Muslimiksi kääntynyt suomalaisnainen

Ei tämä suoraan liity maahanmuuttoon, mutta jonkilainen linkki siihenkin lienee näillä muslimeiksi kääntyvill'ä suomal. naisilla - ja toki miehilläkin.

Näin juuri metrossa naisen, joka oli pukeutunut kaapuun niin, että ihan papea kastale kavoista, silmien kohdalla oli peittämättä, jotta ei nyt sentään seiniin törmäile. Kaavussa oli hieman muutakin väriä kuin vain mustaa, taisi olla vaaleanpunaista.

Tuosta pienestä kaistaleesta näki, että tämä nuori nainen oli valkoihoinen, uskoakseni suomalainen. Tähän viitaa sekin että naisella oli jalassaan nuonosti asukokonaisuuteen sopivat värikkäät lenkkarit, jotka kaapu, ollen sen verran lyhyt, jätti kokonaan näkyville. (Esim. somalinaiset paljon tyyliteitoisempia pukeutumisessaan.)

Joutuukohan tästä oikeuteen suomal. naisten kollektiivisesta mollaamisesta, mitä pukeutumiseen tulee?

Sääliksi kävi, vaikka kenties hän on ratkaisuunsa ihan itse ja painostamatta päätynyt.
953
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat
  • allahin uudet tyttäret

    Kellon lähestyessä puoli kahtatoista Fatima, suomalaiselta nimeltään Jaana, 27, aloittaa kokoontumisen ehdottamalla esittelykierrosta, sillä joukossa on uusia ihmisiä.

    Kahdeksan arabiankielistä nimeä, niitä on vaikeaa muistaa. Naiset ympärilläni näyttävät huiveissaan ja pitkissä hameissaan samalla tutulta ja vieraalta. He ovat muslimiksi kääntyneitä suomalaisia. Tällä kertaa joukossa on vain yksi maahanmuuttaja, irakilaissyntyinen Songya, hänkin Suomessa pitkään asunut.

    Näillä naisilla on monenlaisia tarinoita kerrottavanaan. Useat heistä ovat naimisissa muslimimiehen kanssa,

    Kääntymykseni oli hyvin kokonaisvaltainen kokemus, tunsin alkavani uuden elämän. Tämän muutoksen vahvistukseksi halusin itselleni myös uuden, arabialaisen nimen”, kertoo Haniyyah (Nina), 29-vuotias lastentarhanopettaja.

    Liittyminen maailmanlaajuiseen islamilaiseen yhteisöön.Naiset kypsyvät pikkuhiljaa ajatukselle pään ja ruumiin verhoamisesta omaksuessaan islamin käsityksiä siveydestä ja pyhyydestä. Samalla huntu vahvistaa heidän muslimi-identiteettiään ja sitoo uskovien yhteisöön.

    Nyt minua kuunnellaan ihan toisella tavalla. Kun vieraat näkevät minusta vain hyvin vähän, pääsevät ajatukseni esille paremmin”, pohtii Safiya (Paula), 18.

    Alya (Aili) lukee päivän tekstin, joka käsittelee muslimien yhteyttä.Siskojen yhteisö on tila, jossa opitaan islamin mukaista naiseutta.


    Koska miehet ovat olemukseltaan rationaalisempia, yhteiskunnallinen päätöksenteko kuuluu luonnostaan heille. Naisten vahvuus puolestaan on emotionaalisuus, josta on paljon hyötyä äidin eli kasvattajan tehtävässä.

    Politiikan siskot jättävät äänestämistä lukuun ottamatta mielellään miehilleen.Suomalaisilta he toivovat suvaitsevaisuutta.

    http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2004/numero-3/allahin-uudet-tyttaret

    Äänestä

  • VOIN TODELLA PAHOIN...... kuvottavinta mitä tiedän on länsimainen nainen joka miehen vuoksi luopuu tasaarvosta ja muista naisten saavuttamista oikeuksista. suostuu pukeutumaan kammottavaan kaapuun ja on yhtenä vaimona , synnytyskoneena, alkukantaisen uskonnon oppeja noudattaen. ennen kaikkea myös alistaen tyttölapsensa sille. häpeällistä, kertakaikkiaan sairasta. kannattaisi esim perehtyä islaminuskoon toisten, islamin jo kokeneiden naisten kertomusten pohjalta. missä terve itsetunto, huh huh....

    Äänestä


Mutta jos me kaikki suomalaisnaiset vedämmekin kaavut päälle turvallisuussyistä? Ei sitä tarvitse mihinkään kääntyä, kaavun pitämistä ei ole missään kielletty.
Eipähän tarvitse hommata sumutinta?

Äänestä
  • Sittenpähän nuo ovat jo voittaneet.

    Täytä vaatimus 1
    Täytä vaatimus 2
    ...

    Äänestä

  • Voisi hyvinkin maksaa itsensä takaisin ainakin Helsingin rautatieasemalla. Olisi ihan mielenkiintoista kokeilla tuota. Mutta mutta... Onkohan siellä vaanivilla jo mielessään sekin idän oppi, että nainen ei saa kulkea kadulla ilman miespuolista saattajaa? Eli voisi joutua hakattavaksi ja raiskatuksi kaavusta huolimatta.

    Äänestä

On niitä suomalaisnaisia kaapuakaks siirtynyt ja olen nähtyt niitä jokusen täällä Itä-Helsingissä myös täysin kasvot peittävään systeemiin tälläytyneenä silmiä lukuun ottamatta.

Eihän tuollaisten lapset sopeudu suomalaiseen kulttuuriin.

Äänestä
  • ei niiden ole tarkoitettukaan sopeutuvan. ne lähetetään kotimaahan kun tulevat teini-ikään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sdt kirjoitti:

Ei tämä suoraan liity maahanmuuttoon, mutta jonkilainen linkki siihenkin lienee näillä muslimeiksi kääntyvill'ä suomal. naisilla - ja toki miehilläkin.

Näin juuri metrossa naisen, joka oli pukeutunut kaapuun niin, että ihan papea kastale kavoista, silmien kohdalla oli peittämättä, jotta ei nyt sentään seiniin törmäile. Kaavussa oli hieman muutakin väriä kuin vain mustaa, taisi olla vaaleanpunaista.

Tuosta pienestä kaistaleesta näki, että tämä nuori nainen oli valkoihoinen, uskoakseni suomalainen. Tähän viitaa sekin että naisella oli jalassaan nuonosti asukokonaisuuteen sopivat värikkäät lenkkarit, jotka kaapu, ollen sen verran lyhyt, jätti kokonaan näkyville. (Esim. somalinaiset paljon tyyliteitoisempia pukeutumisessaan.)

Joutuukohan tästä oikeuteen suomal. naisten kollektiivisesta mollaamisesta, mitä pukeutumiseen tulee?

Sääliksi kävi, vaikka kenties hän on ratkaisuunsa ihan itse ja painostamatta päätynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu