Pelimies? Enkö ikinä opi?

syksy75

Siis enkö koskaan opi että se mikä tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, ei yleensä ole totta. Vai mitä mieltä olette seuraavasta. Tapasin miehen nettideitillä, pitkään kirjoiteltiin, hän yleensä tekstasi aamulla, päivällä ja illalla, n. kuukauden verran ja soiteltiin ja sit nähtiin. Tapaaminen syönnin merkeissä ja sen jälkeen halailua, suutelua ja juttelua. Hän sanoi että ei yleensä ole tapana noin toimia, siis harrastaa pitkiä suutelu ja halailusessioita. No, sitten viikon päästä hän tuli luokseni. Siinä välissä paaaaljon viestejä ja puheluja ja hän hehkutti kuinka "sinun kanssa on niin helppo jutella" ja luonani ollessaan sanoi että eipä ole muitten treffikumppaneiden kanssa ollut näin helppoa ja hehkutti taas kuinka hyvä lähelläni on olla. No, myönnän että aika paljon viestiteltiin seksiin liittyviäkin asioita, mutta lienee aikuisille sallittua. Seksiäkin harrastettiin ja monesti, ja parasta sellaista.

Mitäs sitten. Hän lähti sunnuntaina ja aloin jo silloin epäilemään että jotain on kun kysyin tulenko seuraavana viikonloppuna hänen luo, välimatkaa n. 100 kilometriä. Hän sanoi että katellaan sitten. Ja samana iltana ihan ihmeellinen viesti, kuinka hän on entisessä pitkässä suhteessaan kokenut paljon pahaa, ei tiedä voiko enää ikinä seurustella kenenkään kanssa, koska traumat. Soitin ja juteltiin asiasta ja hän sanoi että katsellaan, eikä aikonut meidän jutusta vetäytyä. Seuraavana päivänä yhtäkkiä veti kortin hihasta, tällä kertaa liian pitkä välimatka. Kun sen aiemmin ei pitänyt olla ongelma. Tässä vaiheessa aloin jo epäilemään ett ei helvetti, äijä lirkutteli vain seksiä saadakseen. Alkoi tulemaan säälittäviä viestejä kuinka hänellä on morkkis seksistä, JOS meidän jutusta ei muuta tulekkaan. Kysyin että miksi ei tulisi jos kaikki kerran niin hyvää ja helppoa on, ja hänen ihmeellinen teksti, "liiankin helppoa", miten se voi olla ongelma??

Selityksiä siitä kuinka hänen pitää hakea apua ongelmiinsa, kysyin että mitä ne ongelmat ovat, liittyen kuitenkin entiseen suhteeseen, hän sanoi että ei tiedä. Kertoi että "vika ei ole sinussa" jne...jne...,tiedättekö, itsellä tuli tuossa vaiheessa tunne vedätyksestä. Kuin olisin joutunut sarjadeittaajan uhriksi joka saatuaan dumppaa ja sen jälkeen ei suo ajatustakaan naiselle. Meni hermot ja tekstasin hänelle että sanoo vain suoraan jos kaikessa oli vain seksistä kyse. Kuitenkin kaikki mitä hän puhui ja tekstasi tapaamisemme jälkeen antoi viitteitä siitä että kiinnostusta seurusteluun on, ajan kanssa ja rauhassa tutustellen mut kas kummaa, kaikki menetti merkityksensä seksin jälkeen. Hän oli samaa mieltä kuin mä että seksihän oli parasta mitä voi olla.

Hän suuttui kun peluriksi nimittelin ja oli sitä mieltä että "minkä sille voi jos tunteita ei vain ole" ja samaan syssyyn alkoi ehdottelemaan että voitaisiin kuitenkin joskus seksiä harrastaa!! Millainen ihminen toimii noin, kun tiesi että itse olen vakavissani liikkeellä, en hae pelkkää seksiseuraa ja sitten kun vaadin selityksiä olen sekopää joka pitää laittaa estoon ja niin laittoikin, kaikki jäi kunnolla selvittämättä kun hän ei enää vastannut viesteihin.

Eikä tässä vielä kaikki, koska maailmassa monta on ihmeellistä asiaa ja niin pienikin tää maailma on. Kaveri, tai onhan niitä montakin on myös suomi24 treffeillä ja oli bongnnut miehen sieltä muutama päivä sen jälkeen kun mies luotani lähti. Kirjoitteli tietämättä minusta kunnes se selvisi viikonloppuna kun oltiin harrasteporukan kans kahvittelemassa. Kummallista, mies oli kirjoitellut kuinka hakee tositarkoituksella seuraa, siis tositarkoituksella JOS kaikki natsaa, ja minun kanssahan kaikki natsasi ja hän katosi kuitenkin. Mulle sanoi että ei aio pitkään aikaa etsiä seuraa eikä treffailla ketään, mut ne traumatkin olivat muutamassa päivässä kadonneet. Oliko kyseessä peluri vai mies jonka mielestä seksi olikin niin surkeaa että ei halunnut enää tavata, vaikka halusikin seksin merkeissä. Vai eikö niitä tunteita sit ollutkaan. Huh huh, pää sekaisin kun miettii kaikkea, kun uskotteli kyllä hyvin olevan kiltti ja kunnollinen eikä mikään pelimies, mutta vejättikin huolella :(

13

498

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olitliianhelppo

      Kuukauden kirjoittelun ja soittelun jälkeen uskoit tuntevasti miehen niin hyvin, että menit hänen kanssaan sänkyyn? Taisit olla liian helppo.

    • olitko7nainen

      Et vain ollut sopiva vakvampaan ja pidempiaikaiseen parisuhteeseen.
      Näinhän moni nainenkin toimii että lyhyempi seksuhde toimii mutta tuohon vakavampaan parisuhteeseen on eri kriteerit niin tämäkö sama toimintapa tekee vain miehestä sen SIAN ja pelurin.

    • ätminki

      Olet pelkkä lutka joka jakaa pelimiehille pillua. Parisuhdearvoa sinussa ei ole yhtään joten jatka samaa rataa vaan sitä lutkailua koska olet liian tyhmä tajuamaan että miehet ei sussa muuta nää kun tyhmyyden joka jakaa reikää heti kun mies vähän kehuu sinua. Tziisus kun tuollaisia naisia on ihan liikaa tässä maassa.

      • jfkdslaö

        Kuule kun kaikilla on yleensä se tietty juttu, mutta sen ei pitäisi sinänsä sulkea pois myös sitä muuta... Nykyään kannattaa ehkä jossain ajassa antautua, muuten nopeammat vievät.
        Uskoisin että miehellä ongelmia toimeentulon sun muun kanssa eikä koe kelpaavansa itse seurustelusuhteeseen. Asiat kun paljastuisivat lähisuhteessa.


    • Vedätetty

      Tapasinkohan saman miehen... Mikä maakunta kyseessä?

      • Aloittaja_

        Pohjois-Pohjanmaa. Joo, voihan se niinkin olla ett jonkun mielestä olen lutka. Ikävä kyllä en voi nähdä ihmisen pään sisään ja tietää että vejätetäån kun uskottavasti esiinnytään.


      • onkovarattu

        ikä ?


      • onkovarattu

        ..onko kuva profiilissa panomiehellä


    • varattuhantuo

      Ettei vaan olisi ollut varattu mies. "Oireet" sopii hyvin. Sai mitä haki. Harmi ettei hänellä ollut rohkeutta kertoa oikeaa siviilisäätyään.

    • sinkkumies--

      Naiset ei koskaan ole fiksua mistä halunneet treffailla. Heti vaan annatte pillua ettekä tutustu kunnolla.

    • ygh

      40v. !
      oulu ?

      • Aloittaja_

        40 v on, ei asu Oulussa mut täällä naisia "jahtaa".


    • tulijameni

      Höh, selvääkin selvempi juttu. Mies ei halua vakavaa seurustelua. Haluaa vain olla yhteyksissä satunnaisesti ja seksiä tietenkin myös. Mutta ei mitään oikeata seurustelua, mikä johtaisi johonkin sitoutumiseen.

      Sen takia kaikki se päläpälä tekstiviesteissä. Vetäytyy ja selittelee, kuinka ei oikein voi sitä eikä tätä, mutta kuitenkin ehkä jne. Ei haluaisi loukata naista mitenkään, koska nainen täytyisi pitää lämpimänä kuitenkin. Kaikki oli siis niin ihanaa ja helppoa, mutta sitten kuitenkin "liiankin helppoa." Mikä ei tarkoita yhtään mitään eli sitä ei kannata jäädä pohtimaan. Mutta siis miehen ongelma tässä on vain se, miten saisi naisen pysymään myötämielisenä itselleen siitä huolimatta, että ei ole odotettavissa mitään oikeata seurustelusuhdetta. On kätevää, että kun käy eripaikkakunnilla, niin sieltä löytyy aina tarvittaessa nainen, jolle voi mennä ja joka ottaa avosylin vastaan.

      Siis ihan todella täysi peluri! Noita on ja on ollut maailman sivu. Mitä niihin kiinni jäämään, laske vapaasti menemään ja etsi uutta seuraa. Tunteita ei todellakaan ollut. Ja sitä nyt ei ainakaan pidä mietiskellä, että oliko seksi kanssasi huonoa! Se oli juuri sellaista mitä sen miehen kanssa oli mahdollista, eipä siinä asiassa nyt niin kovin paljon variaatioita ole. Samanlaista se on niin kotona kuin naapurissakin. Usko vanhaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Milloin olet viimeksi nähnyt

      Kaivattusi ja missä? Onko ikävä vastaa rehellisesti.
      Ikävä
      134
      2142
    2. Onpas punavihreät taas ärhäkkäinä

      😺 Ihan tuntuu kuin syyttäisitte meikäläisiä/meikäläistä Oulun puukotuksesta. Tapaus on hyvin ikävä ja tuomittava. En
      Luterilaisuus
      377
      1587
    3. Hauskaakin jopa...

      Että moni nainen olettaa, että kyse on vaan siitä kaanustinloukusta, kun mies jotain ehdottaa. 😄 Ja miettiikö monikaan
      Sinkut
      227
      1186
    4. Pimahdan kohta ihan kunnolla

      Entä, jos otan sitten yhteyttä sinuun? 🫨🫥🥴
      Ikävä
      21
      1110
    5. Nainen, minkä kappaleen laittaisit nyt miehelle

      kuunneltavaksi tietäen, että hän ikävöi sinua ja kipuilee päästäkseen yhteyteen kanssasi. Jotain, joka kertoo...
      Ikävä
      109
      1009
    6. Koen, että minua tavallaan vainotaan

      Kyllä minä vain satun tietämään, että täälläkin on joitain serkun kaiman kummeja jotka kiusaavat minua. Lisäksi sairas n
      Ikävä
      126
      979
    7. Toivottavasti vielä kohdataan mies

      Ja aloitetaan juttelu. Nyt olisin valmis.
      Ikävä
      94
      963
    8. Vanhemmalle naiselle

      Aikataulu muutos. Ensi viikolla pistetään asia vireille. Ei juhannukseen asti aikaa. Kannatti valehdella!
      Ikävä
      55
      938
    9. Herätänkö minä sinut itkullani nainen

      Kysyn tässä kun kaipuun aallot lyövät ylitseni ja ihmettelen missä olet toivoessani, että olisit tässä vierelläni. On va
      Ikävä
      25
      858
    10. Vastaa nyt kun kuitenkin valvot!

      Vai pelkäätkö että miehesi herää? Ppm:lle 😉
      Ikävä
      111
      818
    Aihe