Köyhyys uuvuttaa ja ahdistaa, tekee ajoittain kyvyttömäksi toimimaan. Hovila kokee, että se suorastaan tyhmentää.
Köyhyydestä puhuvat yhteiskunnassa usein muut kuin köyhät itse. HS kertoo siksi yhden tarinan siitä, miltä varattomuus tuntuu. Koska tämä on vain yhden ihmisen kokemus, alamme nyt kerätä tarinoita muiltakin.
Hovila sanoo tekevänsä suunnilleen kaikkea, mitä hyvää tarkoittavat hölmöt neuvovat varatonta tekemään. Maalla hän kerää marjoja ja käy kalassa. Kaupungissa ja maalla Hovila kerää pulloja. Vaikutus omaan talouteen on mitätön.
Mitä vähemmän rahaa ruokaan on, sitä tiukemmin Hovila laskeskelee ruuan terveellisyyttä. Osan ajasta hän on maalla vanhempien rappeutuneessa kesäpaikassa, jossa ei ole esimerkiksi lämmintä vettä.
Hovila sanoo, että kituuttamalla selviää hetken, mutta sitten tavarat ja oma keho alkavat rappeutua. Kun jotain hajoaa, pitää olla ilman tai yrittää korjata vanhaa.
Otetaan esimerkiksi silmälasit. Yksiäkään ehjiä ei enää ole, minkä takia hän käyttää aurinkolaseja vahvuuksilla, vaikka niistäkin toinen sanka alkaa jo repsottaa. Uudet voisi ostaa, jos listalla ei olisi todella montaa kiireisempää asiaa.
”Elän maailmassa, jossa on mahdoton ajatus ostaa esimerkiksi vararengas polkupyörään. Aina on jotain vielä tärkeämpää.”
Kituuttaminen syö toivon. Jos rahaa sitten joskus onkin, sitä ei pysty sijoittamaan parempaan tulevaisuuteen, kun on pakko saada ravintoa, maksaa bussilippu hammaslääkäriin tai ostaa palovaroittimeen patterit.
Laajemmin ajatellen Hovila näkee, että tämä vie vähitellen köyhältä itsemääräämisoikeuden ja yhteiskunnasta vakauden. Jos toivoa ei ole, köyhyys altistaa kaikenlaisille lieveilmiöille, tekee ties mistä hämäräpuuhista houkuttelevia.
http://www.hs.fi/kaupunki/a1476585705814?jako=212fc6922b35af1f8bdc38220911e9af&ref=tf_iHSisboksi-artikkeli&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-desktop&utm_content=articlepage

Vastaukset 30
Vanhimmat
yys uuvuttaa ja ahdistaa, tekee ajoittain kyvyttömäksi toimimaan. Hovila kokee, että se suorastaan tyhmentää.
Köyhyydestä puhuvat yhteiskunnassa usein muut kuin köyhät itse. HS kertoo siksi yhden tarinan siitä, miltä varattomuus tuntuu. Koska tämä on vain yhden ihmisen kokemus, alamme nyt kerätä tarinoita muiltakin.
Hovila sanoo tekevänsä suunnilleen kaikkea, mitä hyvää tarkoittavat hölmöt neuvovat varatonta tekemään. Maalla hän kerää marjoja ja käy kalassa. Kaupungissa ja maalla Hovila kerää pulloja.
uuvuttaa ja ahdistaa, tekee ajoittain kyvyttömäksi toimimaan. Hovila kokee, että se suorastaan tyhmentää.
Köyhyydestä puhuvat yhteiskunnassa usein muut kuin köyhät itse. HS kertoo siksi yhden tarinan siitä, miltä varattomuus tuntuu. Koska tämä on vain yhden ihmisen kokemus, alamme nyt kerätä tarinoita muiltakin.
Hovila sanoo tekevänsä suunnilleen kaikkea, mitä hyvää tarkoittavat hölmöt neuvovat varatonta tekemään. Maalla hän kerää marjoja ja käy kalassa. Kaupungissa ja maalla Hovila kerää pulloja. Vaikutus omaan talouteen on mitätön.
Mitä vähemmän rahaa ruo
uttaa ja ahdistaa, tekee ajoittain kyvyttömäksi toimimaan. Hovila kokee, että se suorastaan tyhmentää.
Köyhyydestä puhuvat yhteiskunnassa usein muut kuin köyhät itse. HS kertoo siksi yhden tarinan siitä, miltä varattomuus tuntuu. Koska tämä on vain yhden ihmisen kokemus, alamme nyt kerätä tarinoita muiltakin.
Hovila sanoo tekevänsä suunnilleen kaikkea, mitä hyvää tarkoittavat hölmöt neuvovat varatonta tekemään. Maalla hän kerää marjoja ja käy kalassa. Kaupungissa ja maalla Hovila kerää pulloja. Vaikutus omaan talouteen on mitätön.
Mitä vähemmän rahaa ruokaan on, sitä tiukemmin Hovila laskeskelee ruuan terveellisyyttä. Osan ajasta hän on maalla vanhempien rappeutuneessa kesäpaikassa, jossa ei ole esimerkiksi l
se suorastaan tyhmentää.
Köyhyydestä puhuvat yhteiskunnassa usein muut kuin köyhät itse. HS kertoo siksi yhden tarinan siitä, miltä varattomuus tuntuu. Koska tämä on vain yhden ihmisen kokemus, alamme nyt kerätä tarinoita muiltakin.
Hovila sanoo tekevänsä suunnilleen kaikkea, mitä hyvää tarkoittavat hölmöt neuvovat varatonta tek
ys uuvuttaa ja ahdistaa, tekee ajoittain kyvyttömäksi toimimaan. Hovila kokee, että se suorastaan tyhmentää.
Köyhyydestä puhuvat yhteiskunnassa usein muut kuin köyhät itse. HS kertoo siksi yhden tarinan siitä, miltä varattomuus tuntuu. Koska tämä on vain yhden ihmisen kokemus, alamme nyt kerätä tarinoita muiltakin.
Hovila sanoo tekevänsä suunnilleen kaikkea, mitä hyvää tarkoittavat hölmöt neuvovat varatonta tekemään. Maalla hän kerää marjoja ja käy kalassa. Kaupungissa ja maalla Hovila kerää pulloja. Vaikutus omaan talouteen on mitätön.
omaan talouteen on mitätön.
Mitä vähemmän rahaa ruokaan on, sitä tiukemmin Hovila laskeskelee ruuan terveellisyyttä. Osan ajasta hän on maalla vanhempien rappeutuneessa kesäpaikassa, jossa ei ole esimerkiksi lämmintä vettä.
Hovila sanoo, että kituuttamalla selviää hetken, mutta sitten tavarat ja oma keho alkavat rappeutua. Kun jotain hajoaa, pitää olla ilman tai yrittää korjata vanhaa.
Otetaan esimerkiksi silmälasit. Yksiäkään ehjiä ei enää ole, minkä takia hän käyttää aurinkolaseja vahvuuksilla, vaikka niis
nnassa usein muut kuin köyhät itse. HS kertoo siksi yhden tarinan siitä, miltä varattomuus tuntuu. Koska tämä on vain yhden ihmisen kokemus, alamme nyt kerätä tarinoita muiltakin.
Hovila sanoo tekevänsä suunnilleen kaikkea, mitä hyvää tarkoittavat hölmöt neuvovat varatonta tekemään. Maalla hän kerää marjoja ja käy kalassa. Kaupungissa ja maalla Hovila kerää pulloja. Vaikutus omaan talouteen on mitätön.
Mitä vähemmän rahaa ruokaan on, sitä tiukemmin Hovila laskeskelee ruuan terveellisyyttä. Osan ajasta hän on maalla va
Mitä vähemmän rahaa ruokaan on, sitä tiukemmin Hovila laskeskelee ruuan terveellisyyttä. Osan ajasta hän on maalla vanhempien rappeutuneessa kesäpaikassa, jossa ei ole esimerkiksi lämmintä vettä.
Hovila sanoo, että kituuttamalla selviää hetken, mutta sitten tavarat ja oma keho alkavat rappeutua. Kun jotain hajoaa, pitää olla ilman tai yrittää korjata vanhaa.
Otetaan esimerkiksi silmälasit. Yksiäkään ehjiä ei enää ole, minkä takia hän käyttää aurinkolaseja vahvuuksilla, vaikka niistäkin toinen sanka alkaa jo repsottaa. Uudet voisi ostaa, jos listalla ei olisi todella montaa kiireisempää asiaa.
lamme nyt kerätä tarinoita muiltakin.
Hovila sanoo tekevänsä suunnilleen kaikkea, mitä hyvää tarkoittavat hölmöt neuvovat varatonta tekemään. Maalla hän kerää marjoja ja käy kalassa. Kaupungissa ja maalla Hovila kerää pulloja. Vaikutus omaan talouteen on mitätön.
Mitä vähemmän rahaa ruokaan on, sitä tiukemmin Hovila laskeskelee ruuan terveellisyyttä. Osan ajasta hän on maalla vanhempien rappeutuneessa kesäpaikassa, jossa ei ole esimerkiksi lämmintä vettä.
Hovila sanoo, että kituuttamalla selviää hetken, mutta sitten tavarat ja oma keho alkavat rappeutua. Kun jotain ha
suunnilleen kaikkea, mitä hyvää tarkoittavat hölmöt neuvovat varatonta tekemään. Maalla hän kerää marjoja ja käy kalassa. Kaupungissa ja maalla Hovila kerää pulloja. Vaikutus omaan talouteen on mitätön.
Mitä vähemmän rahaa ruokaan on, sitä tiukemmin Hovila laskeskelee ruuan terveellisyyttä. Osan ajasta hän on maalla vanhempien rappeutuneessa kesäpaikassa, jossa ei ole esimerkiksi lämmintä vettä.
marjoja ja käy kalassa. Kaupungissa ja maalla Hovila kerää pulloja. Vaikutus omaan talouteen on mitätön.
Mitä vähemmän rahaa ruokaan on, sitä tiukemmin Hovila laskeskelee ruuan terveellisyyttä. Osan ajasta hän on maalla vanhempien rappeutuneessa kesäpaikassa, jossa ei ole esimerkiksi lämmintä vettä.
Minusta tämä työttömien halveksunta on ilmiö ihmisen itsetunnon heikkoudesta.
Täytyy olla joku ryhmä, jota yleistää ja syyllistää itseään huonommaksi.
90-luvulla yleensä ihmiset pääsi tästä jaottelusta,
kun työttömiä oli paljon ja heillä vielä aktiiviset järjestöt teki vapaaehtoistyötä työllisyyden parantamiseksi.
Tällainen työtöntä halveksiva voi joutua tosiasian eteen,
että oma työpaikka on uhattuna ja silloin joutuu oman halveksunnan kohteeksi itse ja maistaa omaa lääkettään.
Olen nähnyt lähipiirissä useampiakin, joille on näin käynyt. Juoksevat valittamassa umpimähkään,
ettei toiset heitä arvosta, eivätkä näe ollenkaan realistisesti sitä,
että syy onkin siinä omassa entisessä halveksunnassa. Ei työttömyyttä kenellekään voi toivoa, mutta täytyy sanoa,
että hyvää tekee ylimieliselle ihmiselle, kun maistaa omaa lääkettään.
Elämme ahneiden yhteiskunnassa, jossa miljoonabonuksia nostava pankkiiri arvostelee
yksinhuoltajien toimeentuloa liian suurena ja pitää omaa ansiotasoaan ansaittuna.
Ihan kuin kehitysmaissa, niin ahneus ei tunne rajoja eikä sääliä muita kohtaan,
vaan ollaan valmiita luopumaan ihmisen oikeudesta ruokaan ja lääkkeisiin, kunhan
asia ei vain koske itseä.
us tuntuu. Koska tämä on vain yhden ihmisen kokemus, alamme nyt kerätä tarinoita muiltakin.
Hovila sanoo tekevänsä suunnilleen kaikkea, mitä hyvää tarkoittavat hölmöt neuvovat varatonta tekemään. Maalla hän kerää marjoj
hteiskunnassa usein muut kuin köyhät itse. HS kertoo siksi yhden tarinan siitä, miltä varattomuus tuntuu. Koska tämä on vain yhden ihmisen kokemus, alamme nyt kerätä tarinoita muiltakin.
Hovila sanoo tekevänsä suunnilleen kaikkea, mitä hyvää tarkoittavat hölmöt neuvovat varatonta tekemään. Maalla hän kerää marjoja ja käy kalassa. Kaupungissa ja maalla Hovila kerää pulloja. Vaikutus omaan talouteen on mitätön.
Mitä vähemmän rahaa ruokaan on,
estä puhuvat yhteiskunnassa usein muut kuin köyhät itse. HS kertoo siksi yhden tarinan siitä, miltä varattomuus tuntuu. Koska tämä on vain yhden ihmisen kokemus, alamme nyt kerätä tarinoita muiltakin.
Hovila sanoo tekevänsä suunnilleen kaikkea, mitä hyvää tarkoittavat hölmöt neuvovat varatonta tekemään. Maalla hä
Kerrankin joku, joka tietää mistä puhuu. Yleensä täällä palstoilla kertovat suureen ääneen ne, jotka eivät tiedä mitään aiheesta.
Lukekaa ja miettikää ennen kuin alatte rustaa tänne ohjeita ja neuvoja köyhälle.
Hyvä kommentti.
Helvetin tyhmä aloitus jostain prkl epäonnistujasta,-mitään ei saa aikaan ja kuppaa vanhemiltaan rahoja voi vaude.Oikea sankari.
Palstakepulainen taas viisastelemassa.
Asia on täysin päin vastoin!
Aloitekyvyttömyys, flegmaattisuus, "ajopuuasenne" johtavat köyhyyteen.
Olen kuullut muutaman kerran perusteena köyhän passiivisuuteen lausuman "pakkohan niiden on". Eli itse ei tarvitse tehdä mitään koska pakolliset suojaverkot takaavat asunnon ja edellytykset päivittäiseen, terveelliseen ravintoon sekä muihin perusterpeisiin jos marginaalia ei käytetä baareissa kaljoitteluun, tupakointiin, harkitsemattomiin impulssihankintoihin ja epäterveellisiin eineksiin ajan puutteesta johtuen.
Roletaarin olisi hyvä miettiä, että mikä johtaa mainitsemiisi asioihin.
Voi olla päinvastoin, köyhyys tekee hiukan vauhkoksi.
Näitä en ihan allekirjoita, köyhän pakko sitä ja tätä, on monessakin asiassa vapaus valita. Kuluu vain enemmän aikaa hankintoihin. Bussilippua en osta jos rahat vähissä, kävelen.
Polkupyöriä löytää ilmaiseksikin, joka osaa korjata.
Ei se ahdista kaikkia. Minä nautin siitä että saan olla kotona ja tehdä omia juttuja. Ainoa ahdistaa ettei ole niin paljon rahaa käytettävissä kuin tarvisi olla, mutta en katso sitä köyhyydeksi omalla kohdallani, vaan tulojen pienuudeksi.
Minä saan asumisen maksettua ja ruuan, kaikki perustarpeet. Vaatteet ja käyttötarvikkeet ostan kirpparilta. Minulle ei tule yhtään lehteä, minulla ei ole älypuhelinta enkä juurikaan matkustele, ne ei haittaa minua. Minulla on näppäinkännykkä ja se riittää en tarvi muunlaista.
Työttömyys ei tee minusta kyvytöntä, se ei ahidsta minua eikä uuvuta, päinvastoin olen elämäni kunnossa.
En kuitenkaan ole tyytyväinen tähän elämään. Olen aikoinani maksellut työssäollessani työtömyysvakuutusmaksuja ja veroja, joilla luvattiin pitää huolta jos jotain käy, vaikka nyt tämä työttömyys, jotta selviää, mutta nekään lupaukset eivät pidä paikkaansa. Olemme saaneet nähdä nykyisen hallituksen riistävän kaiken mikä irti lähtee ja pakolla, nähdä heidän vihansa ihmisiä kohtaan ja valehtelun, ja halveksunnan ihmsiiä kohtaan jotka vielä ovat työelämässä ja makselevat suuria veroja jotta nämä hallitusherrat ja rouvat pärjää ja kerää sitä omaisuutta, ja nähdä miten he halveksivat työttömiä ja pakottavat ilmasieksi vielä tekemään töitä jotta heidän palkankorotukset ym omaisuus karttuu ja voivat naureskella ylimielisesti kuinka talous on kuralla, suoranainen valhe. Rahaa on laittaa kaikkeen muuhun mutta ei oman maan ihmisiin. He viis veisaavat vanhuksista ja sairaista.
Jos pakolainen asuu hotellissa saaden ruuat ym vaatteet ilmaseksi ja vielä käyttörahaa, ja voi tehdä veronmaksijlle kupruja tuosta noin vaan valheilla, niin ei suomessa ole mitään lamaa eikä talous ole kuralla. Siitä puhutaan sen tähden että me veromaksajat ja muut ihmiset on hyvä saada tekemäänilmaiseksi työtä ja luovuttamaan kaikki omaisuus näille rikkaille ihmisille. Elämme jotain ihme kautta jossa on yksi ylimielinen ylijumala joka hallitsee koko suomea kiristää, uhkailee ja pelottelee ja vaatii ja varastaa. Jos et tee niinkuin minä sanon menetät kaiken.
Hyvä kommentti.
Köyhyys todella tekee kyvyttömäksi. Työtön onkin usein impotentti. Mutta ei se haittaa, sillä ei kukaan kuitenkaan työttömälle antaisi.
No sulla menee siten tosi huonosti! Tee asialle jotain.
On se kumma, kun joukossa on aina joku, joka ei pysty asialliseen keskusteluun. Tällaiset idiootit pitäs välittömästi poistaa täältä.
Ei mitenkään uuvuta eikä ahdista köyhyys!, paitsi siinä tapauksessa, jos itse on rinnastettuna tällaisilla palstoilla pelkästään tänne anonyyymina anonyymeille satunnaisesti kirjoittavana ihmisryhmiin, jotka on luusereita. En ole koskaan vihannut köyhiä, enkä käyu keskustelupalstalla vihatakseni köyhäparkoja. _Luuserit_ abspöuutytiset paskapäät on AINA velkaongelmaisia,YHTEISKUNTAVASTAISIA ja rikollistaustaisia, minusta köyhyydessä ei ole mitään itsessään ihmisestä huonoa tekevää, mutta jos olisi rikostaustainen tai kulutuksen vuoksi velkaantunut, niitä kohtaan en koe mitään empatiaa, KOSKA rikostaustan omaavat ovat UHKA MINULLE JA MINUN RAKKAILLENI TÄSSÄ MAASSA.
Minua halveksuttiin avoimesti täällä aikoinaan, kun kyselin, että mitäs ruokaa kahdella eurolla saisi päiväksi. Olin tietysti jättänyt kertomatta, että oikeasti yhteiskunnalta saamani sosiaaliturvan määrä ei kattanut edes vuokraani, mutta joku läskinaama anonyymina katsoi asiakseen sanoa, että "mä inhoan _tollasia_!" Oli varmaan joku Allerin ylläpidon kaveri, kun laiton vihaviestinsä poistui niin nopeasti. No LET ME TELL YOU ALL, MITÄ MINÄ VIHAAN: minä VIHAAN IDIOOTTEJA, JOLLAISET RAISKAA HYVÄMAINEISTEN IHMISEN MAINEITA LUULEMALLA(!), että ihminen olisi Facebookin jäsen, jos ihminen on herjattu.
Pötköpölvästin paluu oikein isoilla kirjaimilla: vihaa, uhkaa, laittomuuksia, rikollisia, läskinaamoja.....
Kyllä toi pötkis on lievästi sanottuna tärähtänyt kun mesoo kirjoituksien kanssa.