Naisnyrkkeilijä tyrmäsi 3 rikastajaa!

Naisnyrkkeilijä tyrmäsi kolme ahdistelijaansa
Kolme pakistanilaista turvapaikanhakijaa ryhtyi ahdistelemaan väärää naista Italian Pordenonessa, kertoo sanomalehti Corriere della Sera.

Lehden mukaan kolme humalaista pakistanilaista ryhtyi ahdistelemaan koiraansa ulkoiluttanutta Italian Pordenonessa asuvaa espanjalaista Daiane Ferreira Da Silvaa, 27. Da Silva valmistautui Rio de Janeiron olympialaisiin keskiraskaassa sarjassa, mutta loukkaantuminen esti osallistumisen kisoihin.

Yksi pakistanilaisista kävi Da Silvaan käsiksi takaapäin, mutta nyrkkeilijä tyrmäsi ahdistelijan leukaan osuneella iskulla. Toinen yritti tarttua hänen käsivarteensa, mutta päätyi kanveesiin niin ikään yhdellä iskulla. Samoin kävi kolmannelle ahdistelijalle.

Ohikulkija hälytti paikalle poliisin, joka korjasi talteen ilman henkilöasiakirjoja liikkuneet ahdistelijat.

Poliisin ammattiliitto UGL:n varapääsihteeri Raffaele Padrone toteaa lehdelle huomauttaneensa jo aiemmin, että entiseen kasarmiin majoitetut turvapaikanhakijat saattavat aiheuttaa ongelmia. Kaupungissa on hänen mukaansa muutoinkin vaikeuksia poliisin vähäisten resurssien vuoksi.

– Jos kolmikko ei olisi kohdannut nyrkkeilymestaria, vaan vähemmän taistelulajeissa harjaantuneen naisen, mitä olisi voinut tapahtua, hän kysyy lehdessä?

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/boxe-56206
11139
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

"Jos kolmikko ei olisi kohdannut nyrkkeilymestaria, vaan vähemmän taistelulajeissa harjaantuneen naisen, mitä olisi voinut tapahtua, hän kysyy lehdessä?"

Tähän on näiden matujen kanssa menty.
Suomessakin on taas pakko tarttua aseihin.
Autossa kulkee aina pesäpallomaila, vesuri ja kirves mukana.
Muulloin kulkien täytyy tyytyä puukkoon ja muihin pienempiin teräviin...

2Äänestä
  • Pomppaamaton vasara ranne lenkillä, on turvallinen työkalu vaikka löisi kumipäätä ei pomppaa. Että silleen.

    1Äänestä

Hyvä hyvä saivat turpiinsa olivat sitä tilaamassa.

1Äänestä

Väkivalta on aina tuomittava. Luulisi tuollaisen ammattilaisen ymmärtävän juosta karkuun. Yksikin lyönti voi tappaa.

Äänestä

Nuo matut on suurilta osin tuommoisia helevetin heiveröisiä narukäsiä, ei ne pärjää edes naisille jos nainen laittaisi kunnolla vastaan.

Äänestä

Suomessa katupartiot juoksevat Forssanmalliin pakoon.

Äänestä

Miten minä selitän tämän rasistisen väkivallan minun lapsilleni?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kaikki_oikein kirjoitti:

Naisnyrkkeilijä tyrmäsi kolme ahdistelijaansa
Kolme pakistanilaista turvapaikanhakijaa ryhtyi ahdistelemaan väärää naista Italian Pordenonessa, kertoo sanomalehti Corriere della Sera.

Lehden mukaan kolme humalaista pakistanilaista ryhtyi ahdistelemaan koiraansa ulkoiluttanutta Italian Pordenonessa asuvaa espanjalaista Daiane Ferreira Da Silvaa, 27. Da Silva valmistautui Rio de Janeiron olympialaisiin keskiraskaassa sarjassa, mutta loukkaantuminen esti osallistumisen kisoihin.

Yksi pakistanilaisista kävi Da Silvaan käsiksi takaapäin, mutta nyrkkeilijä tyrmäsi ahdistelijan leukaan osuneella iskulla. Toinen yritti tarttua hänen käsivarteensa, mutta päätyi kanveesiin niin ikään yhdellä iskulla. Samoin kävi kolmannelle ahdistelijalle.

Ohikulkija hälytti paikalle poliisin, joka korjasi talteen ilman henkilöasiakirjoja liikkuneet ahdistelijat.

Poliisin ammattiliitto UGL:n varapääsihteeri Raffaele Padrone toteaa lehdelle huomauttaneensa jo aiemmin, että entiseen kasarmiin majoitetut turvapaikanhakijat saattavat aiheuttaa ongelmia. Kaupungissa on hänen mukaansa muutoinkin vaikeuksia poliisin vähäisten resurssien vuoksi.

– Jos kolmikko ei olisi kohdannut nyrkkeilymestaria, vaan vähemmän taistelulajeissa harjaantuneen naisen, mitä olisi voinut tapahtua, hän kysyy lehdessä?

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/boxe-56206

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu