Matti Nissinen, etkö tiedä muslimiterroristeja?

Etkö, valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen, joka syytät Teuvo Hakkaraista, ole kuullut 2000-luvulla maailmassa tapahtuneista muslimien Allahin nimeen tekemistä terroriteoista?
Ranskassa, New Yorkissa, Brysselissä ym. ym.?
Jos, et, niin millaisessa kulpassa elelet?

Me muut olemme kuulleet, lukeneet ja joudumme asioita pohtimaan. (Ja joka päivä kohtaamaan maahamme tulleita röyhkeitä luonnevikaisia muslimeja.)

Mikään muu ryhmä ei ole tehnyt sellaisia massiivisia iskuja kuin muslimit. Siksi on aivan oikeutettua Teuvo Hakkaraisen liittää yhteen muslimit ja terroristit.
Kas, kun ne liittyvät yhteen, maailman ihmisten kokemuksen pohjalta. Koplausta ei voi kieltää, vaikka itsellesi yrittäisitkin suvakkiviran puolesta niin uskotella.
Me muut olemme Hakkaraisen kanssa samaa mieltä.

Paitsi että muslimit tekevät terroritekoja summittaisesti ja tarkoituksella länsimaissa sekä vääräuskoisia että omia uskonveljiään vastaan, muslimit harjoittavat islam-uskoisten valtioissa sisäistä, valtiollista terrorismia kansalaisiaan kohtaan. Kristitty ei siellä tokikaan kauaa porskuta, mutta ei myöskään muslimi, joka ei tarkkaan noudata sharialakia. Varsinkin muslimi, joka kokonaan hylkää islamin, voi laskea, että elinaika lyhenee nopeasti. Kaikenlaiset raaat rangaistukset pieneistä ja suurista rikkeistä ovat muslimimaissa arkipäivää, joka kansanhuvia luonnevikaisille. Koraani kun käskee ja shariaa tulkitaan. Imaamit on johtavat.

Niin että Nissinen, pistän tässä neulalla kuplasi rikki ja putoat nyt todellisuuteen.

Ajattele kerrankin omilla aivoillasi.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olisiko yksi sana MELKEIN, riittänyt? Silloin Hakkarainen olisi puhunut vain faktaa. Tässä nyt testataan rajoja sananvapaudelle ja vihreiden ynnä ruotsalaisten halulle suitsia kaikki poikkipuoliset puheet jotka heitä eivät miellytä.

Äänestä
  • Eiköhän tämä juoppolalli selviä sakoilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PoksNissinen kirjoitti:

Etkö, valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen, joka syytät Teuvo Hakkaraista, ole kuullut 2000-luvulla maailmassa tapahtuneista muslimien Allahin nimeen tekemistä terroriteoista?
Ranskassa, New Yorkissa, Brysselissä ym. ym.?
Jos, et, niin millaisessa kulpassa elelet?

Me muut olemme kuulleet, lukeneet ja joudumme asioita pohtimaan. (Ja joka päivä kohtaamaan maahamme tulleita röyhkeitä luonnevikaisia muslimeja.)

Mikään muu ryhmä ei ole tehnyt sellaisia massiivisia iskuja kuin muslimit. Siksi on aivan oikeutettua Teuvo Hakkaraisen liittää yhteen muslimit ja terroristit.
Kas, kun ne liittyvät yhteen, maailman ihmisten kokemuksen pohjalta. Koplausta ei voi kieltää, vaikka itsellesi yrittäisitkin suvakkiviran puolesta niin uskotella.
Me muut olemme Hakkaraisen kanssa samaa mieltä.

Paitsi että muslimit tekevät terroritekoja summittaisesti ja tarkoituksella länsimaissa sekä vääräuskoisia että omia uskonveljiään vastaan, muslimit harjoittavat islam-uskoisten valtioissa sisäistä, valtiollista terrorismia kansalaisiaan kohtaan. Kristitty ei siellä tokikaan kauaa porskuta, mutta ei myöskään muslimi, joka ei tarkkaan noudata sharialakia. Varsinkin muslimi, joka kokonaan hylkää islamin, voi laskea, että elinaika lyhenee nopeasti. Kaikenlaiset raaat rangaistukset pieneistä ja suurista rikkeistä ovat muslimimaissa arkipäivää, joka kansanhuvia luonnevikaisille. Koraani kun käskee ja shariaa tulkitaan. Imaamit on johtavat.

Niin että Nissinen, pistän tässä neulalla kuplasi rikki ja putoat nyt todellisuuteen.

Ajattele kerrankin omilla aivoillasi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu