Apua parisuhteeseen

http://koti.phnet.fi/elohim/apua_avioliittoon


Kun mies tai nainen löytävät puolison itselleen, saattavat he mennä avioon usein siinä mielessä, että "he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti". He saattavat ajatella, ettei mikään uhkaa heidän onneaan, vaan että heidän tuleva yhteiselämänsä on yhtä auringonpaistetta, vailla pilvenhattaraakaan. Samoin he saattavat suhtautua epäuskoisesti siihen, että juuri heidän suhteessaan tulisi esiintymään mitään vakavia ongelmia, koska ovathan he tähänkin asti tulleet niin hyvin toimeen keskenään.



Tosiasia kuitenkin on, että me elämme puutteellisessa maailmassa; eli me elämme syntiinlangenneessa maailmassa, jossa mikään ei ole samanlaista kuin silloin, kun Aadam ja Eeva oleskelivat keskenään paratiisissa. Käytännössä tämä puutteellisuus tarkoittaa sitä, että kun henkilöt menevät yhteen, tuovat he siihenkin mukanaan omat hankalat luonteensa ja varsinkin itsekkyytensä, joka on syntiinlankeemuksen seuraus ja varmastikin suurin syy nykyiseen kotien särkymiseen. Jos me emme halua vapautua tästä itsekkyydestä, voi se sentähden olla suuri este suhteen onnistumiselle.
0400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


harvest kirjoitti:

http://koti.phnet.fi/elohim/apua_avioliittoon


Kun mies tai nainen löytävät puolison itselleen, saattavat he mennä avioon usein siinä mielessä, että "he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti". He saattavat ajatella, ettei mikään uhkaa heidän onneaan, vaan että heidän tuleva yhteiselämänsä on yhtä auringonpaistetta, vailla pilvenhattaraakaan. Samoin he saattavat suhtautua epäuskoisesti siihen, että juuri heidän suhteessaan tulisi esiintymään mitään vakavia ongelmia, koska ovathan he tähänkin asti tulleet niin hyvin toimeen keskenään.



Tosiasia kuitenkin on, että me elämme puutteellisessa maailmassa; eli me elämme syntiinlangenneessa maailmassa, jossa mikään ei ole samanlaista kuin silloin, kun Aadam ja Eeva oleskelivat keskenään paratiisissa. Käytännössä tämä puutteellisuus tarkoittaa sitä, että kun henkilöt menevät yhteen, tuovat he siihenkin mukanaan omat hankalat luonteensa ja varsinkin itsekkyytensä, joka on syntiinlankeemuksen seuraus ja varmastikin suurin syy nykyiseen kotien särkymiseen. Jos me emme halua vapautua tästä itsekkyydestä, voi se sentähden olla suuri este suhteen onnistumiselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu