15 vuotinen suhteeni loppui viime viikolla.tässä olen lasten takia mennyt jatkuvalla höyryllä eteen päin teen kaikkea muuta kun jään paikoilleni istumaan.sillä jos paikalleni jään niin heti tulee sellainen pee fiilis että ei millään mitään väljä!täällä missä asun minulla ei ole ketään kunnon ystävää,iki ihana ystäväni asuu toisella paikkakunnalla ja tapaamme vain kerran kahdessa viikossa,silti niin kuitenkin kaipaisin olkapäätä johon nojautua ja puhua ja taas puhua..tässä kaiken lomassa tulee mieleeni että kauanko kestää tosiaan että voin taas nauttia elämästä suremati mitään ja olla onnellinen ja koska voin riisua tuon kovan kuoren päältäni..vinkkejä olisi mukava saada että miten se aurinko paistaa risukasaan.
miten erosta selviää nopeasti
minttu
71306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
sun pitäisi päästä puhumaan jonkun kanssa voisiko se olla joku asiantuntija tms
voit sä muuttaa sieltä pois jos et viihdy?
Semmosta konstia ei olekkaan, että erosta nopeasti selviäisi, ei edes terapian avulla.
Kyllä se on jokaisen itkettävä, vihattava ja saatava omalla tavalla kokea se eron tuska.
Itse sairastuin itkuun. Oli kauheeta mennä edes kauppaan, kun kyyneleet tuli silmään ihan odottamatta. Minä itkin lähes taukoamatta, sille en vain voinut mitään. Jopa tankkasin vedet silmissä, tai itkin kun lapset tulivat koulusta! Joskus oli asioitava aurinkolasit silmillä, olin niin hurjan näköinen.
Tässä on kohta pyöritetty yksin, kolmen vielä kotona asuvan lapsen kanssa elämää pari vuotta, ja henkisesti se ei ole ollut helppoa.
Kukaan ulkopuolinen ei pysty sinua "parantamaan" ennenkuin itse olet valmis, ja se vie aikaa.
Suurin tuska on onneksi jo poistunut, että en itke odottamatta, enkä revi päivän lehtiä ym. mutta vielä mulla on ajatukset menneessä. Olen vielä vanki menneisyydessä, ja en tiedä koska olen siitä tunteesta täysin vapaa.
Lapset merkitsevät minulle niin paljon, että tunnen niinpaljon syyllisyyttä, että heiltä hajosi perhe, joka ei kyllä yksinomaan johtunut minusta, meissä kummassakin oli vikaa.
Mutta heille yritän hyvittää kaikista huonoimmalla tavalla menetystä, ostamalla heille lähes kaiken, mitä he haluavat. Jos kiellän, tuntuu että kostan heille, että heillä ei ole isää.
Olen unohtanut miten ollaan iloinen, kun suru on saanut minusta vallan. Päätin että kun itkettää itken, sillä kyllä kyyneleet aikanaan loppuu. Ja niin ne taitavat loppua. Olen voittamassa kyyneleet, mutta paljon on vielä edessä.
Olen myös samaa mieltä kuten täällä jo eräs sanoikin,ettei erosta ole nopeaa tietä surun poistoon.Uskon asioiden kyllä menevän taas järjestykseen,mutta ensin täytyy vaan elää ja surra ja itkeä ja itkeä...
Nyt erostani on kylläkin jo 10-vuotta,mutta oli se suru kun jäi viiden lapsen kanssa yksin.
Muutimme lasten kanssa uudesta omakotitalosta pois ja siihen asettui uusi perhe jo valmiiden lasten kanssa.(omani kaikki alle 17 vuoden.Nuorin 3 vuotta
Tänään iloitsen ajasta ja tulevasta.
Tuli tämmöinenkin aika.En kyllä ymmärrä kuinka se voima jakaantui niin,että jaksoin tämän kaiken suorittaa ja pysyä silloin pystyssä.
Uutta miestä en ole ajatellut vielä.
Kävin itselleni aikuispuolen ammattiopistossa ammatin.
Eron jälkeen tuntui,ettei sitä uutta aikaa ikinä tule.En selviä näistä asioista milloinkaan enää selväpäiseksi..mutta se aika tuli.Rukous Jumalalle on vahvin tie josta sain voimani silloin ja tänäänkin.Sieltä tulee myös jaksamiset
sinulle ja lapsillesi jos kohotat avunpyyntösi ylöspäin...sieltä tulee suurin lohtu.
Voimia sinulle
Kunhan ensin suret erosi loppuun. Kovalla menolla ja höyryllä se vain pitkittyy. Tunteesi tulevat väkisin jossain vaiheessa käsiteltäviksesi. Halusit tai et. Mitä pikemmin se parempi, sen jälkeen vasta voi normaali elämä palata.
päällä. Minä olen sellainen,että kun ero tuli ,myös 15v yhdessä, sain voimaa siitä, että järjestin kaikki asiat nopeasti.Kaksi viikkoa meni ensin shokissa ja sitten tuli "perkele minä pärjään", 1,5 kk erosta oli ositus tehty, elatussopimus solmittu ja minä olin omillani.
Jokainen työstää surun eri lailla, minä menin aallonpohjaan hetkeksi ja pääsin sieltä ylös toimimalla.Kaikille ei sovi tuo sure surusi hiljaa paikoillaan, aikoinaan kun isäni kuoli oli silloinkin minulle helpotus olla töissä ja käsitellä surua siellä taustalla,ei se suru minnekään katoa vaikka muuta tekeekin,itse en pysty suurta surua "pelkästään" ainoana asiana käsittelemään.Tarvitsen jonkun asian mikä pilkkoo surun pienemmiksi annoksiksi ja käsittelen sen sitten niin.Joskus voi suru olla liian musertava, ettei sitä voi surra paikoillaan.
Siis toimi ja "höyryä" jos se parhaiten sujuu.
Itse etsin parin kuukauden päästä erosta seuraa ja tapasinkin nykyisen mieheni, jolla oli samanlainen tapa käsitellä eroa ja hyvin meillä menee,vaikkei tuota kaikkien tyrkyttämää suruaikaa jaksettukkaan viettää.
kuka käski surra paikoillaan?
Edellisissä viesteissä se jo tulikin, että kyllä se ottaa aikaa. Minä erosin kaksi vuotta sitten ja sitä ennen oli jo vuosia tunne ja näkemys, että ero tulee eli ei se missään nimessä yllätyksenä tullut. Meillä oli vaimoni tupakoi, käytti alkoholia eri tavalla kuin minä ja en minä pystynyt häneen luottamaan ym. Näistä huolimatta lopullinen eropäätös oli vaikea, mutta ero oli sopuisa. Nyt on mennyt pari vuotta ja olen itse löytänyt uuden naisystävän, jonka kanssa kaikenlainen yhdessäolo on sujunut hyvin. Sentähden olenkin vakuuttunut, että ero oli todella puolin ja toisin oikea päätös. Kaikesta huolimatta asia tulee yhä mieleen ja sitä 'kertaa'. Ei minua se parisuhteen päättyminen ole vaivannut, mutta kyllä perheen 'hajoaminen' harmitti eniten, vaikka lapset ovatkin jo täysi-ikäisiä. Kai tähänkin ajan myötä tottuu. Sinun tapaus on aika tuore eli ota asenne, että kyllä asia askarruttaa vielä vuosia. Kyllä siinä vielä: tunteet painelee laidasta laitaan, voi tulla ikäväkin, erilaista 'rimakauhua' ja 'paineita' uusia suhteita kohtaan, vanhojen perhetuttujen ym. suhtautumiset, lasten suhtautumiset ym. ym. ym.
Vaikea näihin on mitään reseptejä antaa, mutta itselle on auttanut 'pitkän tähtäimen ajattelu'. Mulla vanha 24v-suhde oli koko ajan lievää alamäkeä, lopussa viimeiset vuodet oli tosi vaikeita, ei siitä enää mitään olisi syntynyt. Kyllä minulle oli helpotus (ja varmaan ex:lle kanssa) kun se saatiin loppumaan. Minua onnisti uuden suhteen kanssa. Löysin hänet muuten netistä - olin ylivarovainen ravintolatuttavuuksien suhteen, kun oli noita a-ongelmia.
Ei muuta kuin jaksamisia...