Poliisi seuraa, rantautuuko Keski-Euroopassa yleistynyt rikosaalto Suomeen.
Poliisi seuraa, lisääntyvätkö Suomessa kello- ja koruliikkeisiin tehdyt murrot, kertoo Savon Sanomat. Monessa Euroopan maassa on meneillään vastaava ilmiö. Ammattirikolliset ovat ottaneet kohteikseen erityisesti kello- ja koruliikkeet.
Törkeistä varkauksista 27 prosenttia on Suomessa ulkomaisten ammattirikollisten tekemiä, kertoo rikosylikomisario Arto Tuomela keskusrikospoliisista lehdessä. Hänen mukaansa ulkomaalaisten osuus ei ole viime vuosina enää kasvanut.
Iskut ovat Tuomelan mukaan ammattimaisesti suunniteltuja ja saaliit merkittäviä. Saaliiden arvo ovat olleet satoja tuhansia euroja.
Tuomela arvioi, että liettualaisten ammattivarkaiden iskut ovat kaikkein ammattimaisempia.
– Epäillyt ovat esimerkiksi liikkuneet eri reittejä: osa on tullut lentämällä, osa liikkunut vuokra-autolla ja osa esimerkiksi junalla. Tällä on suunnitelmallisesti pyritty salaamaan poliisilta heidän liikkumistaan ja liittymistään eri tekoihin.
Liettualaiset ovat Tuomelan mukaan erikoistuneet koruliikkeiden lisäksi navigaattorivarkauksiin. Virolaisten erikoisalaa ovat perämoottori- ja työkonevarkaudet. Romanialaiset ovat muita enemmän sipanneet koruja ja kelloja kaupan tiskiltä.
Poliisi on löytänyt metsäkätköjä, jonne omaisuutta on piilotettu. Varkaat aikovat hakea tavarat myöhemmin.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001926271.html

Vastaukset 5
Vanhimmat
Lensin tänään Keski-Eurooppaan ja henkilötietojani ei tarkastettu koko aikana mitenkään. Ihmettellessäni asiaa muutkin kertoivat ettei heidänkään passejaan tarkistettu. Virkailija vahvisti asian, että nyt ollaan Schengenissä, eikä hän voi asialle mitään. Viimeinkin: vapaa liikkuvuus on totta. Tervetuloa kaikenmaailman rikolliset myös Suomeen! Kukaan ei estä, eikä kukaan tiedä vaikka olisittekin koneessa.
Enää ei siis tarvitse omaa matkalippuakaan, koska sillä voi matkustaa aivan kuka tahansa! Lentoyhtiöillä puolestaan ei ole enää hajuakaan, kuka keitä heidän lennollaan on. Lentäminen on viimeinkin lähes kuin bussimatka, mutta miten käy turvallisuuden ja oliko tämä oikea hetki höllentää turvatoimia?
Kokeile vaikka: Osta lentolippu ja anna se lahjaksi kaverillesi. Hän voi käyttää sen kenenkään ihmettelemättä. Samoin tietenkin tekevät rikolliset. Tämä on lahja myös karkoitetuille henkilöille. Toistan: Tervetuloa kaikki maailman rikolliset ja terroristit eurooppaan lentelemään ja tekemään liiketoimianne! Matkaliput saatte kavereiltanne.
Kaikki on kohta yhtä suurta iloista eurooppaa - ei ole muita maita kuin eu-valtioliitto - rajat on kohta poistettu kartoistakin.
Kaikki tämä on toteutettu kysymättä kansalta yhtään mitään. Maanpetos on aika selkeä.
Venäläisten maahantuloa on tiukennettava.
Kylläpä sinultakin on maailmankuva jäänyt vajavaiseksi.
Tässä vähän lisää esimakua siitä, mitä on odotettavissa. Anarkisteja ja poliiseja päin sylkeviä ja heitä natseiksi ja sioiksi haukkuvia meillä onkin jo omasta takaa.
Onneksi en ole poliisin palveluksessa - minähän ampuisin kovilla ilman minkäänlaisia tunnontuskia...tosin YRITTÄISIN tähdätä jalkoihin. Yrittäisin.
http://www.dailymail.co.uk/news/article-3829197/Four-French-police-officers-set-FIRE-thugs-pelt-car-petrol-bombs-patrol-near-Paris.html?ito=embedded