Ero ahdistaa

Juu, pura vain rauhassa tuntojasi tänne, sitähän varten tämä osio on, ja ajatusten jakaminen muiden kanssa usein helpottaa oloa. Jätetyn rooli on aina vaikeampi kuin jättäjän, sillä jätetylle harvemmin selkenee suhteen lopettamisen syyt sillä tavoin kuin jättäjä ne näkee.

Minäkin kuvittelin vielä reilut viikkoa sitten olevani parisuhteessa siihen mieheen, jonka kanssa perustan perheen ja vanhenen yhdessä, mutta sitten tulikin kuvitelmille äkkiloppu. Miehellä oli ollut suhteessa paha olla jo pitemmän aikaa, ja hän oli suunnitellut eroa jo kuukausia, mutta minulle tämä kaikki tuli yllätyksenä, sillä en ollut nähnyt ongelmiamme niin pahoina etteikö niitä olisi vielä voinut ja kannattanutkin korjata.

Toipunut en toki vielä ole lähimainkaan, mutta hieman helpompaa sentään jo on kuin aiemmin.

Tuoppiin en henkilökohtaisesti suosittele murhetta hukuttamaan, sillä ei se sinne kuitenkaan koskaan pitkäksi aikaa huku. Pahimmassa tapauksessa siitä tulee tapa joka pilaa loppuelämäsi. Yritä sen sijaan ottaa rauhallisesti ja itkeä pahaa oloasi vähitellen pois. Liikuntaa kannattaa ehdottomasti harrastaa, vaikka se lähteminen aluksi tuntuisikin raskaalta. Vertaistarinat ovat minua ainakin auttaneet; niitä löytyy tämän palstan lisäksi ainakin tukinetistä ja eropalstalta (tosin kovin aktiivista se keskustelu ei kummassakaan noista juuri nyt näytä olevan).

Itsekin juuri eronnut 20 vuoden suhteesta. Ero tuli yllätyksenä vaikkakin asia on ollut ns. tapetilla.

Tunteiden kannattaa antaa tulla ja tunteita ei kannata lähteä pakoon. Tunteita "makustelemalla" ne paranee, vaikka maku onkin usein kitkerä. Itseä ei myöskään kannata liikaa moittia suhteen kariutumisesta, näissä bileissä on aina kaksi.

Liikuntaa suosittelen minäkin. Liikunta on tuonut helpotusta ahdistukseen ja mieli on ollut kirkkaampana hetkisen.

Juuri oikein, se tuoppi kannattaisi pitää nyt mahdollisimman kaukana, samoin kaikki liian iloinen elämä, vaikka taitaa se kaveripiiri usein ehdotella juuri noita keinoja.
Jos on yksi hyvä kaveri, jonka kanssa voi jutella ja tehdä vaikka juoksulenkkejä ne auttavat paljon paremmin kuin viinan sotkema pää ja villi meno, josta ei seuraavana päivänä muista, minkälaisia toilailuja on tullut tehdyksi ja mitkä ovat seuraukset.

Tiedän myös, että keskittyminen esim. lukemiseen oli ainakin minulle täysin mahdotonta, unikaan ei tahtonut tulla. Jotenkin pystyin ajattelemaan, että kyllä se seuraavana yönä jo varmasti hieman nukuttaa. Minä siivosin kaapit perinpohjaisesti yöllä, kun uni ei tullut, joten en miettinyt sitä eroa, vaan tein jotakin.
Olenkin huomannut, että ei kannata sängyssä sitä unta odottaa, vaan tarttua tekemään käsillään jotain. Neuloin sukkia, ompelin, nämä veivät ajatukset ja sain etäisyyttä asioihin.
Sitten hyvän ystävän kanssa kävelimme erittäin paljon, hänellä oli hyvä kuuntelemisen taito. Kiitän häntä erityisesti siitä valtavasta tuesta, sillä eihän mänä asit tahdo edes vuodessa kovin paljon helpottaa, riippuu tietenkin siitä, miten paljon kullakin asioihin liittyviä juttuja on, pienet lapset ovat kyllä se valtava asia, siinä yrittää kaikin tavoin suoda heille mitä vähemmän muutoksia. Ja se heidän ikävänsä, se on vaikeaa nähdä.