Nicole Jansezian – Israel Today
Lähes neljännes palestiinalaisista naisista on kotiväkivallan, häpäisyn ja raiskauksen uhreja. Heidän hallituksensa ei tee asialle mitään, sanotaan asiaa koskevassa tutkimuksessa. New York’issa päämajaa pitävä Human Rights Watch -järjestö syyttää palestiinalaishallintoa siitä, että se ei toimi tyttöjä ja naisia koskevaa väkivaltaa vastaan. Järjestö kehottaa Palestiinaan hallitusta puuttumaan asiaan.
”Hallituksen viranomaiset puhuvat turvallisuudesta vain miehityksen ja nykyisen konfliktin näkökulmasta, mutta jättävät huomiotta väkivallan jonka naiset ja tytöt kohtaavat kodeissaan”, sanoi Farida Deif, järjestön naisasioiden tutkija ja yksi raportin tekijä.
Raportin mukaan naisiin kohdistuva väkivalta ”pahenee samaan aikaan kun uhrien mahdollisuudet saada apua vähenevät. Palestiinalaiset naiset ja tytöt, jotka valittavat väkivallasta viranomaisille, huomaavat nousseensa järjestelmää vastaan. Tämä järjestelmä nostaa etusijalle perheen kunnian ja maineen ja siihen kuvaan ko. valitukset eivät sovi.”
Tutkimuksen nimenä on ”A Question of Security: Violence Against Palestinian Women and Girls” (Kysymys turvallisuudesta: väkivalta palestiinalaisia naisia ja tyttöjä kohtaan). Raportti esittää tapauksia aina raiskausta, insestiä ja murhaa myöten. Tutkimus tehtiin palestiinalaisalueilla vuosien 2005 loppu- ja 2006 alkupuolella.
Poliisi ja klaanijohtajat ohjaavat perheväkivallan uhrit takaisin hyökkääjiensä ”hoitoon ja suojelukseen” ilman oikeudenkäyntiä. Vain pieni osa sukupuolisesta väkivallasta menee oikeuskäsittelyyn. Palestiinan hallinnon omien tilastojen mukaan v. 2004 vain yksi raiskaustapaus käsiteltiin ja raiskaaja tuomittiin oikeudessa.
Lait mahdollistavat ”kunniamurhan” tai hyökkäykset perheeseen kuuluvaa naista kohtaan jos tämän katsotaan syyllistyneen huorintekoon tai aviorikokseen. Laki suosii raiskaajaa kun tämä suostuu naimaan uhrinsa. Avioliiton sisäinen raiskaus ei ole rikos. Uhrit sanovat pelkäävänsä tuoda asioitaan esille.
Jopa sosiaaliset avustuskeskukset, kuten Betlehemin tyttökoti (Betlehem Home for Girls), pakottavat raskaana olevia tyttöjä avioliittoon raiskaajiensa kanssa syntyvän lapsen edun vuoksi. ”Suurin osa ei halua naimisiin raiskaajansa kanssa”, sanoi kodin johtaja tutkimuksen tekijälle, ”mutta syntyvä lapsi on se, joka on tässä tärkeintä.”
Myös insestitapaukset ovat kasvussa ja niihin syyllistyneet isät eivät kiellä sitä. ”He sanovat: ’minulla on oikeus hänen ruumiiseensa ennen muita’, tai: ’haluan, että kun hän avioituu, hän on kokenut’”, sanoi Abd al-Haidi, joka toimii Nablusin kuvernöörin lakiasioiden neuvonantajana.
”Kun Palestiinan oikeuslaitosta tarkastellaan naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan näkökulmasta, niin havaitaan, että se on paljon kiinnostuneempi välttämään julkista skandaalia kuin harjoittamaan oikeutta”, sanoi Lucy Mair, raportin toinen kirjoittaja. ”Naisen perusoikeus elämään ja ruumiilliseen koskemattomuuteen on tässä tapauksessa toisarvoinen seikka.”

Vastaukset 13
Vanhimmat
Mitä tähän sanoo palstan femakot?
Joka ne kaikki paavalilais-luuterilais lestadiolaiset pedofiilit istuu linnassa rikoksistaan on teillä on aikaa muidenkin maiden rikollisia hoitaa?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9817522#comment-57826957
"teuta
22.4.2011 22:35
Ok !se on sillälailla että Es/Lestois on 2tiedossa joista toinen on sen verran vanha että on jo kerinnyt tuomionsa kärsinyt .
sitten salassa n.7-13,
VL:n on n.100 joista 30 käsitellään , salassa n.100-400.
En tiedä mitä varten pitäisi vielä muuta tietää."
Ei ole kuullut mitään salattujen tuomioista
eikä rikollisia suojelevista rikollisista!!!
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
Finlex / Oikeusministeriö ja Edita Publishing
Suomen Laki:
11 § (24.7.1998/563)
Rikoksentekijän suojeleminen
Joka saatuaan tietää rikoksen tehdyksi edistämällä rikoksentekijän pakoa tai hävittämällä todisteita estää tai yrittää estää rikoksentekijän saattamista vastuuseen rikoksesta, on tuomittava rikoksentekijän suojelemisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Mitä 1 momentissa säädetään, ei koske rikokseen osallista eikä 10 §:n 2 momentissa mainitussa suhteessa rikoksentekijään olevaa henkilöä, eikä rikosta, josta ei säädetä ankarampaa rangaistusta kuin kuusi kuukautta vankeutta."
Lakien noudattamisein valvojat taitavat olla uudelleen virkaan herätettäviä!
Moniin virkoihin valtion kirkko vaatii uskontunnustuksen kaltaisiksi aivopestyjä, ilmeisesti suojelemaan lahkonsa omia...
Miten tuo liittyy paleihin?
Eikös nämä palestiinalaismuslimit ole ihan itse äänestäneet terroristijärjestön hallituksekseen, Hamasin ?
Muslimeista saa Suomikin aikanaan yhä suurempaa rikastusta osakseen. Kuten Euroopassa on nähty kun heidän lukumääränsä kasvaa nopeana lisääntymisenä yhteiskunnan piikkiin ja maahanmuuttona, jonka tarkoitus on saada Eurooppaan sharia-laki voimaan niillä alueilla, joissa muslimeita asuu sellainen määrä, että he uskaltavat alkaa käyttäytymään uhkaavammin ja uhkaavammin kuten esimerkki kaupunki Ruotsissa, olikohan se Malmo, joka on ihan pahuuden pesää muistuttava rikosten tekojen paikka nykyään.
EU on osoittautunut huonoksi ratkaisuksi. Saksan tärkein pankki on muuten talouskriisissä, muistutan Eilkersonin ilmoittamasta profetiasta ja siitä että Gomer, Saksa on yksi Israeliin hyökkäävä maa Googin, Venäjän tukena. Saksan talous saa Saksan lähtemään ryöstöretkelle mukaan kun valherauhansopimus on ensin saatu petkutetuksi? Ja tähän päätökseen vaikuttaa sekin että Saksa muslimoituu, joko muuttuu kokonan muslimimaaksi tai osittaisesti. Vapaaehtoisesti muslimeita ei enää saa pois Euroopasta, Saksasta ja Ruotsista, ja sen seuraukset ymmärtäväiset osaavat päätellä, tyhmät eivät seurauksia osaa arvioida, tai edes tule mieleen niitä ajatella.
Muslimit levittäytyvät nyt kuin heinäsirkat suurina parvina Eurooppaan.
LOPUNAJAT NYT
Juu. Ja AINAHAN he raiskaavat. Eivät muslimit muuta teekään kuin aina raiskaavat. Ehkä joskus näen sellaisen tapauksen itsekin, vaikka eivät ole juuri silloin raiskanneet, kun olen heitä nähnyt.
:) onhan torrella kolme aktiivista silmää....
Hah. Näen muslimeja usein mutta en sitä että aina raiskaavat.
Ja+kun+ollaan+faktoissa+tasapuolisia+-eikö+vain,+naisten+kokemat+raiskaukset+fundamentalistien+luvatussa+maassa+eli+USAssa:+
Nearly+one-third+of+American+women+(31%)+report+being+physically+or+sexually+abused+by+a+husband+or+boyfriend+at+some+point+in+their+lives.
+Lähde:http://www.dvcpartners.org/index.php?option=com_content&view=article&id=48&Itemid=58
Kristityssä+Kongossa+raiskattiin+järjestelmällisesti+400+000+naista:+
http://nonalignedmedia.com/2016/07/400000-rapes-in-christian-congo-in-one-year/
Eli+kysymys+varmaan+kuuluisi+aloittajan+mukaan,+miksi+kristitty+raiskaa+aina?+Kuuluuko+kulttuuriin?
Ihan tiehaan yrität siirtää maalia. Muslimi eimoidä naista edes aasin arvoisena. Kannatatko muslimien harjoittamaa naisten epätasa-arvoa ja syrjimistä?
En jaksa tänään lässyttää kanssasi, Päivi. Mene puhumaan jonkun kuvitteellisen tyttöystäväsi kanssa.
Islam on kunniaan, hapeaan, kostoon, armottomuuteen, teeskentelyyn, valehteluun, petoksiin, pelkoon ja murhiin perustuva primitiivinen uskonnollispoliittinen yhteiskunta systeemi jonka pysyvyys on turvattu yhteiskunnan rakenteisiin sijoitetulla terrorilla.
Raiskaus islamissa ei ole ensisijaisesti naiseen, tyttoon, lapseen kohdistuva, se kohdistuu raiskatun perheeseen, sukuun, heimoon ja viimekadessa sita yhteiskuntaa, valtiota vastaan jonka raiskattu on jasen.
Kyseessa on havaistys ja se kohdistuu raiskattuun ja hanen perheen, suvun ja heimon kunniaan. Se on kostettava, eli tapettava se joka raiskauksen teki.
Kaytanto on kumminkin painvastainen:
Raiskattu mies/nainen, poika/tytto, lapsi on kivitettava tai muuten otettava hengilta etta perheen, suvun ja heimon kunniasta tahra on uhrin verella pesty pois. Raiskaaja/hapaisija paasee kuin koira verajasta, ei minkaanlaista rangaistuksia ja ongelmia.
Raiskaus on myos sotatoimi, se kohdistui yleensa voitetun armeijan sotilaisiin, jotka ovat antautuneet vihanpidon lopettamiseksi toivottomana.
Tollasasta se on ollu suomessakin ennekkuin naiset sai tasarvon, siellä ne ukot niitä raikas aviovuoteessa ??? Vasta - 89 tuo hupi kiellettiin