Ajatelin aloittaa uuden ketjun toisesta näkökulmasta koska edellinenkin näemmä herätti sen verran tunteenpaloa. Keskustellaan siis siitä aiheesta joka synnyttää keskustelua. Koska olen mies kirjoitan, miesnäkökulman. Voi olla että sama pätee myös toisen sukupuolen perspektiivistä sekä vähemmistöjen suhteissa. Siitä en tosin voi olla varma.
Ulkonäkökysymyksissä nousee lähes aina esiin nimenomaan lihavuus. On totta että on väärin tuomita ihmisen hyvyyttä ja pahuutta tai ihmisarvoa ulkonäkömme perusteella. Mutta asiaa sietää tarkastella hieman laajemmallakin perspektiivillä.
Ihmisten välisestä kommunikoinnista todella pieni osuus on puhetta. Ilmeet eleet ja ulkomuoto näyttelevät paljon suurempaa osaa. Viisas kommunikoija ei tulkitse lihavuutta merkiksi mistään sen suuremmasta ennekuin tuntee ihmisen tarpeeksi hyvin tehdäkseen johtopäätöksiä.
Mitä me sitten omalla ulkomuodollamme voimme viestiä? Pahimmassa tapauksessa oma ulkomuotomme viestii haluttomuutta kantaa vastuuta omasta elämästä. Miksi huolehtia itsestään koska kuitenkin olen täysin kelvoton. Miksi käydä parturissa, ajaa parta ja huolehtia etten liho, koska sillä ei ole mitään merkitystä. Minut tulee hyväksyä sellaisena kuin olen. Tämä on vastuun siirtämistä muille ihmisille. Tällainen ihminen haluaa että muut ihmiset hyväksyvät hänet sellaisen kuin hän on. Itse hän ei sitä halua tehdä, koska todellisuudessa haluaisi olla hoikempi. Mutta on helpompi hakea muilta hyväksyntää, ja syyttää muita onnettomasta itsetunnosta. Kaikkihan me haluaisimme ihailua ilman mitään vastuuta mistään.
Toisaalta on monia viehättäviä tukevia ihmisiä jotka hyväksyvät itsensä, pukeutuvat hyvin oman vartalonsa mukaan ja ovat muutenkin huoliteltuja eivätkä odota toisilta hyväksyntää ja lisää itsetuntoa. He viestittävät ulkomuodollaan aivan toista kuin nämä edelliset. Ja saavat usein myös ihailua osakseen vaikkeivät sitä niin haekaan.
Kummassakaan tapauksessa ei ole minkään laista oikeutta syrjintään tai muuhun. Ongelmat alkavat mielestäni silloin kun ihminen ei hyväksy itseään ja hakeutuu parisuteeseen hakemaan hyväksyntää. Itsään kunnioittava tukeva/lihava ihminen ei hakeudu parisuhteeseen, jossa häntä ei hyväksytä. Ja jos ei hyväksytä hän lopettaa suhteen. Hän hyväksyy itsensä.
Kun ihmiset elävät parisuhteissa, ja toinen tai usein molemmat alkavat lihomaan tai muuten elämäntavat heikkenevät, tämä kertoo usein välinpitämättömyydestä itseä kohtaan. Se kertoo mielestäni heikosta itsetuntemuksesta ja haluttomuudesta kantaa vastuuta itsestään. Se kertoo myös siitä kuinka parisuhteen harteille sysätään koko oma itsetunto.
On väärin elää suhteessa, ja kuvitella että minä saan tehdä mitä haluan minut hyväksytään silti. Toista voi nimittäin rakastaa, vaikkei hänen toimiaan hyväksyisikään.
Ongelma on siinä että parisuhde nähdään oikeutuksena antaa terveyden mennä piloille. Tällöin ihmisellä ei ole oikeat motiivit. Hän ei kykene itsetutkiskeluun vaan heijastelee tilannetta vain muiden ihmisten kautta. Eli parisuhteen kautta. Tällöin kumppanin tehtäväksi jää suojella toisen itsetuntoa. Myötäillä mukana. "Ei haittaa vaikka olet lihava." "Ei haittaa vaikka juot." "Ei haittaa vaikka poltat." Näitä pitäisi viljellä, jotta toisen itsetunto säilyisi. Jos et viljele olet paha, itsekeskeinen paskiainen.
Tällaisen vastuuttoman ihmisen pitäisi mennä itseensä ja pohtia, mikä minä olen? Mitä haluan muille viestittää? Haluanko olla heikkoine itsetuntoineni toisten taakkana vai huolehtia itse itsestäni niin että olen ITSE tyytyväinen ITSEENI.
Aivan samalla tavalla kuin normaalipainoisten tulee arvioida omaa suhtatumistaan itseensä ja muihin tulee myös lihavien tehdä tilit selväksi itselleen. Et voi elää ikuisuuksiin hakien toisten hyväksyntää, kun ensiksi tulisi hyväksyä itsensä.
Tehkää ihmiset, ylipainoiset ja muut "ongelmaiset" selväksi oletteko ylipainoisia omasta syystänne vai perinnöllisistä syistä. Jos sitten tuntuu että omatunto kolkuttaa ja ette tunne olevanne omassa ruumiissanne niin laihduttakaa tai aloittakaa loppuelämänne uudessa tukevamassa vartalossa, mutta älkää odottako että muut tulevat ja valelevat teidät itsetunnolla. Sitä ei nimittäin tapahdu koskaan.
Ihminen jolla on hyvä itsetunto tunnustaa itselleen että olen lihonnut ja se aiheuttaa mielipahaa minussa, ja laihduttaa itsensä niihin mittoihn mikä järkevää on. Ihminen jolla on hyvä itsetunto tietää myös jos laihduttaminen on hänelle ylivoimaista ja hyväksyy mittansa eikä hae muilta myötätuntoa, vaan hakeutuu seuraan jossa on hyväksytty. Sellasiset ystävät ja kumppanit eivät yksinkertaisesti ole hänen seuransa arvoisia jotka eivät häntä hyväksy.
Mutta ihminen joka ei hyväksy itseään elää ikuisessa sekasorrossa suhteessa muihin. Kääntämättä katsettaan ikinä itseensä. Se onkin toinen tarina miten nämä ihmiset ovat oppineet inhoamaan itseään.
Ulkonäkökysymyksissä nousee lähes aina esiin nimenomaan lihavuus. On totta että on väärin tuomita ihmisen hyvyyttä ja pahuutta tai ihmisarvoa ulkonäkömme perusteella. Mutta asiaa sietää tarkastella hieman laajemmallakin perspektiivillä.
Ihmisten välisestä kommunikoinnista todella pieni osuus on puhetta. Ilmeet eleet ja ulkomuoto näyttelevät paljon suurempaa osaa. Viisas kommunikoija ei tulkitse lihavuutta merkiksi mistään sen suuremmasta ennekuin tuntee ihmisen tarpeeksi hyvin tehdäkseen johtopäätöksiä.
Mitä me sitten omalla ulkomuodollamme voimme viestiä? Pahimmassa tapauksessa oma ulkomuotomme viestii haluttomuutta kantaa vastuuta omasta elämästä. Miksi huolehtia itsestään koska kuitenkin olen täysin kelvoton. Miksi käydä parturissa, ajaa parta ja huolehtia etten liho, koska sillä ei ole mitään merkitystä. Minut tulee hyväksyä sellaisena kuin olen. Tämä on vastuun siirtämistä muille ihmisille. Tällainen ihminen haluaa että muut ihmiset hyväksyvät hänet sellaisen kuin hän on. Itse hän ei sitä halua tehdä, koska todellisuudessa haluaisi olla hoikempi. Mutta on helpompi hakea muilta hyväksyntää, ja syyttää muita onnettomasta itsetunnosta. Kaikkihan me haluaisimme ihailua ilman mitään vastuuta mistään.
Toisaalta on monia viehättäviä tukevia ihmisiä jotka hyväksyvät itsensä, pukeutuvat hyvin oman vartalonsa mukaan ja ovat muutenkin huoliteltuja eivätkä odota toisilta hyväksyntää ja lisää itsetuntoa. He viestittävät ulkomuodollaan aivan toista kuin nämä edelliset. Ja saavat usein myös ihailua osakseen vaikkeivät sitä niin haekaan.
Kummassakaan tapauksessa ei ole minkään laista oikeutta syrjintään tai muuhun. Ongelmat alkavat mielestäni silloin kun ihminen ei hyväksy itseään ja hakeutuu parisuteeseen hakemaan hyväksyntää. Itsään kunnioittava tukeva/lihava ihminen ei hakeudu parisuhteeseen, jossa häntä ei hyväksytä. Ja jos ei hyväksytä hän lopettaa suhteen. Hän hyväksyy itsensä.
Kun ihmiset elävät parisuhteissa, ja toinen tai usein molemmat alkavat lihomaan tai muuten elämäntavat heikkenevät, tämä kertoo usein välinpitämättömyydestä itseä kohtaan. Se kertoo mielestäni heikosta itsetuntemuksesta ja haluttomuudesta kantaa vastuuta itsestään. Se kertoo myös siitä kuinka parisuhteen harteille sysätään koko oma itsetunto.
On väärin elää suhteessa, ja kuvitella että minä saan tehdä mitä haluan minut hyväksytään silti. Toista voi nimittäin rakastaa, vaikkei hänen toimiaan hyväksyisikään.
Ongelma on siinä että parisuhde nähdään oikeutuksena antaa terveyden mennä piloille. Tällöin ihmisellä ei ole oikeat motiivit. Hän ei kykene itsetutkiskeluun vaan heijastelee tilannetta vain muiden ihmisten kautta. Eli parisuhteen kautta. Tällöin kumppanin tehtäväksi jää suojella toisen itsetuntoa. Myötäillä mukana. "Ei haittaa vaikka olet lihava." "Ei haittaa vaikka juot." "Ei haittaa vaikka poltat." Näitä pitäisi viljellä, jotta toisen itsetunto säilyisi. Jos et viljele olet paha, itsekeskeinen paskiainen.
Tällaisen vastuuttoman ihmisen pitäisi mennä itseensä ja pohtia, mikä minä olen? Mitä haluan muille viestittää? Haluanko olla heikkoine itsetuntoineni toisten taakkana vai huolehtia itse itsestäni niin että olen ITSE tyytyväinen ITSEENI.
Aivan samalla tavalla kuin normaalipainoisten tulee arvioida omaa suhtatumistaan itseensä ja muihin tulee myös lihavien tehdä tilit selväksi itselleen. Et voi elää ikuisuuksiin hakien toisten hyväksyntää, kun ensiksi tulisi hyväksyä itsensä.
Tehkää ihmiset, ylipainoiset ja muut "ongelmaiset" selväksi oletteko ylipainoisia omasta syystänne vai perinnöllisistä syistä. Jos sitten tuntuu että omatunto kolkuttaa ja ette tunne olevanne omassa ruumiissanne niin laihduttakaa tai aloittakaa loppuelämänne uudessa tukevamassa vartalossa, mutta älkää odottako että muut tulevat ja valelevat teidät itsetunnolla. Sitä ei nimittäin tapahdu koskaan.
Ihminen jolla on hyvä itsetunto tunnustaa itselleen että olen lihonnut ja se aiheuttaa mielipahaa minussa, ja laihduttaa itsensä niihin mittoihn mikä järkevää on. Ihminen jolla on hyvä itsetunto tietää myös jos laihduttaminen on hänelle ylivoimaista ja hyväksyy mittansa eikä hae muilta myötätuntoa, vaan hakeutuu seuraan jossa on hyväksytty. Sellasiset ystävät ja kumppanit eivät yksinkertaisesti ole hänen seuransa arvoisia jotka eivät häntä hyväksy.
Mutta ihminen joka ei hyväksy itseään elää ikuisessa sekasorrossa suhteessa muihin. Kääntämättä katsettaan ikinä itseensä. Se onkin toinen tarina miten nämä ihmiset ovat oppineet inhoamaan itseään.
Vastaukset 16
Vanhimmat
kuules kun aikuinen ihminen hankkii lauman lapsia ja maksaa asuntolainaa tehden töitä yötäpäivää ilman sukulais-tai tuttavaverkostoja, siinä ei kovin paljon ole aikaa itseään trimmata edustuskuntoon.
se on niin helppo viisastella tuollaisilla asiolla ihmisen väsymys kun näkyy-
mutta se joka ehtii itseään koko ajan huomioimaan voi harrastaa milloin lystää ilman velvoitteita muiden huoltamisesta mutta päälle päin e näy miksi hän on esim yksin- onko kyseessä esim narsisti joka ei pysty elämään toisen, toisten ihmisten kanssa.
Viisaita sanoja tosia.
Toisaalta ei aina voi olettaa että on henkisesti siinä kunnossa että jaksaisi pitää huolta itsessään siinä määrin että se ulottuisi vielä ulkonäönkin tarkkaan tutkiskeluun. Jos parisuhteesta puhutaan,niin ymmärretään se sanalla rakkaus. Ja eikö toisen tukeminen erilaisissa elämäntilanteissa ja -vaiheissa kaikkine muutoksineen kuulu edelliseen?
Mutta tottahan se on että ulkonäkö valehtelematta on lähes tärkein ominaisuus toisessa. Ja joka muuta väittää huijaa itseään. Ja kauneus on katsojan silmässä, näinhän se menee.
En minä ainakaan haluaisi poikaystävää joka kysyessäni ulkonäöstäni kommentoisi esim. tyyliin:
No ethän sinä mikään prinsessa ole, mutta tosi mukava ja herttainen silti. Ei riittäisi, täytyy sanoa.
Viisaita huomioita sinulla,mutta ristiriitaa; jos hyväksyn itseni näine vikoineni, onko minulla siihen muiden silmissä oikeus vai ei? Mielestäni on.
Oletetaan, että mies ja nainen tutustuvat toisiinsa. Kummallakin on omat arvonsa ja he ovat sitä mieltä, että toinen vastaa noita arvoja. Naiselle esimerkiksi tupakoimattomuus ja raittius ovat tällaisia arvoja. Pari alkaa seurustella. Ajan mittaan mies alkaa polttamaan ja vetämään viinaa. Hän ei ole enää sama mies, johon nainen rakastui. Pitäisikö naisen nyt vain todeta: "Rakastan sinua tuollaisena, jatka vain polttamista ja viinan vetämistä"? Vai onko naisella oikeus vaatia miestä lopettamaan tai lopettaa koko suhde, jos mies ei lopeta?
