Mistähän alkaisin kertomaan tarinaani...
No alusta...
Olen monesta paikkaa hakenut apua, tukea ja neuvoja, toivottavasti teiltä löytyy tukea ja neuvoja...
Aloimme seurustelemaan kihlattuni kanssa viime keväänä, kihloihin mentiin ja asumme yhdessä, kaikki kaikin puolin hyvin, tänä keväänä tarkotus aloittaa rakentamaan omaa taloa jne...
Jo seurustelun alkuvaiheessa sain mieheni kertoi edellisestä suhteestaan, jossa nainen oli ollut alkoholisti, pelihimoinen ja erittäin väkivaltainen miestäni kohtaan, ja kaiken lisäksi odotti lasta...
Koko ajan mieheni uskoi ettei lapsi hänen ole, puhui usein että se ei ole mahdollista koska nainen petti häntä useasti..ehkä hän todella uskoi itse niin...minä kyllä alusta asti ajattelin että lapsi saattaa hänen olla...
Pitkän aikaa kaikki meni hienosti, sitten joulukuun alussa nainen pitkän hiljaisuuden jälkeen rupesi taas soitteleen ja lähetteleen miehelleni uhkaus viestejä ym.
Joulukuun alussa mieheni joutui käymään isyystestissä, ja kaikki alkoi muuttua, hän alkoi vetääntymään minusta kaemmaksi ja alkoi olemaan hiljainen ja surullinen..minä tietysti ajattelin että johtuu musta ja aloin painostaa häntä kertomaan mikä vaivaa, hän sanoi vain aina että on vaan nukkunut huonosti ja on väsy, no minähän ajattelin että syy minussa...
Tilanne tuntui mahdottomalta, joten joulun jälkeen sanoin hänelle sunnuntaina että kannattaisiko hänen mennä vanhempiensa luokse nukkumaan muutamaksi yöksi, no hän meinasi ettei mene...
Maanantaina kaikki oli ok iltaan asti, kunnes hän luki kunnalta tulleen kirjeen jossa kerrottiin hänen olevan lapsen isä, hiljaisuus ja kylmyys valtasi asuntomme...
Kun tulin tiistaina töistä kotiin, huomasin hänen käyneen ruokatunnilla hakemassa vaatteitansa, soitin hänelle niin hän sanoi että menee sinne vanhempiensa luokse nukkumaan...
Nyt on jo kulunut melki 3 viikkoa ja siellä on edelleen...
Nyt tilanne on se ettei kukaan saa häntä puhumaan lapsesta, tai mitä meinaa lapsen suhteen tehdä, minä olen miljoona kertaa sanonut että hyväksen lapsen..
Hän ei vain puhu kellekkää...
Ku yritän kysyä meinaako hän tulla kotiin, alussa vastaus oli että joo, kun on saanut asiat mietittyä ja nyt vastaus on en tiä...
Mulla toivo alkaa hiipumaan, onko sittenkin niin että haluaa minusta eroon mutta ei uskalla sitä sanoa, vai onko tieto isyydestä lamauttanut hänet täysin, ettei tiedä mistään mitään...???
Hän on kyllä käynyt kotona, ja soitellaan joka päivä..
Aluksi tein välillä niin että sanoin että annan nyt sulle rauhaa kun kerran sitä haluat ja olin laittamatta viestejä tai soittamatta, mutta sitten hän itse otti yhteyttä muina miehinä..
Toissa päivänä kävin hänen luonaan ja sanoin että annan nyt sitä aikaa miettiä, en meinaa jättää tai hyljätä, mutta en enää painosta enkä pakota tekemään päätöksiä...oliko oikein?
En tiedä todellakaan mitä tehdä? Odotanko rauhassa että hän saa asiat mietittyä, vai pitäisikö luovuttaa ja päästää rakkaani menemään?
Viina hänelle valitettavasti on maistunut ja lauantaisin on hillunut kaupungilla..
ai niin hän ei pidä sormusta enää sormessaan...
Hän sanoo olevansa ahdistunut ja haluaa elää päivän kerrallaan, meinaako se kaiken loppua?
Hänen äitillensä hän oli sanonut hänen kysyttyä että meinataanko me erota vai mitä, niin oli vastannut että ei, että nää on näitä hänen ongelmia...
mutta voihan olla että vaan haluaa rauhottaa äitinsä mielen....
Ei ole kellekkää kavereistaan puhunut mitään että jättäisi tai että eroaisimme, ainoastaan on kertonut että on yötä vanhempiensa luona...
Eilen sanoin hänelle että rakastan, ikävöin ja toivon hänen pian palaavan kotiin, hän sanoi vain joo...
Auttakaa rakkaat ihmiset...onko enää toivoa....
No alusta...
Olen monesta paikkaa hakenut apua, tukea ja neuvoja, toivottavasti teiltä löytyy tukea ja neuvoja...
Aloimme seurustelemaan kihlattuni kanssa viime keväänä, kihloihin mentiin ja asumme yhdessä, kaikki kaikin puolin hyvin, tänä keväänä tarkotus aloittaa rakentamaan omaa taloa jne...
Jo seurustelun alkuvaiheessa sain mieheni kertoi edellisestä suhteestaan, jossa nainen oli ollut alkoholisti, pelihimoinen ja erittäin väkivaltainen miestäni kohtaan, ja kaiken lisäksi odotti lasta...
Koko ajan mieheni uskoi ettei lapsi hänen ole, puhui usein että se ei ole mahdollista koska nainen petti häntä useasti..ehkä hän todella uskoi itse niin...minä kyllä alusta asti ajattelin että lapsi saattaa hänen olla...
Pitkän aikaa kaikki meni hienosti, sitten joulukuun alussa nainen pitkän hiljaisuuden jälkeen rupesi taas soitteleen ja lähetteleen miehelleni uhkaus viestejä ym.
Joulukuun alussa mieheni joutui käymään isyystestissä, ja kaikki alkoi muuttua, hän alkoi vetääntymään minusta kaemmaksi ja alkoi olemaan hiljainen ja surullinen..minä tietysti ajattelin että johtuu musta ja aloin painostaa häntä kertomaan mikä vaivaa, hän sanoi vain aina että on vaan nukkunut huonosti ja on väsy, no minähän ajattelin että syy minussa...
Tilanne tuntui mahdottomalta, joten joulun jälkeen sanoin hänelle sunnuntaina että kannattaisiko hänen mennä vanhempiensa luokse nukkumaan muutamaksi yöksi, no hän meinasi ettei mene...
Maanantaina kaikki oli ok iltaan asti, kunnes hän luki kunnalta tulleen kirjeen jossa kerrottiin hänen olevan lapsen isä, hiljaisuus ja kylmyys valtasi asuntomme...
Kun tulin tiistaina töistä kotiin, huomasin hänen käyneen ruokatunnilla hakemassa vaatteitansa, soitin hänelle niin hän sanoi että menee sinne vanhempiensa luokse nukkumaan...
Nyt on jo kulunut melki 3 viikkoa ja siellä on edelleen...
Nyt tilanne on se ettei kukaan saa häntä puhumaan lapsesta, tai mitä meinaa lapsen suhteen tehdä, minä olen miljoona kertaa sanonut että hyväksen lapsen..
Hän ei vain puhu kellekkää...
Ku yritän kysyä meinaako hän tulla kotiin, alussa vastaus oli että joo, kun on saanut asiat mietittyä ja nyt vastaus on en tiä...
Mulla toivo alkaa hiipumaan, onko sittenkin niin että haluaa minusta eroon mutta ei uskalla sitä sanoa, vai onko tieto isyydestä lamauttanut hänet täysin, ettei tiedä mistään mitään...???
Hän on kyllä käynyt kotona, ja soitellaan joka päivä..
Aluksi tein välillä niin että sanoin että annan nyt sulle rauhaa kun kerran sitä haluat ja olin laittamatta viestejä tai soittamatta, mutta sitten hän itse otti yhteyttä muina miehinä..
Toissa päivänä kävin hänen luonaan ja sanoin että annan nyt sitä aikaa miettiä, en meinaa jättää tai hyljätä, mutta en enää painosta enkä pakota tekemään päätöksiä...oliko oikein?
En tiedä todellakaan mitä tehdä? Odotanko rauhassa että hän saa asiat mietittyä, vai pitäisikö luovuttaa ja päästää rakkaani menemään?
Viina hänelle valitettavasti on maistunut ja lauantaisin on hillunut kaupungilla..
ai niin hän ei pidä sormusta enää sormessaan...
Hän sanoo olevansa ahdistunut ja haluaa elää päivän kerrallaan, meinaako se kaiken loppua?
Hänen äitillensä hän oli sanonut hänen kysyttyä että meinataanko me erota vai mitä, niin oli vastannut että ei, että nää on näitä hänen ongelmia...
mutta voihan olla että vaan haluaa rauhottaa äitinsä mielen....
Ei ole kellekkää kavereistaan puhunut mitään että jättäisi tai että eroaisimme, ainoastaan on kertonut että on yötä vanhempiensa luona...
Eilen sanoin hänelle että rakastan, ikävöin ja toivon hänen pian palaavan kotiin, hän sanoi vain joo...
Auttakaa rakkaat ihmiset...onko enää toivoa....
Vastaukset 6
Vanhimmat
Aina on toivoa! :)
Ystäväni oli samanlaisessa tilanteessa jokin aika sitten, hän synnytti lapsen ja kertoi vasta myöhemmin lapsen isälle (yhdenyönsuhde).
Miehesi ei nyt ole reilu ketään kohtaan antaen kaikkien odottaa vastausta. Mutta toisaalta se on ihan ymmärrettävää. Mies on lupautunut sinulle ja suunnitellut elämää kanssasi. Ex on saattanutkin olla hullu väkivaltainen eukko, ja mies on toivonut että pääsisi hänestä kokonaan eroon. Nyt tosiasia on kuitenkin se, että lapsi sitoo heidät toisiinsa pitkäksi aikaa mm. elatusmaksujen muodossa.
On iso juttu tulla isäksi, parisuhteen ulkopuolisesta suhteesta. Kysyikö kukaan mieheltä koskaan, haluaako hän lapsen? Tietysti tuli mieleen, että miksi sekstata ilman ehkäisyä jos ei halua jälkipolvea? Eli syy sekä ex:ässä että miehessä!
Mitä sinä voit tehdä, en osaa sanoa. Ehkä joku muu on parempi kommentoimaan. Mies tarvinnee aikaa tehdäkseen suunnitelman miten etenee teidän kaikkien kanssa. Hänelle aikaa onkin suotava.
Onneksi ette ole vielä ehtinyt alkaa taloa rakentamaan. Miksi nuorilla on niin kiire? Kannattaa tutustua kumppaniin perinpohjin ennen vakavampia sitoumuksia. Eikä enempää saarnaamista tästä tuutista ;)
Toivoa on, miehen elämä on mullistunut täysin, hänen esikoisensa on tullut maailmaan hänen tietämättään. Anna hänen hetki miettiä.
Siinä vaiheessa kun et ole enää onnellinen, eikä puhe miehen kanssa auta, kannattaa miettiä minne päin oman elämäsi raiteet käännät.
Voimia :)
Kiitos vastauksestasi.
Kiinnitin huomion tuohon, että kysykö kukaan haluaako mieheni isäksi, no ei, ja kun mieheni oli puhunut rauhallisesti exälleen että tässä vaiheessa kun on erottu, olisiko parempi tehdä abortti, niin nainen oli sanonut että tekee lapsen vaikka vaan piruuttaan...
Minä en henk.koht. hyväksy aborttia, vaikka nyt meidän elämä olisi aivan erillaista ilman tuota lasta.
Meillä on meidän nimissä jo mieheni vanhempien omistama tontti, johon oli tarkoitus alkaa rakentaan...
Kyllä tämä tilanne voimia vaatii, ja kärsivällisyyttä..kaikkein vaikeinta on kun ei voi olla varma että mieheni palaa kotiin luokseni kaiken tämän jälkeen, jos palaa niin suhteemme on kyllä entistä vahvempi, mutta jos ei palaa....
Toivon mukaan kaikki kääntyy parhain päin, ja mieheni palaa kotiin ja saamme edes joskus nähdä ja olla lapsen kanssa...
Anna miehen miettiä tilannetta rauhassa. Isäksi tulo on miehelle suuri asia. Oma mieheni ainakin teki raskausaikanani mitä hullumpia tempauksia, koska pää oli niin sekaisin ajatuksista. Hän on jälkikäteen kertonut miettineensä onko hänestä isäksi, toimiiko parisuhteemme jne.
Minua jäi mietityttämään tulevan lapsen kohtalo alkoholisoituneen ja väkivaltaisen äidin kanssa. Lapsen edun mukaista ei ole kasvaa ja kehittyä tällaisessa perheessä. Tämä maailma on lapselle tarpeeksi julma paikka ilman moniongelmaista äitiäkin.
On ollut puhetta, siis minä puhunut miehelleni että jos yrittäisimme saada lapsen kokonaan pois äitinsä luota, tai ainakin asumaan suurimmaksi osaksi meille, ensin hänen vastauksensa oli että eihän miedän kämppään mahdu, no sitten ehdotin että hommataan isompi asunto, niin hän oli että milläs sen sieltä pois saa, selvensin hänelle, että koska nainen alkoholisti pelihimoinen ja väkivaltainen, asuu äitinsä luona jossa tupakoidaan sisällä ja ryypätään jatkuvalla syötöllä, ja meillä taas tarjota normaali koti jossa molemmat työssä käyviä, toimeen tulevia ja kaiken puolin normaalia elämää viettäviä ihmisiä, niin siihen hän oli että joo, kyllä se niinkin on...eli tavote olisi tämä...
mutta koska minua kaivaa epätietoisuus tuleeko mieheni kotiin, niin en voi isoja päätösiä mihinkään suuntaan tehdä.
Olen monesti miehelleni sanonut että olen valmis kasvattamaan ja rakastamaan lasta kuin omaani, jos hän vain niin haluaa...
Mieheni vanhemmat ovat myös sillä kannalla että lapsi pitää saada turvaan sieltä..
Epäilen että mieheni pitää kasata voimia ennenkuin pystyy lähtemään taistelemaan tätä naista vastaan, koska on niin täynnä vihaa häntä kohtaan...
Jos minulta kysyttäisiin mitä minä haluaisin asian suhteen tehdä, niin ehdottomasti lähtisin sille teille että lapsi turvaan sieltä joko meille tai edes jollekin rakastavalle vanhemmille, mutta olen samaa mieltä kuin sinä ettei ole lapsen edun mukaista kasvaa siellä jos tilanne ei ole siellä yhtään muuttunut...
Tarkoitus on ollut että mieheni puhuu tänään siellä kunnassa tilanteesta jossa epäilee / tietää lapsensa elävän ja osoittaa huolensa...mutta en voi olla varma mitä hän kunnassa saa sanottua kun hän ei näistä asioita ole kellekkää pystynyt puhumaan.
Ajettelet mielestäni viisaasti ja kypsästi. Sinulla tuntuu olevan laaja sydän, kun pystyisit rakastamaan miehesi lasta kuin omaasi.
Jos epäilette, ettei lasta kohdella äitinsä luona hyvin, niin yhteys lastensuojeluvirastoon voisi olla paikallaan. He antavat kyllä keskusteluapua ja neuvoja. Ainakin itse sain arvokasta tukea siltä taholta, kun mietin, miten toteutan eroni alkoholisti exästäni niin, etten tietämättäni tekisi vääriä siirtoja.
Jos kunnassa ei oteta mieheni huolta tosissaan, niin pakko varmasti kääntyä lastensuojelu viranomaisen puoleen.
Onhan varmasti äidiksi tulo voinut muuttaa naisen elin tapoja vähän, mutta ennenkuin se on selvitetty niin ei voida olettaa että lapsen olisi hyvä olla äitinsä luona.
Minä en henk.koht. usko että edes äityis voi niin paljon muuttaa että paranisi ilman apua alkoholismista tai pelihimosta, saatika väkivaltaisuudesta, mutta se on vain minun mielipiteeni.
En voisi kuvitellankaan etten voisi rakastaa tuota lasta, olen sitä mieltä että kun hän on osa miestäni niin hän on osa minuakin.