Median puolueellinen USA:n presidentinvaalien

uutisointi.

USA:n tunnetuimmat TV-kanavat saivat omissa gallupeissaan Trumpin väittelyn voittajaksi, vain CNN teki poikkeuksen suosien Hillarya. Suomen media tyrmäsi Trumpin totaalisesti omien tarkoitusperiensä vuoksi.

Piste Trumpille, kun jätti herra Clintonin syrjähypyn sanomatta väittelyssä, koska Clintonien tytär oli katsomossa. Hieno ele.

Melkein kaikki gallupit USA:ssa osoittavat, että Trum johtaa ja lisäsi johtoaan väittelyssä.
MM. LA News tänään galluptulos: Trump 47 - Clinton 41.

Suomen media vasemistovetoisena surutta vääristelee galluptuloksia, koska
yritetään luoda mielikuvaa Clintonista ja hönen poliitiikastaan hyvänä ja Trumpista ja höänen poliitiikastaan pahana. kuka sanoo mikä omn hyvä ja mikä ei. Demokraaattien halllintakausi on ainakin saanut maan sekaisin ja Suomessa
vasemistovaltamedia on saanut tämän maan sekaisin ja valheellaan kansaa kahtiajakoon.
1362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

JYTKY tulee ja taas tehdään historiaa,USA saa valkoihoisen pressan joka osaa sanoa EI.
Suomen media jo tunnetaan ja Iltalehti on täyttä juutalaisprobagandaa

Äänestä
  • Trump on ilmeisesti jo valittu pressaksi, miten muuten jatkuvasti valheista kiinni jäävä narsisti on jenkkimediassa voittaja, tai yleensä vielä geimeissä mukana.
    Kuka tahansa muu olisi jo heivattu kisasta epäsoveltuvana presidentiksi.

    Äänestä

Suomi voisi antaa ammattiapua vaalilappujen väärin laskennassa kun on jo kokemusta muistakin sopimusrikkeistä aina diplomaattiautolla salakuljetuksesta ja kahdenkeskisten sopimusten rikkomisesta ja kansan selän takana salaisia rikollissopimuksien solmimisista

Äänestä

Chelsea ei ole herra Clintonin tytär, herra Clintonilla on kyllä tytär, mutta ex-sihteerinsä kanssa. Hillarylla oli toinenkin rakastaja, minkä piti todistaa talousrikosoikeudenkäynnissä Hillarya vastaan, mutta löytyi kurkkutorvi rusentuneena ennen sitä. Hämäriä kuolemantapauksia/murhia on muitakin. Henkilö, joka vuoti Hillaryn aivosairauden, löytyi hukkuneena vähän myöhemmin. Mm. Daily Mailissa oli juttu, missä asiantuntija arvioi, että Hillarylla on ehkä vain 1 vuosi elinaikaa jäljellä. Daily Mail on niin iso lehti, että siltä olisi varmasti haettu miljoonakorvauksia, jos juttu olisi aivan perätön. Hillary on sairas nainen.
Demokraattien puoluekokous oli myrskyisä, kun Bernie Sandersin kannattajien mielestä Hillary teki vilppiä ja pääsi vääryydellä ehdokkaaksi. Hillaryn avustaja, joka väitetysti vuoti tämän, löytyi vähän myöhemmin ammuttuna..

Äänestä

Suomen media luulee vaikuttavansa USA:n presidentin valintaan.

Äänestä
  • Ei siitä ole kysymys, vaan suomalaisten ihmisten aivopesemisestä Killary-sotarikollisen (ynnä paljon muun) palvontaan. Sieltä nämä Suomenkin uutiset leikkaajaliimataan jenkkien establismentin äänitorvista, esim. Clinton News Network.

    Äänestä

Se miksi ei Yle ja valtamediat ole puolueettomia tässä tilanteessa. On hieman outoa, kun haukutaan toista osa puolta härkisti ja avoimesti. Vaikka hänet ovat valinneet Yhdysvaltain kansalaiset ehdokkaaseen. Jotenkin tuntuu että, tästä toiminnasta on järki kaukana.

Äänestä
  • Haukutaan? Ongelma taitaa olla korviesi välissä. Kun on omaksunut vaikkapa nyt poliittisen ideologia liian vahvasti alkaa näköjään nähdä asiat ja tapahtumat hieman oudosta kulmasta.

    Mutta tottahan toki voit kertoa kuka ja milloin haukkui? Voisiko olla niin, että jos media kertoo, että presidenttikandidaatti on vaikkapa teettänyt yrittäjillä urakoita, joita ei ole sitten maksanut, näet sen haukkumisena? Toisen kandidaatin kutsuminen sotarikolliseksi ei toisaalta häiritse mediakorvaasi? Olisiko peräti Informaatiota isolla i:llä?

    Äänestä

  • Readers_puked kirjoitti:

    Haukutaan? Ongelma taitaa olla korviesi välissä. Kun on omaksunut vaikkapa nyt poliittisen ideologia liian vahvasti alkaa näköjään nähdä asiat ja tapahtumat hieman oudosta kulmasta.

    Nyt taisi joltain YLE:n toimittajalta palaa käpy. Kun kyse on vain Yhdysvaltain presitentin vaalista. Niin kukahan tässä on omaksunut "vaikkapa nyt poliittisen ideologian" Kysyn vaan.

    Äänestä

  • Readers_puked kirjoitti:

    Haukutaan? Ongelma taitaa olla korviesi välissä. Kun on omaksunut vaikkapa nyt poliittisen ideologia liian vahvasti alkaa näköjään nähdä asiat ja tapahtumat hieman oudosta kulmasta.

    Mutta tottahan toki voit kertoa kuka ja milloin haukkui? Voisiko olla niin, että jos media kertoo, että presidenttikandidaatti on vaikkapa teettänyt yrittäjillä urakoita, joita ei ole sitten maksanut, näet sen haukkumisena? Toisen kandidaatin kutsuminen sotarikolliseksi ei toisaalta häiritse mediakorvaasi? Olisiko peräti Informaatiota isolla i:llä?

    Onhan tuota tarkoituksellista mustamaalausta ollut jo pitkiä aikoja. Tosin nyt on alkanut rauhoittua, kun Trumpin valinta alkaakin näyttää todennäköiseltä.

    Äänestä

Eikä tässä vielä kaikki. Gallupit on Suomessa tekemällä tehty, eli jotakin puoluetta yritetään painaa alas, ja toista taas ylös. Sitten kun vaalit lähestyy, on pakko alkaa oikaisemaan vääristymää, etteivät jäisi valheesta kiinni.

Äänestä

Säälittävää puoliuutisointia, jolla saadaan asiat näyttämään halutuilta totuuden sijaan.

Äänestä

Onko suomalaislehdistö saanut kuulla, mikä on lopputulos, ihan kuin rikoksissa, tiedetään rikos, pitää vain löytää syyllinen. Lehdilä on kova työ pitää yllä naisen voittoisaa kulkua, vaikka mitä ilmeisemmin valinta johtanee kahakkoihin, vaihtoehtolehtien sulkemiseen, mamutuksen soros-vetoisesti ja työntymisen johtamaan EU:ta. Mahdollisesti valinta johtaisi myös jossain vaiheessa 3. maailman tai Euroopan sotaan? Venäjän virallinen vuorovaikutus taisi katketa 3.10.16?

Heille siis on ilmoitettu, että kirjoittakaa tästä, lopputulos tiedetään jo?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tavantallaajax kirjoitti:

uutisointi.

USA:n tunnetuimmat TV-kanavat saivat omissa gallupeissaan Trumpin väittelyn voittajaksi, vain CNN teki poikkeuksen suosien Hillarya. Suomen media tyrmäsi Trumpin totaalisesti omien tarkoitusperiensä vuoksi.

Piste Trumpille, kun jätti herra Clintonin syrjähypyn sanomatta väittelyssä, koska Clintonien tytär oli katsomossa. Hieno ele.

Melkein kaikki gallupit USA:ssa osoittavat, että Trum johtaa ja lisäsi johtoaan väittelyssä.
MM. LA News tänään galluptulos: Trump 47 - Clinton 41.

Suomen media vasemistovetoisena surutta vääristelee galluptuloksia, koska
yritetään luoda mielikuvaa Clintonista ja hönen poliitiikastaan hyvänä ja Trumpista ja höänen poliitiikastaan pahana. kuka sanoo mikä omn hyvä ja mikä ei. Demokraaattien halllintakausi on ainakin saanut maan sekaisin ja Suomessa
vasemistovaltamedia on saanut tämän maan sekaisin ja valheellaan kansaa kahtiajakoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu