Miten tulkitsisitte:
Olen itse vajaa nelikymppinen varattu perheellinen mies, naispuolinen kollega (eri työpaikassa, mutta nähdään silloin tällöin yhteistyöprojektin puitteissa) ehkä pari vuotta nuorempi, myös varattu tahollaan (perheellinen myös).
Jonkin verran ollut silmäpeliä aiemmissa työkuvioissa, mutta olen pitänyt sitä harmittomana.
Nyt kun meillä oli ulkomailla yhteistyöprojektin kokous, tämä nainen kysyi haluanko mennä samoilla lennoilla ja samaan hotelliin kuin hän (siis eri huoneisiin toki:), vastasin että ok, sehän oli ihan järkevää, ja näin tehtiin. Matkan aikana tuli ihan kollegapohjalta vietettyä iltaa (siis lähinnä illallisten merkeissä, ei mitenkään juhlien) välillä kahden, välillä muiden kollegoiden kanssa. Havaitsin muutaman ensimmäisen päivän aikana että hän pyrki olemaan koko ajan lähelläni ja selvästi jopa haki tilanteita jossa pääsi koskettamaan minua tai olemaan kahden kanssani. Hän siis selvästi aloitteellisempi, itse passiivisempi mutta en nyt mitenkään vastustellutkaan. Kolmannen päivän jälkeen mentyämme huoneisiimme, asia alkoi mietityttämään enemmän ja päätin ottaa härkää sarvista ja kysyä suoraan missä mennään. Laitoin tekstarin että "nukutko jo?" (en halunnut suoraan mennä asiaan, vaan kysyä vasta jos hän jotain vastaisi). Mitään vastausta ei tullut.
Seuraavana aamuna huomasin jo aamiaisella että kaikki ei ollut ennallaan, hän oli "virallisempi". Hieman poissaolevana selitti että oli huomannut viestin vasta aamulla, itse sanoin vain tyyliin että eipä haittaa, olisin vaan kysynyt yhtä asiaa enkä sen enempää avannut ajatuksiani. No, tätä virallisempaa linjaa jatkuikin sitten oikeastaan koko loppumatkan ajan, toki ihan yhtä paljon oltiin tekemisissä kuin aiemminkin, mutta se aiemmin havaitsemani "kipinä" loisti poissaolollaan. Itse en omaa käyttäytymistäni muuttanut mihinkään suuntaan.
Kyseinen henkilö on mielestäni ihan puoleensavetävä ja tullaan hyvin juttuun, mutta perheellisenä en oikein tiedä miten suhtautua koko asiaan. Toisaalta seikkailu kiehtoisi mutta toisaalta minulla on jo kaikki mitä haluan, enkä mitään halua rikkoa elämässäni.
Mitä olette mieltä, varsinkin naiset, mitä tässä tapahtui, onko kyse jonkinasteisesta ihastuksesta hänen puoleltaan vai onko minulla vain liian vilkas mielikuvitus? :)

Vastaukset 10
Vanhimmat
Taisit kuvitella nyt liikoja. Varo ettet nyt munaa itseäsi.
Nainen saattoi olla joko ihan vilpittömästi ystäväpohjalla tai halusi vähän leikkiä, itsetuntoaan kohentaakseen. Ja säikähti sitten kun pistit viestin.. Näin voisi arvailla ainakin?
Joillakin on tapana liikaa ns.härkkiä ilman mitään sen kummempaa. Herkästi aiheuttaa väärinkäsityksiä sellainen toiminta.
Tajuamattasi siirsit pallon naiselle. Et myöskään ollut tarpeeksi jännämies. Eli aiempi passiivisuutesi romutti naisen fantasian. Tuli ns. järkiinsä. Ja hyvä niin.
Naiset joskus leikkii...oletko itse häneen ihastunut...
Oho, tännehän tuli ihan asiallisia kommentteja, lisääkin kuulisin mielelläni (siis asiallisia kommentteja :)
aamunhöperö: Juu, eipä tässä mitään sen kummempaa draamaa ollut tai munailuja, suuntaan tai toiseen. Jääköön hänelle arvoitukseksi mitä se tekstari oli, sehän ei varsinaisesti mihinkään viitannut ;)
Kmjkl: Joo, muistan kyllä nuoruudesta tällaisia tapauksia, mutta harvemmin on kyllä näin aikuisiällä tullut "leikittelijöitä" vastaan. Enpä nyt sanoisi että ihastunut olisin, mutta ehkä enemmänkin yllättynyt ajatuksista mitä hänen käyttäytymisensä aiheutti pään sisälle.
Kolleganaiset kyllä leikkii, mutta vaimot ei sit enää pelleilekään. Mun mies jäi kiinni noista leikeistään, paneskeli tilaisuuden tullen työmatkalla. Viskasin kiertoon, pettäjä rikkoo rakkauden, niinhän se menee. Hetken huumalla on tulevaisuus kirjoitettu uusiksi.
Nainen oli ilmeisesti löytänyt jostain yövieraan eikä enää innostunut sinusta. Olen pahoillani, että kävi näin..
Ihan sitten yöllä olet tänne kirjoitellut. Etkö saanut nukutuksi vai vaivaako aikaero siellä ulkomailla?
Pakko oli päästä sanomaan?
Aika vtun feikkiä muuten tuo sepustus. Keksi jotain parempaa ja luonnollisempaa.
Ihastus on vain mielikuva toisesta ja kupla puhkeaa jossain vaiheessa. Olen minäkin aiemmin avioliitossa ollessani kokenut aikamoista vetoa toiseen. Kokemukseni on, että kannattaa jättää fantasian tasolle. Tulee vähemmän harmia jälkeenpäin...