HULLUJUSSI HALUAA PANSSARIT AHVENANMAALLE!

HYI HELVETTI MISTÄ NOITA SOTAHULLUJA LÖYTYY PERUSSUOMALAISIINKIN
2887
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat
Aloittaja
  • Onhan se järkyttävää, kun Ahvenanmaa on antimilitaristinen Suomeen kuuluva alue, jonka puolustaminen kuuluu Suomelle. Ruotsikin haluaa puolustamaan meidän Åland-saarta. Kiihottaahan se, kun juuri hoksattiin, että Venäjä saattaa vallata Ahvenanmaan!

    1Äänestä

  • Aloittaja

    olet pahasti vainoharhainen,Venäjä ei ole osoittanut mitään merkkejä edes uhasta Suomelle,tuos uuri uhka asuu teidän sairaassa pääkallossanne

    Äänestä

  • Silti täytyy myöntää, että jos kerran Ahvenanmaata kuuluu Suomen puolustaa ja sen on demilitarisoitu alue, niin houkutus Venäjän etenemisellä länteen voisi olla tästä kohtaa. Sijainti saattaa olla hyvä, keskellä merta, ilman valvontaa ja Putinilla omistuksessa maaläntti.

    Vaikka Venäjä ei hyökkäisi, mutta nyt niille on julistettu cybersota ja kovistäti mouhgerinin pakotteet tulee. Homma on niin tympee kuin olla voi.

    Tekisin itse niin, että selvityttäisin suurellä yleisöllä, Ahvenanmaan oman hallinnon avustuksella mitä mieltä kansalaiset siellä ovat pysyvistä tukikohdista tms.

    Nimittäin jopa opettajan työtä helpottaa se, että hänellä on laskeutumisalusta, siis nettiympäristö, minne lastaa opeteltavat asiat. Samahan se on puolustuksessakin, ei sinne käden käänteessä mennä ja suihkunopeus tulee maksamaan messinkiä. Puolustuksen hinta-laatusuhde vaatii valmistautumista.

    Laittaisin itse samaan tapaan, kuin opettaja opettaa sen materiaalinsa avulla, niin tukikohtia ja verkostoa, valvontaa etänä tai osa muuten siellä. Joku systeemi ja laskeutumisalustat oltava valmiina, joissa on varusteita.

    Äänestä

  • Ehdotus.nro kirjoitti:

    Silti täytyy myöntää, että jos kerran Ahvenanmaata kuuluu Suomen puolustaa ja sen on demilitarisoitu alue, niin houkutus Venäjän etenemisellä länteen voisi olla tästä kohtaa. Sijainti saattaa olla hyvä, keskellä merta, ilman valvontaa ja Putinilla omistuksessa maaläntti.

    Vaikka Venäjä ei hyökkäisi, mutta nyt niille on julistettu cybersota ja kovistäti mouhgerinin pakotteet tulee. Homma on niin tympee kuin olla voi.

    Tekisin itse niin, että selvityttäisin suurellä yleisöllä, Ahvenanmaan oman hallinnon avustuksella mitä mieltä kansalaiset siellä ovat pysyvistä tukikohdista tms.

    Nimittäin jopa opettajan työtä helpottaa se, että hänellä on laskeutumisalusta, siis nettiympäristö, minne lastaa opeteltavat asiat. Samahan se on puolustuksessakin, ei sinne käden käänteessä mennä ja suihkunopeus tulee maksamaan messinkiä. Puolustuksen hinta-laatusuhde vaatii valmistautumista.

    Laittaisin itse samaan tapaan, kuin opettaja opettaa sen materiaalinsa avulla, niin tukikohtia ja verkostoa, valvontaa etänä tai osa muuten siellä. Joku systeemi ja laskeutumisalustat oltava valmiina, joissa on varusteita.

    https://www.youtube.com/watch?v=xF79WM23uiY

    otahan ihan rauhallisesti jo iltalääkityksesi,vainoharhat ovat vakavia merkkejä terveyden pettämisestä

    Äänestä

  • åålanti kirjoitti:

    Onhan se järkyttävää, kun Ahvenanmaa on antimilitaristinen Suomeen kuuluva alue, jonka puolustaminen kuuluu Suomelle. Ruotsikin haluaa puolustamaan meidän Åland-saarta. Kiihottaahan se, kun juuri hoksattiin, että Venäjä saattaa vallata Ahvenanmaan!

    Niin tyhmää aikaihmist ei luulis Suomessa olevan ,että tuota asiaa ei olis miettinyt.
    Totta jukolauta tuomosta asiaa puolustusministeri miettii,olkoon sitte minkälaisesta puolueesta hyväsä.

    Asia on niin, että se on laivaliikenne topissa jos Putini päättä tuda tyhjälle alueelle mitä on Ahvannanmaa sotakalustoaan.Mitään merkitystä ei Putinille ole millään sopimuksilla,jotka kieltävät sotilaiden tuonnin nuille saarille.Siitä ei taatusti etukäteen ilmoiteta,ei yhtään enempää kun Krimin miehityksestäkään.

    Minä pidän parempana sitä, että Suomen alueilla on Suomen armeija mieluummin,kun minkään muun maan armeija.Mutta Suomi noudattaa tekemiään sopimuksia ja siksi siellä saarilla ei suomalaisiakaan sotilaita ole.Ahvennanmaa on sotilaallinen tyhjiö ja tyhjiöillä on tapana täyttyä.

    1Äänestä

  • kissamies57 kirjoitti:

    olet pahasti vainoharhainen,Venäjä ei ole osoittanut mitään merkkejä edes uhasta Suomelle,tuos uuri uhka asuu teidän sairaassa pääkallossanne

    siinä että olet mielisairas paskaloinen.

    1Äänestä

  • ei-oleyksinkertainenasia kirjoitti:

    Niin tyhmää aikaihmist ei luulis Suomessa olevan ,että tuota asiaa ei olis miettinyt.
    Totta jukolauta tuomosta asiaa puolustusministeri miettii,olkoon sitte minkälaisesta puolueesta hyväsä.

    Asia on niin, että se on laivaliikenne topissa jos Putini päättä tuda tyhjälle alueelle mitä on Ahvannanmaa sotakalustoaan.Mitään merkitystä ei Putinille ole millään sopimuksilla,jotka kieltävät sotilaiden tuonnin nuille saarille.Siitä ei taatusti etukäteen ilmoiteta,ei yhtään enempää kun Krimin miehityksestäkään.

    Minä pidän parempana sitä, että Suomen alueilla on Suomen armeija mieluummin,kun minkään muun maan armeija.Mutta Suomi noudattaa tekemiään sopimuksia ja siksi siellä saarilla ei suomalaisiakaan sotilaita ole.Ahvennanmaa on sotilaallinen tyhjiö ja tyhjiöillä on tapana täyttyä.

    Ei-oleyksinkertainen asia kirjoitti: "Ahvennanmaa on sotilaallinen tyhjiö ja tyhjiöillä on tapana täyttyä. "


    Asia on juuri niin kuin kirjoitit, ja tuon tyhjön täyttymisen todennäköisyyttä lisää se, että Venäjä on jo nyt sotilaallisesti suhteellisen vahva ja tulee lähivuosina edelleen lisäämään sotilaallista kapasiteettiaan. Itämerellä sen potentiaalisina kohteina voisivat olla Ahvenanmaa ja Gotlanti.

    Äänestä

Tämä on osa Juha Juudas Sipilä-Bernerin nato-hulluutta.
KUN
kaikki matut tulisi heivata Ahvenanmaalle, ja sitten myydä koko paska Venäjälle.
Tuplavoitto Suomelle.

1Äänestä

Seko Stefan haluaa täyttää mantereen " finlaysoneilla" , tosin en muista että Finlaysonien kohdalla olisi ollut sopeutumisongelmia, rikollisuutta jne...

1Äänestä

Ryssää vituttaa?

1Äänestä

Leikkiähän tämä vain on, ja miksi ei?

1Äänestä

Suomea ei oikeastaan uhkaa mikään muu kuin Venäjä. Itseäni harmittaakin suunnattomasti se, että "sotahullujen" ideologiaa vahvistaa laajentumishaluinen Venäjä. Jos Venäjä demokratisoituisi ja siitä tulisi normaali valtio, niin Euroopassa voitaisiin armeijoita supistaa reilusti.

Äänestä
  • Tämähän+on+poikkeuksellisen+NAIVI+kommentti.+Katsopa+Euroopan+viimeinen+vuosisata.+Sodat+ovat+alkanet+99%+sti+nykyisten+EU+maiden+aloitteesta.+Eurooppaaon+uhattu+vain+kerran+ulkopuolelta+500+sataan+vuoteen+ja+silloinkin+Venäjä+tuli+pelastajaksemme.

    1Äänestä

  • YksipuolinenNakemys kirjoitti:

    Tämähän+on+poikkeuksellisen+NAIVI+kommentti.+Katsopa+Euroopan+viimeinen+vuosisata.+Sodat+ovat+alkanet+99%+sti+nykyisten+EU+maiden+aloitteesta.+Eurooppaaon+uhattu+vain+kerran+ulkopuolelta+500+sataan+vuoteen+ja+silloinkin+Venäjä+tuli+pelastajaksemme.

    Ei ole kaikki. Toinen maailmansota alkoi Lännen ja Neuvostoliiton salaliitosta. Saksa ryöstettiin yhdessä. Sehän ei sopinut noille rosvopiireille, että Saksa pääsi irti maailman rosvopankkien ohjauksesta.

    Venäjän sisällissodasta alkanut Itä- Euroopan maiden itsenäistyminen ei johtunut Eu -maiden aloitteesta, jossa Venäjän keisarikunta romahti ja yritti vallata takaisin alueitaan. Yksinkertaisesti Venäjä puuttui noiden itsenäisyyteen.

    1Äänestä

Nyt vast hullujussi herää ministeriytensä alkuaikoihin kun Ahvenanmaa kuhisi pieniä vihreitä miehiä. Täytyyhän nyt ainakin parikymmentä tankkia sinne saaha ajamaan ne pois. Ties miten haarniskoitui ovat, ehkei tavan rynkky tehoo.

Äänestä

Ei pidä haukkua puolustusministeriä, jolle Suomen puolustus kuuluu. On aika mahdoton puolustaa mantereelta käsin Ahvenanmaata. Tosiasiat pitää tuoda esille, vaikka ne Ahvenanmaalaisille kipeää tekevätkin. Onko niillä omat puolustajat koulutettu, joilla on paikallistuntemus? Ei pidä tuudittautua sopimuksiin, jotka on vain paperia kun asiat menee tiettyyn pisteeseen. Ukraina luopui ydinaseista, ja sai koskemattomuuden, mutta kuinkas sitten kävikään.

1Äänestä

Kyllä Ahvenanmaalle kannattaisi sijoittaa parvi hornetteja ja kunnon ilmatorjuntajärjestelmä. Lisäksi joku vesille sopiva joukko-osasto pyssy- ja ohjusmiehiä. Se varmistaisi lintukodon jatkumon.

Äänestä

Eihän se Venäjä uhannut Krimiäkään......eihän. ?
.
Miten se nyt Ahvenanmaatakaan. ?

Äänestä
  • Eihän se Krim ole koskaan kuulunutkaan Venäjään. Eihän Ukraina kieltänyt Krimiä hakemasta itsenäisyyttä, eihän?
    Kuinkas sitten kävikään? Ukraina-parka, ei se ole ollut koskaan itsenäinen maa, ja kun lopultakin pääsi itsenäistymään, niin vaikeaa sen on! Vai kuinkas se nyt menikään?

    Äänestä

Amiraali Jan Klenberg kommentoikin jo Ahvenanmaa-lausuntoa sanoen että aika on jo ajanut ohitse kantalinnoitetuista saarista. Siksi pysyvän varuskunnan tai linnoituksen rakentaminen jollekin saarelle on aikansa elänyt idea.

1Äänestä

Ahvenanmaa tarvitsee lisää monikulttuuria siis kehitysmaalaisia sinne joukoittain.
Peräpuikkoja jakoon.

1Äänestä

Sisäsiittoisten ahvenien paskasaarissa on kyse vain siitä kumpi ehtii laittaa alaslaskujoukot ja linnoittaa alueen ensin. Nato vai ryssät.

Sukurutsaisuuden takia vajaälyisiltä ja muutenkin kehitysvammaisuudesta kärsiviltä ahvenilta ei kysytä siinä tilanteessa mitään.

1Äänestä

Kai sitä nyt saatana Suomi omia alueitaan saa puolustaa.

Äänestä

Sehän kohta itsenäistyy, katalonian kanssa? Vittuako sitä ny alkaa aseistaa? Sen saa vihollinen vallata, niin loppuu risteilyt!

Äänestä
  • Teepä kansalaisaloite asiasta. Laitetaan homma kuntoon.

    Äänestä

Kyllä sotaväkeä Ahvenanmaalle toki. Siellähän ovat suojeltavina ainoat jalkapallon osaajat. Muutoinhan Suomi on niin huono jalkapallomaa, ettei mestariseura edes ole mantereelta. Odottakaas kun UtöIF saa loput 8 joukkueeseensa. Sitten menee hopeakin ruotsinkieliseen saaristoon. Ai niin Ahvenanmaalla on kolme todellista ongelmaa. Ne ovat Suomi, Suomi ja Finland.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kissamies57 kirjoitti:

HYI HELVETTI MISTÄ NOITA SOTAHULLUJA LÖYTYY PERUSSUOMALAISIINKIN

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu