Sisältäpäin ja se kun ei voi vaikuttaa siihen välittääkö joku sinusta vai ei niin on oikeastaan vain hyvä asia. Jokaisella on omat tunteet ja sitä kemiaa joko on tai ei ole toista kohtaan. Voit vain aukaista avoimesti keskustelun ja niin voit saada sen tietää. Täällä voi tietysti purkaa tuntojaan anonyymisti mutta elämä on aivan toisaalla muistakaa. Koskaan ei ole liian aikaista millekään, mutta joskus voi olla liian myöhäistä!
Onnellisuus tulee..
elämääoikeaa
5<50
2Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuule kakkonen antaisit jo olla päätöksen tehnyt jo aikaa sitten. Tiedän että varmaan sua huijasi täysillä. Olet varmaan nähnyt jo ettei mikään pitänyt paikkaansa mitä kertoi. Onnellinen se on ja vielä lahjan sille annan. Tuskin sitäkään kertonut sulle.
Erehdyt nyt täysin koska kyseessä ei todellakaan ole mikään kolmiodraama enkä valitettavasti ole mikään kakkonen tai mitä muuta ongelmallista kuvitteletkaan. Ihan jotain muuta joten voit siirtyä eri viestiketjuun pohtimaan omia ongelmiasi suhdesolmuissasi.
Kyllä se oikea elämä tulee sieltä, kun perheen perustaa jne.
Mitään oikeaa elämää ei kukaan toinen voi määritellä. Yhdelle oikea on täysin toinen kuin toiselle. Perus asiat kun on kutakuinkin kunnossa, se on sitä arjen onnea. Ei kukaan voi koko ajan lillua jossain ihme onnen huumassa kyllä elämä on ihan muuta!
Ja niinhän se on ettei sitä onnea kukaan toinen kenellekään voi tuoda. Omasta itsestä se lähtee, ja alkaa kasvamaan. Jokainen on oman onnensa seppä.
Ole rehellinen ensin itsellesi.Siitä lähtee...Onnellisuus tulee.