parisuhteessa saa pihdata. Tuo "sukupuolentutkimus" on muuten eufemismi feministiselle naistutkimukselle.
http://yle.fi/uutiset/3-9208806
Joku vitun "sukupuolen tutkija" sanoo, että
20
151
Vastaukset
- tgerdghrftht
No siis on kai ihmisoikeus olla harrastamatta seksiä, jos ei taho.
Tuskin se kyllä parisuhteelle hyvää tekee.
Tämän sanomiseen ei tarvitse olla sukupuolentutkija. Joo ei mitään ongelmaa kun akka on kuiva ja itellä haluttas.
Ollaan sitten yhessä hauskojen naisvitsien ja muutenki hurmaavan seuran kustannuksella.- keittiöekspertti
Mielestäni sukupuolitutkija on oikeassa, ei parisuhde ole seksiautomaatti.
Minä olin itsekin pitkässä parisuhteessa ja nainen ei ollut aina halukas levittämään jalkojaan, sitä oli vain kunnioitettava. Jos itseä panetti, niin se oli lähdettävä kaupungille etsimään sitä panoseuraa, sitä varten mulla oli kakkosasuntokin.
Joskus löytyi kiva daami soittamalla vanhalle tutulle tai baarista uusi tuttu, mutta viimeistään ammattiapu jeesasi jos muut keinot eivät auttaneet.
Näin kaikki saivat mitä halusivat, ja näin sen kuuluisi mennäkin. - eikäteen
Jos muija pihtaa pillua, ei pidä valittaa, jos mies käy tyydyttämässä itsensä vieraissa vituissa. Ei pidä odottaa että terve ja hyväkuntoinen mies vetäisi käteen.
- sillä_tavalla
Jos muijas pihtaa nussua voit mennä baariin tsiigaan tussua, lauloi Matti Nykänenkin aikoinaan
- käteenjoo
Kyllä pitää. Et ole vaan ymmärtänyt asiaa, vielä.
Se on varmaan joku feministisika.
- yiooo
Sika olet itse silmines
- 9334
Jokaisella on seksuaalinen itsemääräämisoikeus. Ei toista saa pakottaa tai painostaa seksiin. Edes avioliitto ei oikeuta vaatimaan toiselta seksuaalisia palveluksia.
Avioliitto merkitsee kuitenkin sitä, että toiselta toivotaan ja odotetaan säännöllistä seksuaalista yhdessäoloa. Usein asia toteutuukin odotusten mukaan osan aikaa liitosta.
Ongelmia saattaa kuitenkin tulla vuosien mittaan, sillä ihmiset vanhenevat ja muuttuvat ajan saatossa. Ikä tuo mukanaan myös erilaisia kremppoja. Jos suhde on hyvä, kaikista asioista voidaan puhua ja sopia yhdessä, jolloin muutoksiin on mahdollista sopeutua niin, että molemmat ovat onnellisia.
Palstalla kuitenkin esitetään asiat ihan älyttömän yksinkertaistetusti. Jos pihtaa on huono vaimo (mieskin voi olla haluton ja muistakin syistä kuin vaimon kurppaantumisesta johtuen) ja feminismin pilaama akka, joka haluaa käyttää seksiä vallan välineenä ja kiristää sillä itselleen jotain etua. Ei elämä mene niin.
Parisuhde on toisen hyväksymistä ja rakastamista toi elämä eteen mitä vastoinkäymisiä tahansa. Aika paljon vaadittu, mutta niinhän sitä papin edessä luvataan. Ei siellä luvata, että olen tämän ihmisen kanssa jos hän säilyy timminä, jos hän suostuu aina seksiin, jos hän ei koskaan ole sairas jne.- entinendemari
sano tuo naisille. nehän eroavat.
- uiyuiyuioyui
Kun tuon jutun lukee niin ei tuo sukupuolentutkija varmaan väärässä ole.
Parisuhdeterapeutit, seksologit ym. ovat tutkimuksen mukaan siinä uskossa että aktiivinen seksielämä on toimivan parisuhteen ehto. Mutta haluttomuus ei itsessään ole ongelma vaan oire. Ja kun haluttomuudesta syyllistetään tämä vain entisestään tekee seksistä teknisemmän pakon. Vähän sama kuin että impotenssin pelkääminen aiheuttaa impotenssia. Parisuhde voi olla ihan hyvä vaikkei aktiivista seksiä olisikaan, ja parisuhdetta pelastettaessa pitäisi keskittyä jonkin muun kuin seksielämän aktivoimiseen.
Aika perus liberaali ajatus siis. Ei voida ennalta määrittää mitä hyvään parisuhteeseen kuuluu välttämättömänä ehtona, vaan on katsottava ihmisten välisiä suhteita laajemmin. Toki tuo lienee tyypillinen sosiaalitieteellinen tutkimus sikäli, ettei se sano miksi seksi ei voisi olla toimivan parisuhteen ehto, vaan tyytyy toteamaan asian että onhan luonnollista olettaa että ihmissuhteet ovat erilaisia, ja jättää todistustaakan vastapuolelle. Mutta ansiokasta ainakin nostaa asia esiin. - enymmärrä_
Nitä tutkimista vitun sukupuolessa on?
- älävaivaapäätäsi
Vähemmällä älyllä varustettu ei ymmärrä moniakaan asioita.
- entinendemari
tarkoitus on haastaa valtarakenteita ja saada naisetmiesten paikalle. lopputuloksena ihmiset elävät yksin. ja kansa näivettyy.
- haastakoon.vaan
entinendemari kirjoitti:
tarkoitus on haastaa valtarakenteita ja saada naisetmiesten paikalle. lopputuloksena ihmiset elävät yksin. ja kansa näivettyy.
Mitäs pahaa siinä on?
- NäitäHäpätiUutisia
Saa sitä, olla ja oleilla kuinka tahtoo, kuka muuten väittää jotakin muuta? O.O
Kummia uutisia x)))) En nyt varsinaisesti ota kantaa tuon tutkijan meriitteihin, mutta jutun otsikointi on kyllä vähän kummallinen.
Jutussahan todetaan esim. että on olemassa onnellisia seksittömiä suhteita, mutta onhan se nyt selvää, että silloin täytyy molempien olla tyytyväisiä seksin puuttumiseen. Otsikko sen sijaan ikään kuin väittää, että jos saat mielestäsi suhteessa liian vähän seksiä, niin olet väärässä ja huono ihminen, eikä sinulla ole oikeutta erota tämän takia.
Ja eiköhän sinne seksologille mennä nimenomaan silloin kun jompikumpi ei ole tyytyväinen seksielämään. Tällöin on aika luonnollista, että asiaan yritetään saada molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu, eikä vain todeta toiselle, että itsepähän olet aseksuaalin kumppanisi valinnut, kärvistele nyt siinä.- 2322
Samaan kiinnitin huomiota. Kuin myös siihen, että yhdessä kappaleessa puhuttiin uskottomuuden ja avoimien suhteiden puolesta, ja myöhemmin annettiin ymmärtää että olisi virheellinen käsitys olettaa seksityömyyden johtavan aina tai usein uskottomuuteen tai eroon.
Minä kyllä väittäisin, että yksipuolinen seksielämän lopettaminen silloin kun seksuaalisuus on toiselle puolisolle kuitenkin tärkeää johtaa käytännössä väistämättä siihen, että joko erotaan, toinen käy vieraissa (luvan kanssa tai ilman) tai toinen osapuoli on suhteessa onneton. Vaikka tuolle terapeutille jälkimmäinen ratkaisu vaikutti ilmeisesti ihan hyväksyttävältä niin ei se sitä kenellekään normaalille ihmiselle ole. Ei kukaan uskollisuuden arvoinen ihminen ole sitä mieltä, että on ihan ok jos puoliso on onneton.
Ei silti, eihän sitä viime kädessä mitään velvollisuutta seksiin toki olekaan. Mutta on kyllä vastuutonta terapeutin kannustaa pihtaamaan ja maalailla epärealistisia kuvia siitä ettei se vaikuttaisi suhteeseen millään tavalla. Joskus seksiin taipuminen silloin kun se ei ihan täysillä nappaakaan voi olla suhteelle se paras vaihtoehto. Kun välittää kumppanistaan ja parisuhteestaan, niin haluaa täyttää toisen tarpeet ja tuottaa iloa silloinkin kun ei itse ole himokkaimmillaan. Itse ainakin valitsisin yhdentekevänkin seksin paljon mieluummin kuin eron, muut naiset tai onnettoman puolison.
Sitten taas jos ajatus seksistä kumppanin kanssa ei tunnu pelkästään yhdentekevältä ja tylsältä vaan suorastaan vastenmieliseltä ja kuvottavalta, niin minusta on jo kyllä jotain tosi pahasti pielessä joko suhteessa tai omassa päässä. Rakas ihminen ei tuosta vaan muutu ällöttäväksi - tai jos muuttuu, niin vain idiootti kuvittelee sen olevan normaali olotila johon pitää vaan totutella.
- parinsuhteessa
Saa pihdata kunhan se ei ole vallankäyttöä vaan ennalta on sovittu vaihtarista. Muuten pihtaaminen on henkistä sairautta/väkivaltaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492328- 262193
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271545Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161494- 1241427
- 191083
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71974Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89944Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut117944Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333883