Kaikista selvimmin vastakkainasettelu näkyy sinkutpalstalla. Ätmit vastaan hiekkap''llut.
Milloinka loppuu tuo ikuisuuksia jatkunut vertaus? Kumpi oli ensin, muna vai kana? Ihan yhtä fiksua on miettiä sitä, kun sitä, että kumpiko oli ensin, mies sulkeutunut ja röyhkeästi käyttäytyvä. Vai nainen pihtaava ja kiukkuava aikuinen koliikki?
Jos mies ja nainen meinaa jossainvaiheessa parisuhteen perustaa ja ajattelivat, että se antaa myös mukavia ja ihania kokemuksia, niin kannattaa aloittaa jo seurustelua aikoessa absoluuttinen rehellisyys. Pyrkiä etsimään yhteinen kieli jo alussa ja sitten kun nämä toimii, niin arvostaa toista ihmisenä...ei miehenä tai naisena. Rakkaus kyllä tulee jos on tullakseen.
Ja tässä on lääke toimivaan parisuhteeseen... Elä ja anna toisen elää.
Milloinka loppuu tuo ikuisuuksia jatkunut vertaus? Kumpi oli ensin, muna vai kana? Ihan yhtä fiksua on miettiä sitä, kun sitä, että kumpiko oli ensin, mies sulkeutunut ja röyhkeästi käyttäytyvä. Vai nainen pihtaava ja kiukkuava aikuinen koliikki?
Jos mies ja nainen meinaa jossainvaiheessa parisuhteen perustaa ja ajattelivat, että se antaa myös mukavia ja ihania kokemuksia, niin kannattaa aloittaa jo seurustelua aikoessa absoluuttinen rehellisyys. Pyrkiä etsimään yhteinen kieli jo alussa ja sitten kun nämä toimii, niin arvostaa toista ihmisenä...ei miehenä tai naisena. Rakkaus kyllä tulee jos on tullakseen.
Ja tässä on lääke toimivaan parisuhteeseen... Elä ja anna toisen elää.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sinkkulaarissa kaiken keskipiste on seksi, parittelu, yhdyntä.
Hyvä parisuhde on niin paljon muutakin kuin vain toimiva seksi kahden ihmisen välillä, mutta siihen ei sikkulaarissa rypevien keskusteluhalut riitä. On helpompaa vain talsia ympyrää vanhassa liejussa, päästellä negatiivisia höyryjä ulos ja joojotella samanmielisten kanssa. Jopa vuosikymmenen ajan...
Joo, no sinkkulaari on sinäänsä kyllä oma lukunsa...
Mutta jos miettii ihan parisuhteessa olijoitakin täällä. Kuka on mustasukkainen, mustasukkaisen kanssa, pettäjä, pettäjän kanssa, alkoholisti, alkoholistin kanssa.... Sitten ihmetellään miten joku käyttäytyy näin ja noin... No puhtaasti puuttuu toisen arvostus...
Itse en enää ikinä suostu olemaan parisuhteessa, jossa minua ei arvosteta ja otan vakavasti moitteet, jos en osaa arvostaa omaa kumppania. Tosin minua on lytätty ihan tarpeeksi, että tiedän kyllä mitä se on ja sellaista en hyväksy itseltänikään.
Lopettaa pitäis ruikutus sukupuoleen katsomatta ja kaivaa käytöstavat esiin. Tee toiselle niin, niinkuin haluaisit, että sinulle tehtäisiin. Pettäjistä suurin osa pelkää itse, että heidät petetään.
Oman kokemukseni mukaan sitä saa nimen omaan sitä, millainen itsekin on.
Viestintä ja valinnat alkavat jo siitä, miten itse näkee toiset ihmiset, mitä heissä näkee ja mitä ei ehkä haluakaan nähdä. Entiset kokemukset mm. kommunikoinnista sellaisen ihmisen kanssa johon oli kiinnittynyt tunteella, vaikuttavat totta kai myös eron jälkeen siihen, millä asenteella sitä suuntaa taas katseensa muihin ihmisiin, mitä heissä näkee ja kuulee, tai luulee näkevänsä ja kuulevansa, jne.
On turha laatia mitään vaatimuslistoja toisten ihmisten suhteen, sillä kun tunteet astuvat kuvaan, sitä toimitaan pitkälti intuition ja rohkeuden varassa.
Alku tuntuu aina ihanalta. Molemmat tsemppaavat, yrittävät tehdä mahdollisimman hyvän vaikutuksen, voittaa toisen puolelleen, pitää toisen onnellisena...
Ja vasta sen jälkeen koittaa arki, missä tapahtuu se todellinen elämä.
Kun on mieleltään tasapainossa ja pystyy hyväksymään kumppaninsa erilaisuuden, ei kunnioitusta tarvitse osoittaa mitenkään erityisesti, se kuuluu ja näkyy aivan luonnollisesti jokaisessa sanassa ja valinnassa, puolin ja toisin. Kun toista kunnioittaa ja rakastaa, häntä ei voi loukata ilman, että itsekin on verillä. Eikä kukaan mieleltään tasapainoinen ihminen halua tuntea tuskaa tietoisesti, joten virheistäkin oppii nopeasti, niin inhottavalta se kompurointi tuntuu.
Siipeensä saanut on herkempi kostamaan omat kokemuksensa muillekin. Menneistä naarmuista parantuminen on silti jokaisen omalla vastuulla, rikkinäisyydestä ei voi loputtomasti syyttää vain ulkopuolista maailmaa.
Voipi olla, mutta sama lääke ei sovi kaikille koska, kuten olet huomannut, ihmiset ovat erilaisia. Siis ihmiset ovat erilaisia, naisia on monen laisia , samoin miehiä. Ihmiset arvostavat erilaisia asioita jne.
Olen ollut saman miehen kanssa noin 40 vuotta. Ja tärkein asia meidän parisuhteessamme on ollut intohimo, toimiva seksi. Sen myötä ovat tulleet pikku hiljaa muut asiat. Olemme jo mummo- ja ukki-iässä ja yhä, himoitsemme toisiamme ja peitto heiluu vieläkin silloin tällöin ja se, jos mikä pitää tiukasti meidät kiinni toisissamme, toki jo muutkin asiat.
Parisuhteessa tarvitaan vain yhteispeliä. Vastakkainasettelusta tulee ero.
Toisen ja itsen hyväksyminen sellaisena, kuin on, on kaiken hyvän avain parisuhteessa. Se tosiaan tarkoittaa niiden omasta mielestä jollaintavoin negatiivistenkin puolien hyväksymistä. Kannattaa myös muistaa se, että usein hyvissä puolissa on aina se toinen puoli, kuten vaikkapa hyvin ajattelevainen ihminen voi olla välillä juuri sen vuoksi jonkun mielestä rasittava (aina miettimässä niin pirun tarkkaan kaiken) jne.
Kun tiedostaa asioita, pääsee monissa jutuissa hyvään balanssiin. Voi sitten esimerkiksi keskittyä siihen hyvään. Toiset ihmiset näkevät paljon luontaisesti toisissa hyvää, toisille se on vaikeampaa ja pitää tehdä sen eteen enemmän työtä.
Minusta on ollut jotenkin jopa hauskaa, kun nykyinen miesystäväni on hämillään siitä, kun sanon asioista yleensä hienotunteisesti. Esimerkiksi jos hän kokatessaan sotkee lattiaa tai jotakin lipsahtaa pöydälle, saatan sanoa, että hän kun on niin ahkera ja nopea tekemään, niin rapatessa roiskuu. Hän ihmettelee yhä näitä tilanteita, kun on tottunut aikaisemmissa suhteissaan siihen, että hänet on haukuttu kyseisissä tilanteissa täysin. Näissä hyvin spontaaneissa tilanteissa juuri tulee esiin parisuhteen olotila ja suhdedynamiikka.