Kaikenlaista rasisminvastusus-paskaa levitetään vaikka syynä ei ole lainkaan rasismi vaan se, että matujen hulppean hyvinvoinnin ja hyysäämisen kustannukset rokottavat Suomen taloutta niin voimakkaasti että etenkin heikompiosaisten hyvinvointia joudutaan pakostakin kuristamaan.
Nykyiset toimet (kuvitellun) rasismin suitsemisesta jopa pääministerin johdolla ei suinkaan vähennä rasismia, vaan lisää sitä. Nykyiset toimet nostavat todellista vihaa ja saavat suomalaiset veronmaksajat tuntemaan itsensä B-luokan kansalaisiksi ja pelkiksi rahantekokoneiksi, jonka toiminnasta koituvasta hyödystä hän itse ei pääse nauttimaan lainkaan, päinvastoin. Ikään kuin hänellä ei olisi ollenkaan oikeutta itse tuottamaansa hyvään.
Joka vuosi tilanne kärjistyy aina vaan enemmän ja se alkaa aina vaan enemmän muistuttamaan anarkiaa. Tilanne tulee pahenemaan voimakkaasti tästä eteenpäin.
Mutta kenties tämä onkin hallitustemme tahto. Sekasorto auttaa eliittiä rikastumaan aina vaan enemmän ja enemmän.
Ja vasurit homotus-matutus-sokeudessaan lyö patarumpua marssilla kohti rauhallisen yhteiskunnan lopullista sortumista.
Nykyiset toimet (kuvitellun) rasismin suitsemisesta jopa pääministerin johdolla ei suinkaan vähennä rasismia, vaan lisää sitä. Nykyiset toimet nostavat todellista vihaa ja saavat suomalaiset veronmaksajat tuntemaan itsensä B-luokan kansalaisiksi ja pelkiksi rahantekokoneiksi, jonka toiminnasta koituvasta hyödystä hän itse ei pääse nauttimaan lainkaan, päinvastoin. Ikään kuin hänellä ei olisi ollenkaan oikeutta itse tuottamaansa hyvään.
Joka vuosi tilanne kärjistyy aina vaan enemmän ja se alkaa aina vaan enemmän muistuttamaan anarkiaa. Tilanne tulee pahenemaan voimakkaasti tästä eteenpäin.
Mutta kenties tämä onkin hallitustemme tahto. Sekasorto auttaa eliittiä rikastumaan aina vaan enemmän ja enemmän.
Ja vasurit homotus-matutus-sokeudessaan lyö patarumpua marssilla kohti rauhallisen yhteiskunnan lopullista sortumista.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kansakunnan yhtenäisyys on alkanut hajota ja hajoaminen kiihtyy. Ihmettelen, että ministereitä ja itse pääministerikin oli mukana mielenosoituksessa tavallisia suomalaisia vastaan. Tämä kansakunnan yhtenäisyyden hajoaminen palvelee ulkopuolisia valtioita jotka haluavat käyttää sitä hyväkseen ja ryhtyvät horjuttamaan Suomea. Siitä saimme pientä esimakua viime talven aikana kun Venäjältä alkoi tulla turvapaikanhakijoita tuhansittain. Nyt olemme saaneet ohjuspatterit rajamme taakse. Ne pystyvät ampumaan tarvittaessa Hornettimme alas heti kun ne nousevat ilmaan.
Islamisation yksi tarkoitus on soluttautua "ilman aseita" Eurooppaan ja Suomen kohdalla matujen soluttautuminen yhteiskuntaamme ja sen onnistuminen on jo hyvin lähellä.
Tärkeää matuinvasiossa on myös saada kantaväestö toisiaan vastaan vertaa suvakit ja ns rasistit!
Nämä järjettömät marssit poliitikkojemme johdolla ovat jo johtamassa sisällissotaan maassamme.
Asioista eri tavalla ajattelevia kansalaisia syytetään milloin milläkin nimityksillä, ellei halua maamme tulevan vallatuksi matuilla ja islamin uskonnolla lisäksi maamme velkaantuu jopa nykyisien pienten lasten lapset joutuvat tulevaisuudessa maksamaan tästä maturumbasta otettuja velkarahoja!
Ei tule mitään sotaa ei noilla resupekoilla ole järkeä tai varaa sotaan.
Jos vaivaudut katsomaan mitä sisällisotakin pitää sisällään niin siihen ei kakaroilla ole paukkuja. Muutama kalju kaljavatsa ei tee kesää ei talvea, vankiloissa on tilaa eikä yhteiskuta rauha ole uhattuna kun Suomi24:jän palstoilla.
Todellsiuudessa yhteiskunta on valmis ja sen sisällä olevat nauttivat suurista palkoista ja eduista, ne köyhät jotka siellä ulkopuolella ovat kuten natsin sun muut niin ne saavat pamppua jakaukseen/kaljuun jos ovat tiellä.
Puukko vaatii luonnetta ja sitä ei sosiaaliturva löysentämillä pullamössöillä ole, aseita ei kukaan saa ne kereättiin pois juuri tätä aikaa silmälläpitäen. Asia olisi eri jos Kokoomus olisi mukana, heillä on rahaa. Jos nyt halut sisällisotaan aseistaa sotilaita niin vaikkapa 1000 sotialaan ylläpito maksaa liki millin kuukaudessa. Esim.Suomen kääntyminen afkanistanissa maksoi 462 miljoonaa, ja takaan ettei uusnatseilla ole tuollaisia rahoja. Suomalaiset ovat typeriä löysiä ja lasikoja meitä odottaa sukupuutto ja se on meilel oikein.
Mistä sinä nyt nämä natsit vedit tähän?
Harvinaisen sekavaa kirjoittelua.
En lakkaa ihmettelemästä tuota sateenkaariväen intoa marssia islamisaation puolesta. Onko niillä jokin vaurio? Eivät ymmärrä mikä asema heillä on islamin lakien mukaan.
Anaarkia ei aseita tai asevarustelua kaipaa. Yleinen lainkuliaisuuden menettäminen ja oman käden oikeuden käyttöön ottaminen tulee lisääntymään kun kansan syvät rivit huomaavat olevansa kuin paarialuokkaa ikään ja toisaalla matuja kohdellaan kuin kuninkaallisia. Suomalaiselta duunarilta ruoskitaan viimeinenkin riekale selkänäahasta ja matut saavat kaiken ilmaiseksi, laittamatta rikaa ristiin ja vieläpä määräämättömäksi ajaksi. Ei ole karensseja, haastatteluja eikä aikarajoja. Ja maksoi mitä maksoi, joka lantti löytyy kuin taikaiskusta, ylärajaa ei ole.
Suomalaisia totisesti tapetaan sukupuuttoon parhaillaan, mutta ennen kuin se tapahtuu, autot palavat ja veri lentää. Ja syynä on turhautuminen, oman elämän näköalattomuus ja mahdottomuus vaikuttaa itse millään lailla omaan tulevaisuuteensa.
Kyllä ne ressukatkin pystyvät pistämään, tai ampumaan jonkun hengiltä. Ei siihen tarvita kuin yksi taistelunhaluinen militantti. Kun veri lähtee virtaamaan seuraa tietysti kosto. Sitä seuraa suurempi kosto, jne. Onhan siitä esimerkkejä vuosilta 1905-1906 ja 1917-1918. Jos Suomen armeija komennetaan taistelemaan maahan tunkeutuneitten muslimien puolesta suomalaisia vastaan, niin sisällissota on valmis.
Matuja käytetään siinä missä sinuakin,ne rahat valuvatLuona Oy:hyn ja muihin päätätjien firmoihin.
tätä vastakkain asettelua luodaan aivan tahallaan päättäjien taholta?
UUTISPOMMI! SAK markkinoi KAPINAAN yhteiskuntaa ja sen rakenteita vastaan sekä sponsoroi rikollisryhmän järjestämää mielenilmausta !
Äärijärjestöjä edustavat Suomessa täysin muut kuin mitä kansalle medioissa uskotellaan. Tässä siitä.
25.09.2016 06:03, 4099 lukukertaa
SAK on liittoutunut punavihreiden fasistien kanssa.
http://mvlehti.net/2016/09/25/uutispommi-sak-markkinoi-kapinaan-yhteiskuntaa-ja-sen-rakenteita-vastaan-seka-sponsoroi-rikollisryhman-jarjestamaa-mielenilmausta/
SAK-kytkös estää SDP:n uudistumisen, arvioi tutkija
Kansan Uutiset24.4.2015 15.02
Kotimaa
Heikki Hiilamo sanoo perussuomalaisten hoitavan oiretta eikä sairautta. Vasemmiston mahdollisuus olisi sairauteen puuttumisessa.
Demokraattiset vaalit ovat paineventtiili yhteiskunnallisille jännitteille. Vaaleissa menestyvät ne puolueet, jotka onnistuvat koskettamaan parhaiten kulloinkin koettuja jännitteitä, kirjoittaa Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo Yhteiskuntapolitiikka-lehden blogissa.
Vasemmistolta tämä ei enää onnistu. Vielä vuonna 1995 vasemmisto sai yhteensä 85 paikkaa, nyt enää 45.
”Vasemmistolla ei ole enää roolia perinteisen hyvinvointivaltion rakentajana tai puolustajana, sillä nyt lähes kaikki kannattavat hyvinvointivaltiota ja sen keskeisiä arvoja eli oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja yhdenvertaisia mahdollisuuksia. Kuvaavaa on, että Juhana Vartiainen vaihtoi sosiaalidemokraateista kokoomukseen pelastaakseen hyvinvointivaltion – ja sai valtavan äänisaaliin”, Hiilamo kirjoittaa.
Perussuomalaiset on tullut jäädäkseen merkittäväksi poliittiseksi voimaksi ja se toimii Hiilamon mukaan paineventtiilinä suurimmille suomalaisen yhteiskunnan jännitteille, jotka koskevat edelleen työtä ja työelämää.
Samat riskit persuilla ja maahanmuuttajilla
”Matala koulutus ja teollisuusammatti ovat suuria riskejä työmarkkinoilla. Niiden taustalla vaikuttavat talouden globalisaatio ja digitalisaatio sekä koulutustason suhteellinen nousu ja alueellisten erojen kasvu. Jännitteet osuvat miehiin enemmän kuin naisiin, koska miesten koulutustaso on alhaisempi ja koska he työskentelevät naisia useammin teollisuusammateissa.”
ILMOITUS
Hiilamo kirjoittaa perussuomalaisten projisoivan nämä uhat taitavasti maahanmuuttajiin, joilla on kuitenkin vain vähäinen rooli mainituissa uhissa. He kohtaavat samat työelämän riskit kuin perussuomalaisten kannattajat, mutta vaarana Hiilamo pitää sitä, että aggressiivisella maahanmuuttopolitiikalla perussuomalaiset hoitaa oiretta eivätkä sairautta.
Vasemmiston mahdollisuus on hänen mukaansa siinä, että se puuttuu sairauteen oireen sijasta eli pyrkii avaamaan tilaa työmarkkinoille ja laajemmin yhteiskuntaan niille, joiden on vaikea pärjätä kovassa kilpailussa.
”Sosiaalidemokraattien tiivis kytkös ay-liikkeeseen on kuitenkin estänyt uudistumisen. SAK suhtautuu merkittävimpään köyhyyden ja syrjäytymisen vastaiseen avaukseen eli perustuloon jopa pilkallisesti. Ja koska SAK vastustaa perustuloa, myös SDP vastustaa sitä.”
Ay-liike käärii miljoonia vuokra-asuntoyhtiöstään – asumistuet valuvat osinkoina liitoille
Ay-liike on saanut viiden vuoden aikana lähes 50 miljoonaa euroa VVO:n vuokraosinkoja. Ammattiliitot kuittaavat vuokratuotoista verovapaat osingot. Vuokrien nousua maksetaan suuressa määrin pienituloisille maksetuilla asumistuilla.
Ammattiliitot ja -yhdistykset omistavat yli 60 prosenttia Suomen suurimmasta yksityisestä vuokra-asuntoyhtiöstä VVO:sta. Yhtiön muut suuret omistajat ovat eläkeyhtiöt Ilmarinen ja Varma.
VVO:n omistajilleen jakamat osingot ovat viisinkertaistuneet vuodesta 2008. Viime vuonna osingot nousivat yli 22 miljoonaan euroon. Tältä vuodelta on tulossa taas ennätysosingot, jos VVO:n osingonjako säilyy aiemmalla tasolla.
Ammattiliittojen ja -yhdistysten tileille tuli viime vuonna lähes 14 miljoonaa euroa VVO:n osinkoja. Metalliliitto, JHL ja Rakennusliitto
-
Yle Uutisgrafiikka
kuittasivat kukin pari miljoonaa euroa. Miljoonaluokan osingoille pääsivät myös PAM, Pro, OAJ ja Team.
VVO:n osingot ovat merkittävä tulonlähde ammattiliitoille. Yle selvitti, että ay-liike on nostanut niitä viiden vuoden aikana lähes 50 miljoonaa euroa.
Eniten ammattiliitot saavat tuloja jäsenmaksuistaan, esimerkiksi Metalliliitto ja OAJ viime vuonna molemmat reilut 25 miljoonaa euroa nettona. Ammattiliitot eivät maksa veroja tuloistaan.
Korot alhaalla, vuokrat nousevat
VVO oli alun perin voittoa tuottamaton, yleishyödyllinen osuuskunta. Sen tarkoitus oli rakentaa edullisia vuokra-asuntoja.
Yhtiön reilusta 40 000 asunnosta on yhä noin kolmannes valtion tukemia ARA-asuntoja. Niissä vuokra ei saa määräytyä vapaasti markkinoilla, vaan omakustannusperiaatteen mukaan. Vuokraa voi periä vain niin paljon kuin omistajalla kuluu asunnon menoihin kuten kiinteistön lainanmaksuun, ylläpitoon ja korjauksiin.
Siitä huolimatta VVO:sta on tullut rahasampo sen omistajille. Ay-liike rikastuu osingoilla, kun VVO:n vuokrat nousevat ja voitot kasvavat.
VVO:lla on ollut viime vuosina antoisa voittoputki. Vuonna 2012 vuokrataloyhtiön voitto ennen veroja oli 62,5 miljoonaa euroa. Viime vuonna se nousi yli 90 miljoonaan euroon.
-
Yle Uutisgrafiikka
Voitot ovat kasvaneet, kun vuokrat ovat nousseet. Myös matalat lainankorot ovat vauhdittaneet voitontekoa. Vuokralaiset eivät ole kuitenkaan hyötyneet niistä vuokrissaan.
Vuokria voi nostaa, kun asunnoista on kova kysyntä erityisesti pääkaupunkiseudulla. Siellä on lähes puolet VVO:n asunnoista. VVO kertoo, että pääkaupunkiseudulla yhtiön jokaiseen vapautuvaan asuntoon on noin 30 hakijaa.
– Vuokrakiinteistöjen omistus on keskittynyttä. Siinä on paljon kartellimaisia piirteitä, eikä varsinkaan hintakilpailu toimi, Asumisen hinta alas -foorumin perustaja Eric Hällström arvioi.
– Meillä on sellainen lainsäädäntö, että asuntoja rakennetaan turhan vähän. Silloin markkinat toimivat niin, että se jolla on myydä, voi määrittää hinnan, Vuokralaiset ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita sanoo.
VVO:n vuokratuotto on kasvanut, kun yhtiö on korottanut vuokria nopeammin kuin asunnoista koituvat menot ovat nousseet. Taantumassa esimerkiksi rakentamisen ja korjaamisen hinta on pysynyt kurissa. Vuokrat ovat nousseet viime vuosina ylipäätään muita hintoja enemmän.
Tänä vuonna VVO:n vuokratuottojen kasvu on entisestään kiihtynyt. VVO on noussut alkuvuonna kilpailijansa SATO:n edelle voitonteossa.
SATO:lla on VVO:ta vähemmän voitonteon rajoitteita, sillä sen asunnoista on VVO:ta suurempi osa markkinaehtoisia.
"Ei sentään riistoa"
Vuokrien nousua, VVO:n voittoja ja ay-liikkeen osinkoja maksetaan myös valtion ja kuntien kasvavista asumis- ja toimeentulotuista.
-
Yle Uutisgrafiikka
Valtio maksoi asumistukia viime vuonna yli 1,5 miljardia. Summa kasvoi kahdeksan prosenttia edellisvuodesta. Asumistuen piirissä olevien määrä kasvoi neljä prosenttia. Heitä oli vuoden lopussa 734 500 henkeä.
Myös toimeentulotuen kustannukset ovat nousseet viime vuosina reippaasti kuudessa suurimmassa kaupungissa tehdyn selvityksen mukaan. Esimerkiksi Espoossa ja Vantaalla ne kasvoivat viime vuonna yli viisi prosenttia.
– Mehän olemme jo tilanteessa, jossa pääkaupunkiseudulla ei yhden hengen palkalla pysty vuokraa maksamaan ilman asumistukea, Vuokralaiset ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita sanoo.
Samaan aikaan ammattiliitot kuittaavat verovapaat osingot verovaroista tuetun vuokra-asuntoyhtiön vuokratuotoista.
Yhtälö on kiusallinen liitoille, jotka huolehtivat jäsentensä tulokehityksestä ja ostovoimasta. Aika ajoin ne paheksuvat suuryhtiöiden jakamia osinkoja ja omistajien ahneutta.
VVO jakoi viime vuonna jakokelpoisesta voitostaan vajaan kolmanneksen osinkoina, kun pörssiyhtiöt jakavat tavanomaisesti 40-60 prosenttia. VVO:n pörssiin menoa on kuitenkin jo talouslehdissä uumoiltu. Yhtiö siirtyi tänä vuonna tilinpäätöstietojen julkaisemisessa tapaan, jota edellytetään pörssiyhtiöiltä.
Kaupan alan työntekijöitä edustavan PAM:n puheenjohtaja Ann Selin kommentoi VVO:n voitontekoa pari vuotta sitten Helsingin Sanomissa:
Juu. Ei oikein kohtuulliselta tunnu, että suomalainen 45 vuotta työssä raatanut saa eläkettä 1100€/kk brutto., josta maksaa kaikki kulunsa itse vuokrat ym...Matujen kuluihn per. henkilö taatusti menee kuukaudessa enempi kaikkine kotoutuksineen ym...elättämisiin. Ei voi mitään sille että hivenen katkeroituu, kun katselee näitä tänne tulleita nuoria terveitä miehiä vetelehtimässä ostoskeskuksissa ja me maksamme heille kaiken. Eikös joillakin ole varaa oikein matkustella lomille kotimaihinsa joista ovat hengenvaraa pakoon lähteneet. Ihmetyttää todella tämä Suomen hyysäyspolitiikkaa ja sitten ei kukaan saisi kyseenalaistaa yhtään mitään, heti leimataan rasistiksi.
Pää kii nazzi.
SATOn+AY-omistuksia+on+häivytetty+pörssissä+2007.+Pörssiin+SATO+meni+ja+vei+asunnot+mukanaan.+Omistajiin+tullut+mukaan+eläkevakuutusyhtiöitä.+SATO+myi+muutama+päivä+sitten+osan+asuntokantaansa+ja+keskittyy+pääkaupunkiseutuun,+missä+asuntopulan+takia+saa+vuokrakiskonnasta+parhaat+tuotot.
-SATOn+voitto+ennen+veroja+oli+49+%+liikevaihdosta+vuonna+2014.
-VVO:n+voitto+ennen+veroja+oli+25+%+liikevaihdosta+vuonna+2014.
-+Myös+AY-taustaiset+Asuntosäätiö+ja+Asuntosäätiö-Asokodit+ovat+jakaneet+voittoja+omistajilleen.
SAK:n,+AY-liittojen+ja+eläkevakuutusyhtiöiden+pomot+istuvat+ristiin-rastiin+toistensa+hallituksissa+ja+nostavat+kilpaa+toistensa+palkkoja+ja+hallituspalkkioita.
Alun+perin+sosiaalisen+asuntotuotannon+rakentamiseen+ja+rakennuttamiseen+perustetut+yhtiöt+ovat+luistaneet+tehtävästään.+Pääkaupunkiseudun+asuntopula+on+tahallisesti+aiheutettu,+ja+tämä+on+tapahtunut+SDP:n+pitkän+hallitustaipaleen+aikana.
Nyt SAK yllyttää lakkoihin ja muuhun yhteiskuntarauhan häirintään, kun pelkää puuhiensa paljastuvan. SDP kärsi vaalitappion eikä ole suojaamassa rötösherrojaan ja -naisiaan (mm. Stasi-Koiviston konklaavi-Halosta).
Vapailla vaaleilla valittu eduskunta ja hallitus täytyy kaataa vaikka ulkoparlamentaarisin keinoin. Siitä lakkokehotuksilla on perimmiltään kysymys.
SAK ei tietenkään mennyt yhteiskuntasopimukseen. Ulkoparlamentaarinen toiminta mieluisampaa. Sehän on jo nähty - valefestaria, sakkia kuskataan busseilla pääkaupunkiin. Hallitus pitäisi saada nurin keinoilla millä tahansa.
Kansalle alkaa valjeta SAK/AY/SDP-pyramidihuijaus; Verovapaat AY-jäsenmaksut ilman vastinetta, vuokrakiskonta - asumistuki ruletti.
Äiti kertoo rasistisesta knockoutpelistä Suomessa
https://www.youtube.com/watch?v=jNNL9cd4bNY
Mitäs on blondi.
Sain orgasmin.
Olette nazzeja.
Mutta mikä olisi vaihtoehto. Demut, vihervasemmisto ottaisi vielä enemmän avosylin kaikki tulijat. Ja ovat vielä enemmistönä näissä rasistimielenosoituksissa.
Vasemmisto on yksi pahimpia - jos ei pahin - matuttajia ja duunarin vihollinen. Vai mitä voi sanoa puolueesta jonka suurin agenda on roudata satoja tuhansia loisijoita vuosikausiksi veronmaksajien taakaksi samaan iakaan kun veroja maksavan väestön toimeentuloa ja hyvinvointia raiskataan kovalla kädellä?