Kuumeisena vellova pituuskeskustelu sai uusia mittasuhteita, kun kaksimetrinen Joe Bob jonotti tappituntumalla helsinkiläisböönan takana omaa vuoroaan Albertinkadun Ärrällä. Tsubu oli itsekin melko pitkä, mutta Joe Bobista melkein kaikki ihmiset olivat lyhyitä. Bööna ei tehnyt tässä poikkeusta. Stubu mikä stubu.
(Hihitystä)
(Hihitystä)
Vastaukset 16
Vanhimmat
Bööna, eli torttu kuitenkin osasi olla edukseen. Normaaliksi kaupunkilaispiirakaksi tämä vaalea luonnos tuntui raikkaalta ja tuoksui hyvälle. Häntä oli kiva haistella. Ennenvanhaan tytsyjä saattoi taputella peffalle, mutta ei enää. Tämä harmitti Joe Bobia. Ensin oli heitettävä niin kauan läppää, että misu riisuutuisi. Sitten luultavasti voisi hieman taputella.
Luultavasti.
(Reps)
Naisia oli niin vaikea päästä panemaan, että se tuntui lähes kohtuuttomalta. Tappituntumalta reisien väliin oli huimaavan pitkä matka. Lisäksi vosuihin piti ensin tutustua, joka kuulosti aivan älyttömältä. Miksi keneenkään pitäisi tutustua? Eikö riittänyt, että seisoi moitteettomasti? Joe Bob ajatteli jaa kuulosteli naisen suloista ääntä. Se hyrräsi ja hurisi.
(Reps)
Naisen toimitettua purkkaostoksensa, tämä kääntyi lähteäkseen, kun Joe Bob samalla hetkellä ajatteli ääneen.
- En jaksa edes yrittää.
Nainen vilkaisi hölmistyneenä Joe Bobiin.
(Hihitystä)
Kerran kassajonossa takanani oli jotain parimetrinen nainen (itse olen 178cm) niin epäilin että se kyylää maksupäätteestä tunnuslukuni. Mietin kovasti miten peittäisin näppäimistön niin ettei pitkä kuikelo pysty katsomaan takaani tunnuslukua.
Itsekin tulen aina epäilleeksi massasta poikkeavien ihmisten rehellisyyttä.
(Naurua)
Rehellisyys on nimittäin todella vaikea teema.
Rehellisyys muistuttaa etäisesti onnellisuutta. Kuka ei ole onnellinen, ei ole rehellinen, voitaisiin väittää.
Mutta tänään emme jaksa väitellä. Väittely on tarkoitushakuista ja sidottu sosiaaliseen kontekstiinsa. Väittelyllä ei ole pakopaikkaa tai tietä. Väittelyn tulos muistuttaa uupunutta näkemystä. Enkä itse tiedä yhtään esimerkkiä, joka olisi keskustelutaidon pohjalla tylsempi.
Itse en tullut muistaneeksi, että porsaalla on näin pitkät haudutusajat.
Siis minähän käyn valkkarilla ja sushi vinegarilla.
(Hihitystä)
Eräänlaisena "evoluutioversiona" (rakastuin sanaan heti hoksatessani sen) voidaan pitää mielikuvitusta.
Mielikuvitus on jonkinlainen aparaatti, joka sekä ratkoo mahdottomalta tuntuvia ongelmia että viittaa sormikkaalla tosiasioille.
Mistä ihmeestä on kyse?
Kyse on elämän kokonaisvaltaisten realiteettien dissaamisesta. Elämä jos mikä, on tylsä reissu.
(Hihitystä)
Luoladonnan satiiri on hieman uskaliasta.
No, piruako voi odottaa pillunkantotelineeltä ?
(Reps)
Mun mielestä tällainen etappiajattelu on virkistävää.
Jos kokonaissäädöllä ei ole mitään järjellistä päämäärää kuin tuottaa lisää päämäärättömästi säntäileviä jäseniä jatkumoonsa ja ruokkia jo olevat, niin mielikuvitusmalli tässä kokee lamaa.
Ymmärrättekö?
(Hirn)
Eivät he ymmärrä.
Ihminen tarvitsee tavoitteen, joka on saavutettavissa. Ja sen pitää perustua mielikuvitukselle, jolla taas ei ole mitään tekemistä tosiasioiden kanssa.
(Hihitystä)
Rehellisyys on hyvin yksinkertainen teema, on vain kaksi vaihtoehtoa, joko puhuu totta tai valehtelee, samat vaihtoehdot kuin tietokoneella, joko nolla tai ykkönen.
En koe sitä noin tässä toimintaympäristössä. Tosi tai epätosi väittämä ovat samanarvoisia esitettäessä ne täällä.
Otan esimerkin
Väitän että makkarin kattovalosta on palanut yksi viidestä lampusta. Välittömästi lukija näkee tlianteeni visuaalisena ja parhaimmat ovat jo mielikuvissaan ruuvailemassa lamppua irti. Eli väitteeni on konkretisoitunut todellisuudeksi jossain. Väitteet luovat sellaisen johonkin, mutta mihin?
Ei tällä ole mitään tekemistä ykkösien ja nollien kanssa.
(Hihitystä)
Sangen mittavana ihmisenä olen joutunut mielikuvien uhriksi enemmän kuin keskiverto lottoaja elämänsä mättähillä. Näitä mielikuvia tuottaa oma pääni. Ahdistava ominaisuus minussa unohtuu ajattelemalla jotain muuta. Oli pistettävä pää liikkeelle, sillä peikuvat olivat ihmiselämässä ylimääräisiä ja turhia. Peilikuvaa ei tarvinnut mihinkään. Peilikuva itse ei välittänyt sinusta tuon taivaallista, mutta sinä välitit siitä. Mielikuvitus taas oli vaarallinen mutta kiehtova paikka. Mielikuvitus oli lähes todellisuus itse, laajalti ei edes halutun kaltainen.
Kummallista kyllä, kouluaikojen kutistumisyritykset eivät onnistuneet. Yksinäisyyskään ei pitkän päälle onnistunut. Elämä kuljetti kämmenillään ja samalla nalkutti erityisominaisuuksista, kunnes oli tulla kuuroksi. Kaiken tämän keskellä oli mielikuvitusmaailma. Maailma, jossa saattoi olla mitä tahansa. Se oli tosiasioiden ja epätosien väittämien konsepti, kuin kaupungin kukkaistutus, jossa kyykki kesätyöläisiä ympäri vuoden.
Siellä oli pääasiallisesti vain friikkejä, jotka loivat vaihtoehtodellisuutta samanlaisissa ulkonäköongelmissa, joissa kirahvimmekin kahlasi.
Oli kuin kotiin itseensä olisi tullut.
(Reps)
- Anteeksi, neiti, mutta ojentasitteko minulle tuon pipripakkauksen tuolta ylähyllyltä. Itse en yletä siihen edes jakkaralta?
- Jaa tämäkö?
- Juuri se, kiitos.
- Olkaapa hyvä.
- Kyllä onkin tytölle mittaa kertynyt. Mahdatko sinä löytää enää vaatteita mistään?
Jne
(Naurua)
Piparipakkaus?
(Hihitystä)
Lamppuesimerkki on itseasiassa mitä parhain esimerkki nollista ja ykkösistä, jännite joko on päällä (1) tai ei ole (0). Näin se tietokonekin toimii ihan matalimmalla tasollaan.
Olen se 178cm mies, keskimittainen joten pituus ei ole ollut minkäänlainen aihe missään tilanteessa, kaikki on useimmiten suht hyvin saavutettavissa jollei sitten esim. jotain keittiötä tms. ole rakennettu erikoismitoitettuna superpitkille ihmisille...