Kokoomuskorruptio leviää, SOTEn todellinen luonne

Kymmenillä Mehiläisen johtajilla vaiettu palkitsemisjärjestelmä – miljoonaomistukset SOTE-JÄTTIIN Luxemburgin kautta


Mehiläinen on palkannut johtotehtäviin vähän yli vuoden aikana kaksi kokoomusvaikuttajaa eli Helsingin kaupunginhallituksen jäsenen Lasse Männistön sekä kokoomuksen ministeriryhmän avustajan Joonas Turusen. Rekrytointeja on arvosteltu kokoomusvaikuttajien kaksoisroolin takia.

Männistö on merkittävä kuntapolitiikan vaikuttaja. Turunen taas on ollut poliittisessa sisäpiirissä, kun sote-uudistusta on valmisteltu.

Kymmenillä Mehiläisen entisillä ja nykyisillä johtajilla on vähintään kymmenen miljoonan euron omistukset yhtiössä luxemburgilaisen omaisuudenhoitoyhtiön kautta.
Johdon omistuksista ei ole mainintaa esimerkiksi Mehiläisen tilinpäätöksissä tai vuosikertomuksissa.

Mehiläinen ei ole julkisesti pörssissä noteerattu yhtiö, ei sen osakkeita voi ostaa kuka tahansa. Esimerkiksi Mehiläisen hoitajat eivät voi hankkia yhtiön osakkeita.

Mehiläisen ja sen ruotsalaisen emoyhtiön Ambean omistukset kulkevat Luxemburgin kautta. Pääomarahastot hallinnoivat omistuksiaan usein Luxemburgin tapaisissa alhaisen verotuksen maissa.

Sanomalehti Keskisuomalainen kertoi vuonna 2011, että Mehiläinen maksoi lähes 40 miljoonan euron voitoistaan yhteisöveroja vain 360 000 euroa.


Ja myös MAMUTUSBISNEKSEEN jota Kokoomus pyörittää käy ahneen Mehiläisen tie:

Mehiläinen avaa ensimmäisen vastaanottokeskuksensa

Mehiläinen-konserniin kuuluva Hoivapalvelu Metsätähti avasi ensimmäisen vastaanottokeskuksensa. Hoivapalvelu neuvottelee vastaanottokeskuksien avaamisesta myös muilla paikkakunnilla.

SINÄ MAKSAT, KOKOOMUS RIKASTUU
675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kokoomuksen sote-malli johtaisi terveyskeskusten luhistumiseen

kokoomuksen kaavailema ratkaisu sote-uudistukseen saa täystyrmäyksen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen entiseltä pääjohtajalta, professori Pekka Puskalta.

"Eihän se olisi mikään sote-malli, vaan pelkkä erikoissairaanhoidon järjestämisuudistus", Puska sanoo.

Kokoomuksen kaavailuissa ei ole ratkaisua terveydenhoidon keskeisimpään ongelmaan eli terveyskeskusten rapistumiseen.

"Jos perusterveydenhoito jää nykyiselleen, se johtaa terveyskeskusten luhistumiseen. Sehän olisi yksityisille kaupallisille firmoille lottovoitto", Pekka Puska sanoo.

Kokoomus on elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren johdolla valmistelemassa sote-uudistukseen täyskäännöstä.

http://www.hs.fi/kotimaa/a1394420584941

Äänestä
  • Entäpä nämä vastaanottokeskus bisnekset, onko kokoomuksella tässäkin sisäpiiriläisiä hyötymässä Kepun tapaan?

    Illan Mot ohjelma Tv 1 valottaa todellisuutta, jos ennakkomainontaan uskominen?
    Yhden turvapaikanhakijan ylläpitokustannus vokissa keskimäärin 66 euroa vrk= 1980 eur/kk !!

    Ja muitakin "tutkimus/ palautuskuluja jne. tulee.

    Äänestä

  • Kerrankin Puska on oikeassa vaikka muuten hänen terveysterrorismiaan en kovin suosiolla nielaisekaan.

    Äänestä

Ei tämä ole mitään uutta, 2010 Attendo medone päätyi kilpailituksella huolehtimaan Tampereen kunnallisesta terveydenhuollosta. Ainut mitä jätettiin sanomatta ,niin asiasta päättänyt henkilö istui Tampereen kaupungin ja Attendon penkeillä yhtäaikaa. Koitin tätä poliiseiltakin kysellä mutta kukaan ei ollut kiinnosutnut silloin ja tuskin on nytkään,että myyjä ja ostaja ovat sama henkilö. Tämä on maan tapa eikä rikollisilel päättäjilel ole lakeja.

Äänestä

Taas täytyy ihmetellä kirjoittajien täydellistä tietämättömyyttä. Yrityksen omistajat haluavat kannustaa yrityksensä johtajia ja käyttävät siihen omia rahojaan. Mitä pahaa siinä on? Verot maksetaan asianmukaisesti Suomeen.

Ihmeellistä valittamista olipa sete-uudistuksesta mitä mieltä tahansa.

Äänestä
  • Kokoomusta ei tule enää ikinä päästää halitukseen.

    jo Kekkonen tiesi tuon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokoomus.pahaa.aina kirjoitti:

Kymmenillä Mehiläisen johtajilla vaiettu palkitsemisjärjestelmä – miljoonaomistukset SOTE-JÄTTIIN Luxemburgin kautta


Mehiläinen on palkannut johtotehtäviin vähän yli vuoden aikana kaksi kokoomusvaikuttajaa eli Helsingin kaupunginhallituksen jäsenen Lasse Männistön sekä kokoomuksen ministeriryhmän avustajan Joonas Turusen. Rekrytointeja on arvosteltu kokoomusvaikuttajien kaksoisroolin takia.

Männistö on merkittävä kuntapolitiikan vaikuttaja. Turunen taas on ollut poliittisessa sisäpiirissä, kun sote-uudistusta on valmisteltu.

Kymmenillä Mehiläisen entisillä ja nykyisillä johtajilla on vähintään kymmenen miljoonan euron omistukset yhtiössä luxemburgilaisen omaisuudenhoitoyhtiön kautta.
Johdon omistuksista ei ole mainintaa esimerkiksi Mehiläisen tilinpäätöksissä tai vuosikertomuksissa.

Mehiläinen ei ole julkisesti pörssissä noteerattu yhtiö, ei sen osakkeita voi ostaa kuka tahansa. Esimerkiksi Mehiläisen hoitajat eivät voi hankkia yhtiön osakkeita.

Mehiläisen ja sen ruotsalaisen emoyhtiön Ambean omistukset kulkevat Luxemburgin kautta. Pääomarahastot hallinnoivat omistuksiaan usein Luxemburgin tapaisissa alhaisen verotuksen maissa.

Sanomalehti Keskisuomalainen kertoi vuonna 2011, että Mehiläinen maksoi lähes 40 miljoonan euron voitoistaan yhteisöveroja vain 360 000 euroa.


Ja myös MAMUTUSBISNEKSEEN jota Kokoomus pyörittää käy ahneen Mehiläisen tie:

Mehiläinen avaa ensimmäisen vastaanottokeskuksensa

Mehiläinen-konserniin kuuluva Hoivapalvelu Metsätähti avasi ensimmäisen vastaanottokeskuksensa. Hoivapalvelu neuvottelee vastaanottokeskuksien avaamisesta myös muilla paikkakunnilla.

SINÄ MAKSAT, KOKOOMUS RIKASTUU

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu