rasismia ja fasismia vastaan.


    Mäneppä kahtomaan sitä oikeeta purkausta keskustaan.



    Tarkista myös, että oletko oikealla foorumilla mielestäsi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minäseolenkin kirjoitti:

Kuten olet ehkä saanut tiedotusvälineistä tietää, huomenna hiukan ennen AITO-kulkuetta/Perhemarssia, Helsingissä järjestetään myös Peli poikki!-mielenilmaus rasismia ja fasismia vastaan. Tuo marssi lähtee Kansalaistorilta ja tulee Senaatintorille, siis sama reitti kuin meilläkin, suunta AITO-kulkueella on vain Senaatintorilta Kansalaistorille päin.
Peli poikki-mielenilmaus päättyy Senaatintorille, josta me taas lähdemme. Jotta ihmiset osaisivat tulla (myöskin) meidän marssiimme, niin poliisi on ohjeistanut meitä kokoontumaan Senaatintorin Snellmannin kadun puoleiseen laitaan.

Ja jos et vielä ollut päättänyt tulla, niin vielä ehtii tulla sekä kulkueeseen että syysjuhlaan!

Professori Regnerus piti loistavan puheen eduskunnan pikkuparlamentin kahviotilassa tänään, joten voimme lämpimästi suositella tulla kuuntelemaan häntä ja muita puhujia huomiseen syysjuhlaan!

(Ps. tiedoksi että AITO-kulkue oli ilmoitettu poliisille reilusti ennen Peli poikki-mielenilmausta, eli kyseessä on meistä riippumaton kahden tapahtuman osuminen samaan aikaan ja samaan paikkaan).
[email protected] lähetti viestin minulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu