Perhe on parhaista paras.

ryhtipunnerrus

Vanhempani ovat koko elämänkaareni suosineet vanhempaa sisartani, itse en edes viikkorahoja saanut tämän saadessa vanhemmilta markan aikana 240 mk/vko.

Edes 16-vuotiaana yksinasuessa ei vanhemmilta rahaa herunut kuin 5mk/ 2vko. Jolla olisi saattanut vielä tätä vuotta aikaisemmin ostaa tarjouksesta yhden nakkipaketin. Kotona asuva kultainen täysikäinen sisareni sai bilerahaa tuplasti lapsilisieni, joita ei minulle annettu silloin

Lapsilisäni talletettiin vuosien saatossa siskoni ja minun nimelle tehdylle tilille, sisareni toki sai käyttää omansa. Joka oli kas vain tyhjennetty jo enne 18-vuotta täyttämistäni ja rahat lahjoitettu siskolleni, joka eli kerskailevaa ja tuhlaavaista elämää promtyttö-haaveineen.

Tähän päivään mennessä suhteesta suhteeseen hyppivä siskoni on saanut vanhemmiltani ennakkoperintönä myös maksetuksi kiinteiston silloisen miehensä kanssa, jonka myivät ostaakseen isomman kun heidän arvollee ei liian keskiluokkainen elämä maistunut, jonka erissä tapahtuvista maksusta eivät suoriutuneet ja ero tuli.

Myös siksoni aiempaan avoliittoon vanhempani panostivat rivitalo-asunnon verran, joka sitten ositettiin.

Olen useampaan otteeseen kysynyt, että olisiko ollut kohtuullista, että olisin edes saanut pienen osan ennakkoperintöjä tai edes osan isoäitini perinnöstä josta äitini luopui kultalapsensa eli sisareni ja tämän silloisen miehensä hyväksi. Vastaukset vaihtelevat monen monituisista solvista uhkauksiin yms.. tylyyn vastaukseen, että penniäkään minä en perintöä tule saamaan, kuuna päivänä koska olen täysin arvoton ja mitätö ihminen koko maailmalle!!

Uskonnollisen äitini mukaan asia on niin, että mikäli irstaasta vanhasta isästäni aika vielä jättää, ovat kuulemma varmistamassa kaikin keinoin, että jos varoja jää, minä en niistä ole jaolla!!

Tähän mennessä ovat kaikin keinoin onnistuneet torppaamaan kaiken elämässäni.

Joten lähimmäisenrakkautta ja lämpöä vaan talvenkylmiä lämmittämään.

2

271

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itseluotavaelämäsi

      Miten joku elää perintöä ajatellen. Se on vain pieni aika ihmiselämässä. Saatat olla silloin jo itse vanhus. Itse on sinun elämäsi luotava. Opiskele ja mene töihin. Jos et saa heti sellaista työtä mitä haluat tee jotakin muuta niin kauan että saat.

    • aikuinenvastaaitselleen

      Olet aikuinen ja vastaat nyt itse siitä millainen olet ja millaiseksi tulet.

      Vanhempasi voivat vaikka polttaa rahansa, talonsa ja tavaransa, ei kuulu sinulle mitä he omaisuudellaan tekevät. Lapsilisät on tarkoitettu lasten aiheuttamiin menoihin. Jos olet saanut ruokaa ja vaatteita kotoasi ollessasi lapsi, ei heidän tarvitse sinulle lapsilisiä rahana antaa.

      Sinuna jättäisin tuollaiset vanhemmat taakseni, en pitäisi heihin yhteyttä millään tavoin. Olet sairaalloisen katkera siskollesikin, lopeta yhteydenpito myös sinne päin.
      Tervehdy mieleltäsi ja elä elämääsi ilman noita ihmisiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1222
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      622
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe