Heh , evokit uskovat tekevänsä elämää elottomasta

Mutta eivät osaa tehdä edes kuollutta lihaa, hehehe

http://yle.fi/uutiset/3-9203379
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Niin, uskonveljiesi mielestähän oli oikein lahdata esimerkiksi biisonit ja visentit lähes ja esimerkiksi siniantiloopit ja stellerinmerilehmät täysin sukupuuttoon, jotta saatiin sapuskaa. Muistatko että satakunta vuotta sitten hirvikin oli lähellä kuolla Suomesta sukupuuttoon, kun jahtaajat ja lahtaajat olivat vähän liian innokkaita?

Annahan kun arvaan - sinusta olisi varmaan oikein ja paikallaan hävittää sudet ja karhut ja ahmat ja ilvekset Suomesta, leijonat ja leopardit ja gepardit (sun muut pantterit) Afrikasta ja tiikerit Aasiasta, jotta rauhallisilla ja viattomilla kasvissyöjillä olisi paratiisilliset olot?

Äänestä
  • Kreationistit ovatkin vuosisatojen saatossa tehneet oikein mielellään elävästä kuollutta. Vaikka Stalin ja Mao ja Pol Pot otetaan huomioon, abrahamilaiset uskonnot ja niiden vallassa olleet ja olevat päättäjät johtavat silti kirkkaasti kuolonuhrien lukumäärässä.

    Äänestä

Kreationistit eivät osaa edes hengittää itsenäisesti.

Äänestä

koska kretut alkavat keräämään esinahkoja?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vitsinpellet kirjoitti:

Mutta eivät osaa tehdä edes kuollutta lihaa, hehehe

http://yle.fi/uutiset/3-9203379

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu