EU-maat näyttävät tekevän omia itsenäisiä päätöksia kyselemättä EU:lta enää mitään.
Viimeksi tänään Bulgarian parlamentti äänesti lain joka kieltää kasvojen peittämisen kokonaan tai osittain. Bulgariassa on n. 13% muslimeja ajalta jolloin maa oli osaksi Osmaanien valtakuntaa.
MDL-puolue joka edustaa pääosaa turkkilaista muslimivähemmistöä kritisoi muiden puolueiden päätöstä kertomalla päätöksen kylvävän uskonnollista suvaitsemattomuutta. Maan musliminaiset ovat enenevässä määrin ottaneet perinteisten huivien tilalle vanhoillismuslimien tapaan nigabia ja burkaa.
Aiemmin vastaanvanlaisia kieltoja ovat tehneet Ranska ja Belgia, myös Sveitsin parlamentin alahuone sai vietyä naamioitumiskiellon äärimmäisen niukalla äänten enemmistöllä.
Naamioitumiskieltoa voisi harkita myös Suomessa sillä perinteisesti vihervasuri-anarkistit ovat pyrkineet tekemään väkivaltaisia mielenilmauksia kasvot naamioituneina.

Vastaukset 3
Vanhimmat
"Maan musliminaiset ovat enenevässä määrin ottaneet perinteisten huivien tilalle vanhoillismuslimien tapaan nigabia ja burkaa."
KOMMENTTI:
Ettei vaan niiden ukot ja sukulaismiehet tai uskonveljet ole niitä niille määränneet!
Todennäköisesti juuri niin
Kaikki muut osaavat jo laskea yhteen että yksi ynnä yksi on kaksi. Ainoastaan Suomen hallitus toteuttaa pilkulleen kaikki hölmöydet mitä ikinä Brysselistä milloinkin keksitään sälyttää toisten harteille.
Suomen hallitus tottelee koska ei kuulemma luuta voi. Ihme että kaikkien muiden maiden hallitukset katsovat edes vähän oman kansansa etua.
Suomalaiset poliitikot ovat olleet koko meidän Unionissa olomme ajan lähinnä tahdottomia kynnysmattoja ,jotka piiloutuvat EU: sta tulevien " määräysten" taakse oman kansansa edessä.
On aika surullista ollut katsoa meidän politiikkaame viimeiset parikymmentä vuotta.