Yves Rocher

Olen ollut Yves Rocherin asiakas vuosia. Nyt ihmettelen jälleen, miksi tuotteiden hinta nousee joka vuosi. Ne ovat jo niin kalliita, että tympääntyneenä laitoin Kauneuden vihreän kirjankin lehtikeräykseen. Saahan niitä alennuksella postimyynnistä, mutta kalliita ovat silti.
61236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Yves Rocherin tuotteita myös. Jotkut tuotteet tuntuvat todella joskus hinnakkailta ja sen takia seuraankin "tarjouksia", eli kun mahdollista, tilaan etutarroilla -50%, 2 yhden hinnalla jne. Näin säästää edes vähän.

Äänestä

Sarjan hinnat ovat aivan yläkantissa. Vaikka joukossa on hyvin itselleni sopivia tuotteita, ei hinta-laatusuhde ole kohdallaan. Normaalihintaisen hinnalla saa laadukkaamman tuotteen toisesta sarjasta.
Ilmeisesti koko markkinointi perustuu hämääviin alennustarroihin ja prosentteihin. Ei kai kukaan edes kuvitttele ostavansa niitä normaalihintaan?

Itse käytän yleensä apteekin kosmetiikkaa ja Lumenea. Ilahduttava tuttavuus on ollut kauppaketju Lidlin tuotteet, joiden hita-laatusuhde on kohdallaan. Valikoima ei ole laaja ja olen kokeillut jo kaikki silmänympärysvoidetta myöten. Olen kovin allerginen, mutta kaikki ovat sopineet. Taidan ruveta vakituiseksi käyttäjäksi.

Kauneuden Vihreä Kirja meni minultakin paperinkeräykseen. Olen myös totaalisen kyllästynyt tarjouskirjeisiin, joissa voi olla jopa 20 erilaista lippusta ja lappusta - tämäkö muka ekologista ja luontoystäövällistä? Silkkaa ihmisten ajan tuhlaamista moinen silppu kirjekuoressa.

Äänestä
  • Haluan varoittaa kaikkia herkkäihoisia Rocherin Force-silmänympärysvoiteesta. En ollut koskaan saanut mitään reaktioita mistään kemikalituotteista, mutta tästä tuli aivan kauhea yliherkkyysreaktio. Minulla oli ruskeat ryppyiset pussit silmien alla, kuin norsun nahkaa, ja hirveän kipeät silmät. Kun jätin voiteen, oireet alkoivat helpottaa. Silti kesti kaksi viikkoa ennen kuin paranin.
    Lidlin halpistuotteista ei mitään ongelmia.

    Äänestä

  • Matroona kirjoitti:

    Haluan varoittaa kaikkia herkkäihoisia Rocherin Force-silmänympärysvoiteesta. En ollut koskaan saanut mitään reaktioita mistään kemikalituotteista, mutta tästä tuli aivan kauhea yliherkkyysreaktio. Minulla oli ruskeat ryppyiset pussit silmien alla, kuin norsun nahkaa, ja hirveän kipeät silmät. Kun jätin voiteen, oireet alkoivat helpottaa. Silti kesti kaksi viikkoa ennen kuin paranin.
    Lidlin halpistuotteista ei mitään ongelmia.

    En ole nähnyt kyllä sen nimistä voidetta Yves Rocherin valikoimissa. Itse olen käyttänyt viime aikoina Riche Cremen silmänympärysvoidetta eikä siitä ole tullut mitään oireita.

    Äänestä

  • Matroona kirjoitti:

    Haluan varoittaa kaikkia herkkäihoisia Rocherin Force-silmänympärysvoiteesta. En ollut koskaan saanut mitään reaktioita mistään kemikalituotteista, mutta tästä tuli aivan kauhea yliherkkyysreaktio. Minulla oli ruskeat ryppyiset pussit silmien alla, kuin norsun nahkaa, ja hirveän kipeät silmät. Kun jätin voiteen, oireet alkoivat helpottaa. Silti kesti kaksi viikkoa ennen kuin paranin.
    Lidlin halpistuotteista ei mitään ongelmia.

    Rocherin tuottet ovat kovin voimakkaita mun iholle, tulee punaisia paksuja länttejä jotka häipyy kun lopetan Y.R.n käytön. Joskus olen huulipunia tilanut työpaikan kimppatilauksena. Ne on ok.

    Äänestä

olen käyttänyt n. 20 v tuotteita, hankin vain tarjouksista joten hinnat ovat todella edullisia verrattuna vastaaviin. en kyllä vaihtaisi halpis tuotteisiin. kosmetologi hämmästeli kasvojeni ihon nuorekkuutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nainen 28v. kirjoitti:

Olen ollut Yves Rocherin asiakas vuosia. Nyt ihmettelen jälleen, miksi tuotteiden hinta nousee joka vuosi. Ne ovat jo niin kalliita, että tympääntyneenä laitoin Kauneuden vihreän kirjankin lehtikeräykseen. Saahan niitä alennuksella postimyynnistä, mutta kalliita ovat silti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu