Ilja Janitskin ja MV-lehti vainon yksi syy

MV-lehtihän tuo esille nämä "toimittajat" jotka "uutisoivat" tuolla valheellisella ja prpagandistisella asenteella henkilökohtaisesti esillle niin kuin myös nämä forssan "opettajat" ja vastaavat suvakit.
Nässä uutisoinneissa vaihdetaan kyllä nimi kuin itiksen valheellisessa vaihdettiin nimi IL-työryhmä mutta se nimi näkyi ensin...tai sitten piiloudutaan STT taakse mikä ei julkaise toimittajan (STT) nimeä.
Nyt joutuvat "toimittajat" kirjoittamaan kuin myös TV-toimittajat lausumaan kielikeskellä suuta mutta ilman MV-lehteä ja Iljaa pääsisivät täydellä teholla levittämään valheitaan ja propagoimaan vailla mitään estoja.

Jos otetaan vastavuoroisesti maahanmuuttokriittinen mielipide ja näkökanta (näitähän ei julkaista..) Teemu Selänne chase niin hänethän revittiin kappaleiksi ja syytettiin "RASISTIKSI"??? ja ihan valtamedian kuin muidenkin taholta ja mentiin henkilöön ja henkilökohtaisuuksiin.

Eikö tässä asetelmassa ole jotain mätää....
Se että tuo suvakkiuttaan ja maahanmuuttomyönteisyyttään esille julkisuuteen niin pitäisi seistä omien sanojensa takana ja olla myös paksunahkaisempi ja kestää se kritiikkikin mikä kohdistuu henkilökohtaisesti mitä vastaavaa tehtiin Teemun kohdalla...
108296
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 108

Vanhimmat

Onneksi internettiä ei voi sensuroida. Siten vastamedia tulee vain vahvistumaan.

Valtaeliitin valhemedia ei tule enää koskaan saamaan tiedotusmonopolia takaisin.

1Äänestä
  • Kyllä ainakin yrittävät. Risikko on nyt lisäämässä nettipoliiseja suitsemaan vihakirjoituksia. Vihakirjoitukseksi voidaan tulkita kätevästi kaikki nykyistä holtitonta turvapaikkapolitiikkaa arvostelevat kirjoituket.

    Nyt on menossa kaksi poliisitutkintaa aiheesta, kirjoittajina perussuomalaiset Hakkarainen ja Tynkkynen. Aiemmin tuomion on saanut Jussi Halla-aho.

    Suomi on muuttumassa vähitellen totalitaariseksi yhden totuuden valtioksi, Pohjois-Koreaksi.

    Äänestä

  • sananvapaus.kielletään kirjoitti:

    Kyllä ainakin yrittävät. Risikko on nyt lisäämässä nettipoliiseja suitsemaan vihakirjoituksia. Vihakirjoitukseksi voidaan tulkita kätevästi kaikki nykyistä holtitonta turvapaikkapolitiikkaa arvostelevat kirjoituket.

    Voihan ne sulkea Suomen internetin ulkopuolelle, mutta sitten loppuu kaikki muukin digitalisaatio tässä maassa.

    Ja aika ironista taas, jos rajat saavat olla täysin auki, mutta virtuaalimaailma ei.

    1Äänestä

  • sananvapaus.kielletään kirjoitti:

    Kyllä ainakin yrittävät. Risikko on nyt lisäämässä nettipoliiseja suitsemaan vihakirjoituksia. Vihakirjoitukseksi voidaan tulkita kätevästi kaikki nykyistä holtitonta turvapaikkapolitiikkaa arvostelevat kirjoituket.

    Nyt on menossa kaksi poliisitutkintaa aiheesta, kirjoittajina perussuomalaiset Hakkarainen ja Tynkkynen. Aiemmin tuomion on saanut Jussi Halla-aho.

    Suomi on muuttumassa vähitellen totalitaariseksi yhden totuuden valtioksi, Pohjois-Koreaksi.

    Vokeissa kuulemma puhutaan 33 eri kieltä, miten nettipoliisi ja Risikko näitä kielitä taitavat. Hirveä määrä tulkkeja hommattava poliisiin, koska vihapuheita kyttäävät.
    Valkoiset eivät pelkästään ole rasisteja.

    Äänestä

  • Mitä väliä niistä muista kielistä on vokeissa saavat vaapasti juonia, miettiä ja kirjoitella omalla kielellään mitä haluavat. Saavat haukkua suomea tyhmää kansaa kehua pikkutyttöjä ja miettiä kurpitsavaunutarinoitaan. Tämän kanta on rasistinen vain suomen kansalaisten mukamas vihapuheet pitää lopettaa. Huom totuus on vihapuhetta!

    Äänestä

  • Viranomaiset ovat niin kädet täynnä maahanmuuttokriitikoiden "vihapuheen" tutkimista ja tuomitsemista, sekä MV-lehden päätoimittajan Ilja Janitskinin vainoamista, että jihadistit saavat viranomaisten puolesta olla rauhassa!

    Ne jotka syyttävät MV lehteä, vihakirjoituksia ja rasismia niin he haluavat olla rauhassa tekemässä näitä rikoksia, vääryksiä, moraalittomia tekoja, bisnestä, Suomen mädättämistä, islamisaatiot a jne... niin nämä kaipaavat viranomaislta ja poliisilta suojelusta, että pääsevät saavutettuun päämääräänsä. Raukkamaista!. Tietysti kun politiikot eivät pysty pitämään Suomen puolta ja ovat syyllisiä maahanmuutto ongelmiin niin tämä on syy, että suomalaisten suut pitää saada tukittua. He eivät pidä siitä, että heidän maineensa kansan edessä tahraantuu. Hys hys kulttuuri!

    Suomen kansan toivotaan olevan tyhmiä, etteivät tietäisi mitä maassa tapahtuu. Siitä tässä on kysymys. Suomen kansaa ja maata ei saa enää puolustaa näillä keskustelupalstoilla koska sehän on sitä vihapuhetta ja rasismia. Todellisuudessa rasismia ei edes paljoa olekkaan ja jotenkin päättäjien ja vasemmistoliiton mielestä jihadismi ja terrorismi on parempaa kuin rasismi.

    Äänestä

No mitä aivopestyiltä Viherkommari toimittajilta voi odottaa. Elävät kehitysmaa muslimi unelmaansa veronmasajien piikkiin ja mikä pahinta syyttömättömien kehitysmaamuslimien rikosuhreiksi joutuneiden kustannuksella.

Äänestä

Venäjän trolliarmeijaa vastaan on käytävä voimakkaasti. Hyvä poliisi.

Äänestä
  • Keksi joku uusi herja kuin Trolliarmeija. Tällä ei ole mitään tekemistä Venäjän kanssa. Venäjämieliset ovat viherkommareita, jotka nyt yrittävät saada oman fasisminsa pystyyn. Median osalta alkaakin olla kohta valmista.

    Äänestä

Suvakit odottaa sitä kun nämä rikastuttajat panevat kunnolla haisemaan ja suvakin paskaa lentää maisemissa ja paskanhaju se on kamalaa kun suvakki on kyseessä.
Kommarisuvakki on vielä nyt innoissaan mutta innostus loppuu kun oma perhe joutuu terroristien kohteeksi ja näitä terroristipiruja on paljon kun heitä hyökkäsi ruotsista tänne yli 33 000 rosvoa.

MV jatkaa oikeantiedon levittämistä ja sille ei kommasuvakit mahda yhtään mitään.

Äänestä

Itse MV-lehteähän ei olisi jollei olisi suorastaan tilausta jos oikeasti uutisoitaisiin ja tuotaisiin faktat esille mutta näin jo toimittiin vuonna 2007 ja sama homma jatkuu....
https://www.youtube.com/watch?v=6_188Gpk3zY

1Äänestä

Niinpä niin Ilja, miltä meni nyt maistuu?

Äänestä

Vaikka tämä nyt ei kuulukkaan tämän otsikon alle mutta valtamedia ja johtavat poliitiikkomme eivät tuo tämänkaltaisia asioita esille mistä ja miksi "rasismia" johtuu...
http://etiikka.fi/rasismi-nelja-vaarinymmarrysta/

Äänestä
  • Niin kuin tuonkin jutun kommenteista voi huomata, rasismi on monulotteinen ja monisäikeinen asia, siihen ei ole yksinkertaista määritelmää.

    Meillä on nyt valtamedialla eli siis niiden vihervasemmistolaisilla toimittajilla, sellainen käsitys rasismista että kansallisvaltiot ovat rasismia, Suomen rajoja ei saa valvoa koska se on rasismia, kaikki tänne haluavat maailman ihmiset ovat tervetulleita Suomeen ja he saavat täällä vapaasti harjoittaa omaa uskontoaan ja kultuuriaan, tuloksena on monikultturismi kaikki muu on rasismia.

    Tuon vihervasemmisto aatteen lopulllinen tarkoitus on siis hävittää kansallisvaltio Suomi ja sen kieli ja kulttuuri maan päältä. Noinhan siinä tulee käymään jos rajat ovat auki ja ketään ei saa käännyttää pois. Suomalaiset ovat niin pieni kansa ettei sen hävittämiseen tarvita montaakaan sukupolvea tuollaisella kehityksellä.

    1Äänestä

  • Olipas+hyvä+juttu.+Tässä+yksi+suora+lainaus+siitä:"Jos+sanon+kiinalaisen+miehen+keskipituuden+olevan+167,1+cm+ja+hollantilaisen+181+cm,+tämä+ei+ole+rasismia.+Jos+totean+maahanmuuttajien+olevan+yliedustettuina+raiskaustilastoissa,+edes+tämä+väite+ei+ole+rasismia+–+jos+se+vain+on+totta.+Jos+kuitenkin+päättelen+edelleen,+ettei+ketään+turvapaikanhakijoita+pidä+päästää+maahan,+koska+maahanmuuttajat+raiskaavat,+tämä+on+rasismia.Jotkut+käsitteet+ovat+normatiivisia.+Normatiivisuus+tarkoittaa+sitä,+että+jokin+asia+on+oikein+tai+väärin.+Joissakin+käsitteissä+oikea+ja+väärä+on+sisään+leivottuna.+Esimerkiksi+rehellisyys+tai+varkaus+ovat+normatiivisia+käsitteitä.Myös+rasismi+on+normatiivinen+käsite.+Suomen+kielen+perussanakirja+määrittelee+rasismin+kolmella+sanalla:+”rotusyrjintä,+-sorto,+-kiihko(ilu)”.+Oxford+English+Dictionaryn+mukaan+rasismi+on+näkemys,+jonka+mukaan+rodut+eroavat+toisistaan+siten+että+jotkin+rodut+ovat+toisiin+nähden+ylivertaisia.Kuuluu+siis+rasismin+käsitteeseen,+että+tietyt+ihmisryhmät+ovat+ylivertaisia+ja+etuoikeutettuja.+Koska+näin+on,+voi+rasisti+seuraavaksi+päätellä,+että+ylivertaisten+ryhmien+puhtautta+pitää+suojella+alempiarvoisilta+ryhmiltä.Tullaan+toiseen+väärinymmärrykseen,+jonka+mukaan+rasismi+on+vain+yksi+mielipide+muiden+joukossa.+Näin+ei+ole:+rasismi+ei+ole+koskaan+pelkkää+ajattelua,+vaan+sillä+on+aina+yhteiskunnallinen+vaikutuksensa.+Toisin+kuin+esimerkiksi+makumieltymyksillä,+rasismilla+on+ihmisten+yhteistoimintaa+koskevia+seurauksia.+Ei+ole+rasismia+ilman+ajatusta+siitä,+että+joitakin+ihmisryhmiä+pitää+kohdella+paremmin+kuin+toisia.Jos+tämä+ymmärrettäisiin,+lakattaisiin+puhumasta+rasismista+viime+aikoina+yleistynein+tavoin.+”En+ollut+ennen+rasisti,+mutta+kun+hallitus+alkoi+tehdä+sietämätöntä+maahanmuuttopolitiikkaa,+minusta+tuli+rasisti.”+Facebookissa+käytiin+keskustelu:+”Monestakohan+on+tullut+Suomessa+#rasisti+nykyisen+maahanmuuttopolitiikan+seurauksena?”,+yksi+kysyi.+Eräs+kommentoija+vastasi:+”95+%”.Kun+joku+järkeilee+noin,+hän+päättelee+väärin.+Hän+syyllistyy+naturalistiseen+virhepäätelmään.+Sen+mukaan+minkään+luonnollisten+seikkojen,+siis+esimerkiksi+hallituksen+maahanmuuttopolitiikan,+perusteella+ei+voida+omaksua+jotakin+normatiivista+näkemystä+(siis+esimerkiksi+rasismia)."

    Äänestä

  • "Kuuluu siis rasismin käsitteeseen, että tietyt ihmisryhmät ovat ylivertaisia ja etuoikeutettuja. Koska näin on, voi rasisti seuraavaksi päätellä, että ylivertaisten ryhmien puhtautta pitää suojella alempiarvoisilta ryhmiltä."

    Tarkoittaako kirjoittaja tuolla lauseella että Suomen kansallisvaltiota ja kulttuuria ei saa suojella vaan sen on sulauduttava monikulttuuriseksi. Isänmaallisuus on rasismia?

    Äänestä

  • viisaudensanoja kirjoitti:

    Olipas+hyvä+juttu.+Tässä+yksi+suora+lainaus+siitä:"Jos+sanon+kiinalaisen+miehen+keskipituuden+olevan+167,1+cm+ja+hollantilaisen+181+cm,+tämä+ei+ole+rasismia.+Jos+totean+maahanmuuttajien+olevan+yliedustettuina+raiskaustilastoissa,+edes+tämä+väite+ei+ole+rasismia+–+jos+se+vain+on+totta.+Jos+kuitenkin+päättelen+edelleen,+ettei+ketään+turvapaikanhakijoita+pidä+päästää+maahan,+koska+maahanmuuttajat+raiskaavat,+tämä+on+rasismia.Jotkut+käsitteet+ovat+normatiivisia.+Normatiivisuus+tarkoittaa+sitä,+että+jokin+asia+on+oikein+tai+väärin.+Joissakin+käsitteissä+oikea+ja+väärä+on+sisään+leivottuna.+Esimerkiksi+rehellisyys+tai+varkaus+ovat+normatiivisia+käsitteitä.Myös+rasismi+on+normatiivinen+käsite.+Suomen+kielen+perussanakirja+määrittelee+rasismin+kolmella+sanalla:+”rotusyrjintä,+-sorto,+-kiihko(ilu)”.+Oxford+English+Dictionaryn+mukaan+rasismi+on+näkemys,+jonka+mukaan+rodut+eroavat+toisistaan+siten+että+jotkin+rodut+ovat+toisiin+nähden+ylivertaisia.Kuuluu+siis+rasismin+käsitteeseen,+että+tietyt+ihmisryhmät+ovat+ylivertaisia+ja+etuoikeutettuja.+Koska+näin+on,+voi+rasisti+seuraavaksi+päätellä,+että+ylivertaisten+ryhmien+puhtautta+pitää+suojella+alempiarvoisilta+ryhmiltä.Tullaan+toiseen+väärinymmärrykseen,+jonka+mukaan+rasismi+on+vain+yksi+mielipide+muiden+joukossa.+Näin+ei+ole:+rasismi+ei+ole+koskaan+pelkkää+ajattelua,+vaan+sillä+on+aina+yhteiskunnallinen+vaikutuksensa.+Toisin+kuin+esimerkiksi+makumieltymyksillä,+rasismilla+on+ihmisten+yhteistoimintaa+koskevia+seurauksia.+Ei+ole+rasismia+ilman+ajatusta+siitä,+että+joitakin+ihmisryhmiä+pitää+kohdella+paremmin+kuin+toisia.Jos+tämä+ymmärrettäisiin,+lakattaisiin+puhumasta+rasismista+viime+aikoina+yleistynein+tavoin.+”En+ollut+ennen+rasisti,+mutta+kun+hallitus+alkoi+tehdä+sietämätöntä+maahanmuuttopolitiikkaa,+minusta+tuli+rasisti.”+Facebookissa+käytiin+keskustelu:+”Monestakohan+on+tullut+Suomessa+#rasisti+nykyisen+maahanmuuttopolitiikan+seurauksena?”,+yksi+kysyi.+Eräs+kommentoija+vastasi:+”95+%”.Kun+joku+järkeilee+noin,+hän+päättelee+väärin.+Hän+syyllistyy+naturalistiseen+virhepäätelmään.+Sen+mukaan+minkään+luonnollisten+seikkojen,+siis+esimerkiksi+hallituksen+maahanmuuttopolitiikan,+perusteella+ei+voida+omaksua+jotakin+normatiivista+näkemystä+(siis+esimerkiksi+rasismia)."

    Tietenkään siinä ei ole mitään rasismia, jos turvapaikanhakijoita ei haluta enempää maahan sen takia, että he tekevät rikoksia huomattavasti enemmän kuin mitä heidän väkimääränsä perusteella voisi olettaa. Päinvastoin rasismia olisi se, että turvapaikanhakijoille annettaisiin erivapaus tulla Suomeen riippumatta siitä, millaisiin rikoksiin he ovat syyllistyneet.

    Äänestä

  • kriittinenarvio kirjoitti:

    turvapaikanhakijoihin kyllä kohdistuu paljon rikoksia, mutta eivät he ole niitä juuri tehneet.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    turvapaikanhakijoihin kyllä kohdistuu paljon rikoksia, mutta eivät he ole niitä juuri tehneet.

    Olin ihan unohtaa, että sinun mielestäsi turvapaikanhakijat eivät voi syyllistyä rikoksiin, vaan heidän tekemänä esim. raiskaus on pelkkä positiivinen yllätystutustumissessio.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    turvapaikanhakijoihin kyllä kohdistuu paljon rikoksia, mutta eivät he ole niitä juuri tehneet.

    Kaikkihan tietävät turhapaikkaturistien olevan rikollisia, niillä vaan sattuu olemaan uusi nimi ja puhdas tarina

    Äänestä

  • hannavitunuunonen kirjoitti:

    Kaikkihan tietävät turhapaikkaturistien olevan rikollisia, niillä vaan sattuu olemaan uusi nimi ja puhdas tarina

    Taisit sekoittaa turvapaikanhakijat tähän vekkuliin: Janitskinia epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, törkeästä kunnianloukkauksesta, rahankeräysrikoksista, rahapelirikoksista, laittomasta uhkauksesta, salassapitorikoksesta sekä tekijänoikeusrikoksista. Varsinainen moniosaaja.

    Epäillyt rikokset liittyvät pääosin MV-lehden toimintaan.

    MV-lehti on ollut poliisitutkinnan kohteena toukokuusta asti siitä tehtyjen kymmenien rikosilmoitusten jälkeen.

    Äänestä

  • hehehehhehe kirjoitti:

    Väärinajattelu on tietysti paljon pahempi rikos kuin ryöstöt, raiskaukset ja murhat, joihin ihqut turvapainhakijat syyllistyvät harva se päivä.

    Äänestä

  • juupa-juu kirjoitti:

    Väärinajattelu on tietysti paljon pahempi rikos kuin ryöstöt, raiskaukset ja murhat, joihin ihqut turvapainhakijat syyllistyvät harva se päivä.

    Turvapaikanhakijat tuskin koskaan. Yksi joukkoraiskaushan tänä vuonna oli mutta asialla olivat kuubalaiset lentopalloilijat. Ja yksi poliittinen murha mutta tekijä oli suomalainen uusnatsi. Ja uhrikin oli tällä kertaa suomalainen.

    Äänestä

  • järki-ihminen kirjoitti:

    Sopivasti unohdat Arto Mikkosen murhan!!! Minkä maalaisia tekijät olivatkaan...?

    Äänestä

  • 197 kirjoitti:

    Sopivasti unohdat Arto Mikkosen murhan!!! Minkä maalaisia tekijät olivatkaan...?

    Mutta milloinkas suvakit olisivat antaneet totuuden pilata hyvää tarinaa?

    Äänestä

  • järki-ihminen kirjoitti:

    Turvapaikanhakijat tuskin koskaan. Yksi joukkoraiskaushan tänä vuonna oli mutta asialla olivat kuubalaiset lentopalloilijat. Ja yksi poliittinen murha mutta tekijä oli suomalainen uusnatsi. Ja uhrikin oli tällä kertaa suomalainen.

    Turvapaikanhakijat syyllistyvät em. rikoksiin huomattavasti useammin kuin mitä heidän väkimääränsä perusteella voisi olettaa. Ongelman kiistäminen voi toki olla helppo ratkaisu kaltaisillesi "suvaitsevaisille" maanpettureille, mutta se ei auta seuraavaa ryöstön, raiskauksen tai murhan kohteeksi joutuvaa ja hänen läheisiään, jotka joutuvat turvapaikanhakijoiden takia kärsimään tod. näk. koko loppuelämänsä ajan.

    Äänestä

  • OhByTheWay kirjoitti:

    Poliisi otti lauantaina kiinni kaksi miestä Siilinjärvellä Suomi Ensin -liikkeen mielenilmauksesta.

    Toinen miehistä meni luvatta vastamielenosoituksen puolelle, vaikka poliisi oli sen kieltänyt. Sen jälkeen mies rikkoi vastamielenosoituksen osallistujien megafonin sieppaamalla sen kädestä ja heittämällä vasten torikivetystä.

    Mies sai aplodit ja kannustushuutoja Suomi Ensin -liikkeen puolelta, mutta päätyi poliisien erottamaksi joukosta ja poliisiautolla putkaan.

    Tapaus sattui mielenilmausten loppuvaiheessa, kun vastamielenosoituksen osallistujista iso osa oli jo poistunut.

    Lisäksi aiemmin toinen mies jäi inttämään vastaan järjestyksenvalvojalle ja poliisille ja kieltäytyi noudattamasta heidän määräyksiään.

    Mies olisi vastoin kieltoa halunnut mennä vastamielenosoituksen puolelle eikä suostunut luopumaan aikeestaan.

    Molemmat miehet otettiin kiinni poliisilain perusteella rikoksilta ja häiriöiltä estämiseksi.

    Häiriköivien anarkistien kiusaaminen on tietysti suvakkilorton mielestä paljon vakavampi rikos kuin ryöstöt, pahoinpitelyt, raiskaukset ja murhat, joihin hänen islamilaiset aatetoverinsa ym. turvapaikanhakijat syyllistyvät lähes päivittäin.

    Tässä muuten kuvia noista "vastamielenosoittajista": http://mvlehti.net/2016/10/08/suomalaisiin-kohdistuvan-rasismin-kasvot-siilinjarvella-tanaan/

    Yksi heistä oli lasten raiskaamisestakin fantasioinut mielenterveyspotilas. Mahtaako sama tyyppi olla myös sen tätä palstaa pitkään trollanneen surullisenkuuluisan "humanist1:n" takana, joka pakeni palstalta jäätyään kiinni pedofiilien puolustelemisesta?

    Miksi spämmäät joka paikkaan samoja vainoharhojasi ja vieläpä minun nimimerkilläni, natsilortto?

    Äänestä

  • OhByTheWay kirjoitti:

    Häiriköivien anarkistien kiusaaminen on tietysti suvakkilorton mielestä paljon vakavampi rikos kuin ryöstöt, pahoinpitelyt, raiskaukset ja murhat, joihin hänen islamilaiset aatetoverinsa ym. turvapaikanhakijat syyllistyvät lähes päivittäin.

    Tässä muuten kuvia noista "vastamielenosoittajista": http://mvlehti.net/2016/10/08/suomalaisiin-kohdistuvan-rasismin-kasvot-siilinjarvella-tanaan/

    Yksi heistä oli lasten raiskaamisestakin fantasioinut mielenterveyspotilas. Mahtaako sama tyyppi olla myös sen tätä palstaa pitkään trollanneen surullisenkuuluisan "humanist1:n" takana, joka pakeni palstalta jäätyään kiinni pedofiilien puolustelemisesta?

    Eikö yhtään kyllästytä postata samaa tarinaa monta kertaa jopa samaan ketjuun?? Ketään ei edes kiinnosta horinasi! Kertoo aika paljon siitä mitä korvien välissä on, ts. ei ole...

    Äänestä

  • kyssäri kirjoitti:

    Eikö yhtään kyllästytä postata samaa tarinaa monta kertaa jopa samaan ketjuun?? Ketään ei edes kiinnosta horinasi! Kertoo aika paljon siitä mitä korvien välissä on, ts. ei ole...

    Eikö yhtään kyllästytä toistella muiden viestejä kuin joku aivovammainen papukaija? Entä eikö yhtään hävetä nyyhkyttää siitä, että joutuu maistamaan välillä omaa lääkettään?

    Äänestä

  • OhByTheWay kirjoitti:

    Turvapaikanhakijat syyllistyvät em. rikoksiin huomattavasti useammin kuin mitä heidän väkimääränsä perusteella voisi olettaa. Ongelman kiistäminen voi toki olla helppo ratkaisu kaltaisillesi "suvaitsevaisille" maanpettureille, mutta se ei auta seuraavaa ryöstön, raiskauksen tai murhan kohteeksi joutuvaa ja hänen läheisiään, jotka joutuvat turvapaikanhakijoiden takia kärsimään tod. näk. koko loppuelämänsä ajan.

    Miksi muuten esiinnyt toisen palstalaisen nikillä, vaikka sinulla on omiakin nikkejä vaikka muille jaettavaksi?

    Äänestä

  • OhByTheWay kirjoitti:

    Miksi muuten esiinnyt toisen palstalaisen nikillä, vaikka sinulla on omiakin nikkejä vaikka muille jaettavaksi?

    Miksi muuten toistelet muiden kirjoituksia kuin joku aivovammainen papukaija?

    Äänestä

  • kyssäri kirjoitti:

    Miksi muuten toistelet muiden kirjoituksia kuin joku aivovammainen papukaija?

    Et vastannut kysymykseen. Oletko jotenkin rajakki vai muuten vaan vajakki?

    Äänestä

  • OhByTheWay kirjoitti:

    Et vastannut kysymykseen. Oletko jotenkin rajakki vai muuten vaan vajakki?

    Miksi vastaisin omaan kysymykseeni, jota joku ekolaliasta kärsivä mielenterveyspotilas alkoi spämmäämään päättömästi joka puolelle kuin papukaija?

    Äänestä

  • inYourFace kirjoitti:

    Miksi vastaisin omaan kysymykseeni, jota joku ekolaliasta kärsivä mielenterveyspotilas alkoi spämmäämään päättömästi joka puolelle kuin papukaija?

    Mikset käytä omaa nimimerkkiäsi? Mistähän vaivasta mahdat kärsiä?

    Äänestä

  • inYourFace kirjoitti:

    Mikset käytä omaa nimimerkkiäsi? Mistähän vaivasta mahdat kärsiä?

    Miksi häiriintyneeseen mieleesi on iskostunut kuvitelma, että kaikki nikit kuuluvat sinulle?

    Äänestä

  • inYourFace kirjoitti:

    Miksi häiriintyneeseen mieleesi on iskostunut kuvitelma, että kaikki nikit kuuluvat sinulle?

    Espanjan poliisi on ottanut MV:n Ilja Janitskiniin yhteyttä ja tutkinut hänen tietokoneensa. Ilmeisesti herra Janitskin on pedofiili. Tai ainakin tykkää lapsipornosta.

    Äänestä

  • isänmaallinen.myös kirjoitti:

    "Kuuluu siis rasismin käsitteeseen, että tietyt ihmisryhmät ovat ylivertaisia ja etuoikeutettuja. Koska näin on, voi rasisti seuraavaksi päätellä, että ylivertaisten ryhmien puhtautta pitää suojella alempiarvoisilta ryhmiltä."

    Tarkoittaako kirjoittaja tuolla lauseella että Suomen kansallisvaltiota ja kulttuuria ei saa suojella vaan sen on sulauduttava monikulttuuriseksi. Isänmaallisuus on rasismia?

    "Dictionaryn mukaan rasismi on näkemys, jonka mukaan rodut eroavat toisistaan siten että jotkin rodut ovat toisiin nähden ylivertaisia."

    Siis tämän mukaan ihmisrotuja on sittenkin olemassa ;)! En pidä mitään rotua "ylivertaisena", vaikka kyllä negridit juoksevat nopeammin kuin muut rodut. Tuo yllä oleva lause ei myöskään anna lupaa jonkun rodun tuhoamiseen massamaahanmuutolla eli että maahanmuuton vastustaminen olisi....rasismia. On lisäksi TOSIASIA että rodut poikkeavat fyysisiltä ja henkisiltä ominaisuuksiltaan jotka ovat geneettisiä. Ketään ei tietenkään saisi laitaa rotunsa vuoksi syrjittyyn asemaan kuten esim. Suomessa tehdään.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Positiivinen_syrjintä

    Äänestä

  • OhByTheWay kirjoitti:

    Espanjan poliisi on ottanut MV:n Ilja Janitskiniin yhteyttä ja tutkinut hänen tietokoneensa. Ilmeisesti herra Janitskin on pedofiili. Tai ainakin tykkää lapsipornosta.

    Äärivasemmistolaisuus on jatkuvaa itsensä nolaamista: Jori Eskolin (jolta tuo kommukkatrolli lainasi viestinsä tekstin ilman alkuperäisen lähteen mainitsemista) väittää "rasistien" uskovan valheellisiin juttuihin, mutta sitten hän meni itse nielemään väärennetyn kuvankaappauksen, kun se sattui tukemaan hänen omaa mielenvikaista agendaansa. Eskolin siis itse syyllistyi siihen, mistä hän tykkää syyttää "rasisteja". Ironiamittarit paukahtelevat rikki toistuvasti, kun nämä ns. suvaitsevaiset alkavat suoltaa propagandaansa.

    Äänestä

  • Heh- kirjoitti:

    Joko Pöpi-Janitskin on saatu oikeuden eteen?

    Äänestä

  • OhByTheWay kirjoitti:

    Joko Pöpi-Janitskin on saatu oikeuden eteen?

    Muttaneiti yrittää vaihtaa puheenaihetta, kun jäi taas kiinni valheiden levittämisestä.

    Äänestä

Jos tässä asiassa jonkun suvakin toiveuni täyttyisi ja saisi Iljan suomen"oikeuden" eteen vastaamaan teostaan niin luuletteko ettei vastaavia lehtiä ilmestyisi kuin sieniä sateella ja nämä eivät sitten olisi todellakaan mitään rasismin vastaisia kuin Ilja on tehnyt selvän pesäeron tähän?
Tämä on kuin berliininmuurin kaatuminen ja suomenkansa on päässyt VAPAUDEN makuun ja tuo valtamedian sensuuri ei enää pure.

1Äänestä
  • No mutta suomalaisethan ovat kaikilla mahdollisilla mittareilla täysin ylivoimaisia esimerkiksi somalialaisiin verrattuna. Älykkyys, ahkeruus, väkivallattomuus, sivistyneisyys, lukutaito, koulutus, työllisyys, terveys, sukupuolten tasa-arvoisuus, kyky kasvattaa lapsia menestyviksi yhteiskunnan jäseniksi jne, jne. Miten tilastollisen totuuden sanominen voi olla rasismia? Me suomalaiset nyt vaan olemme huippukansaa.

    Äänestä

Ilja järjestää perjantaina Helsingissä mielenosoituksen sananvapauden puolesta. Oletettavasti joku järjestää myös vastamielenosoituksen sananvapautta vastaan.

Äänestä
  • Milloin jokku nuhamatti mosuli viekin reppunsa tuonne vihervasareitten keskelle mielenilmaisuihin ihan vain tosimielessä niin jälki olisi haisevaa ja persesuolenpätkiä täynnään.

    Äänestä

  • Meinaako se muka tosiaan tulla tänne? Siis Niljake Jänistikin?

    Äänestä

  • Sitä saat odottaa sinä paskaläpi suvakkipaska ja vihervasuri!

    Äänestä

  • PitäisköTullakkaan kirjoitti:

    Sitä saat odottaa sinä paskaläpi suvakkipaska ja vihervasuri!

    Taisipa kirpaista ryssän kätyriä.

    Äänestä

  • Vittuako tässä ryssittelet senkin kusipääsuvakki minä olen suomalainen mutta sinä pirun paskaläpi olet persenussittu limaläjä joka on vielä jonkun molokin siittämä mätäpaskaläjä!

    Äänestä

  • Ensinnäkään hakija ei ole hakenut oikeustoimia salaisiksi vaan syyttäjä niin eikös silloin joku mättää....

    Äänestä

  • Siis mitä uutta teksistäsi on kun se on suoraan kopioitu roskalehdistöstä.

    Äänestä

  • oletkohörhö kirjoitti:

    Siis mitä uutta teksistäsi on kun se on suoraan kopioitu roskalehdistöstä.

    Palstaan pidempään seuranneena voin valaista asiaa kertomalla, että kyseessä on palstan pitkäaikainen trolli, joka tunnettiin aiemmin muttaneitinä, mutta joka nykyisin tykkää esiintyä anonyymisti milloin milläkin nimimerkillä. Hänen dementiansa tms. sairautensa on ilmeisesti nyt sitten edennyt niin pitkälle, että tyyppi ei enää edes yritä käydä normaalia keskustelua, vaan ainoastaan spämmää muualta kopioituja juttuja päättömästi joka paikkaan kuin joku aivovammainen papukaija.

    Äänestä

  • Vanha_palstalainen kirjoitti:

    Mikset muuten enää esiinny muttaneitinä? Eikö äitisi kolttu enää mahdu päälle?

    Äänestä

  • vaikeampikysymys kirjoitti:

    Mikset muuten enää esiinny muttaneitinä? Eikö äitisi kolttu enää mahdu päälle?

    Miksi kyselet itseltäsi kysymyksiä, muttaneiti?

    Äänestä

  • vaikeampikysymys kirjoitti:

    Miksi kyselet itseltäsi kysymyksiä, muttaneiti?

    palstan pitkäaikainen trolli, joka tunnettiin aiemmin muttaneitinä, mutta joka nykyisin tykkää esiintyä anonyymisti milloin milläkin nimimerkillä. Kuten tälläkin kertaa, viisaammilta varatetuilla.

    Äänestä

  • Sinähän_olet kirjoitti:

    palstan pitkäaikainen trolli, joka tunnettiin aiemmin muttaneitinä, mutta joka nykyisin tykkää esiintyä anonyymisti milloin milläkin nimimerkillä. Kuten tälläkin kertaa, viisaammilta varatetuilla.

    palstan pitkäaikainen trolli, joka tunnettiin aiemmin muttaneitinä, mutta joka nykyisin tykkää esiintyä anonyymisti milloin milläkin nimimerkillä ja toistella itseään viisaampien kirjoittamia viestejä kuin joku vajakkimainen papukaija.

    Äänestä

  • Sinähän_olet kirjoitti:

    palstan pitkäaikainen trolli, joka tunnettiin aiemmin muttaneitinä, mutta joka nykyisin tykkää esiintyä anonyymisti milloin milläkin nimimerkillä ja toistella itseään viisaampien kirjoittamia viestejä kuin joku vajakkimainen papukaija.

    Jäikö sulla levy päälle? :D

    Äänestä

  • hehehehhehe kirjoitti:

    Jäikö sulla levy päälle? :D

    Ainahan sulla jää. :P

    Äänestä

  • hehehehhehe kirjoitti:

    Ainahan sulla jää. :P

    Älä nyt silti kieleesi pure, muttaneiti. Ja käytä vaan reippaasti omaa nimimerkkiäsi, jos sulla sellainen on. Ei sinua kukaan fiksuksi usko vaikka minun nimimerkkiäni kuinka lainaisit.

    Mikset jo ryhdy sanoista tekoihin, muttaneiti, ja ala käyttämään sitä nimimerkkiäsi? Ei täällä kukaan tee sitä sinun puolestasi, vaikka yritätkin aina tasaisin väliajoin tyrkyttää nikkejäsi muille.

    Miksi muuten esiinnyt toisen palstalaisen nikillä, vaikka sinulla on omiakin nikkejä vaikka muille jaettavaksi, muttaneiti?

    Äänestä

  • kyssäri kirjoitti:

    Miksi muuten esiinnyt toisen palstalaisen nikillä, vaikka sinulla on omiakin nikkejä vaikka muille jaettavaksi, muttaneiti?

    Miksi muuten esiinnyt toisen palstalaisen nikillä ja toistelet muiden kirjoituksia kuin joku aivovammainen papukaija? Ovatko sisäsiittoisuudesta surkastuneet aivosi menneet lopullisesti piloille, muttaneiti?

    Äänestä

  • kyssäri kirjoitti:

    Miksi muuten esiinnyt toisen palstalaisen nikillä ja toistelet muiden kirjoituksia kuin joku aivovammainen papukaija? Ovatko sisäsiittoisuudesta surkastuneet aivosi menneet lopullisesti piloille, muttaneiti?

    Mistä ihmeen sisäsiittoisuudesta horiset?

    P.S. Miksi muuten lainailet jatkuvasti muiden nimimerkkejä, vaikka sinulla on omia nimimerkkejäkin vaikka muille jaettavaksi, muttaneiti?

    Äänestä

  • kyssäri kirjoitti:

    Mistä ihmeen sisäsiittoisuudesta horiset?

    P.S. Miksi muuten lainailet jatkuvasti muiden nimimerkkejä, vaikka sinulla on omia nimimerkkejäkin vaikka muille jaettavaksi, muttaneiti?

    sisäsiittoisuus on varsin todennäköinen selitys sille, miksi olet niin tyhmä ja sekaisin.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    sisäsiittoisuus on varsin todennäköinen selitys sille, miksi olet niin tyhmä ja sekaisin.

    en ole tyhmä enkä sekaisin, joten tyhmän sekopään selityksiä ei kaivata.

    P.S. Miksi muuten lainailet jatkuvasti muiden nimimerkkejä, vaikka sinulla on omia nimimerkkejäkin vaikka muille jaettavaksi, muttaneiti?

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    en ole tyhmä enkä sekaisin, joten tyhmän sekopään selityksiä ei kaivata.

    P.S. Miksi muuten lainailet jatkuvasti muiden nimimerkkejä, vaikka sinulla on omia nimimerkkejäkin vaikka muille jaettavaksi, muttaneiti?

    toisten viestien ja nimimerkkien varastelu, jota teet jatkuvasti, on varsin tyhmää ja sekopäistä.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    toisten viestien ja nimimerkkien varastelu, jota teet jatkuvasti, on varsin tyhmää ja sekopäistä.

    olenkin odotellut, milloin lopetat sen.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    olenkin odotellut, milloin lopetat sen.

    ei täällä kukaan muu varastele nikkejä ja viestejä kuin sinä, muttaneiti.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    ei täällä kukaan muu varastele nikkejä ja viestejä kuin sinä, muttaneiti.

    Espanjan poliisi on ottanut MV:n Ilja Janitskiniin yhteyttä ja tutkinut hänen tietokoneensa. Ilmeisesti herra Janitskin on pedofiili. Tai ainakin tyhmä ja sekaisin.

    Äänestä

  • Itse_asiassa kirjoitti:

    Espanjan poliisi on ottanut MV:n Ilja Janitskiniin yhteyttä ja tutkinut hänen tietokoneensa. Ilmeisesti herra Janitskin on pedofiili. Tai ainakin tyhmä ja sekaisin.

    muttaneidin ei kannattaisi osallistua tuollaisten valheiden levittämiseen, ellei halua joutua maksamaan sakkoja tai päästä vankilaan.

    Äänestä

Luulenpa että ajojahdin perussyy on MV-Lehden ideologia eli MV-Lehden Juutalaisia kohtaan harjoittama sairaalloinen viha (antisemitismi).

Kaikki muu, mukaan luettuna jutut Islamin invaasiosta, ovat vain huttua jolla MV-Lehti ratsastaa, se siis kerää lukijoita kulloinkin ajankohtaisina olevilla aiheilla, mutta perus-agendaansa, Juutalaisvihaa, MV-Lehdessä ympätään aina ja ehtymättä, mitä yllättävämpien aasinsiltojen avulla, melkeinpä juttuun kuin juttuun.

Olin ennen MV-Lehden kannattaja mutta enää en ole lukenut sitä koska siitä aina jää ikävä ruskea maku suuhun aina kun eteen tupsahtaa MV-Lehden antisemitistinen turahdus. Samat uutiset tulevat esiin ulkomaisista lähteistä nopeammin ja kattavammin, ilman Juutalaisvastaista piiloagendaa.

Äänestä
  • En minäkään joka lehdestä kaikkia juttuja lue. Niitä voi lukea valikoiden.

    Äänestä

  • Täytyy huomata eräs seikka, antisemitismiä EI ole siionistien arvostelu. Jos arvostelee ja paljastaa siionistein juonet, ei arvostele kaikkia juutalaisia. Juutalaisten ja siionistein ero on kuin italialaisten ja mafian välinen ero.

    Äänestä

Eihän MV-lehti harrasta perinteistä juutalaisvastaisuutta mitä "harrastettiin" Saksassa, Puolassa, Neuvostoliitossa/Venäjällä....ja tämä perinne ei ole toiminut yleensäkään Suomessa.
Tämä Antisemitismi eli juutalaisvastaisuus ja vanhojen asioiden varjolla ratsastaminen ja sen hyväksi käyttö on myönnetty virheellisesksi politikikoinniksi jopa israelissa.

MV-lehti (on valtamedissakin) tuonut esille mikä valta juutalaisilla ja Israelin valtiolla mahti ja vetelee oikeista naruista USA:n politiikkaan.
USA aloitti ja kannusti arabi kevääseen "demokratian" levittämisen varjolla (demokratiahan ei toimi näissä maissa yleensäkään vaan vahvimman laki) ja tätä satoa me nyt saamme niittää...Libya, Irak, Syyria, Afganistan, Somalia eli Gaddafi, Saddam, Assad, Barre syrjäytettiin....
Tämä kaikki tehtiin koska olivat uhka Israelin valtiolle yhtenäisinä ja saattavat saada jopa siten ydinaseen.
Israelilla on näppinsä jopa ISIS:ä perustettaessa kun ajaa hajanaisuutta näiden kansojen keskuuteen...soppa valmis.

Jopa YK-joukotkin on valinnut puolensa kun ovat nähneet käytännössäkin mitä Israelin valtio harrastaa lähialueillaan.
Tämän MV-lehti tuo esille eikä tuota perinteistä juutalaisvastaisuutta.

Äänestä
  • Emme kaipaa Putin totuutta joten ei kiitos Moskovan Valheet.

    Äänestä

Suomen oikeuslaitoshan jakoi 1918 jälkeen voittajien ehdoilla tiiliseinää vasten kuolemantuomioitakin kun vain oli kantanut hihassaan punaista nauhaa ja tämän saivat erityisesti naiset kokea kun olisivat tehneet lisää punaisia....

Nyt poliisissa KRP ylikomisariona toimii rasmukseen kuuluva ja sen tiedonantaja ja tutki muuten vielä uudenvuoden tapahtumia että näin puolueeton on suomenpoliisi mutta ei poliisi jaa oikeutta ja tuomiota.

Kohta mitataan suomenoikeuslaitos ja onko se kansanjärjenmukaista.

Äänestä
  • Punaisilta naisilta otettiin jopa lapset pois ja vietiin lastenkoteihin kasvatettaviksi, etteivät lapset oppisi kotona punaista propagandaa.

    Suomi sata vuotta ja edelleen vainotaan aatteita ja mielipiteitä.

    Äänestä

On tämä Suomi mädättäjien hallinnassa ja läpipaskat päättäjät yrittävät kusettaa kansalaisia. Valemedia eli YLE ja sitten nämä iltapäivälehdet pahimpina hesari joka suoltaa pelkkää sontaa. Nyt ollaan syyttämässä totuutta ja oikeaa tietoa kirjoittavaa MV-lehteä muka asiottamasta uutisoinnista.

Äänestä
  • Matti Rönkä sai ujutettua YLE 17.00 uutisiinkin mamutuspropagandaa.....

    Äänestä

YLE:n propagandaa tulee kuin paskaa herrojenperseistä.

Äänestä

Tämä suomenoikeulaitoksen suoranainen farssi tulee nyt maailmantietoisuuteen.
Tämä Juan Ignacio Navas Marqués asianajaja on ÄÄRIMMÄISEN KOVA ja KOVANLUOKAN juristi kun katsoo jo referenssit läpi.

Nyt tämä onneton suomalainen syyttäjä ja samanlainen tuomari joka mitä ihmeellisimmällä syyllä haki "tuomarointia" salaiseksi tullaan tekemään maailmankin silmissä kappaleiksi ja pelleksi.
Totuus valkenee myös poliisin toimintatavoista.

Samoin kuin tullaan mailmalle näyttämään miten henseleitään paukuttava suomi on "vähiten korruptoitunut ja suurin sananvapaudenmaa" !!!

Äänestä

Kun tosiaan tämänkaltainen maailman HUIPPU-LUOKAN juristi (mitä tämä maa ei ole nähnytkään...) tarttuu toimeen niin se jo nostaa maailman tietoisuuteen asian.

Kun Ranskalainen JE SUIS CHARLIE lehti julkaisi muhammet-pilakuvat ja Tanskan lippuja poltettiin kun julkaisi nämä kuvat niin maailma heräs (ja Suomessakin) että tämä on vapaan lehdistön ja sananvaudenvastaista.
Tämähän "pilakuvat" olisi saanut nykykäytännön mukaan suomessa oikeustoimet heräämään, Hakkarainen, Kiemunki....

Tutkintavankeus mihin Iljaa ajetaan suomen"oikeuslaitoksen" voi kestää vaikka vuositolkulla kuin esim. Auer, Aarnio tapauksissa missä huomattavasti kovemmista syytteistä kyse, murha, viranomaisen huumeet kun tässä Iljassa on vain sanavapaudesta ja mitä se sisältää.

Tämä suomenharjoittama oikeuslaitoksen tutkintavankeus (mikä saattaa kestää vuosia saamatta sitä syytettä todellista rikoksesta) tullaan tuomaan maailmantietoisuuteen ja millä perusteella tehtiin tämä "tuomarointi" ja syyttäjän toimet salaisiksi ja tähän liittyvät korruptoituneet viranomaiset ja media.

Äänestä

Niin MV-lehti on Espanjassa ja espanjasta tuotettu ja Iljakin on Eu määräysten ja säännösten mukaan espanjalainen ellei vielä kaksoiskansalaisuuden saanut mutta nyt ihmeellisesti käsitellään suomalaisena ja kuin olisi itse MV-lehti tuotettu suomessa ja sillä ei ole mitään merkitystä millä kielellä tuotetaan.
Eli tämä suomalaisten järjestämä pelle-oikeudenkäynti pitäisi suorittaa Espanjassa ja espanjanlakien ja normien mukaan.

Rikkooko Suomi ja suomalaiset EU-määräyksiä ja lakejakin kuin maailman lakeja.

Äänestä
  • Janitskinia epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, törkeästä kunnianloukkauksesta, rahankeräysrikoksista, rahapelirikoksista, laittomasta uhkauksesta, salassapitorikoksesta sekä tekijänoikeusrikoksista. Varsinainen moniosaaja.

    Epäillyt rikokset liittyvät pääosin MV-lehden toimintaan.

    MV-lehti on ollut poliisitutkinnan kohteena toukokuusta asti siitä tehtyjen kymmenien rikosilmoitusten jälkeen.

    Äänestä

  • Eikö yhtään kyllästytä postata samaa tarinaa monta kertaa jopa samaan ketjuun?? Ketään ei edes kiinnosta horinasi! Kertoo aika paljon siitä mitä korvien välissä on, ts. ei ole...

    Äänestä

  • 197 kirjoitti:

    Eikö yhtään kyllästytä postata samaa tarinaa monta kertaa jopa samaan ketjuun?? Ketään ei edes kiinnosta horinasi! Kertoo aika paljon siitä mitä korvien välissä on, ts. ei ole...

    Eikö totuus kiinnosta? Ilmankos tykkäät mv-paskasta. Jos ei yhtään kiinnosta, miksi kommentoit?

    Äänestä

Suomi on oikeasti melkein kuin Pohjois-Korea sensuurin suhteen. Minä häpeän teitä päättäjät, te kansaa aina tyhmänä pitävät tollot!

Äänestä

Jessika on voittaja. Jessika Aro johtaa nyt Suomea.

Äänestä
  • Ainakin se on pätevä journalisti.

    Äänestä

  • järki-ihminen kirjoitti:

    Ainakin se on pätevä journalisti.

    sen pätevyys ei ole vielä ilmennyt millään tavalla.

    Äänestä

  • Paitsi_että kirjoitti:

    sen pätevyys ei ole vielä ilmennyt millään tavalla.

    onhan se saanut sen huomattavan journalistipalkinnonkin.

    Äänestä

  • Paitsi_että kirjoitti:

    onhan se saanut sen huomattavan journalistipalkinnonkin.

    eihän se, että valtamedia jakaa omilleen "palkintoja", kerro mitään todellista näiden toimittelijoiden työn tasosta.

    Äänestä

  • Paitsi_että kirjoitti:

    eihän se, että valtamedia jakaa omilleen "palkintoja", kerro mitään todellista näiden toimittelijoiden työn tasosta.

    eihän tuo kommentti kerro kuin kaunasta ja katkeruudesta. Janitskin ei ole saanut mitään palkintoa, paitsi tuomio on tulossa. Kullekin ansionsa mukaan.

    P.S. Miksi muuten lainailet jatkuvasti muiden nimimerkkejä, vaikka sinulla on omia nimimerkkejäkin vaikka muille jaettavaksi, muttaneiti?

    Äänestä

  • Paitsi_että kirjoitti:

    eihän tuo kommentti kerro kuin kaunasta ja katkeruudesta. Janitskin ei ole saanut mitään palkintoa, paitsi tuomio on tulossa. Kullekin ansionsa mukaan.

    P.S. Miksi muuten lainailet jatkuvasti muiden nimimerkkejä, vaikka sinulla on omia nimimerkkejäkin vaikka muille jaettavaksi, muttaneiti?

    miksi kuvittelet, että joku kadehtisi jotain pirinistiä?

    Äänestä

  • No_mutta kirjoitti:

    miksi kuvittelet, että joku kadehtisi jotain pirinistiä?

    ei kai kukaan Janitskinia kadehdikaan.

    Äänestä

  • No_mutta kirjoitti:

    ei kai kukaan Janitskinia kadehdikaan.

    onko Janitskin saanut tuomion huumausainerikoksesta? Eipä ole. Sen sijaan ihailemasi Jessikka on. Revi siitä sitten, muttaneiti.

    Äänestä

  • No_mutta kirjoitti:

    onko Janitskin saanut tuomion huumausainerikoksesta? Eipä ole. Sen sijaan ihailemasi Jessikka on. Revi siitä sitten, muttaneiti.

    ihailemasi Janitskin on paitsi valehtelija myös pedofiili. Revi siitä, muttaneiti.

    Äänestä

  • No_mutta kirjoitti:

    ihailemasi Janitskin on paitsi valehtelija myös pedofiili. Revi siitä, muttaneiti.

    se Janitskin, josta täällä höpiset, on selvästi projektio sinusta itsestäsi. Sinähän jäit kiinni pedofiliasta esiintyessäsi humanist1-nikilläsi.

    Äänestä

  • No_mutta kirjoitti:

    se Janitskin, josta täällä höpiset, on selvästi projektio sinusta itsestäsi. Sinähän jäit kiinni pedofiliasta esiintyessäsi humanist1-nikilläsi.

    oletpa sinä raukka tyhmä ja sekaisin. Todistustaakkasi on sitä luokkaa etteivät kapeat hartiasi taida sitä kestää, muttaneiti.

    Äänestä

  • No_mutta kirjoitti:

    oletpa sinä raukka tyhmä ja sekaisin. Todistustaakkasi on sitä luokkaa etteivät kapeat hartiasi taida sitä kestää, muttaneiti.

    totuus sattuu. Ja sinuun se sattuu erityisen kovaa, kun tiedät itsekin, että jäit kiinni pedofiliasta ym. iljettävistä puuhista humanist1-nikkiä käyttäessäsi. Siksihän sinä et enää kehtaa sillä esiintyä.

    Todistustaakka on muuten sinulla itselläsi, kun aloit väittämään Janitskinia pedofiiliksi. Se onkin sitä luokkaa etteivät kapeat hartiasi taida sitä kestää, muttaneiti.

    Äänestä

>onneksiMV-lehti" "MV-lehtihän tuo esille nämä "toimittajat" jotka "uutisoivat" tuolla valheellisella ja prpagandistisella asenteella henkilökohtaisesti esillle"

Niin tekee. Mikä tahansa ajankohtainen aihe, kuten nyt maahan-tunkeutujat, ovat vain keino haalia lukijoita, joita MV-Lehti sitten yrittää saada vihaamaan Juutalaisia ihmisiä.

MV-Lehden _ainoana_ todellisena innoittajana on silmitön viha Juutalaisia ihmisiä kohtaan, antisemitismi.

Juutalaisviha on syynä siihen että MV-Lehti on viime aikoina tehnyt yhäti kiihtyvämpää yhteistyötä Magneettimedian kanssa joka on tunnetuin Juutalaisia vihaava julkaisu Suomessa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Magneettimedia Löydätkö _yhtäkään_ MV-Lehden sivua jolla ei olisi linkkiä Juutalaisvihaa lietsovaan Magneettimediaan?

Äänestä
  • On päivänselvää että MV-Lehdestä yritetään rakentaa huonon maineen (aiheesta) saaneen Magneettimedian seuraajaa (saman rahoittajan toimesta tietenkin) .

    Julkaisun nimen vaihto ei toki onnistu ainoastaan Juutalaisvihaa lietsovilla artikkeleilla, joten MV-Lehti haalii sisäänveto-otsikoiksi aivan minkä tahansa aiheen juttuja, kunhan ne ovat ajankohtaisia sekä jakaa mielipiteitä.

    Äänestä

Valtamedia ja eliitti kaivavat tällähetkellä vain omaa hautaansa,päivä päivältä vain syvemmällä ovat omassa paskassaan ja hyvä näin! Ihmisiä herää kokoajan näkemään missä tilassa me todellisuudessa ollaan. Eliitin keinot alkaa olemaan yhä näkyvämpiä ja räikeimpiä että väkisinkin se eliitin todellinen luonne näyttäytyy.

Äänestä

Jos MV-lehti toi suomalaisten tietoisuuteen esim. keskitysleirin pommittamisen länsi-valtojen puolelta minkä voittajavaltiot vierittivät saksalaisten syyksi...niin sekö on juutalaisvihaa?
Tämän antisemismin ja sen vanhojen asioiden hyväksikäyttämisen on monet juutalaisetkin myöntäneet.
Tällä juutalaisvastaisuudella ei pitkälle pötkitä suomessa kun sitä ei edes ollut sodan aikana.

MV-lehti kyllä tuo esille mikä näillä yksittäisillä juutalaisilla on näiden narujen vetäjinä mediassa kuin pankki-aloilla niin jos tämä luokitellaan juutalaisvastaisuudeksi yhteisönä tuomiten niin metsään mennään.

Äänestä

>voittajienhistoria: "MV-lehti kyllä tuo esille mikä näillä yksittäisillä juutalaisilla on näiden narujen vetäjinä mediassa kuin pankki-aloilla niin jos tämä luokitellaan juutalaisvastaisuudeksi yhteisönä tuomiten niin metsään mennään."

Joopa. Pieni otanta MV-Lehden levittämästä Juutalaisvihasta. Jokainen alla oleva artikkeli on Juutalaisvihamielinen ja perustuu luuloon tai väittämään joka on valhe tai laillinen toiminta esitetään laittomana/vääränä yms jne. Sairasta vihaa joka kumpuaa jostain syvältä sielun(?) syöveristä, eikä sairas edes kykene erittelemään/määrittelemään sitä mistä vihansa johtuu.

Juutalaiset ja järjestäytynyt rikollisuus osa 1
http://mvlehti.net/2015/11/25/juutalaiset-ja-jarjestaytynyt-rikollisuus-osa-1/

Juutalaiset ovat maailman rasistisin kansa!
http://mvlehti.net/2016/09/23/juutalaiset-ovat-maailman-rasistisin-kansa/

Mediamoguli Aatos Erkko – juutalainen sionisti!
http://mvlehti.net/2015/04/26/mediamoguli-aatos-erkko-juutalainen-sionisti/

Suomalaislehti: Juutalaiset ja Israel ovat yhtä
http://mvlehti.net/2016/07/19/suomalaislehti-juutalaiset-ja-israel-ovat-yhta/

Jos muslimit niin kyllä juutalaiset tekevät samaa! (video)
http://mvlehti.net/2016/09/03/jos-muslimit-niin-kylla-juutalaiset-tekevat-samaa-video/

HISTORIA: Mistä kansallissosialistien antipatiat juutalaisia kohtaan alkoivat
http://mvlehti.net/2016/09/04/historia-mista-kansallissosialistien-antipatiat-juutalaisia-kohtaan-alkoivat/

Juutalainen ajatushautomo: ISIS:n tuhoaminen olisi suuri virhe
http://mvlehti.net/2016/08/06/juutalainen-ajatushautomo-isisn-tuhoaminen-olisi-suuri-virhe/

Juutalaiset ovat vielä muslimejakin suvaitsemattomampia
http://mvlehti.net/2016/04/17/juutalaiset-ovat-viela-muslimejakin-suvaitsemattomampia/

Kuinka juutalaiset valmistavat ruokansa
http://mvlehti.net/2016/04/14/kuinka-juutalaiset-valmistavat-heidan-ruokansa/

Juutalaisyhtiö tarjoaa korotonta lainaa – mutta vain juutalaisille!
http://mvlehti.net/2016/09/17/juutalaisyhtio-tarjoaa-korotonta-lainaa-mutta-vain-juutalaisille/

Juutalainen viihdeteollisuus leviää Suomen veronmaksajien kustannuksella?
http://mvlehti.net/2016/01/30/juutalainen-viihdeteollisuus-leviaa-suomen-veronmaksajien-kustannuksella/

MM: Himmler ja Goebbels eivät koskaan puhuneet juutalaisten ”kansanmurhasta”
http://mvlehti.net/2015/12/04/mm-himmler-ja-goebbels-eivat-koskaan-puhuneet-juutalaisten-kansanmurhasta/

Magneettimedia: Ruotsin monikulttuurisuuden juutalaiset juuret
http://mvlehti.net/2015/06/14/magneettimedia-ruotsin-monikulttuurisuuden-juutalaiset-juuret/

Juutalaiset muslimien linjoilla: naiset eivät saa ajaa autoa!!
http://mvlehti.net/2015/05/29/juutalaiset-muslimien-linjoilla-naiset-eivat-saa-ajaa-autoa/

Miksi kirjoitamme juutalaisista, osa 1
http://mvlehti.net/2016/02/09/miksi-kirjoitamme-juutalaisista-osa-1/

Ali-Sisto: Martti Luther: “Juutalaisista ja heidän valheistaan”
http://mvlehti.net/2015/11/01/ali-sisto-martti-luther-juutalaisista-ja-heidan-valheistaan/

100 000 euroa veronmaksajien rahoja Suomen juutalaisille!!
http://mvlehti.net/2015/02/13/100-000-euroa-veronmaksajien-rahoja-suomen-juutalaisille/

Juutalaisjärjestö raivoissaan – hollantilainen koulukirja kertoi totuuden Israelin perustamisesta!
http://mvlehti.net/2015/09/18/juutalaisjarjesto-raivoissaan-hollantilainen-koulukirja-kertoi-totuuden-israelin-perustamisesta/

Holokausti ja Skepsis ry – Timo Tarvonen - MV-blogit
http://blogit.mvlehti.net/timotarvonen/2016/04/30/holokausti-ja-skepsis-ry/

Suomen Juutalainen ongelma – Eurostoliitto - MV-blogit
http://blogit.mvlehti.net/eurostokolhoosi/2016/07/28/suomen-juutalainen-ongelma/

Kuusi miljoonaa juutalaista” – Villi Huntti - MV-blogit
http://blogit.mvlehti.net/wotan/2016/03/05/kuusi-miljoonaa-juutalaista/

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

onneksiMV-lehti kirjoitti:

MV-lehtihän tuo esille nämä "toimittajat" jotka "uutisoivat" tuolla valheellisella ja prpagandistisella asenteella henkilökohtaisesti esillle niin kuin myös nämä forssan "opettajat" ja vastaavat suvakit.
Nässä uutisoinneissa vaihdetaan kyllä nimi kuin itiksen valheellisessa vaihdettiin nimi IL-työryhmä mutta se nimi näkyi ensin...tai sitten piiloudutaan STT taakse mikä ei julkaise toimittajan (STT) nimeä.
Nyt joutuvat "toimittajat" kirjoittamaan kuin myös TV-toimittajat lausumaan kielikeskellä suuta mutta ilman MV-lehteä ja Iljaa pääsisivät täydellä teholla levittämään valheitaan ja propagoimaan vailla mitään estoja.

Jos otetaan vastavuoroisesti maahanmuuttokriittinen mielipide ja näkökanta (näitähän ei julkaista..) Teemu Selänne chase niin hänethän revittiin kappaleiksi ja syytettiin "RASISTIKSI"??? ja ihan valtamedian kuin muidenkin taholta ja mentiin henkilöön ja henkilökohtaisuuksiin.

Eikö tässä asetelmassa ole jotain mätää....
Se että tuo suvakkiuttaan ja maahanmuuttomyönteisyyttään esille julkisuuteen niin pitäisi seistä omien sanojensa takana ja olla myös paksunahkaisempi ja kestää se kritiikkikin mikä kohdistuu henkilökohtaisesti mitä vastaavaa tehtiin Teemun kohdalla...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu