Korteni kekoon tuon.

Monet asiat anopissa ärsyttävät. En edes voi käyttää omistusmuotoa substantiivissa hänestä puhuessani. Eli hän on anoppi, ei anoppini kirjoituksessani.

Kun menen hänen luokseen hänen poikansa kanssa hän ei ikinä, ikinä tervehdi minua. Minä aina olen yrittänyt, kun kuitenkin kylään olen mennyt. Nyt on sekin jäänyt, en tervehdi enää.

Kaiken olen väärin tehnyt elämäni aikana. Kuulin muilta hänen sukulaisiltaan kuinka hän minua haukkui ja arvosteli ja sanoi kuinka en ikinä mitään saa aikaiseksi enkä mitään tule tekemään.

Hän on selittänyt koko elämäni ajan, sen ajan, jonka hänen kanssaan olen viettänyt, kuinka olen lihava nainen. Painoin alle 60kg ja olin lihava nainen, olen kuitenkin 167cm pitkä. Hän painoi enemmän, sanoi silloin että lihava ei ole hän vaan minä. En osannut reagoida siihen mitenkään, kävelin vain pois.

Hän aina juoksee poikansa luokse, minun ohitseni. Ikinä en halunnut asettua mitenkään hänen tielleen tai olla mitenkään rasitteeksi, mutta sekin yritys epäonnistui.

Hän on paha ihminen. Täytti juuri 70 vuotta, ja itse vain mietin minkä verran lähempänä hautaa hän on. Se tuntuu minusta väärältä, että ihmiset hänen ympärillään kuvittelevat, että hän on hyvä ihminen.

Kunhan purin tänne omia mietteitäni. Asioita olisi monia, mutta tuo tervehtiminen on totaalista ...ignooraamista.