Mieti sama tilanne, mutta niin että puoliso lihoo. Suhteen alussa nainen näkee miehen liikkuvana ja itsestään huolta pitävänä ihmisenä. Suhteen aikana mies jämähtää paikalleen ja lihoo. Hän ei enää ole sama mies, johon nainen rakastui. Pitääkö naisen vain hyväksyä tilanne?
Nyt täytyy muistaa sekin, että lihavuus ei ole pelkästään ulkonäköasia. Minä en pidä lihavan kanssa rakastelusta niin paljon kuin pidän normaalipainoisesta. Liikalihavuus olisi myös esteenä niille harrastuksille, joita vaimoni kanssa harrastamme. Jos hän antaisi kuntonsa rapistua ja painonsa nousta, hän ei olisi enää se sama nainen, johon olen rakastunut nyt. Kyse on kuitenkin korvienvälistä. Kuinka paljon ihminen pitää itsestään ja huoltaa niin fyysistä kuin psyykkistä puolta itsestään.
Elämää nähneenä tiedän ettei asiat ole noin yksinkertaisia. Jos todella rakastaa niin hyväksyy kumppanissaan elämän tuodut muutokset ulkönäköö myöten. Pitkässä parisuhteessa eläneenäni tiedän sen. Aika tympeetä se on jos ihminen ei muutu iän myötä, vaan pysyy samalla kehitystasolla aina nuoruudesta vanhuuteen asti.
Rakkauden kun pitää jalostua iän myötä ja syventyä kumppanin ulkonäköön katsomatta. Aika kova ja julma ihminen ei osaakkaan ikinä rakastua. Ei osaa antaa eikä ottaa, vaan vaatii mahdottomuuksia kumppaniltaan.
Kyllä maalaisjärjellä oleva älykäs ihminen osaa olla psygologi että lääkäri tarpeen vaatiessa, eikä aina tarvi hakee ulkopuolisilta apua tai lääkkeitä. sillä kamalaa jos on noin kylmä kumppani että sitä vaatii heti jos asiat eivät menekkään oman tahtonsa mukaisesti.
Miten ihmiset ennen pärjäsi, kun pillereitä, psygologeja ja lääkäreitä ei ollut joka vaivaan? Tyhmä on logiikkasi todella! Olisi parempi itsellesi elää ihan yksiksesi jos noin julma on ajatusmaailmasi. Korvienvälissäsi ei ole todellakaan mitään annettavaa kenellekään!!!!!!!!!
"Monet läskit kampaamattomat epätrendikkäät kantavat vastuu..."
Asuntolainan ottaminen, lasten teko ja yötäpäivää työn teko, johtuu mielestäni omista valinnoistasi. Totesit itsekkin että väsymys näkyy. Niin se tosiaan näkyy. Se on eri asia hyväksytkö sen ja onko itsetuntosi kiinni siitä että väsymyksesi näkyy. Vai vaatiiko onnellisuutesi sitä että joku toinen, tai kaikki muut ympärilläsi alkaisivat arvostaa sinua? Oletko selvittänyt mitkä ratkaisut elämässäsi olivat oikein mitkä väärin? Vai olivatko kaikki oikein, mutta muut eivät vain osaa antaa arvoa niille? Annatko itse arvoa ratkaisuillesi?
"Toisaalta ei aina voi olettaa että on henkisesti siinä kunnossa että jaksaisi pitää huolta itsessään siinä määrin että se ulottuisi vielä ulkonäönkin tarkkaan tutkiskeluun."
Näin on. Mutta on pidettävä myös mielessä että kenenkään VELVOITE ei ole hoitaa sinua loppuelämääsi. Ainoastaan tukea. Sinun tehtäväsi on hakeutua ammattiauttajien hoitoon jos tarve vaatii. Jos taas oma elämäntilanteesi johtuu omista valinnoistasi et voi siitä muita syyttää. Sinun on korjattava tilanteesi. Ja tiukan paikan tullen luotettavat lähimmäiset auttavat oikeaan suuntaan mutta sinun on otettava vaikeat kivuliaat askeleet.
"No ethän sinä mikään prinsessa ole, mutta tosi mukava ja herttainen silti. Ei riittäisi, täytyy sanoa."
Niin, näet siis tämän "prinsessa" kuvan arvokkaampana asiana kuin oman itsesi. Jos kerran nyt paljastit kaikkien luettavaksi että et pidä itsesäsi minään "prinsessana" niin mikset saman tien voisi alkaa kuitenkin pitää itseäsi täysin saman veroisena ellei parempana kuin nämä "prinsessat". Vai täytyykö tällaista vertailua yleensäkkään tehdä. Pakotat poikaystäväsi valehtelemaan sinulle. Se on aikamoinen kuorma hänellä. Mitäpä jos toisit parhaat puolesi esiin ja lopettaisit haluamasta olla "prinsessa". Jos olisit vaikka loppuelämäsi yksilö. Antaisit poikaystäväsi kehua hyviä puoliasi. Sieltä voi löytyä nimittäin jotain sellaista mitä ei edes sadun prinsessoilla ole.
"Viisaita huomioita sinulla,mutta ristiriitaa; jos hyväksyn itseni näine vikoineni, onko minulla siihen muiden silmissä oikeus vai ei? Mielestäni on."
Kyllä, nimenomaan asian ytimessä, mutta muista ja muistakkin kirkkaasti: "Muiden ei tarvitse olla mieltyneitä sinuun!" Jos tietoisesti päätät hyväksyä tietyt "viat" kuten kuvailit, kenenkään velvollisuus ei ole pitää näistä piirteistä. Jos omaat piirteitä jotka hyväksyt itsessäsi täysin, voin luvata että ympärillesi kertyy myös ihmisiä jotka hyväksyvät ne piirteet. Jos taas oletat että kaikkien tulee olla mieltyneitä ominaispiirteisiisi joita tuputat väärille ihmisille olet pulassa.
Itsensä ja elämänsä valintojen hyväksyminen on vaikeaa. Vaikeampaa kuin osasi kuvitella. Lähes aina yhteisö ja tuttavapiiri sekoittaa ja hämmentää asioita. Voisi puhua henkisestä eksymisestä. Suunnannäyttäjä on kuitenkin todella usein ihmisessä itsessään sisäänrakennettuna.
Tämä on ihan hyvä ja aiheellinen asia, joka varmasti herättää keskustelua.
Tässä on vain yksi häiritsevä puoli, se mitä lihavalla tarkoitetaan. Puhutaanko nyt sellaisesta lihavuudesta, joka on terveydelle vaarallista, vai ylipainosta siinä mielessä, mitä se on "mediassa"?
Jos kyse on ensimmäisestä, olen hyvin paljon samaa mieltä. Silloin kyse ei ole toisten miellyttämisestä, vaan itsestään huolehtimisesta. Lihavuus on tällöin verrattavissa muihin "huonoihin tapoihin". Lihavuus on silloin myös yhteiskunnallinen ongelmla.
Jos kyse on siitä, että meidän kaikkien tulisi olla painoindeksin alarajoilla ja mieluiten alle, niin silloin laihuuden vaatijien on syytä mennä itseensä.
Pidän siitä, että ihminen näyttää terveeltä, on hyvässä kunnossa niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Silloin ei puhuta kiloista, vaan ihan jostain muusta. Ja varmasti silloin saa positiivista huomioita ympäristöltä.
(Olenpahan minäkin sanonut miehelleni puolitosissani, että jätän hänet jos kaljamahan hankkiin. Ja tosissani, että laitan kyllä lenkille ennen sitä.)
Tuossa tukemisessa oli nimenomaan kyse tukemisesta, ei hoitamisesta. En usko että ketään tarvitsee ammattiauttajalle viedä muutaman ylimääräisen kilon tai perussuomalaisen heikon itsetunnon vuoksi. Ja tukea nimenomaan se "tilanteen korjaaminen" vaatii. Mutta mikä on se aika, välttämätön paha, jota voisi kutsua tukemisen ajaksi? Millon voi lyödä hanskat tiskiin ja sanoa että emmäsitä muijaa enää kato kun siitä on tullu tommonen möykky?
Ja tuo prinsessa- vertaus oli lähinnä ylilyönti siitä mitä ehkä moni olettaa, että toisen pitäisi olla. Ja minun mielestäni jokaisen oman kumppanin pitäisi olla se oma prinsessa tai prinssi. Tässä ei ollut kyse siitä etten pitäisi itseäni viehättävänä, niin ulkonäöllisesti kuin persoonana. Vaan siitä jos seurustelisin jonkun sellaisen kanssa joka ei minun "loistavuuttani" näkisi. Niin se ei tietenkään kävisi minulle.
Vaikka sanoin prinsessa, en kuvaillut miltä tämä hypoteettinen prinsessa mahtaisi näyttää.
Prinsessojahan on niin monen näköisiä. On esimerkiksi se varmaan kaikkein kuuluisin, elikkä Prinsessa Ruusunen. Sitten on Prinsessa Fiona, Shrekin matkakumppani lohikäärmeen luolasta. On prinsessa Madeleine ja prinsessa Victoria tuolta länsinaapurista. Kaikki kovin erinäköisiä ja kokoisia neitoja, mutta prinsessoja kaikki :)
"Sinun tehtäväsi on hakeutua ammattiauttajien hoitoon jos tarve vaatii. Jos taas oma elämäntilanteesi johtuu omista valinnoistasi et voi siitä muita syyttää. Sinun on korjattava tilanteesi. Ja tiukan paikan tullen luotettavat lähimmäiset auttavat oikeaan suuntaan mutta sinun on otettava vaikeat kivuliaat askeleet. "
Huomaat, että olet aika kova ihminen. Onko elämä sulle tälläisiä pikkunäppäriä kevyt-"logiikoita"?
Et ole varmaan koskaan ollut tekemisissä esimerkiksi masentuneen ihmisen kanssa joka lihoo ja lihoo, jättää huolehtimatta itsestään.
Oletko ollut tekemisissä psykoottisen, skitsofreenisen, maanisdepressiivisen ihmisen kanssa? Heitä on keskuudessamme paljon, heitä tulee meitä vastaan arjen tilanteissa: kadulla, kaupoissa, työpaikoilla.
Tiedätkö, että kaikkiin näihin voi kuka tahansa meistä sairastua parisuhteen solmimisen jälkeen? Kyllä on tilanteita jolloin puolisolla/kumppanilla on nimenomaan hoitovastuu, pelkkä tukeminen ei riitä.
Pikkunäppärällä psykologialla on helppo perustella omia antipatioitaan erilaisuutta kohtaan.
Olet varmankiin tupakoimaton, urheileva ja ehdottoman valkoihoinen mies.
Muista, että voit olla rasitteeksi kumppanillesi ja kanssaihmisillesi mikäli omien valintojesi kautta loukkaannut pahasti urheillessasi. Kenenkään ei ole silloin velvollisuus seistä rullatuolisi rinnalla alunalkaenkaan saati jos vielä satut elämäntilanteestasi johtuen masentumaan ja lihomaan tai aloitat alkoholinkäytön ja tupakoinnin helpotuksena olotilaasi.
Kaikki vain sanomme sinulle: ryhdistäydy!
Kun vanhenet tulet ehkä impotentiksi . Mutta ei hätää. Vaikka se vaikuttaakin pahasti itsetuntoosi niin kumppanisi tokaisee: hoidapa itsetuntosi kuntoon se on sinun tehtäväsi. Tuen sinua kyllä, mutta jos vastuuttomasti jätät itsesi hoitamatta tai hoito ei tuota tulosta niin lähden.
Kauan Eläköön Hyvän Itsetunnon Omaavat Ihmiset!
"Tiedätkö, että kaikkiin näihin voi kuka tahansa meistä sairastua parisuhteen solmimisen jälkeen? Kyllä on tilanteita jolloin puolisolla/kumppanilla on nimenomaan hoitovastuu, pelkkä tukeminen ei riitä."
Tarkoitatkohan todella tuota? Jos puolisollani menee käsi poikki, alanko minä kipsaamaan sitä kuntoon? En ala, vaan vaimo menee lääkäriin. Jos vaimoni sairastuu johonkin luettelemaasi mielen sairauteen, alanko minä puoskaroimaan häntä kuntoon? En todellakaan ala, vaan vaimo menee lääkäriin.
Mistä ihmeestä kumpuaa käsitys, että jokainen meistä olisi mielenterveyden ammattilainen? Mistä ihmeestä olet saanut päähän, että kuka tahansa osaa parantaa "psykoottisen, skitsofreenisen, maanisdepressiivisen" ihmisen? Hemmetti vieköön, jos ihminen on sairas, hänen on saatava ammattitaitoista apua. Ei silloin auta kotipsykologin neuvot.
Mielisairasta puolison tietysti kuuluu tukea. Aivan samoin puoliso tukee, jos ihmisellä on fyysinen vamma. Tukeminen on kuitenkin eri asia kuin varsinainen hoitaminen. Ei ammattitaidottoman ihmisen pidä hoitaa sairautta, joka vaatii lääkäriä ja osaavan hoitohenkilökunnan apua.
Lopuksi huomautan myös, että oikea masentuminen ei tarkoita sitä, että ihmisellä on vähän paha mieli. Oikeasti masentunut on todellakin masentunut. Siinä ei enää auta puolison päänsilittelyt ja rakkauden tunnustukset. Väitän, että suurin osa ylipainoisista ei ole niin paljon masentunut, että sitä voisi nimittää varsinaiseksi masentumiseksi. On vain helppo verhota oma laiskuus masentumisen piikkiin.
paljon maanis-debressiivisä ihmisiä jotka eivät todellakaan tarvitse sairaalahoitoa. Lääkityksen varassa voi käydä työssä.
Keskuudessamme elää muistakin mielen sairaudesta kärsiviä ihmisiä jotka eivät ole sairaalahoidossa, käyvät jopa työssä. Minulla on ja on ollut työkavereinakin useita. Näitä ihmisiä ei aina voi edes meistä jokainen tunnistaa sairaiksi. Mielen sairauden hoito ei ole jalan kipsaukseen verrattava asia.
Tiedän kyllä mitä masennuksella tarkoitetaan. Olen ollut tekemisisää useiden oikeasti masennukseen sairastuneiden kanssa. Osa on jäänyt palaamatta työelämään. Masennuksen kehittyminen ei ole on-off vaan siinä voi olla useitakin eritasoisia jaksoja ennenkuin sairaalahoidosta edes puhutaan eivätkä kaikki masentuneet saa sairaalahoitoa koskaan, osa ei saa vaikka tarvitsisi.
Pointtini on, että näiden ihmisten itsetunto on useimmiten täysi nolla. Voi olla myös muita syitä jotka vaikuttavat ihmisen itsetuntoon. Jopa aivan "omasyisiä" eli omien väärien elämänpäätösten seurauksena itsetunto romahtaa.
Siinä ei ympäristön hyvinmenestyneiden pikkunäppärät ryhdistädy-huudahdukset auta. Ja toivon että ei kovin moni näistä ihmisistä satu saamaan puolisokseen sellaista omaan erinomaisuuteensa liukastuvaa itseriittoista ihmistä kuin tämän keskustelun avaaja.
Itsetunnon ongelma harvoin on erillinen ongelma. Hupsvain ja itsetunto katosi, niin se ei tapahdu.
En voisi kuvitella, että jos puolisoni kärsisi itsetunto-ongelmista, että voisin suhtautua häneen noin kylmästi kuin aloittaja puheenvuoroissaan..
Taloudellisten menetysten osalta kyseenalaiseksi voisi asettaa useita "poikkeavia" ihmistyyppejä lihavien lisäksi jos sille tielle lähdetään: ylinopeutta ajavat, himo-ohittelijat, tupakoijat, tapaturma-alttiita harrastuksia harrastavat. Nämä kaikkihan tuottavat meille kanssaihmisille ylimääräisiä kuluja ja huolta.
Jotkut meistä eivät myöskään pidä nenärenkaista ja lävistyksistä vaan ne inhottavat ja niiden kantajia pidetään jotenkin poikkeavina, huolimattomina ja bakteereja kantavina.
Syötkö paistettua ruokaa paljon. Vaikka et olisi lihavakaan voit saada mahasyövän tai vatsahaavan. Ilkeä katsella kun olet aiheuttanut itsellesi sairauden, pahoja röyhtäisyjä ja meille muille kuluja kun et ole huolehtinut itsestäsi.
Lukuisilla aikuisillakin ihmisillä on akne. He ovat myös tottuneet siihen, että heitä pidetään likaisina ja huolimattomina ihmisinä, he saavat kanssaihmisiltään "hyväätarkoittavia" hygieniaohjeita .
Ulkonäöstä on tehty elämän tarkoitus. Poikkeavien sorrolle keksitään pitkiä teoreettisia viisaanoloisia , mutta syvimmältä olemukselta sortavia selityksiä.
Tähänkö tämä maailma on menossa. Ulkonäköltään ja terveydeltään hyväosaiset kohta osoittelevat kadunkulmissa sairaita, rumia ja käytöshäiriöisiä.
Ennen oli jalkapuut kirkkojen eteisissä.
"paljon maanis-debressiivisä ihmisiä jotka eivät todellakaan tarvitse sairaalahoitoa. Lääkityksen varassa voi käydä työssä.
Keskuudessamme elää muistakin mielen sairaudesta kärsiviä ihmisiä jotka eivät ole sairaalahoidossa, käyvät jopa työssä."
Puolisoko heille nuo lääkkeet on määrännyt? Tuskin on, luulen minä. Kyseiset ihmiset ovat saaneet ammattitaitoista apua ongelmaansa. Lääkäri on määrännyt heille lääkkeet, jotka auttavat heitä elämään ns. normaalia elämää. Muista että psykiatrikin on lääkäri.
"Mielen sairauden hoito ei ole jalan kipsaukseen verrattava asia."
Siinä mielessä ne ovat sama asia, että molemmat vaativat ammattitaitoista apua. Enää eivät kotikonstit riitä. Jos sinusta jalankipsaus ei ollut oikea vertaus, ajattele vaikka korkeaa verenpainetta. Ei siinäkään käytetä sairaalahoitoa. Potilas saa lääkkeet ja hoitaa sairautensa kotona lääkärin ohjeen mukaan. Samoin tekee mieleltään sairas.
Siis uudelleen: puoliso ei suinkaan yksin pysty hoitamaan mielisairasta kuntoon - siis useimmissa tapauksessa.
Psygologit ja lääkäritkin on ihmisiä, erehtyväisiä sellaisia! Kotikonstit ovat paljon tehokkaampia jos siellä kotona on elämää ymmärtäväinen kumppani. Miksi pitää hakee kemikaaleja joka mielen vaivaan. Eikö se ole tämän kylmän yhteisön vika?
Mistä ne mielen sairaudet tulee? Sinustako kylmä ihminen? Miksi et voisi omalta osaltasi hyväksyä ihmisiä sellaisina kun ne ovat, niin ne eivät tarvitse silloin lääkitystäkään.
Sinä itse olet epänormaalimpi ja sairaampi kuin ne herkät lääkityksellä olevat ihmiset. Luulet olevasi vain "normaali"!!!!!!!!! Juuri tuollainen tyhmillä yksinkertaisilla aivoilla elävää käy enemmän sääliksi kuin älykkäitä herkkiä ihmisiä joita kovat lyö lytyyn tässä kovassa yhteiskunnassa.
Olet aikamoinen saivartelija.
Ulkonäkökö on niin tärkeä asia, että lääkäriin vaan ja ellei parane niin on oikeus jättää.
Tottakai lääkäri määrää lääkkeet. Hoitoa, tukea ja ymmärrystä tarvitsee silti puoliso jolla on MITÄ TAHANSA vaikeuksia.
Ei se ole rakkautta eikä oikea liitto jossa vaaditaan täydellisyyttä.
Mielestäni olisi ajateltava järkevästi ja tunnistettava se syy-seuraus suhde että itsestään täytyy pitää huolta, näin teet hyvää myös lähimmäisillesi. Nyky-yhteiskunnassa tällainen ajatusmalli tuomitaan usein itsekkyydeksi ja toisarvoiseksi haihatteluksi.
Kyse on kuitenkin aivan eri asiasta, kuin siitä itsekkyyden kulttuurista jota esitellään mediassa. Kyse on nimen omaan itsestään huolehtimisesta vastuun kantamisesta omista asioistaan ja valinnoistaan.
Puhutaan edelleen lihavuudesta. Jos alat syyttää mediaa siitä että tunnet olevasi lihava, se on aivan sinun oma vikasi eikä median vika. Kyse on siitä onko ihmisellä tarpeeksi rohkeutta luoda omat arvonsa ja olla ylpeä omasta itsestään riippumatta sen hetkisen ympäristön vaateista. Se tarkoittaa sitä että tekee hyvää itselleen kun hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, ja samalla helpottaa muiden ihmisten elämää, kun oma heikko itsetunto ei vaadi, esim. valheellista kommunikointia toisten puolelta. Toisten on helpompi vain hyväksyä sinut jos itsekkin hyväksyt. Pahimpia merkkejä heikosta itsetunnosta ovat mm. toisten sättiminen ja haukkuminen jopa väkivalta.
On helppo hoitaa muita ihmisiä. Voi aina ruveta järjestelemään muiden asioita jotka ovat tolaltaan, voi yrittää "parantaa" alkoholisoitunutta puolisoa, voi ottaa vastuuta kaikkien muiden elämästä helposti. Sen kuin vain kyselee että mikä on vikana ja rupeaa hoitamaan.
Mutta kuka hoitaisi itseään? Kuka olisi valmis kantamaan itsensä sellaisen kuin on ja pyrkimään kohti onnea? Kuka haluaa antaa itsensä parisuhteeseen onnellisena ihmisenä? Kuka on valmis tekemään töitä saadakseen omat arvot ja elämänkatsomuksen kuntoon? Olenko se minä vai satujen prinssi tai prinsessa?
Antakaa kovien hurjien ja omasta mielestänne tunteettomien mennä. "Heidän korvien välissään ei ole mitään annettavaa!" kuten joku jo sanoi. Erotkaa heistä, oman itsetuntonne takia.
Älkää jääkö suremaan, antakaa kaikkien kukkien kukkia ja etsikää paikkanne. Kun sisällänne arvot loksahtavat kohdalleen, loksahdat yhtäkkiä kohdalleen sopivan ihmisenkin kanssa.
On myös kyettävä hyväksymään että kaikki eivät sopivaa löydä.
Vihattavaa ja tuomittavaa riittää. Se ei lopu koskaan. Se mitä ihmisen täytyy elinaikanaan pyrkiä löytämään, on harmonia itsensä kanssa jotta ei vahingoittaisi sanoillaan ja teoillaan erillaisia lähimmäisiä.
Minusta tuntuu että elämä on matka jolla etsitään mielenrauhaa. Täydellistä sellaista tuskin koskaan löytyy. Mutta se joka ei sitä sisältään etsi vaan hakee sitä ympäristöstään, on tuomittu tuuliajolle. Aivan kuin yrittäisit myrskyävällä merellä tainnuttaa aallokkoa. Ota peräsimestä kiinni NYT!