Aseman aukion sinänsä hyvin valitettavaan Suomen Vastarintaliikkeen suorittamaan pahoinpitelyyn liittyen media, erityisesti Helsingin Sanomat, on lietsonut itsensä jonkinlaiseen hurmostilaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen.
Helsingin Sanomat liittää artikkelissaan (21.9.) muun muassa useita perussuomalaisten edustakuntaryhmän jäseniä äärikansallismielisiin liikkeisiin.
– Minut ja kolme muuta perussuomalaista mainittiin Soldiers of Odinin, Hesarin luokittelun mukaan äärioikeistolaisen katupartioliikkeen, puolustelijoiksi. On ihmeellistä, että kansalaisten liikkumis- ja kokoontumisvapauden puolustaminen leimataan ääriajatteluksi! Ronkainen kirjoittaa blogissaan.
– Olen omassa vaalipiirissäni tutustunut Hämeen poliisin toimintaan ja heidän mukaansa SOO:n toiminnasta Hämeessä ei ole ollut minkäänlaista häiriötä poliisille. Niin kauan, kun väkivalta ei kuulu ryhmän keinoihin, ei ole mitään syytä rajoittaa ihmisten vapauksia ja talkootyyppistä turvallisuustyötä.
Ronkainen kummastelee median uutisointitapaa ja reaktioita, joita se herättää ihmisissä.
– Maahanmuuttajien tekemät usein toistuvat rikokset kuitataan kerta toisensa jälkeen yksittäistapauksina. Kun kantaväestöön kuuluva ihminen tekee rikoksen, ruvetaan välittömästi etsimään laajempia yhteyksiä tai selityksiä.
– Sisäministerin kertoman mukaan ryhdytään välittömästi selvittämään lakimuutoksia väkivaltaryhmien kieltämiseksi. Hyvä niin, mutta sen on koskettava kaikkia väkivaltaa käyttäviä ryhmiä, mm. ääri-islamisteja, ekoterroristeja ja vasemmistoanarkisteja. Minun tiedossani ei ole, että SVL:llä olisi yhtään poliittista ystävää eduskuntapuolueissa. Sen sijaan ainakin vasemmistoanarkisteilla kannattajia löytyy.
https://www.suomenuutiset.fi/ronkainen-hesarin-toimittajille-jaita-punavihreaan-kupoliin/

Vastaukset 8
Vanhimmat
Niin veikkaan että vasemmiston kytkökset anarkisteihin hyssytellään tarkoituksella tämän persukohun alle.
Näin todella käy, ja se on jo menossa. Media nostaa persukohun aina, kun pitäisi tarttua vakavampiin ongelmiin. MATON ALLA ON VIELÄ TILAA, ihan niin kuin saunan takana.
voin olla persusedustajan kanssa samaa mieltä.
Väkivalta on SVL:n toimintatapa ja siksi kyseinen äärinatsijärjestö pitää kieltää lailla. Vastarintaliike on uusnatsismia ja ääri-isänmaallisuutta, kumpikin täysin tuomittavia aatteita. On pelkästään hyvä, että isänmaalliset rasistijärjestöt kielletään viimeistään nyt kun SVL aloitti ihmisten tappamisen kadulle.
Ketä vastaan ja kenen puolesta hölmöläiset marssivatkaan PeruSS:n pillien vinkuessa? Sebastien Tynkkynen jakoi sankoittain PeruSS:n logoilla olevia pillejä ja hölmöläiset meni lankaan. Hyvä jekku!!! Brawoo Tynkkynen.
Peli poikki -mielenosoitusta on kommentoitu viikonlopun aikana ahkerasti myös Facebookissa ja Twitterissä, missä moni on kiinnittänyt huomiota myös erääseen tapahtumassa kannettuun punavalkoiseen banderolliin.
Banderolliin on painettu lauseet ”Ei rauhaa ilman oikeutta” ja ”Uskaltakaa taistella”. Lauseiden väliin on painettu valkoinen nyrkki, joka iskee palasiksi vastarintaliikkeen tunnusta ja kaataa myös Suomen leijonavaakunan sekä Suomen poliisin ja kansallismielisen Suomen Sisun tunnukset.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001268611.html
"Media nostaa persukohun aina, kun pitäisi tarttua vakavampiin ongelmiin."
Hyvin sanottu, noinhan se just on.
Mikähän siellä on tällä hetkellä sellaista mitä yritetään peitellä..?
Matujen kuristusmurhat ja puukkohillumiset ainakin yritetään työntää taka-alalle parhaansa mukaan...
EVR?
Polttivat 20 bussia, koska bussiyhtiön johto ei ole noudattanut ääriliikkeen vaatimuksia.
Ai niin, sehän oli vain hyvän asian puolesta protestoimista ja merkityksetön yksittäistapaus. Kyllä viherterroristeilla pitää olla median tuki, toiminnan ja sanan vapaus, nehän on maahanmuuttoasioissa suvaitsevaisia.
Totta kai media hyssyttää vasemmiston tekemisiä sillä onhan perustoimittaja vasemmalle kallellaan. Media on turhan vasemmistovoittoinen.