Torstai on epätoivoa täynnä rumalle HC-AT-miehelle, joten ajattelin antaa vinkin huippumiehekkäästä, brutaalista ja äärimmäisen verisestä ja varmasti myös uniikista itsemurhatavasta.
Tarvitset ison pöytäsirkkelin ja vinssin, esim. maasturin tai mönkijän vinssi pitäisi riittää, tehokkuus kannattaa kuitenkin vielä varmistaa.
Vinssi pitää kiinnittää hyvin kiinni johonkin pöytäsirkkelin eteen esim. jos se on maasturin nokassa kiinni niin se kyllä pitää ja tarvitset vinssin on/off kytkimen tarpeeksi pitkällä johdolla tai kauko-ohjauksella ja niin ettei nappia tarvitse pitää pohjassa toimenpiteen aikana vaan sen voi kytkeä on-asentoon.
Sitten tarvitset rautaketjun jonka pää haarautuu kahdeksi ja lukot tai sokkelit, joilla päät saa nilkkoihin tiukasti kiinni, toinen pää ketjusta vinssin koukkuun.
Tämän jälkeen pöydälle makaamaan selälleen tai onnistuu tietty mahallaankin, niin että jalkasi ovat kummallakin puolella terää ja terä on keskellä haaroväliäsi ja ketjut jalkoihin kiinni ja ei muuta kun terä pyörimään ja vinssi vetämään ja antaa veren lentää kuin teurastamossa. Terä leikkaa hienosti ruumiisi keskeltä kahteen osaan. Siinäpä on sille kuka ruumiinpuolikkaat löytää varmasti ikimuistoinen ja järkyttävä näky.
Menetelmä on äärimmäistä rohkeutta vaativa ja miehekkäämpää lähtöä saa hakea, jopa Bond osoitti pelkurin reaktioita kun hänet meinattiin samalla periaatteella tappaa sillä laaserilla Goldfingerissä

Vastaukset 11
Vanhimmat
Varmasti Bond ei halunnut turhaan kuolla ja jos olis halunnut, niin eipä koko leffasarjaa olisi voitu enää edes tehdä.
Mutta sähän voit itse tota temppua koittaa itseesi, niin on siten melkoinen näky sillä, joka sun ruumiisi jostakin löytää.
Bond onkin komea mies, joka saa pillua.
Eikös Bond olekaan jo parhaat nuoruusvuotensa ohittanut keski-ikäinen setä?
Enpä arvannut että DarkFearilla on noin hyvä huumorintaju. Tulee ihan Speden parhaat vitsit mieleen. Taitaa heillä olla muuten jotain muutakin yhteistä Speden kanssa kuin huumorintaju.
Ainakin Andrea Pirlon kanssa mulla on yhteistä samanlainen hiustyyli ja sulla sitä onkin varmasti samanlainen hiustyyli kun Spedellä, sillä sehän onkin se kaikkein suosituin hiustyyli teidän persuja äänestävien ahdasmielisten JUNTTIEN keskuudessa.
Varmasti naisasialuuseri ei edes tiedä kuka on Andrea Pirlo, kun hän ei ole mikään murhaaja tai ätmiluuseri, kuten naisasialuuseri itse on.
Tuo olisi melkein jo taidetta jos tekisit tuosta youtube -videodemon, tietenkin niin ettei oikeasti sitten mene kahtia mutta jo se valmistelutouhuilu olisi hauskaa seurata. siinä jäisi kyllä hydraulic press channelkin toiseksi kun alkaisit julkaista jotain idearikasta how to make a suicide -kanavaa.
Perkule vieköön! Tuossa on kyllä ideaa, pääsisi varmasti tubesensaatioksi ja seuraajia olisi monta miljoonaa
No niinpä, rahaakin tulisi varmaan ihan hyvin. Ongelma lienee vaan siinä että suvaitsemattomat varmaan yrittäisi kanavan sulkea ja väittäisivät sen yllyttävän itsareihin eivätkä ollenkaan näkisi sitä miten se voisi auttaa ihmisiä kivuttomiin ja näyttäviin ratkaisuihin surkeiden omatoimisten räpellysten sijaan.
Haluaisitko näyttää sitä sun rumaa naamaasi julkisesti kaikelle kansalle? Entä haluaisitko sä koko maailman tietävän sun olevan siitä naisettomuudesta kärsivä ätmiluuseri??
Se on kuitenkin selvä, että kaikki tietävät sen, että eipä sitä koskaan kukaan naisia saava normaali ja täysjärkinen mies kehittele mitään tollaisia itsemurhamenetelmiä. Että aivan varmasti heti kaikki tietäisivät kyseisen laitteen kehittäjän olevan joku naisen puutteesta kärsivä hc-ätmi.
Joku youtube-"tähteys" ei välttämättä tai todenäköisesti edes toisi sulle mitään miljoonia. Tai ehkä miljoonia katsojia, muttei miljoonia euroja.
Miksei HC-ATM yksinkertaisesti rupea MGTOW -mieheksi?
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14499924/kertokaapa-nyt-mika-niissa-mgtow-miehissa-risoo