Työntäyteisen iltapäivän jälkeen pesäsolistimme Joe Bob oli jostain syystä hieman ottaneen oloinen. Hän oli kuin kauhtunut angoravillapaita sellaisen ihmisen päällä, joka oli juuri ajanut polkupyörällä orapihlaja-aidan läpi. Kuitenkin hommat oli hoidettava, Joe Bob funtsi ja kömysi suihkuun.
Vai lastulevyä, Joe Bob mutisi riisuutuessaan.
Peilissä näkyi elämänsä terässä oleva mies - ei mikään floretti, vaan kalpa. Hiukset olivat fudismaisen puolipitkät ja kasvot kieltämättä poikamaisen komeat. Silmistä kuitenkin näki, että ne olivat nähneet vähän muutakin kuin kaikenlaista. Ne olivat kuin suden silmät, harmaat kuin syystaivas ja kimalsivat viileinä koivunkyljellä kuin kuura kylmän yön jälkeen. Joe Bobin ylävartalo oli miehen ylävartalo, lihasten ja arpien merkkaama. Erityisesti ihmisiä kiinnosti olkalihaksessa oleva vino markkeri, jolle oli vaikea löytää rauhanajan selitystä. Etenkin naiset olivat siitä kiinnostuneita, sillä siinä tuntui olevan avain tämän arosuden sisään.
Muu varustus oli huomattava, ja se toi käyttäjilleen onnea (toim. huom.)
Koe Bobin vakkaripano, Natascha oli sulkenut oven Joe Bobin perässä. He olivat suudelleet kynnyksen yli toisiansa. He usein myös hymyilevät kuin teinit näin tehdessään. Molemmat heistä tiesivät, että Punavuoressa hymyily oli epäammatillista. Mutta he kuitenkin tunnustivat näin sekä toisilleen että varsinkin itselleen, että tämä kaikki oli muutakin kuin pitkäaikainen liikesuhde. Voitiin sanoa, että he olivat kaikella muulla tavalla rakastuneita toisiinsa, paitsi rakkaudella.
Joe Bob odotti hissiä käytävässä. Hissin mukana saapui kerrokseen lehdenjakaja.
Kun tämä työnsi oven auki, niin hänen edessään käytävällä seisoi hyvin pukeutunut susi kuin sotilas huokuen ympärilleen tyyntä rauhaa. Hän tuoksui hyvälle... ja näytti saaneelta, tyttö ajatteli.
Huomenien jälkeen käytävällä seissyt mies katosi kuin varjo hissiin ja postinkantaja työnsi Hesarin luukkuun, jossa luki Natascha.
Mikä se sellainen nimi oli? hän kyseli itseltään ja ei muistanut, että juuri tässä postiluukussa oli se vika, että se vei Hesarin näpeistä. Näin myös kävi.
(Naurua)
Vai lastulevyä, Joe Bob mutisi riisuutuessaan.
Peilissä näkyi elämänsä terässä oleva mies - ei mikään floretti, vaan kalpa. Hiukset olivat fudismaisen puolipitkät ja kasvot kieltämättä poikamaisen komeat. Silmistä kuitenkin näki, että ne olivat nähneet vähän muutakin kuin kaikenlaista. Ne olivat kuin suden silmät, harmaat kuin syystaivas ja kimalsivat viileinä koivunkyljellä kuin kuura kylmän yön jälkeen. Joe Bobin ylävartalo oli miehen ylävartalo, lihasten ja arpien merkkaama. Erityisesti ihmisiä kiinnosti olkalihaksessa oleva vino markkeri, jolle oli vaikea löytää rauhanajan selitystä. Etenkin naiset olivat siitä kiinnostuneita, sillä siinä tuntui olevan avain tämän arosuden sisään.
Muu varustus oli huomattava, ja se toi käyttäjilleen onnea (toim. huom.)
Koe Bobin vakkaripano, Natascha oli sulkenut oven Joe Bobin perässä. He olivat suudelleet kynnyksen yli toisiansa. He usein myös hymyilevät kuin teinit näin tehdessään. Molemmat heistä tiesivät, että Punavuoressa hymyily oli epäammatillista. Mutta he kuitenkin tunnustivat näin sekä toisilleen että varsinkin itselleen, että tämä kaikki oli muutakin kuin pitkäaikainen liikesuhde. Voitiin sanoa, että he olivat kaikella muulla tavalla rakastuneita toisiinsa, paitsi rakkaudella.
Joe Bob odotti hissiä käytävässä. Hissin mukana saapui kerrokseen lehdenjakaja.
Kun tämä työnsi oven auki, niin hänen edessään käytävällä seisoi hyvin pukeutunut susi kuin sotilas huokuen ympärilleen tyyntä rauhaa. Hän tuoksui hyvälle... ja näytti saaneelta, tyttö ajatteli.
Huomenien jälkeen käytävällä seissyt mies katosi kuin varjo hissiin ja postinkantaja työnsi Hesarin luukkuun, jossa luki Natascha.
Mikä se sellainen nimi oli? hän kyseli itseltään ja ei muistanut, että juuri tässä postiluukussa oli se vika, että se vei Hesarin näpeistä. Näin myös kävi.
(Naurua)
Vastaukset 21
Vanhimmat
Lootuksenkukka istui lukuasennossaan vuoteella Sanomien pokkarimalli eteen levitettynä. Hän luki huolellisesti kaiken kirjoitetun, tutki tarkkaavaisesti kaikki kuvat. Kiireettä. Lukuprosessin perinpohjaisuus oli lapsuudenperintöä. Hänen kodissaan oltiin luettu paljon. Luettiin syödessä ja luettiin televisiota katsellessa. Kylvyssäkin luettiin, ja polkupyörällä ajellessa. Lukeminen oli luontevaa. Lukeminen oli kuin hengitystä. Toisinaan oli sellaisiahetkiä, joissa lähes unohti hengityksen, ja vain haukkoi sanoja kuin ilmaa.
Lehti oli kokoelma toimittajien näkemyksiä ja kokemuksia lukijasta. Aiheitakin toisinaan pohdittiin, mutta se nyt ei ollut niin olennaista. Olennainen asia oli lukija itse. Lootusasento oli nyt lukija. Hän oli lehden keskipisteessä. Itse hän. Toivottavasti postinkantaja ymmärsi häntä. Oli luontevaa vetäistä lehti heti luettavaksi, kun se alkoi työntyä sisään lotuksen asuntoon ja sen lämpöön kylmästä ja inhottavasta maailmasta.
Hän siirsi kasvoille pudonneet hiukset takaisin korvalliselleen ja hieraisi samalla Joe Bobin jumaloimaa nenää. Lotus ei käsittänyt, mikä siinä nyt niin erinomaista oli. Ihan tavallinen nenä. Joe oli muutenkin varsin omalaatuinen kaveri, jota oli aina hetken päästä ikävä, kun ovi oli sulkeutunut ja heidät erottanut. Lotus ei tiennyt, minne Joe meni. Ehkä hän meni kotiin vaimonsa ja lastensa luokse, tai sitten hän eli sinkkuelämää jossain Helsingin syövereissä. Mutta aina hetken Joe oli hänen. Yksin hänen. Joe oli kuin kaunis unelma, joka rakasti Lotusta aidosti ja varauksetta.
Ajatukset häiritsivät lukusessiota, ja lotus päätti unohtaa hetkeksi unelmiensa täyttymyksen. Hän rentoutui lievästä jännityksestä, jonka Joe sai aikaan sisikunnassa niin, että sen jopa pystyi silmin havaitsemaan ja etenkin tuntemaan hermostuneisuutena, joka laukeaisi vasta hänen tullessa aivan lähelle, ja sitten sisään.
Nne olivat rakkausorgasmeja, ja se lotusta hieman pelotti, sillä kaikesta huolimatta hän oli yhä ammattilainen. Ehkä semi-sellainen.
(Hihitystä)
Oriental express
Lotus oli puolessa päivässä kuin puolivälissä lipputankoa. Vihreässä bambukupissa höyrysi kevyt ja vaatimaton päivällinen; puikot siinä kiiltävän mustat ja niiden päät kultaa, sormet hoikat ja soitelleet. Ei lakkaa nuotitus, nuotillisuus. Se kuuluu vähän kaikkialla, osittain etäisenä ja osittain iholla. Jossain kohtaa kohtuuttoman syvällä.
Hän katseli, kuunteli.
Lotus la Luna, yön kukka asteli paljasjaloin ja hiljaksiin asunnossaan ja pysähteli taulujensa eteen, ikkunoittensa eteen ja todellisuutensa eteen. Vuorotellen. Lotuksen leuat tuskin liikkuivat, kun hän söi.
Niin paljon etsijöitä - eikä mitään löydettävää, hän ajatteli.
(Naurua)
Mun on myönnettävä, että tämä on korjattu versio edellisestä, jota en postannut. Tässä ei ole samaa kuin kappaleiden määrä ja piste lopussa.
Ja miksi?
No juuri siksi.
(Naurua)
Oikeastaan olen ajatellut ottaa itselleni kissan. Mieleni on siihen jo tottunut. Se on jo osa elämääni, ja siten on luonnollista tehdä siitä totta.
Kissa konkretisoituu.
(Reps)
Hullu!
Enkö minä riitä.....
Empä tietenkään!! 2 x Hulluutta on parempi, aina!!!
-heti kirjoitettuani tuon toisen sanan, välähti jotain suurempaa sydämessäni, mikä pistää sapellin lailla, vuoria siirtävä voima ja viima kaataa rankka sateetkin pelkästä ajatuksesta!
Auts, jätin häntäni oven väliin. Tahallani!
Vastuun hankinta on aina omanlaisensa haaste, käsite ja mielikuva ei perusta todellisuutta. Käsitin kyllä tämän jo olevan osa totuutta ja sen luomaa fiktion perustusta kalliossa tai missä männynkävystä sitten tai kivenä kengässä näitä välähdyksiä syntyy ajanjaksosta toiseen. Kuunkierrosta piittaamatta asentoa välillä vaihtaen, kuin kehräävä hyrrä.
Voisiko olla mahdollista, että mielesi kiusoittelee liiaksi harhailun ja planeettojen kierron ylivilkkaus sekoittanut korttipakan laput samanlaisiksi, vaikkeivat sitä ole materiaalista huolimatta ja koottava lentävärobotti-imuri voisi olla haasteena helpompi investointi.
🐼🌻
Tässähän oli jopa jonkinlaista semanttista eheyttä.
Mitä on semanttinen eheys?
(Hihitystä)
Huolasukeltaja vaikuttaa stalkkerilta---stalk=ikkunalauta
Kloaakisukeltajamme tarkkailee naapureitansa luultawasti vessanpytyb kautta
Esittämääsi väitettä värittää persoonallisuutesi ja minä. Kun eksyt joskus niistä eroon, löydät kaiken.
(Hihitystä)
Eikun Anzzy kauhomaan pönttöä tyhjäksi ja huhuilemaan sieltä kuuluuko yhteys, jos jouluun mennessä ei tapahdu kuin kuivaksi tyhjentyneiden putkien lemu. Voi tietoisuus laajentua muualtakin kuin pelkästä päivityksen puutteesta satelliiteissa.
Nyt poikki taival siivoaa meteoriitit tieltään ja ratsastaa poistetun planeetan kera sahaamaan puruja radalle.
Ei tarvinnut edes vettä poistaa
ku kaukaasilaisen vessa oli vain seinän takana
hajuhavaintoina jo totesin, ett oliko naapuri
syönyt kaallisoppaa tai esm vuohenjuustoa
mut nätti tuo sexytyölänen oli
naapurina sain reilut rabatit
Kyllä mäkin käyn paskalla.
Mutta ei se mikään mullistava juttu mulle enää sen jälkeen ole.
(Naurua)
Näin ollen on todettavissa, että tekniikkamadonna ei ollutkaan siivilöity idea ihanteesta, vaan aivan tavallinen ihminen.
(Reps)
Vai oliko?
(Hirn)
Naurun laannuttua on aina hyvä palata perusasioihin, eli viestintään.
Viestinnän oleellisin seikka on jättää jälki. Jäljetön on olematon.
(Hihitystä)
Esimerkki
Fiktiivinen sodankäynnin mestariteos, Joe Bob pesi kätensä kustessaan niille.
Vesi oli juotavaksi tarkoitettu. Ja niin se tulisi olemaan aina.
(Naurua)
Ihaan kaihilla katson kortit.
(Reps)
https://youtu.be/spHEw2n9LwE
Selitysmallien aatelia on kieltää se. Ja laajentaa näkökulmaa.
(Hihitystä)
https://youtu.be/K3VOf3CBGvw
"The day"
Ja muita aikaan ja tapoihin sidottuja installaatioita.
(Hihitystä:
https://youtu.be/h1AaKBbNGkk
Ollos sun hyvä olla. Ole timpuri vasaroineen,suu täynnä vaahtoa joka kirjaimiksi samentuu ja nauloiksi rintaani iskostuu. On tyly ol0! Kurnau sanoo kissa ja kakkii viereen pöntön.. proteksiksi,koska ei ollut emboa! Se toinen jätti jälkensä muulla tavoin. Pöntön viereen merkannut kasa edusti itsenäisyyttä hienostuneesti tarvitsevasi parempaa. Maksettu seura hymyilee. Kisut on eläimiä. Ihminen samaan katekoriaan luokitellaan maksetuiksi. Näin se vain on. Pääsiäinen tulee oletko valmis?