"biologinen äiti joka valitettavan usein on tilanteeseen ajautunut kylmien raadollisten tilastojen mukaan osin omasta syystään kun on lähtenyt kännissä aamuyöllä kapakasta jonkun tuntemattomat lipevän tyypin matkaan."
Tässä palstamme residentti pedofiili jyri syyllistää raiskattua naista. Eikä ole ainut kerta.
Kuten tiedämme, vaatii mooseksen laki tappamaan raiskatun ja lähtee siitä että raiskaus on aina uhrin oma vika. Tämä on myös kreationistisen "moraalin" lähtökohta.
Todellisuudessa moinen ajatuskulku on moraalisesti ja eettisesti kestämätöntä epälogiikkaa. Olisi sama sanoa että murhattu tapettiin omasta syystään. Kuitenkin palstan kretardit haluavat pitää mooseksen laissa kuvailtuja rautakautisia ajatuksia ohjenuoranaan. Monet heistä ovat ilakoineet silltä että suomessakin tulisi olla mahdollista kivittää raiskattu.
Minä en voi ymmärtää "moraalia" jonka lähtökohdat ovat noin vääristyneet. Miten kukaan voi syyttää hirvittävän väkivaltarikoksen syytöntä uhria, joka saattaa olla teon aikana shokissa? Miksi kreationismi suosii väkivaltarikollisia? Miksi kreationistisilla alueilla kuten kalifaatissa seksuaalirikokset kukoistavat? Miten kukaan voi pitää tuollaista ajatussuuntaa tavoiteltavana?
Tässä palstamme residentti pedofiili jyri syyllistää raiskattua naista. Eikä ole ainut kerta.
Kuten tiedämme, vaatii mooseksen laki tappamaan raiskatun ja lähtee siitä että raiskaus on aina uhrin oma vika. Tämä on myös kreationistisen "moraalin" lähtökohta.
Todellisuudessa moinen ajatuskulku on moraalisesti ja eettisesti kestämätöntä epälogiikkaa. Olisi sama sanoa että murhattu tapettiin omasta syystään. Kuitenkin palstan kretardit haluavat pitää mooseksen laissa kuvailtuja rautakautisia ajatuksia ohjenuoranaan. Monet heistä ovat ilakoineet silltä että suomessakin tulisi olla mahdollista kivittää raiskattu.
Minä en voi ymmärtää "moraalia" jonka lähtökohdat ovat noin vääristyneet. Miten kukaan voi syyttää hirvittävän väkivaltarikoksen syytöntä uhria, joka saattaa olla teon aikana shokissa? Miksi kreationismi suosii väkivaltarikollisia? Miksi kreationistisilla alueilla kuten kalifaatissa seksuaalirikokset kukoistavat? Miten kukaan voi pitää tuollaista ajatussuuntaa tavoiteltavana?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Mitä uliset tyhmä.
Kerrohan nyt että onko järkevää naisen lähteä kännissä vieraan miehen kämpille?
Onko vai ei?
Ja se oikeuttaa mielestäsi raiskaamaan? Sairas olet...
Älä pökäle yritä ajatella puolestani. Tiedät kyllä hyvin että minulla ei olisi mitään sitä vastaan että jokainen raiskaaja ja vapaan abortin puolestapuhuja kivitettäisiin Mooseksen lain mukaisesti.
Kuitenkin se on varsin outoa että näitä raiskauksia tapahtuu useimmiten kerrostalohuoneistossaa jossa yöllinen reipas kirkaisu kuultaisiin varmasti ja poliisi olisi ovella salamana.
Mutta eiväthän nämä selvin päin katumapäälle tulleet baarihutsut tee ilmoitusta raiskauksestaan ennekuin aamulla kotiin tullessaan kun pooikaystävä kyselee että mistäs nuo fritsut kaulaasi tuli.
Usko pois Dr, näin se vain varsin usein menee ja siksi saat lukea usein varsin mitättömistä tuomioista.
"... ja vapaan abortin puolestapuhuja kivitettäisiin Mooseksen lain mukaisesti."
Tätä katkeraa verenhimoa ollut palstalla enemmänkin. Tuleeko tuo oikeustoimikelpoisen näppäimistöltä?
"Älä pökäle yritä ajatella puolestani. Tiedät kyllä hyvin että minulla ei olisi mitään sitä vastaan että jokainen raiskaaja ja vapaan abortin puolestapuhuja kivitettäisiin Mooseksen lain mukaisesti."
Sinähän olet raiskaaja. Eikä mooseksen laki edelleenkään kiellä aborttia.
"Kuitenkin se on varsin outoa että näitä raiskauksia tapahtuu useimmiten kerrostalohuoneistossaa jossa yöllinen reipas kirkaisu kuultaisiin varmasti ja poliisi olisi ovella salamana.
Mutta eiväthän nämä selvin päin katumapäälle tulleet baarihutsut tee ilmoitusta raiskauksestaan ennekuin aamulla kotiin tullessaan kun pooikaystävä kyselee että mistäs nuo fritsut kaulaasi tuli."
Taitaa sinulla olla raiskaamisesta laaja kokemus. Tekijänä...
Jyri näyttää pitävän ajatusrikoksiakin kivitystuomion arvoisina.
On se sikäli "järkevää", että todennäköisyys joutua raiskatuksi on Suomessa pieni. Harvaa Härmän miestä edes kiinnostaa vastusteleva tai peräti kauhuissaan oleva nainen pätkän vertaa. Jyrbää ilmeisesti salaa kiinnostaa, kun aihe on ollut jo vuosikaudet niin läheinen...
Totta. Antaa hyvän kuvan siitä, kuinka sekaisin jyrpän pää on, kun hän haluaa kuolemalla uhkaamalla hallita ihmisten ajatuksia ja sanomisia.
Joaisella on tietenkin oikeus mennä pikkutunneilla snagarille huutelemaan nakkijonossa että homoliitot pitäisi sallia.
Turpaanhan siitä tulee.
Onko oikein vai väärin syyllistää osaksi myös huutelijaa vaikka sakot saisikin lyöjä?
Siis mielestäsi väkivalta on vastaus kaikkeen? Sairas olet...
Kokeilehan itse mennä iltapimeällä sangarille homofanittamaan ja ottamaan turpaasi, siihen sinulla on täysi oikeus, mutta nyt olikin kysymys siitä että kun aamulla sitten katsot sinipunaista vinonenäistä naamaasi niin kysypäs itseltäsi oliko se viisasta mennä sinne snagarille? Heheheh.
Vitsi että evokit ovat jatkuvasti typeriä.
Näinpä. Samalla tavalla vaikkapa talvi- tai jatkosodassa kaatuneet saivat viimeisillä hetkillään miettiä, että oliko ihan fiksua vastustaa itseään isompia. Jotkut uskontonsa puolesta marttyyriksi tulleet ne vasta tyhmiä ovatkin.
Niinpä, koska kenenkään ei ole pakko mennä sotaan kuolemaan ja tappamaan niin opetin poikani pysymään poissa sieltä.
Annan kyllä evokkien tapella puolestani Puttea vastaan jos he niin kovasti haluavat.
Eli mielestäsi väkivalta on oikea vastaus kun mielipiteet eroavat toisistaa . Sairas olet.
Kyllä se tiedetään että sinä vihaat veteraaneja, koska olet epäisänmaallinen pedofiili.
Kaikella kunnioituksella, nuo raiskaaja- ja pedofiili-nimittelyt eivät osoita paljonkaan parempaa makua kuin jyrtsin hehettelyt. Jättäisit jo vähemmälle.
On se hauskaa että elton johnin kaltaisia idioottoevokkeja on olemassa jotka harrastuksekseen järjestävät AIDSIN vastaisia mielenosoituksia jotta yheiskunta, siis muut kuin homot maksaisivat heidän homostelunsa kustannukset.
Niin, Jyri, mitenkäs tämmöinen tapaus?
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000000918846.html
Onkos tämäkin tyttö itse syyllinen? Mitäs meni näyttämään niin somalta ja pakkokos oli pukeutua kuin hutsu, niin ettei hurskainkaan isäpuoli voinut pitää itseään kurissa, vai?
Tekeekö taas mieli hehetellä?
"Minä en voi ymmärtää "moraalia" jonka lähtökohdat ovat noin vääristyneet. Miten kukaan voi syyttää hirvittävän väkivaltarikoksen syytöntä uhria, joka saattaa olla teon aikana shokissa?"
Ateistisista ja evoluutiollisista lähtökohdista käsin ei tietenkään voida ymmärtää mitään moraalia, koska ateismi ja evoluutio eivät sisällä moraalia eikä itseasiassa edes mitään tietoisuutta hyvästä ja pahasta.
Moraalitietoisuus on lähtöisin Jumalalta. Moraalista puhuminen todistaa siten sen, että Jumala on olemassa ja että Hän on kaiken Luoja.
Monestikohan sinulle on sanottu ettei moraalin tarvitse olla jumalallista alkuperää? Ja kretuthan eivät tunnu moraalia käsittävän. Sinäkin olet palstalla julkisesti fanittanut sarjamurhaajaa...
Mark5 on kaikesta päätelleen unohtanut vanhempiensa ja koulun ja ympäröivän yhteiskunnan hänelle luonnonmenetelmällä opettamat moraalisäännöt.
Miten on, Mark5, onko raiskatun syyllistäminen oikein?
HELPPOA PROFILOIDA EVOKIT TÄÄLTÄ SIIHEN VIITERYHMÄÄN MIHIN HE KUULUVAT.
Samaan viiteryhmään voi liittää liki kaikki koulukiusaajat.
JOS TUO VIITERYHMÄ ON SAMA EVOLUUTIOTIEDEMIEHILLÄKIN NIIN HUKASSA OLEMME.
Sinä kuulut samaan vertaisryhmään kuin sarjamurhaavat pederastit.