Darratilat on siinä mielessä hauskoja, että kun darratilojen ominaisuuksia yrittää analysoida, niin väistämättä epäonnistuu. Tämän pyrkimyksellisyyden ohessa tulee kokeneeksi erilaisia muutoksia todellisuuskäsityksessä. Itse olen tällä hetkellä huminavaiheessa. Puolenpäivän tietämillä saavun pelkotiloihin.
(Naurua)
(Naurua)
Vastaukset 12
Vanhimmat
Yleensä parhaimmat ja elävimmät (eli siis todellisimmat) ideat syntyvät juuri tuolloin. Pelkotilat purkavat minuuden panssarit yltä jättävät tämän yksin alasti hiekkamyrskyyn.
Se vasta tuntuu. Se tila ei osoita eikä alleviivaa, vaan paiskaa nenälleen elämään.
(Reps)
Lisämausteena voitaisiin käyttää lievää vitutuksen tunnetta, sillä tulin vahingossa ostaneeksi awan törkeän suuren television.
Siis minä. Mihin vittuun minä töllöä tarvitsen?
Kaiken lisäksi minulle kaupattiin viime tingassa telkun kalibrointi, joka siinä kaikessa hössötyksessä livahti mukaan loppusaldoon. Niin. Satkulla saa monta porkkanaa, joten kai asialla on jotain merkitystä visuaaliselle sielulleni, vaikka tämä ei juuri televisiota katselisikaan.
Muuttuuko mikään, on se kysymys, johon odotan darratiloiltani vastauksia.
(Reps)
Olen juuri saapumaisillani darratilojen rajapinnalle, sillä välittömästi todellisuus-plugin kytkemisen jälkeen mielikuvitusaparaattiin, alkoi hahmottua visuaalisia näkyjä television asentamisesta seinään. Lisäksi tulevat vielä johdotukset, sillä ne pitää piilottaa. Inhoan lattialla kiemurtelevia piuhoja. Eli seinään television taakse tehdään reikä, josta päästään vaatehuoneeseen, jossa odottaa sähkörasia.
Pitää tilata väkeä paikalle, isotissinen blondi ajatteli.
(Hihitystä)
Antennikaapeli olisi hyvä kääntää tässä kohtaa vaatekaappiin, isotissinen blondi ajatteli. Hän seisoi eteisen käytävällä katseli röntgensädekatseellaan lattialistojen taakse, jossa piuha kulki.
Tämä taas tarkoitti sitä että se olisi kaivettava esiin.
(Naurua)
Eskaloituva prosessi oli käänteisessä mielessä asioiden yksinkertaistamista. Oli muistettava, että hallitsemattomaksi paisuneen ilmiön tai tapahtumasarjan lopputulos oli aina nolla.
Kaaos ei ollut kaaos, vaan pyöreä tyhjä.
(Hihitystä)
Suuren mittaluokan ja monikansallistuneen rakennusyhtiön supertekijä soitti ovisummeria. Naisen ääni oli metallinen. Se oli upotettu seinään kadulle, joka oli vilkas. Ovi pärähti auki kuin portti helvettiin.
Supertekijä astui sisään.
Eteisessä häntä kätteli nuorekas isotissinen blondi. Nainen oli varmaan enemmän neljääkymmentä kuin kolmeakymmentä. Kuitenkin hän oli kaunis kuin häkä. Supertekijä otaksui, että se johtui osaksi pinkeistä farkuista, joihin tämä oli ahtautunut, ja osaksi valkoisesta paitapuserosta, josta näkyi läpi. Kaikenlisäksi asukokonaisuudesta sai sellaisen hätäkäsityksen, että bööna oli itsekin valmis hommiin. Nainen oli pukeutunut kuin duunari. Tuo oli työasu, supertekijä sanoi itselleen.
(Reps)
Lisäksi hän oli ylemmän tason pomon vaimo.
Televisioasennuksesta tuli lähes päivän mittainen operaatio. Mutta kun kapine oli saatu seinään ja koekäytetty, niin he päätyivät sänkyyn.
Ja miksi?
No siksi että seksi oli kivaa, antoisaa ja hauskaa. Lisäksi alastomuus nokittaa aina kireät farkut.
(Naurua)
Miehen logiikka tässä on seksi. Kaikessa toiminnassa sen ainoa vaikutin on seksi.
Suoerosaaja pohdiskeli huolellisesti asiaa. Mitä oli seksin ympärillä? Oliko seksillä ylipäätään rajoja, jonka toisella puolella olisi jotain?
Mistä näitä kysymyksiä syntyi?
(Hihitystä)
"Suoerosaaja"
(Vahingoniloista hihitystä)
Olisi otettava vakavasti tuo kysymys, koska se oli lähes epäinhimillinen kysymys. Se oli lähes mahdoton kysymys. Järjetön kysymys.
Ja kaiken ytimessä oli sanapari mielihyvä.
(Reps)
Isotissinen blondi tunsi selvää mielihyvää kehossaan. Hänen kehonsa oli sellainen, joka tuotti mielihyvää sekä itselleen että ympäristölle. Lisäksi hän oli vuosien saatossa käsittänyt olevansa jotain muutakin kuin isotissinen blondi, jonka ainoa tehtävä oli tuottaa mielihyvää sekä itselleen että ympäristölle.
Hän oli jotain muuta. Kaiken tämän lisäksi.
(Naurua)
Mikä on huminatila? Semmonenko että on paineen tunne korvissa? tämän piisin kestää darrainenkin, täö on rentouttavaa lääkettä krapulaanhttps://youtu.be/aZ6-PZLwAEA?t=5