Buah hah hah. Saudi-Arabiassa asuu eräs maailman empaattisin kansa.
0Äänestä
TäyttäFuulaa
Suomessa on ollut maailman ykköspaikan hyvonvointivaltio, joka on nimenomaan merkki yhteisöllisyydestä, solidaarisuudesta ja empatiakyvystä. Ihmisiä ei ole jätetty kadulle asunnotta ja ruuatta. Ja nyt olemme yhtäkkiä maailman empaattomin kansa=)) Täytyy sanoa että 12 vuotta jatkunut porvarijohtoisten hallitusten ja oikeistoenemmistön aika on tuhonnut maatamme paljon ja tämä täysporvari-PersKeKo-hallitus tuhoaa loputkin.
Taitaa olla tutkimuksen tekijä melko poliittisesti orjentoitunut, kun vertaa solidaarisuutta Suomessa ja vaikka USA:ssa, jossa ihmiset jätetään kadulle.
Naurettavaa Suomen hyvinvointidemokratian dissausta joka palvelee uusliberalismin veronkiertovelkatalouden valheita.
0Äänestä
Psykouusliberaalit
TäyttäFuulaa kirjoitti:

Suomessa oli maailman kehittynein hyvinvointivaltio joka on vaatinut yhteistyötä, solidaarisuutta ja empatiakykyä hyvin paljon, mutta sitten kermaperseluokka aloitti sen tuhoamisen ja 12 vuotta porvarijohtoisia hallituksia on rapauttanut tätä sopimiskulttuurin ja yhteistyön hedelmää. Ja nyt PersKeKo-täysporvarihallitus näyttää lopullisesti EKokoomuspolitiikallaan tuhoavan hyvinvointivaltion ja hävittää suomalaisten empatiakyvyn. Veronkierto-kilpailu-velkatalous-yhteiskunnassa menestyvät narsistiset psykopaattiluonteet joilta ei empatiaa heru ahneuden alttareilla.
0Äänestä
v....v....v....v....v
"Maailman vähiten empaattisimmaksi maaksi paljastui Liettua, jonka jälkeen huonoimmat empatiapisteet saivat Venezuela, Viro, Puola ja Bulgaria. Suomi sai 63 maan vertailussa kuudenneksi kehnoimmat empatiapisteet."
Sosialismiko tekee ihmisistä epäempaattisempia?
0Äänestä
PileOfIdiots
Hä? "Sosialismiko tekee ihmisistä epäempaattisempia? "
Avaatko hiukan käsitystäsi, joka ei ole mitenkään ymmärrettävissä.
0Äänestä
v....v....v....v....v
Nuo kuusi maata ovat eläneet tietyn sosialismin vaiheen. Suomi on eräässä mielessä yhä sosialismin henkisesti miehittämä maa.
0Äänestä
Mustamaalausta
v....v....v....v....v kirjoitti:
Nuo kuusi maata ovat eläneet tietyn sosialismin vaiheen. Suomi on eräässä mielessä yhä sosialismin henkisesti miehittämä maa.
Cocoomusmielisten tekemä tutkimus. Jos kritisoit hallitsematonta maahanmuuttoa tai EU:n yhteisiä velkavastuita ja banksterien tukemista ja kannatat kansallisvaltiota ja nimenomaan hyvinvointivaltiota, olet itsekäs.
0Äänestä
PileOfIdiots
Tuohon tutkimukseen on helppo uskoa. Ehkä kaikkein vierainta on tuo Saudi-Arabia, mutta kun tarkemmin asiaa miettiin niin onko sittenkään niin outoa.
Suomalaiset ovat itsekkäitä kusipäitä jonka tuo tutkimus myös vahvistaa todeksi. Ilmankos työttömyys rehottaa ja velkaantuminen on korkeammalla tasolla kuin ikinä. Sitä saa mitä tilaa, hahhah!
0Äänestä
Näin.se.vain.on
Amerikkalaiset ovat maailman suurimpia paskapuhujia. Etenkin länsirannikolla tuo taito on jalostettu huippuunsa. Puheiden perusteella ovat tosi empaattisia mutta armoton totuus on että se on pelkkää puhetta. Suomessa sanotaan mitä tarkoitetaan ja varmaan se joidenkin korvaan kuulostaa tylyltä. Jenkit kyllä osaavat kauniisti puhua mutta sitä se vain on, pelkkää puhetta.
0Äänestä
PileOfIdiots
Käsityksesi perusteella Trumpin pitäisi voittaa vaalit, mutta niin ei olekaan käymässä? Miksi?
0Äänestä
v....v....v....v....v
Tämä on totta. Amerikkalaiset ovat imeliä ja siksi hyviä myyntimiehiä. Mairealla lässytyksellä puhuvat eteenkin suomalaisen naivin eliitin helposti puolelleen. Mutta tosiasiassa itsekeskeisempää kansaa kuin amerikkalaiset saa hakea. Ylipäätänsä nykyajan galluptutkimus antaa usein täysin päinvastaisen tuloksen: ihmiset vastaavat poliittisen korrektiuden haluaman tuloksen mukaan kaikinlaisiin kysymyksiin.
Poliittinen korrektius luotiin muuten juuri USA:ssa. Sieltä tuo syöpä on levinnyt (levitetty) muihin maihin.
0Äänestä
PileOfIdiots
" Suomessa sanotaan mitä tarkoitetaan ja varmaan se joidenkin korvaan kuulostaa tylyltä."
Tuossa tyly-sanan kohdalla pitäisi varamasti lukea että "tyhmältä" eikö niin?
0Äänestä
asdgfgh
Tartteisko sun kaltaisten idealististen hyvien ja viisaiden ihmisten muuttaa vaikka sinne Amerikan ihmemaahan.
0Äänestä
plgdkg
Joo, tuolla tutkimusselvityksessä todetaankin, että huono itsetunto voi olla syynä tulokseen. Pitäisikö sinun mennä jonnekin itsetunnon kohotuskurssille. Kyllä sinäkin varmaan ihan kohtuullisen kelvollinen ihminen olet, vaikka tyhmäksi itsesi tuomitsetkin-
0Äänestä
PileOfIdiots
plgdkg kirjoitti:

Voi olla, että olet oikeassa, koska tutkimuksessa väitettiin näin:
"Tutkijoiden mukaan heidän tutkimusaineistonsa osoittaa, että empaattisuus on yhteydessä ihmisten hyvään itsetuntoon ja myönteiseen käsitykseen omasta hyvinvoinnistaan."
Minulla ei onneksi olekaan ongelmia itsetuntoni kanssa.
"Tartteisko sun kaltaisten idealististen hyvien ja viisaiden ihmisten muuttaa vaikka sinne Amerikan ihmemaahan. "
Miten täällä perpanssilandiassa ymmärretään termi "idealisti"? Jos jäämme tällaisessa vertailussa USA:n taakse, pitäisi varmaan aivan oikeasti miettiä syitä asiaan. Jenkit valehtelevat, mutta niin valehtelevat suomalaisetkin. Ja juuri siitä syystä asiat ovat niin kuin ovat. Realismia tässä maassa monikaan ei tunnista. Sitä se hyvinvoinnin teettämä ahneus tuottaa. Jenkkeihin muutto ei kuulosta enää ollenkaan huonolta idealta, mutta vain ilmaston vuoksi.
0Äänestä
Kertoo.vallanjaosta
PileOfIdiots kirjoitti:

Onkohan Suomen alhaiset yritysverot, pääomaverot, perintöverot ja varallisuusverottomuus tuonut tänne jo niin paljon riistäjiä että empatiakyvyttömyys ja itsekkyys on mennyt jo ohi jenkkien ym?
No näkeehän sen että hyväosaiset kermaperseet, varakkaat ja rikkaat kyykyttävät ja riistävät enenevässä määrin suomalaista kansaa. Eliitti ja rahavalta ovat empatiakyvyttömiä, ahneita, itsekkäitä, moraalittomia ja psykopaatti- tai sosiopaattiluonteisia ja tutkimus kertoo vain heidän vallan kasvustaan suhteessa kansaan.
0Äänestä
Mahtavatutkimus
Saudi-arabiassa ollaan niin empaattisia että kaikilta toisinajattelijoilta katkaistaan kaula.
Naisten sukuelinten silpomisella, kaulojen katkaisuilla ja empatialla on siis korrelaatio. En myöskään tiennyt että atomipommin pudottaminen, napalmipommitus ja kuolemantuomioiden jakaminen on empaattista toimintaa.
0Äänestä
lfkbgob
Ihahaaa, ihanaa, on sentään jotain, jossa ei olla eikä edes yritetä olla maailman parhaita. Ihan täyspaska tutkimus, teot puhuvat, eivät gallupit siitä, miten hirveän hyvä ihminen kuvittelet olevasi. Joissain muissakin tutkimuksissa on selitykseksi löydetty se, että suomalaiset ovat rehellisiä. Ei tuo Ruotsikaan kovin hyvin sijoittunut, on samalla tasolla venäläisten kanssa, ja tiedetään kyllä, miten ylihyviä ihmisiä ruotsalaiset ovat.
0Äänestä
facvg
”Sivistys valtio USA:n” taloustutkimus oy:n tasoinen tutkimus!
0Äänestä
Neonkokkareet
facvg kirjoitti:
”Sivistys valtio USA:n” taloustutkimus oy:n tasoinen tutkimus!
Eero Lehden kokoomus on varmaan tilannut tuon tutkimuksen ja maksanut Suomen negatiivisessa valossa näkymisestä, jotta voi alasajaa hyvinvointivaltiota ja leikata Suomea kokoomuksen "paremminvointivaltioksi" jossa hyväntekeväisyysteekutsuliikkeen empaattisuus kukoistaa.
0Äänestä
Ei.huono
Sehän tarkoittaa sitä, että meillä toimii itsesuojeluvaisto. Vaikka ei äänestyskäyttäytymisestä heti voisi arvata.
0Äänestä
Jostain.syystä.näin
Empatia tutkimus pitäisi ulottaa jokaiseen maailman maahan ja tehdä niitä vähän väliä,antaa hyvän kuvan missä asuu lämmin kansa ja missä vähän kylmempi toisiaan kohtaan. Suomessa on kyllä sosiaaliturva,mutta ihmisten välillä hyvin vähän lämpimiä tunteita,mutta hyvä edes näin,jos täällä sosialiturva tuhoutuu,loppuu koko valtio ja alkaa vain loputon sota,kunnes kaikki on kuolleita.
0Äänestä
PileOfIdiots
Tuo on todella hyvin rakenneltu skenaario. Emme selviäisi uudesta "talvisodasta" mitenkään.
0Äänestä
MrJuha82outolintu
Suomalaiset aina olleet eniten kiusaavia koko euroopassa ja koko maailmassa eli kyllä sillä on empatiaköyhyyden kanssa paljonkin tekemistä. Mitä kylmempi, sitä helpommin myös kiusaa.
Onneksi on myös hyviäkin ihmisiä. Toki olen erakko, en pidä oikein ihmisistä, eläimet ovat parhaita. Niitä ei saisi metsästää sukupuuton partaalle. Jänikset pitää säilyttää, pois jänisten metsästys.
0Äänestä
Pitääpaikkansa
Helppo uskoa, kun lueskelee vaikka vaan tätä Suomi24-palstaa. Ainakin kirjoituksista päätellen suomalaiset ovat äärimmäisen vahingoniloisia ja täysin piittaamattomia toisen ihmisen vastoinkäymisistä ja kärsimyksestä. Huonoa tuuria ja epäonnistumisia pilkataan.
0Äänestä
MrJuha82outolintu
Minä en pilkkaa hetiskään kaikkia, mutta joskus oon vahingoniloinen urheilijoillemme, vaikka oon entinen urheilija, mut joskus esim jalkapallossa se suomalaisten surkeus pistää nauruksi. Pakko myöntää hieman nolona.
Muuten en sanallisesti ketään kiusaa ja tuen monia julkkishenkilöitä kuten esim Saara Aaltoa, jota kiusattu (vitun) paljon täällä palstoilla.
Silti saatan olla joskus vahingoniloinen. Ainaki nauran usein näille kiusaajille. Ja sitten joskus nauran, jos joku epäonnistuu tosipaikassa, joku urheilija.
En minäkään siis oo täydellinen, et sinäkään. Mut noin yleensäottaen olen hyvä ihminen, en satuta toisia, elän päihteetöntä elämää, EN HAUKU(ketään ekana), tietokoneen ulkopuolella en riitele, joskus netissä erimielisyyksiä, toki en mee henkilökohtaisuuksii paitsi joskus sanon tylyt sanat kiusaajille, koska ansaitsevat sen, olen rauhall9inen netin ulkopuolella ja kiusaaviin kommentteihi suhtaudun vain nauraen ja saatan pilkata niitä, puutun kiusaamiseen aina, olen hippi enemmän, uskon rauhaan ja rakkauteen, en harrasta irtosuhteita, olen erakko, pidän hyväluonteisista ihmisistä, herrasmies olen, kiltti suurimmalta osin(ainaki netin ulkopuolella), en oo ollu tekemisissä poliisien kanssa koskaan, en valehtele jne. Ainoa miinukseni mikä tulee mieleen on netissä tietty riidanhakuisuus ja se pieni vahingoniloisuus. Myös ajoittain oon kuulemma liian itsepäinen jankkaaja.
0Äänestä
Gjhbjj
Töykeys on ihmisen luonnollinen itsesuojeluvaistoon liittyvä asia. Poliittinen korrektius on länsimaita kalvava syöpä. Islamiin taas kuuluu valehtelu ja kaksinaamaisuus.
0Äänestä
Yhteistyökyvyttömyyttä
Kyllähän se haittaa bisnestä, jos ei tajua, mitä asiakas tahtoo
0Äänestä
lkjkljkk
Suomalaiset on sentään oppinu elämään lumen ja jää keskellä se on lisänny älykkyyttä siitä löytyy monia tutkimuksia ja suomalaiset on oma kansa.....
0Äänestä
MrJuha82outolintu
Suomi on nyt mulle melkoinen kirosana, koska päähallitus kiusaa pienituloisia.
0Äänestä
MrJuha82outolintu
Veri on punainen, sydän vasemmalla. Jee!
0Äänestä
Franken
Sydän on aivojen alapuolella mitä vasemmisto ja vihreät eivät aina muista.
0Äänestä
MrJuha82outolintu
Franken kirjoitti:
Sydän on aivojen alapuolella mitä vasemmisto ja vihreät eivät aina muista.
Kyllä niillä/meillä on aivot, huomaa proggressioveron kannattaminen mm ja on paljonki fiksuja kannanottoja punaisen aatteen puolueilla. Usko pois.
0Äänestä
InfoWar
Survivalismi eli romahduksen ja maailmanlopun odottelu (Perjantai-ohjelma käsitteli) on lisääntynyt Suomessa samaa tahtia kun 12 vuotta jatkunut oikeistojohtoinen hallitusvalta ja hyvinvoinnin alasajo on jatkunut, ja nyt kiihtyy persu-kepu-kokoomus-porvarihallituksen EKokoomuspolitiikalla. Päälle Euroistoliiton eu-troikan ja banksterien pyramidihuijaukset. Turvattomuus lisääntyy ja meitä pelotellaan vielä koko ajan mediassa Natoon Putinin Venäjän sodan uhalla. Velkatalouden ja kilpailuyhteiskunnan kupla taitaa olla puhkeamassa ja nyt fokusta kiinnitetään toisaalle.
0Äänestä
SaatanallisetSäkeet
Haittamaahantunkeutujat tuo mukanaan katuväkivaltaa, murhia ja raiskauksia.
Eipä ihme, että empaattisuutta noita saatananpalvojia kohtaan ei löydy.
Lynkkausmieliala aavikkokulttisteja kohtaan kasvaa ja lisääntyy, hyvä.
0Äänestä
MrJuha82outolintu
Etkö väkivaltainen hullu tajua sitä, etteivät kaikki mamut oo semmosia? Ei etenkään muualta päin tulevat mamut, mutta lähi-idästä tulee eniten niitä rikoksia tekeviä venäläiset mamut. Silti esim lähi-idästäkin tulevista SUURIN OSA ovat ihan normityyppejä. Yleensä aina se on vähemmistö, joka tekee erilaisia rikoksia. ONNEKSI NÄIN ON.
0Äänestä
KunhanKysäisen
MrJuha82outolintu kirjoitti:

No just pääsit kehumasta itseäsi palstoilla, miten hyväntahtoinen oletkaan. Mites sie nyt noin apinan raivolla kirjoitat ja nimittelet toista "väkivaltaiseksi hulluksi"?
Sot sot.
0Äänestä
JenkitMenköötSaunanTaa
Mitä sen on väliä, mitä joku amerikkalainen tutkimus meistä sanoo?
Ei sitten yhtikäs mitään. Lopettakaa jo tuo "mitähän ne meistä ajattelee"-ajattelu? Ajatelkoot vaikka hevon sitä ittiään.
Väitän, että tosipaikan tullen suomalaiset ovat TOISILLEEN empaattisia. Itse kyllä tykkään suomalaisista ihmisistä kaikkein eniten maailmassa, ja vertailukohtia kyllä on koska olen joutunut olosuhteiden pakosta elämään muuallakin.
Muistan, miten mukavalta tuntui nähdä vieraiden ihmisten ympäröimänä jossain kaukana oma maanmiehensä. Oli pitkän aikaa lämpöinen olo siellä "verisessä sydämessä"...
0Äänestä
MrJuha82outolintu
Suomen kansalaiset jakaantuu hyviin ja pahoihin. Onneksi on hyviäkin. Toki tilastot eivät valehtele. Olemme epäempaattisia, kun kiusaamme liian paljon toisiamme. Se on jo kauan tiedetty fakta meistä, että oomme euroopassa eniten kiusaava kansa eniten perheväkivaltaa suorittava kansa.
Onneksi emme oo kuitenkaan pahimpia eli viittaan niihin terroristimaiden ihmisiim, jossa on paljon terroristeja.
Suomalaisten pahuus on silti selvä juttu, kiusaamme paljon. Olemme ilkeitä kiusaajatyyppejä. Kiusaajat ovat hirveitä ihmisiä. Minä puutun aina kiusaamiseen, koska olen SANKARI/maailman paras ihminen lähinnä.
;Myös perheväkivalta on kamala asia. Itsemurhia teemme myös liikaa humalahakuista juomista, mikä johtaa helposti väkivallan tekoihin.
Jossain tutkimuksessa selvisi, että Suomi on hyvin korkealla tilastossa, jossa huomioidaan kaikki eri rikokset.

Kysymys kuuluikin: mitä sen on väliä, mitä joku amerikkalainen tutkimus meistä sanoo?
Sentään löytyi edes yksi hyvä ihminen tässäkin maassa, onneksi olkoon!
Sinähän voisit Vapahtajan tavoin lähteä johtamaan joukkoja edestä...
0Äänestä
MrJuha82outolintu
JenkitMenköötSaunanTaa kirjoitti:
Kysymys kuuluikin: mitä sen on väliä, mitä joku amerikkalainen tutkimus meistä sanoo?
Sentään löytyi edes yksi hyvä ihminen tässäkin maassa, onneksi olkoon!
Sinähän voisit Vapahtajan tavoin lähteä johtamaan joukkoja edestä...
Kyllä lähipiirini mukaan olen erittäin hyvä ihminen. Se ratkaiseekin paljon, mitä lähipiiri sanoo. Yleensäottaen netissä mua vihataan paljon. Toki on mulla kannattajiakin netissä. MrJuha82 tuo vitun suvakki ja trolli. MrJuha82 tuo vitun vajaamielinen kusipää.
Niinpä, En mieti noita kommentteja ollenkaan. Minä itse ja lähipiiri muodostaa minusta mielipiteen ja totuuden. Tai no totuus on vähän semmonen juttu sitten, että miten sen nyt oikein ottaa.
Pyrin elämässäni siihen, että autan heikompia ja olen heikkojen puolella, aivan kuten Jeesus, mutta tuo vertaus maailman parhaaseen ihmiseen jolla viittasin itseeni olikin puhdasta huumoria.
Kuitenki myönnän sen, että olen hyvä tyyppi, on niitä muitaki hyviä, onneksi.
Paras tapa suhtautua ilkeisiin ihmisiin on NAURU. Huumori ja nauraminen pahoille ihmisille on parasta mitä voi olla. Heijän takia ei kannata mieltänsä pahoittaa/masentaa/suuttua. Ovat niin huonoja ihmisiä he nimittäin. Tarkoitan kiusaajia, terroristeja, raiskaajia, tunnekylmiä (usein kiusaajia) ja jotkut tappajat ovat ns psykopaattitappajia, en arvosta eikä pidäkään oikeamielisen rakastaa heitä.

En myöskään arvosta natseja/ulkomaalaisia vihaavia rasisteja.
0Äänestä
en.ihmettele
Ovat tainneet haastatella poliitikkoja, kun ovat saaneet noin huonot pisteet.
0Äänestä
Sakuonempaattinen
Tilannetta pahentaa se, että otetaan saksalaisista ja tanskalaisista mallia
0Äänestä
asdgfdgf
Kyllähän nykyisin aikamoista pahanoloa tuntuu ihmisillä olevan, ei tarvitse kovinkaan kummoinen artikkeli olla, niin kaikki kommentit saattavat olla negatiivisia. Ei siis oikein ole edes keskustelua, haukkumista vain. Ja joillakin on jäänyt joku kauhea viha vaikka tiettyä ryhmää kohtaan päälle, aamulla oli Hesarin kommenteissa, miten persut raiskaa afrikkalaisia naisia! Siis nimimerkkinä oli alun perin Afrikasta, jossa paikoin raiskataan joka kolmas lapsi. Nekin jotka ovat empaattisia esim. pakolaisia kohtaan, niin empaattisuus vaihtuu kuitenkin vihaksi, jos joku on vaikka ihan asiallisesti eri mieltä.
0Äänestä
VesuriKirvesPuukoMaila
Oikein odotan, että pääsen näyttämään sitä "empaattisuutta" näille kaduilla väkivaltaisesti hilluville karvaperskultamunille...
0Äänestä
FullOfIdiots
"Sehän tarkoittaa sitä, että meillä toimii itsesuojeluvaisto."
Mitenköhän se meidän itsesuojeluvaiston toiminta näkyy sitten reaalielämässä? Yhä suurenevana työttömyytenä ja velkaantumisena ainakin. Ja siinä, että liuta idiootteja kuvittelee olevansa edelleen niin vitun tärkeitä. Heistä suuri osa istuu eduskunnassa ja pahimmat pummit jopa hallituksessa asti.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Buah hah hah. Saudi-Arabiassa asuu eräs maailman empaattisin kansa.
Suomessa on ollut maailman ykköspaikan hyvonvointivaltio, joka on nimenomaan merkki yhteisöllisyydestä, solidaarisuudesta ja empatiakyvystä. Ihmisiä ei ole jätetty kadulle asunnotta ja ruuatta. Ja nyt olemme yhtäkkiä maailman empaattomin kansa=))
Täytyy sanoa että 12 vuotta jatkunut porvarijohtoisten hallitusten ja oikeistoenemmistön aika on tuhonnut maatamme paljon ja tämä täysporvari-PersKeKo-hallitus tuhoaa loputkin.
Taitaa olla tutkimuksen tekijä melko poliittisesti orjentoitunut, kun vertaa solidaarisuutta Suomessa ja vaikka USA:ssa, jossa ihmiset jätetään kadulle.
Naurettavaa Suomen hyvinvointidemokratian dissausta joka palvelee uusliberalismin veronkiertovelkatalouden valheita.
Suomessa oli maailman kehittynein hyvinvointivaltio joka on vaatinut yhteistyötä, solidaarisuutta ja empatiakykyä hyvin paljon, mutta sitten kermaperseluokka aloitti sen tuhoamisen ja 12 vuotta porvarijohtoisia hallituksia on rapauttanut tätä sopimiskulttuurin ja yhteistyön hedelmää. Ja nyt PersKeKo-täysporvarihallitus näyttää lopullisesti EKokoomuspolitiikallaan tuhoavan hyvinvointivaltion ja hävittää suomalaisten empatiakyvyn. Veronkierto-kilpailu-velkatalous-yhteiskunnassa menestyvät narsistiset psykopaattiluonteet joilta ei empatiaa heru ahneuden alttareilla.
"Maailman vähiten empaattisimmaksi maaksi paljastui Liettua, jonka jälkeen huonoimmat empatiapisteet saivat Venezuela, Viro, Puola ja Bulgaria. Suomi sai 63 maan vertailussa kuudenneksi kehnoimmat empatiapisteet."
Sosialismiko tekee ihmisistä epäempaattisempia?
Hä?
"Sosialismiko tekee ihmisistä epäempaattisempia? "
Avaatko hiukan käsitystäsi, joka ei ole mitenkään ymmärrettävissä.
Nuo kuusi maata ovat eläneet tietyn sosialismin vaiheen. Suomi on eräässä mielessä yhä sosialismin henkisesti miehittämä maa.
Cocoomusmielisten tekemä tutkimus. Jos kritisoit hallitsematonta maahanmuuttoa tai EU:n yhteisiä velkavastuita ja banksterien tukemista ja kannatat kansallisvaltiota ja nimenomaan hyvinvointivaltiota, olet itsekäs.
Tuohon tutkimukseen on helppo uskoa. Ehkä kaikkein vierainta on tuo Saudi-Arabia, mutta kun tarkemmin asiaa miettiin niin onko sittenkään niin outoa.
Suomalaiset ovat itsekkäitä kusipäitä jonka tuo tutkimus myös vahvistaa todeksi. Ilmankos työttömyys rehottaa ja velkaantuminen on korkeammalla tasolla kuin ikinä. Sitä saa mitä tilaa, hahhah!
Amerikkalaiset ovat maailman suurimpia paskapuhujia. Etenkin länsirannikolla tuo taito on jalostettu huippuunsa. Puheiden perusteella ovat tosi empaattisia mutta armoton totuus on että se on pelkkää puhetta. Suomessa sanotaan mitä tarkoitetaan ja varmaan se joidenkin korvaan kuulostaa tylyltä. Jenkit kyllä osaavat kauniisti puhua mutta sitä se vain on, pelkkää puhetta.
Käsityksesi perusteella Trumpin pitäisi voittaa vaalit, mutta niin ei olekaan käymässä? Miksi?
Tämä on totta. Amerikkalaiset ovat imeliä ja siksi hyviä myyntimiehiä. Mairealla lässytyksellä puhuvat eteenkin suomalaisen naivin eliitin helposti puolelleen. Mutta tosiasiassa itsekeskeisempää kansaa kuin amerikkalaiset saa hakea. Ylipäätänsä nykyajan galluptutkimus antaa usein täysin päinvastaisen tuloksen: ihmiset vastaavat poliittisen korrektiuden haluaman tuloksen mukaan kaikinlaisiin kysymyksiin.
Poliittinen korrektius luotiin muuten juuri USA:ssa. Sieltä tuo syöpä on levinnyt (levitetty) muihin maihin.
" Suomessa sanotaan mitä tarkoitetaan ja varmaan se joidenkin korvaan kuulostaa tylyltä."
Tuossa tyly-sanan kohdalla pitäisi varamasti lukea että "tyhmältä" eikö niin?
Tartteisko sun kaltaisten idealististen hyvien ja viisaiden ihmisten muuttaa vaikka sinne Amerikan ihmemaahan.
Joo, tuolla tutkimusselvityksessä todetaankin, että huono itsetunto voi olla syynä tulokseen.
Pitäisikö sinun mennä jonnekin itsetunnon kohotuskurssille. Kyllä sinäkin varmaan ihan kohtuullisen kelvollinen ihminen olet, vaikka tyhmäksi itsesi tuomitsetkin-
Voi olla, että olet oikeassa, koska tutkimuksessa väitettiin näin:
"Tutkijoiden mukaan heidän tutkimusaineistonsa osoittaa, että empaattisuus on yhteydessä ihmisten hyvään itsetuntoon ja myönteiseen käsitykseen omasta hyvinvoinnistaan."
Minulla ei onneksi olekaan ongelmia itsetuntoni kanssa.
"Tartteisko sun kaltaisten idealististen hyvien ja viisaiden ihmisten muuttaa vaikka sinne Amerikan ihmemaahan. "
Miten täällä perpanssilandiassa ymmärretään termi "idealisti"? Jos jäämme tällaisessa vertailussa USA:n taakse, pitäisi varmaan aivan oikeasti miettiä syitä asiaan. Jenkit valehtelevat, mutta niin valehtelevat suomalaisetkin. Ja juuri siitä syystä asiat ovat niin kuin ovat. Realismia tässä maassa monikaan ei tunnista. Sitä se hyvinvoinnin teettämä ahneus tuottaa. Jenkkeihin muutto ei kuulosta enää ollenkaan huonolta idealta, mutta vain ilmaston vuoksi.
Onkohan Suomen alhaiset yritysverot, pääomaverot, perintöverot ja varallisuusverottomuus tuonut tänne jo niin paljon riistäjiä että empatiakyvyttömyys ja itsekkyys on mennyt jo ohi jenkkien ym?
No näkeehän sen että hyväosaiset kermaperseet, varakkaat ja rikkaat kyykyttävät ja riistävät enenevässä määrin suomalaista kansaa. Eliitti ja rahavalta ovat empatiakyvyttömiä, ahneita, itsekkäitä, moraalittomia ja psykopaatti- tai sosiopaattiluonteisia ja tutkimus kertoo vain heidän vallan kasvustaan suhteessa kansaan.
Saudi-arabiassa ollaan niin empaattisia että kaikilta toisinajattelijoilta katkaistaan kaula.
Lisäksi+Saudeissa+on+80%+ihmisistä+vailla+minkäänlaisia+oikeuksia,+mutta+eihän+se+haittaa+kun+ne+20%+on+sitten+niin+empaattisia.
No+tämä+tutkimus+oli+ensiimmäinen+yritys.
Naisten sukuelinten silpomisella, kaulojen katkaisuilla ja empatialla on siis korrelaatio. En myöskään tiennyt että atomipommin pudottaminen, napalmipommitus ja kuolemantuomioiden jakaminen on empaattista toimintaa.
Ihahaaa, ihanaa, on sentään jotain, jossa ei olla eikä edes yritetä olla maailman parhaita.
Ihan täyspaska tutkimus, teot puhuvat, eivät gallupit siitä, miten hirveän hyvä ihminen kuvittelet olevasi.
Joissain muissakin tutkimuksissa on selitykseksi löydetty se, että suomalaiset ovat rehellisiä.
Ei tuo Ruotsikaan kovin hyvin sijoittunut, on samalla tasolla venäläisten kanssa, ja tiedetään kyllä, miten ylihyviä ihmisiä ruotsalaiset ovat.
”Sivistys valtio USA:n” taloustutkimus oy:n tasoinen tutkimus!
Eero Lehden kokoomus on varmaan tilannut tuon tutkimuksen ja maksanut Suomen negatiivisessa valossa näkymisestä, jotta voi alasajaa hyvinvointivaltiota ja leikata Suomea kokoomuksen "paremminvointivaltioksi" jossa hyväntekeväisyysteekutsuliikkeen empaattisuus kukoistaa.
Sehän tarkoittaa sitä, että meillä toimii itsesuojeluvaisto. Vaikka ei äänestyskäyttäytymisestä heti voisi arvata.
Empatia tutkimus pitäisi ulottaa jokaiseen maailman maahan ja tehdä niitä vähän väliä,antaa hyvän kuvan missä asuu lämmin kansa ja missä vähän kylmempi toisiaan kohtaan.
Suomessa on kyllä sosiaaliturva,mutta ihmisten välillä hyvin vähän lämpimiä tunteita,mutta hyvä edes näin,jos täällä sosialiturva tuhoutuu,loppuu koko valtio ja alkaa vain loputon sota,kunnes kaikki on kuolleita.
Tuo on todella hyvin rakenneltu skenaario. Emme selviäisi uudesta "talvisodasta" mitenkään.
Suomalaiset aina olleet eniten kiusaavia koko euroopassa ja koko maailmassa eli kyllä sillä on empatiaköyhyyden kanssa paljonkin tekemistä.
Mitä kylmempi, sitä helpommin myös kiusaa.
Onneksi on myös hyviäkin ihmisiä.
Toki olen erakko, en pidä oikein ihmisistä, eläimet ovat parhaita.
Niitä ei saisi metsästää sukupuuton partaalle.
Jänikset pitää säilyttää, pois jänisten metsästys.
Helppo uskoa, kun lueskelee vaikka vaan tätä Suomi24-palstaa. Ainakin kirjoituksista päätellen suomalaiset ovat äärimmäisen vahingoniloisia ja täysin piittaamattomia toisen ihmisen vastoinkäymisistä ja kärsimyksestä. Huonoa tuuria ja epäonnistumisia pilkataan.
Minä en pilkkaa hetiskään kaikkia, mutta joskus oon vahingoniloinen urheilijoillemme, vaikka oon entinen urheilija, mut joskus esim jalkapallossa se suomalaisten surkeus pistää nauruksi.
Pakko myöntää hieman nolona.
Muuten en sanallisesti ketään kiusaa ja tuen monia julkkishenkilöitä kuten esim Saara Aaltoa, jota kiusattu (vitun) paljon täällä palstoilla.
Silti saatan olla joskus vahingoniloinen.
Ainaki nauran usein näille kiusaajille.
Ja sitten joskus nauran, jos joku epäonnistuu tosipaikassa, joku urheilija.
En minäkään siis oo täydellinen, et sinäkään.
Mut noin yleensäottaen olen hyvä ihminen, en satuta toisia, elän päihteetöntä elämää, EN HAUKU(ketään ekana), tietokoneen ulkopuolella en riitele, joskus netissä erimielisyyksiä, toki en mee henkilökohtaisuuksii paitsi joskus sanon tylyt sanat kiusaajille, koska ansaitsevat sen, olen rauhall9inen netin ulkopuolella ja kiusaaviin kommentteihi suhtaudun vain nauraen ja saatan pilkata niitä, puutun kiusaamiseen aina, olen hippi enemmän, uskon rauhaan ja rakkauteen, en harrasta irtosuhteita, olen erakko, pidän hyväluonteisista ihmisistä, herrasmies olen, kiltti suurimmalta osin(ainaki netin ulkopuolella), en oo ollu tekemisissä poliisien kanssa koskaan, en valehtele jne.
Ainoa miinukseni mikä tulee mieleen on netissä tietty riidanhakuisuus ja se pieni vahingoniloisuus.
Myös ajoittain oon kuulemma liian itsepäinen jankkaaja.
Töykeys on ihmisen luonnollinen itsesuojeluvaistoon liittyvä asia. Poliittinen korrektius on länsimaita kalvava syöpä. Islamiin taas kuuluu valehtelu ja kaksinaamaisuus.
Kyllähän se haittaa bisnestä, jos ei tajua, mitä asiakas tahtoo
Suomalaiset on sentään oppinu elämään lumen ja jää keskellä se on lisänny älykkyyttä siitä löytyy monia tutkimuksia ja suomalaiset on oma kansa.....
Suomi on nyt mulle melkoinen kirosana, koska päähallitus kiusaa pienituloisia.
Veri on punainen, sydän vasemmalla.
Jee!
Sydän on aivojen alapuolella mitä vasemmisto ja vihreät eivät aina muista.
Kyllä niillä/meillä on aivot, huomaa proggressioveron kannattaminen mm ja on paljonki fiksuja kannanottoja punaisen aatteen puolueilla.
Usko pois.
Survivalismi eli romahduksen ja maailmanlopun odottelu (Perjantai-ohjelma käsitteli) on lisääntynyt Suomessa samaa tahtia kun 12 vuotta jatkunut oikeistojohtoinen hallitusvalta ja hyvinvoinnin alasajo on jatkunut, ja nyt kiihtyy persu-kepu-kokoomus-porvarihallituksen EKokoomuspolitiikalla. Päälle Euroistoliiton eu-troikan ja banksterien pyramidihuijaukset. Turvattomuus lisääntyy ja meitä pelotellaan vielä koko ajan mediassa Natoon Putinin Venäjän sodan uhalla.
Velkatalouden ja kilpailuyhteiskunnan kupla taitaa olla puhkeamassa ja nyt fokusta kiinnitetään toisaalle.
Haittamaahantunkeutujat tuo mukanaan katuväkivaltaa, murhia ja raiskauksia.
Eipä ihme, että empaattisuutta noita saatananpalvojia kohtaan ei löydy.
Lynkkausmieliala aavikkokulttisteja kohtaan kasvaa ja lisääntyy, hyvä.
Etkö väkivaltainen hullu tajua sitä, etteivät kaikki mamut oo semmosia?
Ei etenkään muualta päin tulevat mamut, mutta lähi-idästä tulee eniten niitä rikoksia tekeviä venäläiset mamut.
Silti esim lähi-idästäkin tulevista SUURIN OSA ovat ihan normityyppejä.
Yleensä aina se on vähemmistö, joka tekee erilaisia rikoksia.
ONNEKSI NÄIN ON.
No just pääsit kehumasta itseäsi palstoilla, miten hyväntahtoinen oletkaan. Mites sie nyt noin apinan raivolla kirjoitat ja nimittelet toista "väkivaltaiseksi hulluksi"?
Sot sot.
Mitä sen on väliä, mitä joku amerikkalainen tutkimus meistä sanoo?
Ei sitten yhtikäs mitään. Lopettakaa jo tuo "mitähän ne meistä ajattelee"-ajattelu?
Ajatelkoot vaikka hevon sitä ittiään.
Väitän, että tosipaikan tullen suomalaiset ovat TOISILLEEN empaattisia. Itse kyllä tykkään suomalaisista ihmisistä kaikkein eniten maailmassa, ja vertailukohtia kyllä on koska olen joutunut olosuhteiden pakosta elämään muuallakin.
Muistan, miten mukavalta tuntui nähdä vieraiden ihmisten ympäröimänä jossain kaukana oma maanmiehensä. Oli pitkän aikaa lämpöinen olo siellä "verisessä sydämessä"...
Suomen kansalaiset jakaantuu hyviin ja pahoihin.
Onneksi on hyviäkin.
Toki tilastot eivät valehtele.
Olemme epäempaattisia, kun kiusaamme liian paljon toisiamme.
Se on jo kauan tiedetty fakta meistä, että oomme euroopassa eniten kiusaava kansa eniten perheväkivaltaa suorittava kansa.
Onneksi emme oo kuitenkaan pahimpia eli viittaan niihin terroristimaiden ihmisiim, jossa on paljon terroristeja.
Suomalaisten pahuus on silti selvä juttu, kiusaamme paljon.
Olemme ilkeitä kiusaajatyyppejä.
Kiusaajat ovat hirveitä ihmisiä.
Minä puutun aina kiusaamiseen, koska olen SANKARI/maailman paras ihminen lähinnä.
;Myös perheväkivalta on kamala asia.
Itsemurhia teemme myös liikaa humalahakuista juomista, mikä johtaa helposti väkivallan tekoihin.
Jossain tutkimuksessa selvisi, että Suomi on hyvin korkealla tilastossa, jossa huomioidaan kaikki eri rikokset.
Kysymys kuuluikin: mitä sen on väliä, mitä joku amerikkalainen tutkimus meistä sanoo?
Sentään löytyi edes yksi hyvä ihminen tässäkin maassa, onneksi olkoon!
Sinähän voisit Vapahtajan tavoin lähteä johtamaan joukkoja edestä...
Kyllä lähipiirini mukaan olen erittäin hyvä ihminen.
Se ratkaiseekin paljon, mitä lähipiiri sanoo.
Yleensäottaen netissä mua vihataan paljon.
Toki on mulla kannattajiakin netissä.
MrJuha82 tuo vitun suvakki ja trolli.
MrJuha82 tuo vitun vajaamielinen kusipää.
Niinpä, En mieti noita kommentteja ollenkaan.
Minä itse ja lähipiiri muodostaa minusta mielipiteen ja totuuden.
Tai no totuus on vähän semmonen juttu sitten, että miten sen nyt oikein ottaa.
Pyrin elämässäni siihen, että autan heikompia ja olen heikkojen puolella, aivan kuten Jeesus, mutta tuo vertaus maailman parhaaseen ihmiseen jolla viittasin itseeni olikin puhdasta huumoria.
Kuitenki myönnän sen, että olen hyvä tyyppi, on niitä muitaki hyviä, onneksi.
Paras tapa suhtautua ilkeisiin ihmisiin on NAURU.
Huumori ja nauraminen pahoille ihmisille on parasta mitä voi olla.
Heijän takia ei kannata mieltänsä pahoittaa/masentaa/suuttua.
Ovat niin huonoja ihmisiä he nimittäin.
Tarkoitan kiusaajia, terroristeja, raiskaajia, tunnekylmiä (usein kiusaajia) ja jotkut tappajat ovat ns psykopaattitappajia, en arvosta eikä pidäkään oikeamielisen rakastaa heitä.
En myöskään arvosta natseja/ulkomaalaisia vihaavia rasisteja.
Ovat tainneet haastatella poliitikkoja, kun ovat saaneet noin huonot pisteet.
Tilannetta pahentaa se, että otetaan saksalaisista ja tanskalaisista mallia
Kyllähän nykyisin aikamoista pahanoloa tuntuu ihmisillä olevan, ei tarvitse kovinkaan kummoinen artikkeli olla, niin kaikki kommentit saattavat olla negatiivisia. Ei siis oikein ole edes keskustelua, haukkumista vain.
Ja joillakin on jäänyt joku kauhea viha vaikka tiettyä ryhmää kohtaan päälle, aamulla oli Hesarin kommenteissa, miten persut raiskaa afrikkalaisia naisia! Siis nimimerkkinä oli alun perin Afrikasta, jossa paikoin raiskataan joka kolmas lapsi.
Nekin jotka ovat empaattisia esim. pakolaisia kohtaan, niin empaattisuus vaihtuu kuitenkin vihaksi, jos joku on vaikka ihan asiallisesti eri mieltä.