Mitä piirrettäsi mielestäsi pidetään halveksuttavimpana?
Jos mietitään tosimaailmaa eikä puheita, sanoisin että halveksuttavin piirre on heikkous.
Kulttijohtajaa, diktaattoria, mafiapomoa, tms pelätään. Mutta ei halveksuta samalla tavalla kuin ätmiä, noin esimerkiksi. Jopa massamurhaajiakin halveksutaan jonkun heikkouden vuoksi. Puhutaan Napoleonin lyhyydestä tai Breikivin naisettomuudesta. Siitä kuinka mies oli luuseri ja siksi päätyi tekemään ilkeyksiä.
Olen kuullut ja nähnyt monta kertaa naisen suorastaan raivostuvan heikolle miehelle, mutta en muista ainuttakaan raivonpurkausta jonka kohteena on vahva mies. _Järki_ sanoo että voimakas diktaattori on paha, mutta se _tunne_ sanoo että heikko mies on tätäkin halveksuttavampi.
Asiaa voi miettiä näinkin. Kuinka moni kulttijohtaja, diktaattori, mafiapomo tai prosenttijengin päällikkö on koskaan ollut naiseton?
https://thenypost.files.wordpress.com/2014/11/manson3.jpg?quality=90&strip=all&w=664&h=441&crop=1
Jos mietitään tosimaailmaa eikä puheita, sanoisin että halveksuttavin piirre on heikkous.
Kulttijohtajaa, diktaattoria, mafiapomoa, tms pelätään. Mutta ei halveksuta samalla tavalla kuin ätmiä, noin esimerkiksi. Jopa massamurhaajiakin halveksutaan jonkun heikkouden vuoksi. Puhutaan Napoleonin lyhyydestä tai Breikivin naisettomuudesta. Siitä kuinka mies oli luuseri ja siksi päätyi tekemään ilkeyksiä.
Olen kuullut ja nähnyt monta kertaa naisen suorastaan raivostuvan heikolle miehelle, mutta en muista ainuttakaan raivonpurkausta jonka kohteena on vahva mies. _Järki_ sanoo että voimakas diktaattori on paha, mutta se _tunne_ sanoo että heikko mies on tätäkin halveksuttavampi.
Asiaa voi miettiä näinkin. Kuinka moni kulttijohtaja, diktaattori, mafiapomo tai prosenttijengin päällikkö on koskaan ollut naiseton?
https://thenypost.files.wordpress.com/2014/11/manson3.jpg?quality=90&strip=all&w=664&h=441&crop=1
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kaikki ihmiset eivät ole kaltaisisasi statushuoria. Se, että sinä olet alemman tason alfamies, joka ajattelee lakkaamatta statusasioita, ei tarkoita että koko maailma pyörisi samojen arvojen ympärillä. Ei siltikään, vaikka ympäriöisit itsesi toisilla statushuora-alfoilla, ja ringissä runkkaisitte "raha raha status status", niin kuin tämän palstan alfajengi tekee.
Arvostus on tylsä arvo. Ihan liikaa riippuvainen muiden ihmisten mielipiteistä, jotta se kiinnostaisi edes ylempiä alfoja - sosiaalisuutta arvostavista beetoista tai nautintoja kaipaavista omegoista puhumattakaan.
Mutta toki voit toistaa päivästä toiseen "vahvuus kovuus tosimieheys raha status pillunsaanti" -mantraa, jos se sut onnelliseksi tekee.
Ei mitään lisättävää.
"Se, että sinä olet alemman tason alfamies"
Tässäkin pointtini näkyy. Ensimmäiseksi sivalletaan _alemman tason_ alfamiehisyydestä.
Alemman ja keskitason alfamiehet eli epävarmat statushuorat haukkuvat muita koska yrittävät sillä nostaa itseään ylöspäin. Ylemmän tason alfat jakavat valtaansa, koska heillä on sitä ja he tietävät mistä se tulee (omasta osaamisesta, ei muiden painamisesta alaspäin).
Arvaa kummat on kivempaa seuraa?
Vanha mies kiinnostuu ja alkaa puhelemaan kuin oltais jotain.
Se on väärin.
- ruma ulkonäkö
- köyhyys
- alle 185 cm pituus
- seksuaalinen kokemattomuus
- kiltteys ja kunnollisuus
- suomalaisuus
Tämä :D ja etenkin lyhyys on miehelle anteeksiantamatonta.
Periskö se täällä trollailee?
Unohti nella laittaa vihattaviin ominaisuuksiin uskollisuuden
Veikkaan että expua
Rasismi, narsismi, alkoholismi, sovinismi, materialismi
Naiset halveksivat yleensä sellaisia miehiä, joilla on jatkuvasti pillu mielessä.
jep. ja niitä, jotka käyttävät siitä tuota pornolehtien nimitystä. kertoo miehen tyhmyydestä ja asenteesta.22
Entäs naiset jotka käyttävät amisjätkien termejä kuten "paneminen" tai "pano"?
Olet oikeilla jäljillä, todella näkyvä heikkous miehessä herättää yleensäkin kaikissa ihmisissä inhoa: arkuus, ujous, vetäytyvyys, luonteen heikkous(katkeruus, passiivis-agressiivisuus, saamattomuus), pelkuruus, nössöys..
Ainoastaan koulukiusaajaluonteisissa nuo inhoa herättävät. Muissa sääliä tai myötätuntoa.
Mutta eniten maailmassa rakastan mustaa kullia !!.
"Asiaa voi miettiä näinkin. Kuinka moni kulttijohtaja, diktaattori, mafiapomo tai prosenttijengin päällikkö on koskaan ollut naiseton?"
Adolf Hitlerillä piti todella hiljaista naisrintamalla. Toki viimeisinä tunteinaan pääsi naimisiin Eva Braunin kanssa, mutta naissuhteita oli viiksipirulla elämässään todella niukasti.
Koska ruma reikä ei liiemmin kiinnostanut ja miksi olisikaan, olisi Aatulle ollut sitä tarjolla samalla tavalla kuin rokkitähdellekkin.
Uskon, että "Suurelle johtajalle" olisi löytynyt kyllä naisia, mutta Adolf tuntui hieman häiriintyneeltä ihmiseltä ja ehkä jopa aseksuaalilta jonka takia häntä ei kiinnostanut naiset.
Paitsi ettei ollutkaan.
Hitlerin imago selibaatissa elävänä pidättyväisenä miehenä oli propagandaosaston luomus. Selväähän oli etei diktaattorin tarvinnut korostaa jännyyttä yhtään enempää, vaan nimen omaan tasapainottaa julkisuuskuvaa leikkimällä kilttiä miestä.
On yleisesti tiedossa että Hitlerillä oli paljonkin naisia, ja nimen omaan muutamaa vuosikymmentä nuorempia.
...toki, vasta sen jälkeen kun Aatu nousi statusmieheksi.
Provoa.. Hitlerillä ei tosiaankaan ollut ihailijoista puutetta kolmannessa valtakunnassa - halutessaan olisi pillua tullut ovista ja ikkunoista. Miksi tarvii päteä asialla, josta ei tiedä hevon vittuakaan?
Tyypillinen alemman tason alfa, joka varmsti valtansa muita tuhoamalla. Henkistä alempitasoisuutta ei yhteiskunnallinen asemakaan voinut peittää. Päin vastoin, koko natsiaika on heikon alfailun manifesti. Oikein yritettiin kitkeä kaikki ylempitasoinen alfaus eli asioiden osaaminen ja muidenkin hyväksi toimiminen pois.
Luuserimainen esimerkki. Mutta toisaalta, mitäpä muuta alemman tason alfa osaakaan arvostaa kuin statusta itseään, ei väitä yhtään mitä sen takana on.
Parasta mitä yhteiskunnassa voidaan tehdä on pitää alemman tason alfat eli tyhjän stautksen perässä juoksevat kurissa. Tää palsta on ihan hyvä säilömispaikka.
No whatever.. Hitlerin seksuaalielämä ei ole aihe, josta edes haluaisin tietää lisää. "Muistan kuulleeni" -pohjalla mentiin tässä.
""Muistan kuulleeni" -pohjalla mentiin tässä."
Aivan kuten jokaisessa muussakin kommentissasi.
Kuitenkin yrität tyrmätä jokaisen muun kommentin, jos ei ole kattavia tietolähteitä. Ja niidenkin pitää olla sinun kaltaistesten akateemisten feministien mielipiteiden mukaisia.
Huoralla on kaksi vittua. Yläpään vittu ja alapään tavara.
Ehdottomasti sovinismi.
Ihmisiä ne naisetkin ovat.