Alfat ovat johtajia, haluavat päättää asioista ja että muut seuraavat heitä.
Beetat ovat luotaisia seuraajia, huolehtivat muiden tarpeista ennemmin kuin omistaan.
Omegat haluavat tulla huomioiduiksi ja huolehdituiksi.
Alfat pariutuvat parhaiten beetojen tai omegoiden kanssa. Kaksi alfaa riitelee helposti keskenään, mutta voi olla, jos sopivan hyvin sattuu, että ymmärtävät toisiaan ja pystyvät toimimaan yhdessä eli itsenäisesti rinnakkain.
Beeta tarvitsee jonkun, jonka asettaa itsensä edelle. Siispä beetat pairutuvat parhaiten omegoiden tai alfojen kanssa.
Omegat tarvitsevat beetan tai alfan huolehtimaan asioista.
Seksuaalinen kasti voi olla eri kuin toiminta muussa elämässä. Silloin seksiseuran tai suhteen löytäminen on kaikkein vaikeinta, koska viehättää vääränlaisia tai ei osaa käytösmalleja, jotka olisivat omalle seksuaaliselle kastille tarpeellisia. Eli sinkuissa on todennäköisesti enemmän "monikastisia" kuin seurustelevissa.
Ihminen voi esim. olla seksuaalisesti omega, sosiaalisesti beeta ja työroolissaan alfa. Tai työssään beeta, seksuaalisesti alfa ja sosiaalisesti omega. Tai työssä ja sosiaalisesti beeta, mutta seksuaalisesti alfa. Tai ihan mitä vaan erilaisia yhdistelmiä.
Seksuaaliset kastit: Oletko alfa, beeta vai omega?
11
1910
Vastaukset
Olen epsilon-delta gammafunktio pikku-myy.
- onnekslöysinsut
Ooh mikä uniiiki lumihiutale!!!!
- kastijärjestelmä
Vielä tarkempaa analyysiä:
alfa alfa = voi toimia tosi hyvin jos molemmat menevät samaan suuntaan, jos ei, ei toimi
alfa beeta = toinen päättää, toinen seuraa
alfa omega = toinen päättä, toinen seuraa; toimii hyvin, jos alfa osaa oikealla tavalla antaa omegalle huomiota
beeta beeta = molemminpuolista huolehtimista, vaikeissa tilanteissa kumpikaan ei halua tehd päätöstä
beeta omega = beeta huolehtii omegasta, mutta kumpikaan ei halua tehdä vaikeita päätöksiä ja molemmat kaipaavat ajoittain että toinen ottaisi enemmän vastuuta isoista asioista
omega omega = parhaimmillaan hyvää nautintokeskeisyttä, pahimmillaan draamaa, missä kumpikin haluaisi saada enemmän kuin toinen voi antaa ja elämässä jää vastuu kaikesta kantamatta Alfalipoiinihappo, beeta-alaniini, omega-3... Kaikkea menee.
Mitä jos mies on vähän niinku robin hoodi ja yrittää pitää huolta koko katraasta?
Onko hänki beeta kun huolehtii muiden tarpeista?
Ei ees nottinghamin sheriffi pärjänny sille.- 12121212
Robin Hood oli alfa, kuten alfa ymmärrettiin joskus kauan sitten. Alfa siis oli johtaja ja heimonsa suojelija. Nykyään alfa on johtaja, menestyjä, voittaja, tai huijari joka saattaa olla myös suojelija tai sitten ei.
- m-i-e-s
Upsilon prime!
- 12121212
Olennaisin pointti tuossa on ettei nainen pariudu miehen kanssa joka on tuossa kastijärjestelmässä hänen alapuolellaan.
Jos nainen on beta tai omega, hän haluaa alfan koska on itse seuraaja, jolloin vastakohdat täydentävät toisiaan.
Jos nainen on alfa, hän haluaa alfa koska on itsekin alfa ja samanlaiset leikkivät parhaiten yhdessä.
Ongelma on siinä että korkea status nostaa miehen tasoa muttei naisen. Niinpä muut tekijät (kauneus, nuoruus) ratkaisevat onko naisella saumoja alfaan vai pitääkö tyytyä betaan. Omega harvemmin kelpaa omegalle, koska naisen itsetunto ei kestä ajatusketjua mieheni on omega = minä olen ATN.- Toimiihansenäin
Beetat on kysyttyjä perheenisiä. Useampi alfanainen ottaa beetan kuin toisen alfan koska beeta tajuaa tehdä kompromissit alfan uran hyväksi, ei tuu kilpailua kuten kahden alfan kanssa.
Beetat saa niin hyvin, kun ovat sosiaalisia mestareita, että ei niitä tällä palstalla näy. Ätmit on alfoja (jotka ei osaa tarpeeksi sosiaalisia pelejä houkutellakseen naisia) tai omegoita (joille pitäis se pillu tuoda kotiovelle käteen).
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273633- 412469
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362314Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72067Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431572- 381559
- 141372
- 1281310
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2681293Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451275