Joe Bob & infinity

Joe Bob, limuautomaattipanojantteri Helsingin yöelämästä oli jälleen sormineen välissä, kun reisiä yritettiin puristaa yhteen. Joe Bob näki tilanteet ennen kuin ne ehtivät edes syntyä. Hän oli aina askeleen edellä perässä laahustavaa nomadijoukkoa, jolta puuuttui henkinen koti. Sellainen, jota keitaan tavoin Joe Bob kuljetti mukanaan kevyenä kuin untuvainen unelma.

Saksalaista syysolutta tilatessaan Monica Bellucci tuli huomaamattaan tarkkailleeksi virtuoosimaista nettisankariamme. Oliha Monica nainen. Italialainen nainen. Ja italialainen näinen näki kaiken. Hän näki kaiken vaikka, hänellä olisi ollut perunasäkki päässään ja pussinsuu tiukasti suljettu.

Monican lantio rentoutui, kun hän lepuutti silmiään unelmiensa ruumiillistumassa, Joe Bobissa.

(Reps)
467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tutkitaanpa hieman tätä vesseliä. Tehkäämme se itsemme vuoksi, sillä se on edukasta ja opettavaa. Kysymys kuuluu: miksi Joe Bob on lähes jokaisen naisen päiväuni.

Ensimmäinen asia, joka Joe Bobista jää mieleen, on positiivinen energia hänen ympärillään. Joe Bob ei ole kuin kaivo, johon kurottaa, vaan kuin keskipäivän syysloiste fressiydessään. Hän oli lisäksi ihastuttavan hymyilevä ja poikamainen, tavattoman nopeaälyinen ja erinomainen puhuja. Huomioitavaa oli myös se että Joe Bob ei ollut mikään klassinen lihaskimppu, vaan hoikka ja notkea kuin ammattitanssija. Joe Bobin balanssi oli täydellinen. Hän elehti mielellään käsillään ja puhui vuolaasti ja avoimesti kenelle tahansa. Tuntui, että Joe Bobilla oli jokin salaperäinen keino kävellä ihmismuurien läpi suoraan näiden ytimeen.

Joe Bob oli talentti.

(Hihitystä)

Äänestä
  • Lyhyesti kiteytettynä Joe Bob oli kuin satama, koti tai lentokenttä laskeutuvalle ja väsyneelle ihmiselle. Joe Bob oli onni, onnistuminen ja onkkees samassa paketissa, Monica Bellucci ajatteli ja tunsi Joe Bobin läsnäolon vahvana sisällään.

    (Naurua)

    Äänestä

  • Tekniikkasukeltaja kirjoitti:

    Lyhyesti kiteytettynä Joe Bob oli kuin satama, koti tai lentokenttä laskeutuvalle ja väsyneelle ihmiselle. Joe Bob oli onni, onnistuminen ja onkkees samassa paketissa, Monica Bellucci ajatteli ja tunsi Joe Bobin läsnäolon vahvana sisällään.

    (Naurua)

    Mikä hiton onkkees?

    (Hirn)

    Äänestä

  • Tekniikkasukeltaja kirjoitti:

    Mikä hiton onkkees?

    (Hirn)

    Lähde, Monica ajatteli käsiä pestessään. Hän oli yksin naisten toiletissa ja katseli kasvojaan peilistä. Hänellä alkoi olla jo ikää, mutta yhä tutuilla kasvoilla asui tuo tyttömäinen surumielisyys, juuri sellainen, jota Joe Bobista ei voitu tavata.

    Joe Bob oli kimaltava ja viileä lähde autiomaassa, jonka ylöä pyöteili vain kuolema.

    (Naurua)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tekniikkasukeltaja kirjoitti:

Joe Bob, limuautomaattipanojantteri Helsingin yöelämästä oli jälleen sormineen välissä, kun reisiä yritettiin puristaa yhteen. Joe Bob näki tilanteet ennen kuin ne ehtivät edes syntyä. Hän oli aina askeleen edellä perässä laahustavaa nomadijoukkoa, jolta puuuttui henkinen koti. Sellainen, jota keitaan tavoin Joe Bob kuljetti mukanaan kevyenä kuin untuvainen unelma.

Saksalaista syysolutta tilatessaan Monica Bellucci tuli huomaamattaan tarkkailleeksi virtuoosimaista nettisankariamme. Oliha Monica nainen. Italialainen nainen. Ja italialainen näinen näki kaiken. Hän näki kaiken vaikka, hänellä olisi ollut perunasäkki päässään ja pussinsuu tiukasti suljettu.

Monican lantio rentoutui, kun hän lepuutti silmiään unelmiensa ruumiillistumassa, Joe Bobissa.

(Reps)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu