Tanska jatkaa sisärajatarkastuksia-Ruotsikin

Tanska jatkaa sisärajatarkastuksia - Ruotsikin harkitsee
Tänään klo 12:52
Rajatarkastukset Tanskan ja Saksan rajalla ovat todennäköisesti jatkumassa myös marraskuun jälkeen.

Pohjoismaista Ruotsi, Tanska ja Norja ovat hakeneet EU-komissiolta poikkeusluvan sisärajatarkastuksiin marraskuulle saakka. AOP
Tanskan pääministerin Lars Lökke Rasmussenin mukaan ei ole realistista, että tilapäiset rajatarkastukset voitaisiin vielä lopettaa.
Pohjoismaista Ruotsi, Tanska ja Norja ovat hakeneet EU-komissiolta poikkeusluvan sisärajatarkastuksiin marraskuulle saakka. Vapaa liikkuvuus on yksi keskeisistä Schengen-alueen periaatteista. Sisärajatarkastukset on kuitenkin mahdollista sallia poikkeusoloissa.
– Arvioin, että meidän pitää jatkaa rajatarkastuksia. Tämä edellyttää totta kai keskustelua Euroopan unionin valtioiden kanssa, Rasmussen sanoi Ahvenanmaalla.

Rajatarkastukset nousivat esiin Pohjoismaiden pääministerien epävirallisessa kokouksessa. Yhdessä pääministerit kertoivat tavoitteekseen tehdä Pohjoismaista "maailman integroiduin alue".
Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin mukaan on tärkeää, ettei viime syksyn hallitsematon maahanmuutto pääse toistumaan. Ruotsi kuitenkin yhä harkitsee tarvetta tarkastusten jatkamiseen. Tanskan ja Ruotsin väliset tarkastukset ovat herättäneet paljon kritiikkiä, koska raja-alueella moni käy naapurimaassa päivittäin töissä.
– Arvioimme vielä, mitä teemme marraskuun jälkeen, mutta emme voi päätyä samaan tilanteeseen kuin viime syksynä, Löfven sanoi.
STT
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ja suomeen pääsee kaikki jotka haluaa

Äänestä
  • Suomessa ollaankin viellä idiottiasteella suvakkihuoramedian paineessa.
    Kyllä se Tanskan malli tännekin tulee kunhan suvakit on saatu nujerrettua.
    Mitä enemmän matuja niin sitä lähemmäksi se hetki tulee...

    Äänestä

Ei armoa.

Äänestä

On kyllä hyvin erikoista, että Ruotsin punaviherhallitus on paljon jämäkämpi turvapaikkapolitiikan suhteen kuin Suomen oikeistohallitus. Suomen linja on yhtä kova kuin impotentin lerssi.

Äänestä

Suomen Lammaslinja pitää rajoja auki kuluista ja turvallisuudesta ei väliä.....

Äänestä

Ihailen Tanskan kovaa maahanmuutto linjaa. Enemmän pidän vielä Unkarista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


harkitsee kirjoitti:

Tanska jatkaa sisärajatarkastuksia - Ruotsikin harkitsee
Tänään klo 12:52
Rajatarkastukset Tanskan ja Saksan rajalla ovat todennäköisesti jatkumassa myös marraskuun jälkeen.

Pohjoismaista Ruotsi, Tanska ja Norja ovat hakeneet EU-komissiolta poikkeusluvan sisärajatarkastuksiin marraskuulle saakka. AOP
Tanskan pääministerin Lars Lökke Rasmussenin mukaan ei ole realistista, että tilapäiset rajatarkastukset voitaisiin vielä lopettaa.
Pohjoismaista Ruotsi, Tanska ja Norja ovat hakeneet EU-komissiolta poikkeusluvan sisärajatarkastuksiin marraskuulle saakka. Vapaa liikkuvuus on yksi keskeisistä Schengen-alueen periaatteista. Sisärajatarkastukset on kuitenkin mahdollista sallia poikkeusoloissa.
– Arvioin, että meidän pitää jatkaa rajatarkastuksia. Tämä edellyttää totta kai keskustelua Euroopan unionin valtioiden kanssa, Rasmussen sanoi Ahvenanmaalla.

Rajatarkastukset nousivat esiin Pohjoismaiden pääministerien epävirallisessa kokouksessa. Yhdessä pääministerit kertoivat tavoitteekseen tehdä Pohjoismaista "maailman integroiduin alue".
Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin mukaan on tärkeää, ettei viime syksyn hallitsematon maahanmuutto pääse toistumaan. Ruotsi kuitenkin yhä harkitsee tarvetta tarkastusten jatkamiseen. Tanskan ja Ruotsin väliset tarkastukset ovat herättäneet paljon kritiikkiä, koska raja-alueella moni käy naapurimaassa päivittäin töissä.
– Arvioimme vielä, mitä teemme marraskuun jälkeen, mutta emme voi päätyä samaan tilanteeseen kuin viime syksynä, Löfven sanoi.
STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu