Hei, tässä alkuun kokemuksia omasta tilanteestani.
Armeijasta päästyäni olen ollut koko ajan töissä, noin 10 vuotta.
Lopettaessani työt edellisessä paikassa en voinut kuvitellakaan, kuinka ahdistava tilanne minulla olisikaan edessä. Olin ollut samassa työpaikassa noin 5 vuotta, mikä nykyään taitaa olla vakio. Tämän jälkeen ”koetaan”, että ollaan opittu ja annettu se mitä annettavissa oli. Pidin itseäni erittäin ammattitaitoisena siinä mitä tein, mutta töiden eksponentiaalinen lisääntyminen vuosi vuodelta johti tilanteeseen, jossa päiväni kuluivat vain arjesta ”selviytyessä”.
Mittani tuli täyteen ja vaikka ylemmän tahon kanssa kävinkin keskusteluita tilanteesta, tuntui kuin olisin puhunut kuuroille korville. Vaikka toisaalta pidin työstäni, koin että oma jaksamiseni ei riitä enään tulevan syksyn aloittamiseen. Irtisanouduin työpaikastani.
Omalle kohdalle ei ole ikinä osunut sellaista tukiverkostoa, joka voisi kannatella minua tiukan paikan tullen. Alkuun tunsin suunnatonta vapautta siitä, että pääsin vanhasta työpaikastani ”irti”. Kuukauden ”lomailun” jälkeen tunsin kuitenkin palavaa kaipuuta päästä tekemään jotain ja pääsemään takaisin kiinni arkeen.
Olin varma, että löytäsin työpaikan hyvinkin nopeasti. Näin ei käynyt. Olin toiveikas kuitenkin yllättävän pitkään. Ehkä se työpaikka voisikin löytyä, mutta edellyttäisikö se muuttoa pääkaupunkiseudulle, missä sosiaali-ja terveysalan palkoilla ei ole mitään realistista mahdollisuutta asua yksin..
Mitään ei kuitenkaan löytynyt. Kahteen haastatteluun pääsin.
Kuinkakohan tässä selviää, kun velkaakin on jonkin verran, mutta kenellä sitä ei nykypäivänä olisi? - ajatus, mikä pyörii päivittäin mielessäni.
Menkää kouluun, valitkaa parempi ammatti ja hakekaa sitä kautta itsellenne laajemmat mahdollisuudet työllistyä! - niin monesti kuultua.
Eletään ajassa ja taloudellisessa tilanteessa, jossa koulutuksen merkitys on muuttunut päälaelleen, se ei takaakaan sinulle työpaikkaa. Kuinka paljon meitä työttömiä onkaan riippumatta siitä, mikä se koulutustasosi on.
Heinäkuun tilaston mukaan meitä oli noin 215 000 työtöntä.
Aah! Kuinka helppoa onkaan työttömänä eristäytyä muista. Kun rahat loppuvat kesken ei ole varaa harrastaa, käydä ulkona, ostaa ylipäätänsä mitään tavallisesta kauppalistasta poikkeavaa. Tulee eteen tilanteita, joita toiset ihmiset eivät ikinä tule kokemaan elämässään, kuten esimerkiksi miettiessäsi viime hetken päätöstä kauppajonossa, että kumpi on tärkeämpi; vessapaperirulla vaiko hammastahna?
Rahaa täytyy jostain saada ja jos sitä ei saa niin täytyy lainata. Kun ei ole rahaa maksaa takaisin, tilanteet etenevät helposti siihen pisteeseen, että ihmisille alkaa kertyä maksuhäiriömerkintöjä, mitkä vaikeuttavat asunnon, liittymän tai esimerkiksi vakuutuksen saamista. Nämä merkinnät voivat olla vuosia tasapainoisen elämän esteenä.
Jossain vaiheessa ei enää jaksa sinnitellä ja selitellä omaa tilannettaan muille ja on helpompaa eristäytyä. Vertaamalla itseään muihin, jotka pystyvät elämään sitä normaalia työläisen elämää, tulee viha, suru ja tietynlainen häpeä omasta itsestään ja kun se päivä osuu kohdalle - on se yhtä vuoristorataa.
Tiedän, että henkinen parantuminen näistä asioista voi kestää ihmisestä riippuen jopa vuosia. Hyviä päiviäkin toki tulee, mutta mieli on silti epävakaa ja altis monille tilanteille.
Ylläolevat asiat ovat olleet osa minun arkeani. En ole silti lannistunut, enkä aio lannistua, vaikka monet päivistäni tuntuvatkin tyhjiltä ja harmailta.
Työttömyys on yksi suurimmista mielenterveysongelmien aiheuttajista Suomessa.
Se toimii syynä haluille saada nopeita ja hetkellisiä hyvänolon tunteita. Alkoholi, lääkkeet ja huumeet näistä hyviä esimerkkejä. Itselläni viimeinen naula arkkuun olisi varmasti alkoholi.
Vertaistuki voi olla monelle pelastus ja myös itsekin sen voin allekirjoittaa.
Toivoisin, että ihmiset lukisivat tämän tarinan ja kertoisivat omia kokemuksiaan työttömyydestä, sen mukana tulleista ongelmista ja mahdollisesti myös selviytymistarinoista. Kuulisin mielelläni myös ajatuksia ihmisiltä, jotka eivät työttömyyttä ole kokeneet.
Ystävällisin terveisin,
Yksi yksinäinen suomalainen
Armeijasta päästyäni olen ollut koko ajan töissä, noin 10 vuotta.
Lopettaessani työt edellisessä paikassa en voinut kuvitellakaan, kuinka ahdistava tilanne minulla olisikaan edessä. Olin ollut samassa työpaikassa noin 5 vuotta, mikä nykyään taitaa olla vakio. Tämän jälkeen ”koetaan”, että ollaan opittu ja annettu se mitä annettavissa oli. Pidin itseäni erittäin ammattitaitoisena siinä mitä tein, mutta töiden eksponentiaalinen lisääntyminen vuosi vuodelta johti tilanteeseen, jossa päiväni kuluivat vain arjesta ”selviytyessä”.
Mittani tuli täyteen ja vaikka ylemmän tahon kanssa kävinkin keskusteluita tilanteesta, tuntui kuin olisin puhunut kuuroille korville. Vaikka toisaalta pidin työstäni, koin että oma jaksamiseni ei riitä enään tulevan syksyn aloittamiseen. Irtisanouduin työpaikastani.
Omalle kohdalle ei ole ikinä osunut sellaista tukiverkostoa, joka voisi kannatella minua tiukan paikan tullen. Alkuun tunsin suunnatonta vapautta siitä, että pääsin vanhasta työpaikastani ”irti”. Kuukauden ”lomailun” jälkeen tunsin kuitenkin palavaa kaipuuta päästä tekemään jotain ja pääsemään takaisin kiinni arkeen.
Olin varma, että löytäsin työpaikan hyvinkin nopeasti. Näin ei käynyt. Olin toiveikas kuitenkin yllättävän pitkään. Ehkä se työpaikka voisikin löytyä, mutta edellyttäisikö se muuttoa pääkaupunkiseudulle, missä sosiaali-ja terveysalan palkoilla ei ole mitään realistista mahdollisuutta asua yksin..
Mitään ei kuitenkaan löytynyt. Kahteen haastatteluun pääsin.
Kuinkakohan tässä selviää, kun velkaakin on jonkin verran, mutta kenellä sitä ei nykypäivänä olisi? - ajatus, mikä pyörii päivittäin mielessäni.
Menkää kouluun, valitkaa parempi ammatti ja hakekaa sitä kautta itsellenne laajemmat mahdollisuudet työllistyä! - niin monesti kuultua.
Eletään ajassa ja taloudellisessa tilanteessa, jossa koulutuksen merkitys on muuttunut päälaelleen, se ei takaakaan sinulle työpaikkaa. Kuinka paljon meitä työttömiä onkaan riippumatta siitä, mikä se koulutustasosi on.
Heinäkuun tilaston mukaan meitä oli noin 215 000 työtöntä.
Aah! Kuinka helppoa onkaan työttömänä eristäytyä muista. Kun rahat loppuvat kesken ei ole varaa harrastaa, käydä ulkona, ostaa ylipäätänsä mitään tavallisesta kauppalistasta poikkeavaa. Tulee eteen tilanteita, joita toiset ihmiset eivät ikinä tule kokemaan elämässään, kuten esimerkiksi miettiessäsi viime hetken päätöstä kauppajonossa, että kumpi on tärkeämpi; vessapaperirulla vaiko hammastahna?
Rahaa täytyy jostain saada ja jos sitä ei saa niin täytyy lainata. Kun ei ole rahaa maksaa takaisin, tilanteet etenevät helposti siihen pisteeseen, että ihmisille alkaa kertyä maksuhäiriömerkintöjä, mitkä vaikeuttavat asunnon, liittymän tai esimerkiksi vakuutuksen saamista. Nämä merkinnät voivat olla vuosia tasapainoisen elämän esteenä.
Jossain vaiheessa ei enää jaksa sinnitellä ja selitellä omaa tilannettaan muille ja on helpompaa eristäytyä. Vertaamalla itseään muihin, jotka pystyvät elämään sitä normaalia työläisen elämää, tulee viha, suru ja tietynlainen häpeä omasta itsestään ja kun se päivä osuu kohdalle - on se yhtä vuoristorataa.
Tiedän, että henkinen parantuminen näistä asioista voi kestää ihmisestä riippuen jopa vuosia. Hyviä päiviäkin toki tulee, mutta mieli on silti epävakaa ja altis monille tilanteille.
Ylläolevat asiat ovat olleet osa minun arkeani. En ole silti lannistunut, enkä aio lannistua, vaikka monet päivistäni tuntuvatkin tyhjiltä ja harmailta.
Työttömyys on yksi suurimmista mielenterveysongelmien aiheuttajista Suomessa.
Se toimii syynä haluille saada nopeita ja hetkellisiä hyvänolon tunteita. Alkoholi, lääkkeet ja huumeet näistä hyviä esimerkkejä. Itselläni viimeinen naula arkkuun olisi varmasti alkoholi.
Vertaistuki voi olla monelle pelastus ja myös itsekin sen voin allekirjoittaa.
Toivoisin, että ihmiset lukisivat tämän tarinan ja kertoisivat omia kokemuksiaan työttömyydestä, sen mukana tulleista ongelmista ja mahdollisesti myös selviytymistarinoista. Kuulisin mielelläni myös ajatuksia ihmisiltä, jotka eivät työttömyyttä ole kokeneet.
Ystävällisin terveisin,
Yksi yksinäinen suomalainen
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.