Uskovat huijarin kirjoittamaan kirjaan. Eikö teillä ole yhtään älyä?.
Miten kukaan voi olla niin tyhmä että on mormoni?
Krallos
955
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Entä perustelusi?
Tässä on minun saamani käsitys Mormonin kirjasta:
Raamattu ja Mormonin kirja ovat todisteita Jumalan työstä ihmisten keskuudessa. Tuskin kukaan voi kirjoittaa Mormonin kirjan kaltaista petos mielessään, koska kirja kehottaa kaikkeen hyvään ja uskomaan Kristukseen.
Jeesus Kristus toimii Isänsä nimissä. Kristus tuli maailmaan toteuttamaan Isänsä tahdon, joka on ihmisten pelastaminen. Kristus syntyi juutalaisten keskuuteen, mutta Hänet lähetettiin kaikkien muidenkin ”lampaidensa” luo. Näitä muita lampaita ovat kaikki Jaakobista eli Israelista lähteneet kansat. Jaakobilla oli 12 poikaa, joista jokaisesta sai alun kansa. Heitä sanotaan Raamatussa Kristuksen lampaiksi. Kristus kävi myös näiden muiden lampaidensa luona.. On perusteita uskoa, että Mormonin kirja on joosefilaisten kertomus Kristuksesta. Kaikki muutkin Israeliin kuuluneet kansat ovat niitä muita lampaita, joiden luona Kristus kävi. Hekin kirjoittivat siitä, mutta emme ole vielä saaneet näitä kirjoituksia ja todistuksia Kristuksesta.
Raamattu kertoo juutalaisten uskonnollisista vaiheista ja Kristuksen syntymästä heidän keskuuteensa. Mormonin kirja kertoo Kristuksen odottamisesta ja käynnistä joosefilaisten luona. Heihin kuuluva ryhmä johdatettiin n. 600 eKr. Amerikan mantereelle. Olemme saaneet Mormonin kirjan taivaallisen sanansaattajan enkeli Moronin kautta. Se on Raamatun veroinen pyhä kirjoitus.
On tärkeää, että me rukoilemme taivaallista Isäämme kiittäen kaikesta hyvästä, mitä meillä on ja pyydämme sitä mitä tarvitsemme. Kristus on välimiehemme, kun lähestymme taivaallista Isäämme.
Vakaumukseni on, että Mormonin kirja on pyhä kirjoitus, joka todistaa Kristuksesta ja Hänen evankeliumistaan yhdenmukaisesti Raamatun kanssa.
Uskotko että raamatun tapahtumat ovat tapahtuneet oikeasti?. Etkö ole tarpeeksi vanha tai viisas olla uskomatta satuihin?.
Tieteelliset todisteet kertovat että ei ole koskaan ollut vedenpaisumusta, yksikään todiste ei puolla luomista. Kaikki todisteet puoltavat evoluutiota, missään ei näy Jumalaa tai hänen kädenjälkeään.
Mormonien kirja kaikkien 'lykkäiden ihmisten(joita uskonto ei ole aivopessyt) mielestä huijausta.
Mormonin kirja ja raamattu eivät todista samasta jumalasta eivätkä samasta voidellusta.Raamatun ja historian mukaan Israelin pojat muodostivat yhden kansan jolla on isän nimi Israel.
Ei tietenkäänbn ole eikä koskaan ole ollut 12 Israelin kansaa. Mormonismi ei saa yksinkertaisintakaan asiaa oikein Israelilaiset eivät myöskään ole toisilleen "muita lampaita "
Ei ole mitään syytä uskoa mihinkään Smithin höpötykseen. Amerikan joosefilaisista ei ole löytynyt jäljen jälkeä eikä koskaan löydy koska ovat satuhenkilöitä .
Mormonit ovat yhtä tyhmiä kuin skientologit:D.
Hieno kommentti ja loppuun asti ajateltu. Mistä voit tietää ovatko mormonit juuri yhtä tyhmiä kuin skientologit? Mitä tarkoitat tyhmyydellä, ÄOtä, henkistä älykkyyttä vai jotain muuta? Oletko itse viisas?
Molemmat uskovat huijareiden kirjoitamiin kirjoituksiin ja pitävät niitä pyhinä kirjoituksina.
No ehkä skientologit ovat kyllä tyhmempiä, koska L. Ron Hubbard on itse myöntänyt perustaneensa uskontonsa rahan vuoksi.
Skientologit ja mormonit ovat hyväuskoisia ja henkisesti lapsellisia jotka nähtävästi eivät kestä reaalimaailmaailman ilman satuja.
Ainakin minulla on keskivertoa korkeampi ÄO (120pst.), mutta olen myös narsisti lääkärin mukaan.
Tarkoitatko nimenomaan keskivertoa vaiko keskiarvoa?
Ehkäpä siksi nämä uskonnot menestyvät niin hyvin USAssa koska siellä puolet ihmisistä on keskiarvoa tyhmempiä. Onkohan asia Suomessa myös näin koska niin monet täällä uskovat sosialismiin.
Sosialismi ja kapitalismi eivät ainakaan tavallisesti ole uskonasioita.