Turhia riitoja, paljon energiaa kuluu hukkaan

Riitelyssä ei ole mitään uutta. Muistan kun Lappajärvellä riideltiin 70- ja 80-luvuilla keskioluen myymisestä ruokakaupoissa. Puolesta ja vastaan oltiin. Moinen aine päätettiin kieltää vuonna 1982. Mutta muutaman vuoden kuluttua se sitten taas sallittiin. Useimmissa Etelä-Pohjanmaan kunnissa keskiolutta on saanut myydä koko ajan ruokakaupoissa. Riidelty on myös naapurikuntien kanssa milloin mistäkin: jätevesistä, terveyskeskuksista, sähköyhtiöistä jne. Nyt riidellään kh:n erottamisesta. Miksi ei voi puhaltaa yhteen hiileen?
484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hyvä päätös oli tuo oluen myyntikielto aikoinaan,Jussilan kaupasta sai kaljaa alaikäisenä kun myivät varaston tyhjäi.

Äänestä
  • Alaikäisten ei pitäisi juoda muuta alkoholijuomaa kuin ehtoollisviiniä.

    Äänestä

  • baarbaar kirjoitti:

    Alaikäisten ei pitäisi juoda muuta alkoholijuomaa kuin ehtoollisviiniä.

    mistä sitä saa

    Äänestä

Uudet kuntavaalit kolkuttaa ovella. Täytyy saada kovaa meteliä aikaan, jotta äänestäjät tietävät ,kenen kanssa ovat samoilla linjoilla ja kuka saa suunsa auki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pohjanmamma kirjoitti:

Riitelyssä ei ole mitään uutta. Muistan kun Lappajärvellä riideltiin 70- ja 80-luvuilla keskioluen myymisestä ruokakaupoissa. Puolesta ja vastaan oltiin. Moinen aine päätettiin kieltää vuonna 1982. Mutta muutaman vuoden kuluttua se sitten taas sallittiin. Useimmissa Etelä-Pohjanmaan kunnissa keskiolutta on saanut myydä koko ajan ruokakaupoissa. Riidelty on myös naapurikuntien kanssa milloin mistäkin: jätevesistä, terveyskeskuksista, sähköyhtiöistä jne. Nyt riidellään kh:n erottamisesta. Miksi ei voi puhaltaa yhteen hiileen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu