Olisko syytä kuulla asiantuntijoita?

Eurojäsenyys tarkoittaa Suomelle kahta asiaa. Aina kun kohtaamme taantuman tai globaalin talouskriisin, meidän täytyy sopeuttaa talouttamme palkkojen laskun kautta. Keskimäärin tämä tarkoittaa uutta KIKYa noin 6-7 vuoden välein. Vaihtoehtona on työttömyyden ja julkisen velan huomattava kasvu. Tämä on jo vuosikymmeniä tunnettu taloustieteellinen tosiasia, ei mielipide. Toinen asia on, että vaikka Suomi onnistuisi tarvittaessa tasapainottamaan talouttaan palkanalennuksin, muut euromaat eivät siihen välttämättä kykene. Maailmahistoriassa ei ole yhtäkään esimerkkiä rahaliitoista, jotka olisivat selvinneet ilman että niistä eroaminen olisi ollut mahdollista tai että ne olisivat muuttuneet myös poliittisiksi unioneiksi. Näiden asioiden jättäminen ulkopuolelle Suomen taloudellista tilaa käsittelevistä keskusteluista on älyllisesti epärehellistä.

http://tmalinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/224078-euroerokeskustelusta

Kuinka monet leikkaukset Suomen kansa kestää, eikö nyt jo olisi eron aika, eurosta ja EUsta, siitä sitten nousu-uralle ,
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Eun ja euron myötä kaikki hinnat halpenee ja elämä muuttuu paremmaksi. Eroaminen olisi katastrofi, ei suomi yksin pärjää, ei ole ennenkään pärjännyt. Nyt pn kaikki paremmin kuin ennen eurohumppaa.

Äänestä
  • On siihen myös taloudellisia syitä, ettei raha- ja poliittinenunioni olisi ongelma.

    EU-jäsenmaat pelaavat tarifittomin hinnoin keskenään, mutta kaikki muut, joiden kanssa ei ole kauppaliittoja maksavat tullit ja tariffit. EU tekee pakotteita, se tuottaa itse subventoituja maataloustuotteita ja myy niitä mm. Atlantin yli. Sen sijaan köyhät Afrikan maat eivät voi myydä maataloustuotteita, koska EU on suljettu systeemi tältä osin. EU on aggressiivinen rahaliittona, se kostaa mm. Britannian eron EU:sta.

    En pysty nyt suoraan luettelemaan kaikki epätyydyttäviä kauppavaihdon tekijöitä, joita eu:ssa on, mm. hieman vääristyneitä vienti- tai tuontituotteita. Esim. Suomi ostaa autoja ja vie puolestaan vaikka auton osia, siis ehkä jotain käytetyn auton osia.

    Tässä systeemissä on toisaan kohtia, jotka jäävät aina avaamatta, eikä niistä ole etua vaan ongelmia. EU mm. pakottaa Norjan maksamaan ETA-jäsenyysmaksua(?), mutta vähempikin riittäisi. EU:lla on ylihinnoitellut palkat, liikaa byrokratiaa eikä niitä karsita. EU itsessään on moolokin kita elättää valtioiden. Johtavat tyypit ovat verta imeviä parasiittejä ja aggressiivia, toimet ovat käsittämättämiä. Kun euro-valuutta ei kannata alettiin kerätä mukamas satojatuhansia pakolaisia asukkaiksi, että tulisi veroja. Sossupummit eivät maksa veroja vaan kuluttavat.

    Äänestä

Eu ero ja itsenäisyys ovat ainoat oikeat vaihtoehdot
jos aiomme selvitä edes hengissä

Äänestä

IMF Wants to Spend Billions on Global Trade to Reduce Populist Anger
http://www.zerohedge.com/news/2016-10-09/imf-wants-spend-billions-global-trade-reduce-populist-anger

"What’s the solution to Brexit? More spending on international trade. Because people are angry about globalism, the IMF has decided its member states need to spend more money counteracting the “globalist” backlash."

Kääntäjä:
[="IMF haluaa kuluttaa miljardeja maailman laajuiseen kauppaan vähentääkseen populististä vihaa

Mikä on ratkaisu Brexit:lle? Enemmän kulutusta kansainväliseen kauppaan. Koska ihmiset ovat vihaisia globalismista, IMF on päättänyt, että sen jäsenvaltioden pitää kuluttaa enemmän rahaa torjumaan "globalisoinnin" takaiskua."]

Globalisaatio on nyt valmis (?):

Globalization Is Done
by Tyler Durden
Oct 8, 2016 8:20 PM
http://www.zerohedge.com/news/2016-10-08/globalization-done

EU ei halua Brexitt-neuvotteluja, vaan veristä kostoa.

EU Doesn't Want Brexit "Negotiations" - The EU Wants "Blood Revenge"
by Tyler Durden
Oct 7, 2016 1:20 PM
http://www.zerohedge.com/news/2016-10-07/eu-doesnt-want-brexit-negotiations-eu-wants-blood-revenge

Tähän mennessä:

1. Kreikan konkurssit
2. Pankkien ja euron pelastus
3. Ukrainan assosiaatio-sopimus ja sota
4. Panaman paperit, koska valtiossa käytetään kaikki julkiseen verotukseen, yritykset vievät rahat pois euro-alueelta.
5. Pakolaissotku ja Merkelin temput.

Deutsche Bank järjestellyt sijoitusjuttuja ja maksellut korruptiota eurokraateille, ties mitä, lisäksi Goldman Sachs joka välissä sotkemassa, koko euro saattaa alunperin olla sieltä järjestetty, koska raha-tai kauppaliitto muuttettiin veropohjaiseksi maksuautomaatiksi eli poliittiseksi unioniksi. Rahaliitot päättyvät riitoihin lähes aina. EKP:n johtaja on aika omatoimisesti lähtenyt oletusasetuksesta, että EU-jäsenmaat muuttavat myöhemmin systeemin liitovaltioksi, joka maksaa nyt tehdyt velat, velkakirjakaupat ja valtioiden taseissa oleva velka. Sijoittajat ovat hyötyneet suunnattomasti vaihtokaupan käynnistä.

Eurooopassa on ollut yksi ainut monikansallinen valtio, Itävalta-Unkari, joka päättyi kai sotiin.

Äänestä
  • Nyt myös Nordea:
    Lehdet: Wahlroos shoppaa Nordealle uutta kotia - Ruotsin kuri rassaa, Hollanti antoi pakit
    Sunnuntai 9.10.2016 klo 08.10
    http://www.iltalehti.fi/talous/2016100922434282_ta.shtml

    "Pakoon Ruotsista

    Bloomberg puolestaan tulkitsee uutisessaan Nordean kariutuneista fuusioneuvotteluista: "Ruotsalaisena oleminen on osoittautunut liian kalliiksi Pohjoismaiden suurimmalle pankille".

    Talousmedia analysoi, että Wahlroosin motiivina fuusiolle olisi halu päästä euroalueen yhteisen pankkivalvonnan piiriin. Bloombergin mukaan Ruotsin taloudellinen sääntely kuuluu maailman tiukimpiin. "

    Bloomberg: Viranomaiset ympäri Eurooppaa huolissaan Nordean suunnitelmista
    Sunnuntai 9.10.2016 klo 15.40
    http://www.iltalehti.fi/talous/2016100922438736_ta.shtml

    "Pankkikonserni Nordean suunnitelmat muuttaa tytäryhtiöitään sivukonttoreiksi on saanut valvontaviranomaiset ympäri Eurooppaa miettimään, vastaavatko suunnitelmat sääntelyn henkeä."

    Äänestä

  • Tähän mennessä:

    1. Kreikan konkurssit
    2. Pankkien ja euron pelastus
    3. Ukrainan assosiaatio-sopimus ja sota
    4. Panaman paperit, koska valtiossa käytetään kaikki julkiseen verotukseen, yritykset vievät rahat pois euro-alueelta.
    5. Pakolaissotku ja Merkelin temput.
    6. Brexit, Britannian eu-erosta kansanäänestys. Virallista eroa ei ole, jos sitä ei tehdä, laillisesti voidaan Britanniaa myös syyttää jatkossa myös EU:n tekemistä ongelmista.

    - Aikaisemmin Espanjan ym. pankit, muitakin taisi olla, ei kirjattuna ylös.
    - Deutsche Bank
    - Nordea ?

    Kannattaa koota ylös näitä. Pitäisi etsiä tietoa rahaliitoista.

    Äänestä

EU muodostaa siis suljetun kehän, jonka sisäpuolella on hyvinvointivaltion status, sosiaaliturva jne. Tämän "sosialismi-keitaan" sisäpuolelle pyritään nykään oman henkensä kaupalla, vaikka teollisuus ei vedä juurikaan työvoimaa.

Äänestä

http://www.zerohedge.com/news/2016-10-07/eu-doesnt-want-brexit-negotiations-eu-wants-blood-revenge?page=2Kommentti:"The+EU+if+current+migrant+laws+are+not+reversed+-+has+an+excellent+chance+of+becoming+part+of+Islamic+Caliphate+once+European+Muslim+population+reaches+over+30%.++The+only+question+is+-+How+long+will+this+process+take?????????"[=EU+jos+nykyisiä+siirtotyöläislakeja+ei+käännetä+-+on+erinomainen+mahdollisuus+tulla+osaksi+islamilaisen+kalifaatin,+siinä+vaiheessa,+kun+Euroopan+muslimiväestö+saavuttaa+yli+30%:a.+Ainoa+kysymys+on+-+Kuinka+kauan+tämä+prosessi+kestää+?????????"]Muitakin+kiinnostavia+kommentteja,+mutta+kukaan+ei+voi+mitään+millekään.

