Miksi mies vakuutti lauantai aamuna rakastavansa minua ja tahtovansa viettää yhdessä lauantaina koti- illan? Mutta sitten lauantai- iltana tuli tekstiviesti(!), että hänen mielestään olisi hyvä pitää taukoa, että hänen tarvitsee olla yksin. En vain ymmärrä tuollaista, eka sanoo rakastavansa ja sitten jättää samana iltana. Niin ollaan oltu yhdessa viitisen kuukautta. Sanoin, että voi hakea tavaransa, eikä vielä ole näkynyt. Mitä toikin nyt merkitsee?
Miksi?
Minä taas.
2652
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tuo ole melko selkeä juttu, mies on krapulapäissään kaivannut naisen seuraa, mutta iltaa kohden krapula on kaikonnut ja kaverit pyytäneet baariin. Näin se homma menee.
niinpä