Äänestä
  • http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/180705-eu-jasenyys-ja-euro-–-laittomia

    Kun Suomea väitetään itsenäiseksi, on väittäjältä syytä kysyä, mitä hän itsenäisyydellä tarkoittaa.

    Ylin valta EU-Suomessa ei kuulu Suomen kansalle, vaan EU:n elimille kaikissa niissä asioissa, jotka EU on ottanut päätettäväkseen.

    Hiljattain perustuslain 1. pykälään lisättiin lause ”Suomi on EU:n jäsen”. Näin tuotiin perustuslain sisälle sovittamaton ristiriita. EU-jäsenyys ja Suomen itsenäisyys eivät voi toteutua yhtä aikaa.

    On huomionarvoista, että perustuslain muuttaminen yksillä valtiopäivillä, siis ilman, että kahden käsittelyn välillä pidetään uudet eduskuntavaalit, vaatii 5/6 enemmistön eduskunnassa. EU-jäsenyyden takia ei muutettu perustuslakia. Eduskunta hyväksyi v. 1994 EU-jäsenyyssopimuksen 2/3 enemmistöllä. Päätöstä edelsi pitkällinen perustuslakikikkailu, jolla päätös keskustajohtoisen Ahon hallituksen ajamana vietiin läpi.

    EU-jäsenyys on selkeästi ristiriidassa Suomen itsenäisyyden kanssa ja sen kanssa, että ylimmän vallan tulee voimassa olevan perustuslain mukaan kuulua Suomen kansalle.

    Eduskunta liitti 18.11.1994 EU-päätökseen ponnen, siis toimintaohjeen sisältävän lausuman, jonka mukaan euron käyttöönotosta päätetään myöhemmin hallituksen erillisen lakiesityksen pohjalta. Tällaista hallituksen lakiesitystä ei ole koskaan tuotu eduskuntaan, mutta markka vaihdettiin silti euroksi. Mitä siis tapahtui?

    Vuoden 1995 eduskuntavaalien jälkeen maahan perustettiin Lipposen hallitus. Pääministeri Paavo Lipponen ja oikeusministeri Sauli Niinistö olivat keskeiset henkilöt markan hävittämisessä ja euroon siirtymisessä. Oikeusministeri Niinistö kertoi, että ”EU-jäsenyys teki perustuslakiin euron mentävän aukon”.

    Lipponen ja Niinistö ajoivat läpi tulkinnan, että euron käyttöönotosta ja markasta luopumisesta päätettiin 18.11.1994 eduskunnassa samalla kun EU-jäsenyydestä. Tulkinta on hämmästyttävä, kun eduskunta tuolloin lisäsi EU-päätöksen em. ponnen, jossa juuri todetaan, että eurosta päätetään myöhemmin ja siitä pitää tuoda hallituksen erillinen esitys eduskuntaan!
    __________
    luulisi että laittomat sopimuset voidaan purkaa niinkuin ne tehtiinkin, ilmoitusmenettelyllä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


vihdoinviimein kirjoitti:

Eurojäsenyys tarkoittaa Suomelle kahta asiaa. Aina kun kohtaamme taantuman tai globaalin talouskriisin, meidän täytyy sopeuttaa talouttamme palkkojen laskun kautta. Keskimäärin tämä tarkoittaa uutta KIKYa noin 6-7 vuoden välein. Vaihtoehtona on työttömyyden ja julkisen velan huomattava kasvu. Tämä on jo vuosikymmeniä tunnettu taloustieteellinen tosiasia, ei mielipide. Toinen asia on, että vaikka Suomi onnistuisi tarvittaessa tasapainottamaan talouttaan palkanalennuksin, muut euromaat eivät siihen välttämättä kykene. Maailmahistoriassa ei ole yhtäkään esimerkkiä rahaliitoista, jotka olisivat selvinneet ilman että niistä eroaminen olisi ollut mahdollista tai että ne olisivat muuttuneet myös poliittisiksi unioneiksi. Näiden asioiden jättäminen ulkopuolelle Suomen taloudellista tilaa käsittelevistä keskusteluista on älyllisesti epärehellistä.

http://tmalinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/224078-euroerokeskustelusta

Kuinka monet leikkaukset Suomen kansa kestää, eikö nyt jo olisi eron aika, eurosta ja EUsta, siitä sitten nousu-uralle ,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu